Mitä Clausewitz oikein sanoi?
Leo Tolstoin magnum opuksessa ”Sota
ja rauha” mainitaan fiktiivisten ja elävästä mallista retusoitujen hahmojen ohella
monia oikeitakin. Kustaa Mauri Armfelt siellä vilahtaa, samoin kuin muuan saksalainen
Leppich, joka oli kehittänyt ”aerostaatin”, joka pystyi lennättämään keralla
kokonaisen komppanian vihollisen selustaan tai minne nyt sattui tarvitsemaan.
Tuon ihmevehkeen piirustukset
todella ovat Aleksanterin I:n kirjeenvaihdossa, vaikka sitä ei oikeasti lienekään
sodasa käytetty.
Tiettävästi myös muuan ”uudesta
Suomesta” kotoisin oleva keksijä nimeltä Viiliäinen esitteli Aleksanterille
sukelluslaitetta Moskova-joella. Esittely kuuluu kuitenkin epäonnistuneen eikä
Viiliäinen päässyt edes ”Sotaan ja rauhaan”.
Siellä figureeraa kuitenkin muuan
Clausewitz, joka on vain yksi niistä, jotka haluavat tehdä sodasta
tieteellistä. Sehän ei ole lainkaan mahdollista, sillä kuten Tolstoi, vanha
sotilas, kertoo, kukaan ei tosiasiassa hallitse suuria taisteluita.
Ne nyt vain menevät kuten ne
menevät. Napoleon haluaa tapansa mukaan keskittää joukkojensa painopisteen
yhteen paikkaan, mitä pidetään suurena neroutena, mutta mitäpä hän oikeastaan
edes tiesi siitä, mitä tuolla valtavalla savun peittämällä kentällä tapahtui?
Kutuzov, vanha irstailija taas
ymmärtää, ettei pysty asioihin vaikuttamaan ja antaa kaiken tapahtua niin kuin sen
pitää tapahtua. Napoleon joutuu vielä syömään hevosenlihaa eli kannibalisoimaan
oman armeijansa, jonka kohtalona on hävitä Venäjällä.
Clausewitz ei nouse erityisemmin
esille ”Sodassa ja rauhassa”, mutta on joka tapauksessa sodassa mukana ja
yrittää ymmärtää. Tolstoi varmasti jo tunsi hänen jälkimaineensa kirjaa kirjoittaessaan
ja sehän on muodostunut valtavaksi. Yhä uudet sukupolvet luulevat oppineensa
Clausewitzilta eikä Tolstoilta, mitä sota oikeastaan on.
Kuitenkaan siitä ei saa
tieteellistä vaikka mitä yrittäisi. Toki asia riippuu siitä, mitä tieteellä
tarkoitetaan. Mikäli sillä tarkoitetaan Auguste Comten tapaan tieteen
klassisten kriteerien täyttämistä eli kykyä ennustaa ”savoir pour prévoir, prévoir
pour pouvoir prévenir”, ollaan yhtä heikoilla kuin muunkin inhimillisen
käyttäytymisen selittämisessä. Eihän tiede pysty sitä paitsi edes ennustamaan
säätä pidemmälle kuin muutaman päivän ajaksi.
Kun itävaltalainen kenraali joskus
pyysi Aleksandr Suvorovilta hänen taistelusuunnitelmaansa, tämä vastasi
antamalla tälle tyhjän paperin: suunnitelmilla ei ollut mitään merkitystä sen
jälkeen, kun taistelu oli aloitettu. Tärkeätä oli vain ”silmämitta” (glazomer)
eli intuitiivinen arviointikyky, nopeus ja painostus.
Ei ihminen ei kuitenkaan olisi
ihminen, ellei hän edes yrittäisi tuntea lainomaisuuksia ja ennustaa. Clausewitzin
merkitys on yhä säilynyt, vaikka hänen tieteensä onkin kovin alkeellista. Onko
hän itse asiassa ennustamisen sijaa esittänytkin sodalle uusia sääntöjä ja
suosituksia?
