sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Kun natsilippu liehui

 

Itämeren piiri

 

Internet on ollut kullan arvoinen palastaessaan yhä uudelleen reaaliajassa  kansamme tyhmyyden. Tätä ei kannata ottaa loukkauksena, kaikki on suhteellista ja luulen, että tyhmempiäkin kansoja on olemassa, mikäli se meitä lohduttaa.

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että ainakin minä elin vuosikymeniä sen harhan vallassa, että kansamme, jonka yleissivistys on jo toista sataa vuotta ollut maanosamme huippua ja jonka suoritukset sittemmin ns. PISA-testeissä antoivat mairittelevia tuloksia, olisi sentään jollakin tavalla erinomaista älyllisessä ja tiedollisesssa suhteessa.

Intenet ja eritoten some kertovat kuitenkin korutonta kieltään. Oikeinkirjoitus näyttää suurelle osalle kansaa olevan mahdoton asia opittavaksi ja etenkin vieraskieliset sanat kirjoitetaan yhä uudelleen väärin. Joskus kyseessä lienee kansallinen uhma: minäpäs en noita herrojen merlkkejä käytä! Tuloksena on sitten omalaatuista tankerokieltä, jonka mahdollisia ansioita en kykene ymmärtämään.

Pientähän tämä oikeinkirjoituksen runtelu on ja kansainvälisesti kansamme ehkä sittenkin tekee tässä asiassa syntiä vähemmän kuin monet muut. Oikeinkirjoiutksemmehan noudattelee tarkasti ääntämisen mukaista kaavaa eikä sorru suoranaisiin älyttömyyksiin, kuten englanti, jota nimenomaan natiivit kirjoittavat usein aivan kammottavasti väärin.

Tärkeintä toki on, että lukija ymmärtää, mitä kirjoittaja on halunnut sanoa. Usein se, mitä hän on halunnut sanoa, paljastuu kuitenkin aivan primitiiviseksi ja suorastaan infantiiliksi leperrykseksi, josta heti huomaa, ettei edes perusasioita ole ymmärretty lainkaan.

Jos nyt reiluja ollaan, pitää toki tunnustaa, etteivät nuo somessa käsitellyt asiatkaan usein ole lainkaan yksinkertaisia ja että on aivan ymmärrettävää, ettei kirjoittaja varsinaisesti niistä ajattele mitään, vaan turvaa sellajiseen auktoriteettiin, jota pitää arvossa. Hyvin harvoin tämä merkitsee matalatasoisempaa vaihtoehtoa.

No, mutta tässä tapauksessa nyt sain impulssin tämän loppujen lopuksi sentään aika mainion kansamme haukkumiseen siitä, miten muutamat sen edustajat reagoivat erääseen historialliseen valokuvaan, joka esitti natsilippuja liehumassa Heikinkadulla, eli nykyisen Mannerheimintien varrella.

Kuten helposti arvaakin, reaktiot tulivat suoraan selkärangasta ja niistä kuvastui syvä inho holokaustin eki Shoahin, tuon modernin maailman kammottavimman rikoksen johdosta.

Reaktio oli välitön ja jo kuuluisista koirakokeista hyvin tuntermamme kaltainen. Niissähän ärsyke aiheutti aina saman reaktion ja kuolaaminen alkoi sellaisissakin tapauksissa, joissa mitään herkullisen aterian elementtejä ei ollut havaittavissa. Kellon kilahdus palautti menneet muistot kuin madeleine-leivos Marcel Proustille.

Paitsi, että se tietenkin saattoi palauttaa vain valemuistoja. Toki Shoahin pyövelit käyttivät hakaristilippua tunnuksenaan, mutta tuossa tapauksessa nuo liput olivat esillä vuonna 1940, jolloin mitään Shoahia ei ollut eikä edes sen suunnitelmaakaan.

Olivathan natsit tehneet jo sotarikoksia Puolassa ja heidän maineensa oli kyllin tahrainen herättääkseemn inhoa sivistyneissä piiriessä ja vähän muuallakin.

Natsien saavutuksia ei kylläkään kukaan vähänkään asioita tunteva saattanut suoraan verrata Neuvostoliiton aikaansaannoksuiin. Diktatuuri ja terrori olivat siellä raivonneet jo parikymmentä vuotta ja vaatineet miljoonia uhreja, mikä oli yleistä tietoa

Paradoksaalisesti sekä Saksa että Neuvostoliitto hehkuttivat korkeaa (maailman korkeinta) kulttuuriaan, mutta tiettyä uskottavuutta tässä oli vain Saksalla -toistaiseksi.

