Voiko saastakin vielä turmeltua?

 

Turmeluksen tie

 

Heinrich Mann, Sininen enkeli. Suomentanut Auli Hurme Arvi A. Karisto 1981, 230 s. (Alkuteos Professor Unrat ilmestyi vunna 1905)

 

Mannin lahjakas sukukunta asui Lyypekissä, johon tämäkin roimaani sijoittuu. Thomas Mann kirjoitti samaan aikaan ja samaan kaupunkiin sijoitetut Buddenbrookinsa, jotka nostivat hänet maailmanmaineeseen, vaikka olivat perin juurin aikaansa ja ympäristöönsä sidottuja (ks. Vihavainen: Haun buddenbrookit tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Oikeistoon lukeutunut Thomas sai teoksestaan Nobelin palkinnon. Hänen vasemmistolaisempi veljensä Heinrich nautti etupäässä vasemmiston suosiota. Sama koskee nuorempaa Klausia, jonka poliittinen pakolaisuus vei Suomeenkin (ks. Vihavainen: Haun klaus mann tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Käsillä olevasta Heinrich Mannin kirjasta tehtiin vuonna 1930 menestyselokuva, jonka pääosassa oli Marlene Dietrich. Lyypekissä teos sai hyvin nuivan vastaanoton ja siitä enimmäkseen vaiettiin, minkä kirjan luettuaan hyvin ymmärtää. Varma ei voi sen sijaan olla siitä, johtuiko asenne siitä, että kirjasta saattoi hyvin tu8nnistaa todellisuuden vai siitä, että se vääristeli sitä aivan älyttömästi. Jotakin ajan todellisuudesta se sentään varmasti välittää.

Kirjan nimi saksaksi on Professor Unrat oder das ende eines Tyrannen. Sana merkitsee saastaa ja sen konnotaatio lienee jokseenkin sama kuin suomen kielen sanalla paska. Tämän pilkkanimen saa kuin luonnostaan lukion klassisten aineiden opettaja, jonka oikea nimi on Raat. Sivumennen sanottuna lehtoria tarkoittava sana on saksassa Studienrat.

Opettaja, joka kuvataan karikatyyrimäiseksi vanhaksi (yli 50 ) peruukiksi, saa kuulla tavan takaa pilkkanimensä, jota huudetaan milloin milläkin verukkeella (täällä haisee paska!). Poikia on lähes mahdoton saada kiinni tahallisesta herjauksesta, vaikka jokainen ymmärtää, mistä on kysymys.

Moiset pilkkanimet kuuluvat ilman muuta koululaiskulttuuriin ja tässä tapauksessa ilkeily kasvaa suoranaiseksi sodaksi sen takia, että lehtori on kuin onkin tyhjää täynnä oleva koulumestari, jonka ymmärrys opettamiensa klassikoiden todellisesta merkityksestä lähentelee nollaa. Sen sijaan hän luetuttaa ulkoa ja kirjoituttaa tekstejä aivan mekaanisesti ja pyrkii pudottamaan pelistä mahdollisimman monta oppilasta, jotka kokee vihollisikseen.

Omasta mielestään hän edustaa sivistysporvariutta, Bildungsbürgertum, mikä nostaa hänet korkealle ympäristönsä yläpuolelle. Tuohon ympäristöön kuuluu paikallinen sosieteetti, jonka ylin kasti ovat suurkauppiaat ja omalla tahollaan upseerit. Sen alapuolella sitten ovat kaiken maailman laivurit, käsityöläiset ja vastaavat.

Lukiolaispojissa taas on monenlaista ainesta, joku on peräti kreivi, toinen on rikas ja kolmas ylimielinen henkinen aristokraatti, joka aidosti halveksii tyrannia.

Kolme poikaa ihastuu silmittömästi kapakkalaulajattareen, joka myös haluaa hieman leikkiä heidän kustannuksellaan. Kostonhimoinen lehtori seuraa vihollisiaan ja joutuu pian itse saman Sinisen enkelin kapakassa esiintyvän tytön pauloihin.

Tästä alkaa lehtorin rappion kierre, joka muuten on aika epäuskottava teema kaikessa dramaattisuudessaan. Aistillisuus herää lehtorin kuivassa tomumajassa ja saa hänet mielettömästi palvomaan prinsessaansa. Tämä kuluttaa ennen pitkää kaikki lehtorin säästöt, mutta sen jälkeen löydetään vielä uhkapeli, jota pelataan lehtorin ja laulajattaren kodissa, jonne salaa päin kerääntyy koko kaupungin kerma.

Tässä kohtaa saattaa olla se arkaluontoinen eines, joka sai kelpo lyypekkiläiset takajaloilleen. Ei varmaankaan ollut niin, että kaupungin mahtimiehet, poliisit ja kunniaansa varjelevat upseerit olivat kaikki joutuneet uhkapelin, makean elämän ja laulajattaren sulojen orjiksi. Lieneekö tuo sivistysporvaiuskaan ollut ihan niin kehnoa kuin Mann esitti?

Ajankuvaa kirjassa silti varmaankin on. Saksan uuden ja itse asiassa vasta syntymässä olevan laivaston ylistäminen, jolla chauvinistista kapakkayleisöä kosiskellaan, nuoren miehen unelma urasta aselajeista hienoimmassa, ratsuväessä, lehtorin halveksunta kaikkia niitä kohtaan, joilta puuttui klassinen sivistys ja niin edelleen. Eiköhän tuota liene ollut liikkeellä.

Hupaisasti kreikkaa ja latinaa pänttäävä lehtori on kuitenkin aivan tietämätön uusista kielistä ja maailmankieli ranskakin on hänelle aivan tuntematonta, englannista nyt puhumatta. Ja englantia sentään Lyypekin nuoret kauppiaat sijoittelevat mielellään lauseisiinsa tehdäkseen vaikutuksen daameihinsa.

Sivumennen sanoen, mainituksi tulee myös Suomi, joka myös tuohon aikaan oli aika tiiviisti Lyypekin vaikutuspiirissä, sinnehän liikennöitiin välillä jopa Saimaalta saakka. No, Suomi mainitaan vain sikäli, että muuan kapteeni saa osakseen paljon kunnioitusta siitä, että hänen Suomessa uponnut aluksensa oli vakuutettu hyvin mahtavasta summasta…

Tyranni kaatuu viimein intohimojensa myrskyihin. Hänen rappionsa on täydellinen ja potkut koulusta olivat vain sen alkukohta. Naisen mielitekojen tyydyttäminen vie ensin säästöt, sitten aloitettu uhkapeliin ja parittamiseen perustuva elämä vie lopunkin porvarillisen arvokkuuden ja mustasukkaisuus johtaa murhayritykseen ja vankilaan, jonne seuraa myös tuo kohtalokas nainen.

Kleiner Unrat, sai hurmaajatar luvan nimitellä palvojaansa, jonka rappion esittäminen lienee tarkoitettu porvarillisen kulttuurin tyhjyyden paljastamiseksi, mene ja tiedä. Oliko koko sen ylpeilty sivistyskin itse asiassa sitä itteensä?

On kirjalla ainakin tiettyä merkittävyyttä päätellen siitä, että se oin saanut osakseen niinkin suurta huomiota.