Tätäkin on pohdittu. Takavuosina
kirjoitin eräästä tätä käsittelevästä kirjasta. Kyseessä oli käännös
englannista.
orstai 7. toukokuuta 2020
Muuan tärkeä kirja
Хью Стрэчен, Карл фон Клаузевиц, «О войне». Аст, Москва 2009, 319 с.
Kuten tunnettua, Johann Wolfgag von
Goethe, joka oli vuonna 1792 seuraamassa Valmyn taistelua, sanoi nähneensä
aikakauden vaihtuneen. Taistelussa heikosti koulutettu Ranskan
vallankumousarmeija kukisti vanhan vallan kannattajien äkseeratut armeijat.
Ranskan vallankumouksesta onkin
laskettu uusimman ajan alkaneen. Murroksena sitä siis on
verrattu kolmesataa vuotta aiempiin suuriin muutoksiin, joihin kuuluivat
löytöretket, kirjapainotaito ja uskonpuhdistus.
Kuitenkin sotaa käytiin yhä
entisillä välineillä. Julius Caesar olisi mainiosti tuntenut useimmat niistä
ongelmista, joita Napoleonin armeijoilla oli, vaikka hänellä ei Gallian sodassa
tykkejä ollutkaan. Silti myös sodankäynnissä vaikuttivat nyt uutuudet. Ne
olivat ennen muuta ideologis-sosiaalisia, sillä kansakunnat pyrkivät nyt
historian subjekteiksi.
Hew Strachanin kirjan aiheena on
toinen, itse asiassa keskeneräiseksi jäänyt kirja, Carl von Clausewitzin
”Sodasta” (Vom Kriege), joka alun perin ilmestyi kolmena niteenä
Berliinissä vuosina 1832 ja 1834.
Tässä käsitelty Strachanin kirja on
ilmestynyt alun perin englanniksi sarjassa Kymmenen kirjaa, jotka
muuttivat maailmaa. Se on näköjään saatavilla myös suomeksi.
On melkoinen kunnia päästä mukaan
tuollaiseen kirjavalikoimaan, olkoonkin, että noita valikoimia on nykyään
kaikenlaisia, joukossa aivan uskomattoman heppoisia. Tässä tapauksessa
Clausewitz joka tapauksessa on seurassa, johon hänen lisäkseen kuuluvat mm.
Adam Smith, Karl Marx, Platon ja Darwin, raamattua unohtamatta. Ei siis mitään
kevytsarjalaisia.
Clausewitzin
(1780-1831) ymmärtämiseksi on tunnettava pääpiirteet hänen
elämästään ja aikakaudestaan. Siihen kuuluivat keskeisesti Napoleonin sodat ja
niiden puitteissa erityisesti tarina siitä, miten Napoleon murskasi Preussin
pelätyn armeijan kuin pähkinänkuoren ja oli vähällä hävittää koko halveksimansa
Preussin valtion.
Clausewitzin nimi, muuten, näyttää
viittaavan Preussin alueen slaavilaissukuiseen väestöön, mikä ei toki mitenkään
haitannut hänen ylenpalttista preussilaista patriotismiaan.
Napoleonin Venäjän-retken jälkeen
Preussi luotiin uudelleen ja tähän työhön osallistui keskeisesti myös
Clausewitz, joka oli taistellut Napoleonia vastaan Venäjän armeijassa ja
sittemmin osallistui myös muun muassa Waterloon taisteluun, jossa ranskalaiset
lopullisesti lyötiin.
Clausewitz toimi sen jälkeen
Preussin sotakorkeakoulun johtajana. Samanlainen oppilaitos luotiin hieman
myöhemmin myös Venäjälle, jossa sen perustajaksi nousi toinen Napoleonin sotien
veteraani, ranskalaisissa joukoissa palvellut sveitsiläissyntyinen Antoine-Henri
Jomini.
Jominin nimellä on Venäjällä yhä
tietty glooria ja Mannerheiminkin muistetaan silloin tällöin juoneen hänen
maljansa. Tähän sisältyi ironiaa siitä, ettei marsalkka koskaan päässyt tuohon
yleisesikunta-akatemiaan.