7.-8-.9. 1940 pidettiin Helsingissä kolmoismaaottelu: Suomi-Ruotsi-Saksa. Ottelun muuten voitti Ruotsi, toisena oli Saksa ja kolmanneksi jäi Suomi.

Tämä oli meille varmasti pettymys, mutta arvokkaampaa kuin jalo kiloailu oli se, että meille saapuivat kahden Itämeren piirin valtion parhaat urheilijat kilpailemaan.

Samaa ei olisi voinut tapahtua Virossa, Latviassa eikä Liettuassa, jotka oli juuri hiljattain liitetty Neuvostoliittoon. Suomen liittämistä odotettiin yleisesti ja kahden ystävä- ja liittolaismaan, Saksan ja Neuvostoliton välinen sopimus edellytti, ettei Saksalla olisi mitään sitä vastaan.

Mitä Itämeren piiriin muuten tulee, hallitsi kaksi maailman tuohon aikaan vahvinta sotilasvaltaa sitä suvereenisesti. Millään länsivaltojen sotakoneella ei ollut tuolle alueelle asiaa ja siellä sanelivat totalitaariset valtiot, mitä tuleman piti.

Suomi oli noiden kahden maan muodostamassa saartorenkaassa ja vain kaukainen Liinahamarin satama Petsamossa tarjosi hyvin haavoittuvan tien ulkomaailmaa. Miten tästä selvittäisiin?

Keväällä solmittu Moskovan rauha oli hävittänyt maamme elintarvikeomavaraisuuden ja ilman massiivista tuontia ulkomailta nälänhätä tulisi tappamaan suuren osan suomalaisista. Neuvostoliitto ja Saksa olivat ainoat mahdolliset avun toimittajat.

Jostakin syystä Neuvostoliitto nautti Suomessa tuohon aikaan vain hyyvin rajloitetun joukon suosiota Tuo joukko ymmärrettävästi koostui toisaalta hyvin pienestä ns. älymystön ryhmästä ja sen ohella maan typerimmästä aineksesta. Se ei ollut kooltaan aivan mitätön, mutta tarpeeksi pieni ja vihattu tullakseen syrjäytetyksi politiikassa.

Myöskään Saksa ei ollut suosiossa, kuten useissa väitöskirjatason tutkimuksisa on todettu. Sitä puidettiin kuitenkin ainoana mahdollisena voimana, joka voisi auttaa maatamme välttämään Baltian maiden kohtalon. Saksan kiinnostuminen tästä roolista oli kaikkea muuta kuin selvä asia.

Urheilukilpailu oli jo signaali siitä, että Saksa saattaisi kenties ryhtyä Suomen suojelijan rooliin ja siis jopa samalla vaarantaa suhteensa Neuvostoliittoon, jotka olivat sille matyeriaalitoimitusten takia elintärkeät. Niinhän sitten tapahtuikin, vaikka vielä varhain keväällä asia oli vaikuttanut aivan utooppiselta.

Historiankirjoituksessa on kovin pahasti unohdettu muuan merkittävä yhdistys, joka toimi vuonna 1940 ja vielä hieman seuraavanakin vuonna ja jonka nimenä oli” Itämeren piiri”.

Yhdistyksen tehtävänä oli antaa kansallemme tietoa Itämeren alueen suurvalloista, joita oli kaksi kappaletta, Saksa ja Neuvostoliitto. Molempien diktatuurimaiden oloista kerrottiin esimerkiksi radio-ohjelmisssa tasapuolisesti. Eihän niistä oikeasti paljoakaan tiedetty, mutta luultiin sitä enemmän.

Itämeren piirillä oli suhteita korkeimpaan poliittiseen johtoon ja Valtion tiedoituskeskuksen (VTK) johtaja oli itseoikeutettu yhdistyksen hallituksen jäsen. Yhdistys kilpaili siis myös Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran omalla alueella selostaessaan Neuvostoliiton järjestelmää ja oloja.

VTK, myöhempi VTL oli hallituksen alainen instituutio, jonka tehtäcvänä oli mielialojen tarkkailu ja ”hoitaminen” suuren asiamiesverkoston avulla. Suuri osa asiamiehistä oli sosialidemokraatteja.

Asiamiehet raportoivat mielialojen kehityksestä ja pyrkivät tarvittaessa itse kohdaltaan tuomaan vaikutuspiiriinsä sellaista tietoa, jonka ajateltiin edesauttavan maamme selviytymistä tilanteessa, joka oli äärimmäisen herkkä ja vaarallinen.

Suomi-Ruotsi-Saksa kolmoismaaottelua voi pitää Suomen selviytymispolitiikan edisysaskeleena, joka ennakoi sitten sitä ”sateenvarjoa”, jonka Hitler levitti Suomen ylle saadakseen tämän mukaansa hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.

