Omakieliset muodot

 

Ulkomaalaiset nimet

 

Vieraskielisten sanojen ääntäminen on kaikille maailman kansoille vaikeaa, ainakin mikäli niissä on sellaisia äänteitä, joita omassa kielessä ei ole. Vierasta äännettä voi olla mahdotonta sanoa, ellei sitä erityisesti harjoittele.

Huomattavan suuri kuilu vallitsee tässä suhteessa esimerkiksi suomen ja venäjän välillä. Venäjän ja ranskan välillä se on paljon pienempi.

Kuilu valitsee yllättäen myös jopa suomen ja ruotsin välillä ja se on aikoinaan ollut varsin leveä sekin. Kaikki nuo herrojen keet ja reet, peet ja seet ovat olleet vieraita omassa kielessä ja niinpä ne on yhä uudelleen korvattu niitä lähellä olevilla oman kielen vastikkeilla. Perinne jatkuu yhä.

Tähän ilmiöön perustunee se, että myös vieraat nimet ovat kussakin maailman kielessä saaneet omakielisen vastineen. Suuri osa henkilönnimistä on perinteisesti kaikissa kristityissä maissa ollut raamatullisia ja niiden alkuperä on yleensä olut helppo huomata. Pyhä Paulus on italiaksi Paolo, espanjaksi Pablo, saksaksi, englanniksi ja ranskaksi Paul, portugaliksi Paulo, venäjäksi Pavel, suomeksi Paavali ja niin edelleen.

Hallitsijoiden nimet on myös ollut tapana mukauttaa kunkin kielen erikoisluonteeseen. Ranskan Henri on sama kuin englannin Henry, saksan Heinrich tai suomen ja ruotsin Henrik. Suomen ja ruotsin Vilhelm, kultakypäräinen, on sama kuin englannin William, espanjan Guillermo ja niin edelleen.

Pyhä Hristoforos, Kristuksen kantaja on saksaksi ja ruotsiksi Kristoffer, suomeksi Risto, italiaksi Cristoforo, espanjaksi Cristobal, englanniksi Christopher ja niin edelleen.

Kolumbuksen ”oikeasta” nimestä näkyy joskus viisasteltavan ja muistan jonkun oikein vaatineen, että se suomessakin pitäisi kirjoitta italialaisittain. No siitä vain, jos se tuntuu tärkeältä. Huomatkaamme joka tapauksessa, että suomalaisittain nimen kuuluisi olla Risto.

Meillä on ollut ymmärrettävää taipumusta käyttää ruotsin ja saksan mukaisia muotoja, koska se on meille helpompaa. Niinpä me puhumme myös Ranskan Ludvig-kuninkaista, Englannin Yrjöistä ja niin edelleen.

Kaikkia henkilönnimiä ei ole ollut tapana kääntää, koska se toisi vain sekaannusta. Paitsi kuninkaallisia, on kuitenkin myös muita yleisesti tunnettuja historian hahmoja, jotka ovat kussakin kielessä saaneet sille ominaisen muodon

Luen parhaillaan Jeanne d’Arcin kuulustelupöytäkirjaa italiaksi. Siinä sankarittaren nimi on Giovanna d’Arco. Tekstissä esiintyvät kuninkaat taas ovat Enrico ja Carlo. Kuitenkin vähäisemmät ranskalaiset ja englantilaiset hahmot sekä paikannimet kirjoitetaan oman kielensä mukaisesti. Toki Pariisi on sentään Parigi ja Ranska on Francia, mutta Poitiers on Poitiers ja Orléans on Orléans. Pienemmille paikkakunnille olisi tuskin edes mahdollista keksiä luontevaa ”omakielistä” vastinetta.

Tässä syksyllä The Economistin nimimerkki Johnson kirjoitti hallitsijannimien muodoista. Kirjoittaja arveli, että nykyisen uuden Englannin kuninkaan nimi, joka tarkoittaa vapaata miestä, kirjoitettaneen (ja lausuttaneen) yhä useammissa kielissä englannin mukaisesti eli siis Charles eikä kussakin omalla tavallaan, kuten ennen on ollut laita, siis Carolo, Karl, Карл, Karel, Carlo, Kaarle ja niin edelleen.

Jos oikein muistan, kirjoittaja viittasi siihen, että aikoinaan hallitsijahuoneen jäsenten nimet olivat useimmiten raamatullisia ja kullakin kielellä oli niille valmis ”käännös”. Nyt tilanne on toinen ja esimerkiksi yritys ”kääntää” Meghan espanjaksi tuottaa hullunkurisen tuloksen.

Todettakoon nyt kuitenkin, että eurooppalaisissa hallitsijoissa on kyllä jo muinaisajoista lähtien ollut paljon myös germaanista ainesta, esimerkiksi juuri tuo Kaarle (Karl) tai Vilhelm tai Ludvig ja onhan niitä.

Todellinen syy siihen, että omakieliset muodot jäävät yhä vähemmälle ainakin silloin, kun kyse on englantilaisista tai englannin mukaisista nimistä, on kaiketi sentään se, että englannin kieli ja sen äänteet alkavat olla jo koko maailmalle tuttuja. Kaikki joutuvat niitä opiskelemaan tai ainakin kohtaamaan. Toki ranskalainen ääntää sanan Charles toisin kuin englantilainen.

Suomessa en juuri ole huomannutkaan uuden kuninkaan nimeä esitettävän muodossa Kaarle, niin luontevasti me jo englantia väännämme. Saksalaisetkin noudattavat tapansa mukaan nöyrästi englantilaista tapaa, samoin virolaiset ja ruotsalaiset. Espanjalaisille ja portugalilaisille hän joka tapauksessa on Carlos, italiaksi Carlo ja latinaksi Carolus.

Kun nyt maailma on niin sanotusti demokratisoitunut ainakin täällä lännessä, voisimme ehkä ihan reilusti käyttää tästä kansansa palvelijasta ruotsalaisperäistä mutta kieleemme hyvin kotiutunutta ja sen mukaista muotoa Kalle. Onhan läntisen naapurimmekin kuningas epävirallisesti meillä jo Kalle Kustaa.

Siis, Kalle Kolmonen, majesteetti ja ritari, Pakkinhämin palatsin isäntä.