Joka tapauksessa niin Clausewitz
kuin Jomini tunsivat tarvetta tehdä sodankäynnistä tiedettä tai ainakin käyttää
sen ymmärtämiseksi tieteellisenä pidettyä ajattelua.
Tämä ei sinänsä ollut uutta, sillä
sotateoreetikkoja on ollut olemassa jo maailman sivu. Venäjällä kuuluisin alan
teos oli Aleksandr Suvorovin pikku kirjanen Voittamisen taito (Nauka
pobeždat), joka itse asiassa pyrki osoittamaan sen, ettei teorioista ole
taistelukentällä mitään hyötyä.
Itse asiassa Clausewitz tulee jopa
aika lähelle Suvorovin ajatuksia korostaessaan sodanjohdon merkitystä
taisteluille ja keskitetyn hyökkäyksen ja taisteluhengen ratkaisevaa osuutta.
Toki Clausewitz pyrkii teorioissaan
kauemmas ja häneltä periytyy myös ajatus strategian ja taktiikan erillisyydestä
ja niiden vaihtelevasta keskinäisestä suhteesta.
Clausewitzia pidetään myös
totaalisen sodan käsitteen keksijänä. Itse hän käytti absoluuttisen sodan (Der
absolute Krieg)käsitettä. Se on yleensä ymmärretty siten, ettei väkivallan
käytöllä sodassa ole rajoja.
Clausewitzin teoriat ovat usein
moniselitteisiä ja niitä on todellakin tulkittu eri aikoina eri tavoin, mikä
oikeuttaa hänen teokselleen tuon mainitun paikan mainitussa maailmaa
muuttaneiden kirjojen luettelossa. Kukaties juuri häntä voidaan pitää viime vuosisadalla
niin surullisiin tuloksiin johtaneen tuhoamissodan, Vernichtungskrieg,
idean isänä?
Clausewitz puhuu usein käsitteillä,
jotka tuntuvat nykyään triviaaleilta. Hänen mukaansa esimerkiksi sota
on taistelua. Nykyaikaisen lukijan mieleen tuskin edes juolahtaa, että se
voisi olla jotakin muuta, mutta vielä 1600-1700-lukujen suuret sotapäälliköt,
kuten Turenne, saattoivat pitää parhaana sellaista sotaa, jossa ei tarvitse
tuhota vihollista tai edes taistella sen kanssa, mikäli siitä voitiin
onnistuneilla manöövereillä tehdä niin sanotusti matti, jolloin antautuminen
olo kunniallista.
Käytännössä taistelut saattoivat
myös tuolloin olla aivan tavattoman verisiä.
Entäpä kaikkien tuntema lause,
jonka mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin? Tarkoittaako tämä
sitä, että sota on yhä perusluonteeltaan politiikkaa vai sitä, että se ei ole
enää sitä, vaan toimii nyt toisella logiikalla?
On totta, että totaalisen sodan
toteuttajat Leninistä Ludendorffiin ja Hitleriin saivat innoitusta
Clausewitzilta. Ensimmäiseen maailmansotaan saakka hän oli ilmeisesti
kaikkialla länsimaissa merkittävin sotateoreetikko.
Strachey on erinomainen
Clausewitzin tuntija ja osoittaa myös tutkimuskohteensa monitulkintaisuuden.
Itse asiassa Clausewitz näyttää uskoneen, että tulevaisuudessa palattaisiin
rajoitettuihin sotiin totaalisen sijasta. Sopii toivoa, että ainakin nykyään tehdään
niin, mikäli sotia nyt syystä tai toisesta yhä tullaan käymään myös ns.
sivistyneellä aikakaudella, jollainen tämäkin aikakausi ainakin jossakin
mielessä haluaa olla.
Clausewitzin teos oli ja on myös
yksipuolinen oman aikansa hedelmä. Sellaisetkin keskeisen tärkeät alueet kuin
talouden ja laivaston merkitys jäävät siinä käsittelemättä.
Kiinnostavaa on, että tämän
teoreetikon ajatukset on ensimmäisen maailmansodan jälkeen useaan otteeseen
julistettu kuolleiksi. Ne ovat kuitenkin sen verran monitulkintaisia, että ovat
aina pystyneet ainakin jossain määriin heräämään henkiin.