Tuota hyökkäystä ruvettiin alustavasti suunnittelemaan syksyllä vuonna 1940, ei sitä ennen. Maaottelun aikaan kaikki oli vielä avoinna, mutta Suomen pelastumisesta jäämästä yksin Neuvostoliiton armoille näkyi jo toiveita.

Sen, mitä yksin jääminen merkitsisi, oli kansamme oppinut edellisen talven kokemuksista. Silloin sen oli pelastanut ihme, ei enempää eikä vähempää.

Nyt ei ihmeitä ollut näköpiirissä, vaan sen sijaan nälkäkuolema, josta pelastuminen saattoi tapahtua vain jommankumman Itämeren piirin suurvallan avulla, mikäli niden välit rikkoutuisivat.

Suomen oli tehtävä valinta ja niin oli Saksankin.

Niiden lippujen liehuminen Helsingissä alkusyksystä 1940 antoi jo hentoja toiveita siitä, että maamme voisi sittenkin saada suurvallan tukea tuosta Itämeren piiristä, joka demokraattisen maailman suurvaltojen ulottumattomissa.

7 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus, mutta nykyajan "valistunut" toimittaja ei ymmärrä siitä yhtään mitään.

    Tunteella mennään ja symbolimagialla: onko tämä symboli hyvä vai paha. Ei mitään tajua tilanteesta, taustadts eikä vaihtoedoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta eikö lipuilla ole nimenomaisesti tarkoitettu olevan tuollainen symbolivaikutus, jossa ne edustavat koko sitä asiaa, jota ne edustavat, vrt lippulaulu "Sinun edestä elää ja kuolla..." - ei kai sillä pelkkää lakanakangasta tarkoiteta?

      Silloin reaktio symbooliin on sinänsä ymmärrettävä, joskin blogissa kuvatuista syistä historiallista konteksia ymmärtämätön.

      Poista
    2. Olen ymmärtänyt, että nykyään historia on lukiossa valinnainen aine? Toimittelijoiden yleissivistyksen tasoa on vaikea aliarvioida. Blogistilta jälleen hyvä kirjoitus, kiitos.

      Poista
  2. "Oikeinkirjoitus näyttää suurelle osalle kansaa olevan mahdoton asia opittavaksi ja etenkin vieraskieliset sanat kirjoitetaan yhä uudelleen väärin."

    Tuossa voi syylliseksi osoittaa myös oikolukuohjelmat:

    - ne pitkään käytettynä laiskistavat luonnollisen kielitajun

    - huonoimmat ohjelmat toimivat vieraan kielen (=englanti) sääntöjen mukaan, varsinkin yhdyssanojen osalta

    Sitäpaitsi monet somessa ajattelevat, että ei sillä ole niin väliä kunhan on sinnepäin...

    VastaaPoista
  3. "Usein se, mitä hän on halunnut sanoa, paljastuu kuitenkin aivan primitiiviseksi ja suorastaan infantiiliksi leperrykseksi, josta heti huomaa, ettei edes perusasioita ole ymmärretty lainkaan."

    Nyt päästiin villankoiran ytimeen:

    - pitääkö ihmisellä ylipäänsä olla mielipide kaikesta maan ja tai vaan välillä, ennen riittävään sosiaaliseen kanssakäymiseen riitti urahdus "hm" ja vilkkaimman totesivat "suattaahan se olla noinkin -- tai suottaapi olla olemattakiin"

    - professoritason, sivistyneen blogistin hermoja epäilemättä rasittaa kanssaihmisten vähempi tieto- ja sivistystaso itseen verrattuna: se on hinta oman kuplan ulkopuolelle astumisesta, voisiko tuota kutsua puolirunollisesti "nerouden hinnaksi".

    VastaaPoista
  4. "Suomi oli noiden kahden maan muodostamassa saartorenkaassa ja vain kaukainen Liinahamarin satama Petsamossa tarjosi hyvin haavoittuvan tien ulkomaailmaa."

    Harmi kun tässä blogissa ei ole kuvia: pohjois-Euroopan kartta väritettynä Saksan ja NL:n hallitsemilla alueilla vuoden 1940 lopulta selittäisi tyhmimmällekin enemmän kuin tuhat sanaa: Suomi oli kirjaimellisesti kuolemankuristuksessa.

    VastaaPoista
  5. Terhomatti Hämeenkorpi20. heinäkuuta 2025 klo 12.20

    Hyvinpä kirjoitit, Timo, noista kansamme liki kuolemanhetkistä:-)))

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.