Onhan se aikamoinen saavutus
mieheltä, joka sentään kirjoitti hevosvetoisen armeijan aikakaudella, jolloin
pistintä vielä voitiin pitää sotien ratkaisevana aseena.
Keskeinen sodankäynnin tekijä
saattaa kyllä tänäkin päivänä joissakin tapauksissa olla sotivan osapuolen
henkinen kantti, kuten uutisista voisi päätellä. Paljon puhuttu sodanjohtajan
nerous voisi kai nykyään jo saada ylivoimaisen kilpailijan tekoälystä ja
kukaties sellainen myös voi jo johtaa robottiarmeijaa.
Lienee pelättävissä, että myös
tekoäly saattaa löytää clausewitziläiset ajatukset siitä, ettei sodan
käyttämällä väkivallalla voi olla rajoituksia. Luoja meitä silloin armahtakoon!
Tuo kelpo preussilainen saattoi
aikanaan löytää Pandoran lippaan, jota ei enää voi sulkea.
"Clausewitz, joka on vain yksi niistä, jotka haluavat tehdä sodasta tieteellistä. Sehän ei ole lainkaan mahdollista, sillä kuten Tolstoi, vanha sotilas, kertoo, kukaan ei tosiasiassa hallitse suuria taisteluita....
VastaaPoistaNapoleon haluaa tapansa mukaan keskittää joukkojensa painopisteen yhteen paikkaan, mitä pidetään suurena neroutena, mutta mitäpä hän oikeastaan edes tiesi siitä, mitä tuolla valtavalla savun peittämällä kentällä tapahtui? "
Clausewitzin ja Tolstoin kätys sodasta saatttoivat riidellä Napoleonin sotien loppuun saakka. Kun asevelvollisuuden mahdollistamat massa-armeijjat tulivat käyttöön 1800-luvun lopulla, ei satojatuhansia ja myöhemmin miljoonia miehiä voitu lähettää rintamalle vain sormituntumalta eikä sotapäällikkö voinut johtaa taistelua miltään kukkulalta käsin. Tarvittiin Clausewitzn ajatusten perusteella kehitettyä järjestelmällistä on moltkelaista esikuntatyöskentelyä pikkutarkkoine suunnitelmineen ja käskyineen. Onko tuo tieteellistä voidaan kiistellä loputtomiin. Fakta kuitenkin on, että tuosta lähtien kaikki armeijoita on johdettu tuolla tavoin ja se on osoittanut menestyksensä Saksan yhdistämissodista lähtien, eivät sodat vain tapahdu Tolstoin ajattelemalla tavalla.
Toki. On meteorologiakin tieteellistä.
VastaaPoistaTaloustieteestäkin puhutaan täysin vakavasti. Tiede vain ei aina pääse kovin pitkälle.
VastaaPoistaTämä vaatisi oman blogin, työnimellä "Mitä tiede oikeasti on".
Poista"Clausewitzin teoriat ovat usein moniselitteisiä ja niitä on todellakin tulkittu eri aikoina eri tavoin, mikä oikeuttaa hänen teokselleen tuon mainitun paikan mainitussa maailmaa muuttaneiden kirjojen luettelossa."
VastaaPoistaKaikki Suuret Kirjat täytyy kirjoittaa epäselvästi, ristiriitaisesti ja monitulkintaisesti: vain siten Lukijat ja Seuraajat, jotka vasta tekevät niistä ns Suuria kertomuksia, voivat ajan kulloinkin muuttuneisiin tarpeisiin löytää niistä kulloinkin sopivan tulkinnan pysyen kuitenkin oikean Opin rajoissa. Tästä syystä esim islan on rakkauden uskonto, mutta tuntee myös jihadin, aina kunkin opin oikean tulkitsijan kulloisten tarpeiden mukaan.
Jos taas kirja antaa ykselitteisen vastauksen, se muuttuu paradigman tai ajan tarpeiden muuttuessa vanhentuneeksi ja siirtyy kirjaston ns kuolleiseen varastoon. Enintään, joku suuttunut professori pistää vähemmän hyvän opiskelijan kirjoittamaan siitä opinnäytetyön...
"Tarvittiin Clausewitzn ajatusten perusteella kehitettyä järjestelmällistä on moltkelaista esikuntatyöskentelyä pikkutarkkoine suunnitelmineen ja käskyineen."
VastaaPoistaTuo käsitys saksan asevoimista jonain kellontarkkana koneistona on täysin väärä. Todellisuudessa saksalaiset ymmärsivät ensimmäisinä, että tie menestykseen modernilla taistelukentällä oli kyky upseerien itsenäiseen ajattelun. Myöhemmin tästä on lähdetty käyttämään nimitystä tehtävätaktiikka. Saksassahan todettiin jos 1900-luvun alussa, että sulkeiset ovat "koirakoulutusta", josta ei ole mitään hyötyä. Upseerilla piti olla järkeä tarpeeksi päässä nähdäkseen tilanteen kehityksen ja ammattitaitoa toimia ITSENÄISESTI muuttuvan tilanteen mukaan.
Toisessa maailmansodassahan sellainen komentaja kuin Rommel oli säännöllisesti itse johtamassa etulinjassa, koska sieltä sai parhaan käsityksen tilanteesta. Hänellä oli jopa pataljoonan vahvuinen Kampfstaffeln osasto joka käsitti liikkuvan esikunnan lisäksi panssareita, tykistöä, ilmatorjuntaa ja jalkaväkeä. Jos tilanne niin vaati, niin Rommel määräsi "Kastan" taistelemaan vihollisten kanssa.
Länsiliittoutuneiden surkean hidasta etenemistä kesästä 1944- kevääseen 1945 selittää ennen kaikkea liiallinen suunnittelutyö joka saattoi kestää viikkokausia. Saksalaiset pystyivät reagoimaan tähän suunniteltuun "balettiin" kerta toisensa jälkeen menestyksellisesti ja joukot pääsivät vetäytymään ylivoimaisten länsiliittoutuneiden alta.
"sulkeiset ovat "koirakoulutusta", josta ei ole mitään hyötyä."
PoistaSulkeisethan ovat miehistöä, lähinnä alokkaita, varten tarkoitettu ohjamaan kyselemättömään, vaistonvaraiseen tottelemiseen, joka joskus tarpeen. Upseerien pitää ajatella, mutta myös totella. Jos tottelemattomuuden seuraus on menestys, hyvä, jos epäonnistuminen, pahimmillaan seuraa sotaoikeus.
Venäläisillä oli hiukan toisenlainen lähestymistapa, joka lopulta johti menestykseen ja 45 vuoden imperiumiin eikä selity pelkästään amerikanavulla. Hinta oli toki hirvittävä.
Poista"Länsiliittoutuneiden surkean hidasta etenemistä kesästä 1944- kevääseen 1945 selittää ennen kaikkea liiallinen suunnittelutyö joka saattoi kestää viikkokausia."
PoistaSelittää sitä myös Eisenhowerin kyvyttömyys tai haluttomuus selkeästi muodostaa painopistettä Montgomeryn ja Bradleyn armeijaryhmien, välillä. Jälkimäisen alaisuudessa toiminut Pattonin 3.armeija eteni vauhdilla kohti Saksaa ennenkuin joutui huollon puutteessa pysähtymään. Tähän saattoi toki vaikuttaa tämän puolipoliiittinen asema liittoutuneiden ylipäällikkönä ja tarve luovia tuossa herkässä tilanteessa, jossa ei voinut loukata sen paremmin Englannin kuin USA:aan yleistä mielipidettä.
"Upseerien pitää ajatella, mutta myös totella. Jos tottelemattomuuden seuraus on menestys, hyvä, jos epäonnistuminen, pahimmillaan seuraa sotaoikeus."
PoistaTehtävätaktiikan ydin on nimenomaan se, että annetaan komento tehdä joku asia: "Lyökää vihollinen tuolta kukkulalta", "Katkaiskaa vihollisen huolto Paldiskin tukikohtaan" tms. Esimiehen tehtävän oli taas valvoa, että tavoite saavutetaan. Rommel totesi, että tehtävätaktiikassa alainen löytää usein helpoimman tavan toteuttaa käsky. Valvonta on kuitenkin välttämätöntä, että alainen ei lopeta kohdatessaan vastoinkäymisiä.
Rommelhan ei ollut mikään pehmojohtaja, vaan tiedetään tapauksia joissa ongelmaa siivoamaan on laitettu se yksikkö joka on sen sotkenutkin.
Toista maailmansotaa käsitelleissä Hollywood elokuvissa saksalaiset upseerit esitetään usein etäisinä, autoritaarisina ja miestensä kärsimyksiin välinpitämättömästi suhtautuvina. Kuva ei ole väärä- mutta noin toimittiin nimenomaan Yhdysvaltain armeijassa.
Eräs Korean sodassa palvellut Marttisen mies kertoi osuvan tarinan. Kyseisen upseerin yksikkö oli juuri torjunut kiinalaisten hyökkäyksen asemiin ja alaiset kuljettivat kaatunutta nuorukaista komentopaikan ohi. Tarkastumatkalla ollut ylempi upseeri sai valtaisan raivarin - juoksuhaudasta kun löytyi tupakantumppi! Tämä ripitys siis pidettiin alaisten kantaessa veristä teinisotilaan ruumista herrojen ohi.
No, sota on mielettömyyttä: kukaan ei ole koskaan täydelleen "voittanut" sotaa. Kärsijöitä on jokaisella osapuolella.
VastaaPoistahitler (käytän edelleen kieliopillisesti virheellistä alkukirjainvalintaa) kuvitteli voittavansa stalinin: kaksi miestä bunkkereissaan, kuten putin nykyään komentavat massat liikkeelle.
hitler ei ymmärtänyt miehistöjen suuruusluokkaeroja, eikä varsinkaan USA:n avun määrää. Toinen asia on tuolloisen Neuvostoliiton mittasuhteet: ne tekivät huollon lähes mahdottomaksi. Tuolloisen Neuvostoliiton tiet olivat käytännössä mutavelliä keväällä, syksyllä, kuin myös sateella.
Sota-alueen mittasuhteita kuvailee hyvin mm. Guy Sajer, tuplamuistelmissaan: Unohdettu sotilas.
Mitä ollaan opittu? Tälläkin hetkellä kaikki suurvaltajohtajat uhovat tuholla, totaalisella sodalla, kostolla etc.
Sota hulluutta. Tuolta naapurista voisin lainata: Mielenterveysongelma.
Putin osaa voittaa, koska hän ja aiemmin KGB ja nyt FSB tuntevat lännen ja varsinkin sen poliitikkojen heikkoudet kuin pierun hajun. Lännen poliitikot pelkäävät eskalaatiota ja sotaa kuin ruttoa, vaikka rahkeissa olisi varaa mihin tahansa, mutta kun pupu on pöksyssä ja pysyykin siellä.
PoistaUkraina tulee kukistumaan, siitä ei liene epäilystäkään? Vaikka Venäjä heikkenee ja sen vaikutusvalta katoaa vähä vähältä entisissä "staneissa", mutta huonollakin kädellä Putin voittaa. Eurooppa on osoittautunut yllättävän heikoksi, jopa Putinille, ja siksi hän ei ole kiinnostunut mistään aselevosta tai rauhasta, sotataitoa tuokin on. Sotataitoa oli myös Putinin kyky heikentää Eurooppaa sen parikymmentä vuotta, ja aloittaa sota Ukrainaa vastaan, joka ajan myötä tulee laajenemaan. Näin maailma toimii, ikäväähän se tietenkin on, mutta siihen on totuttauduttava. EU on rappeutunut yhteisö, ja yhä enemmän se rappeutuu varsinkin sisältäpäin, jolle vastustajat nauravat partaansa.
"Hänen mukaansa esimerkiksi sota on taistelua. Nykyaikaisen lukijan mieleen tuskin edes juolahtaa, että se voisi olla jotakin muuta, mutta vielä 1600-1700-lukujen suuret sotapäälliköt, kuten Turenne, saattoivat pitää parhaana sellaista sotaa, jossa ei tarvitse tuhota vihollista tai edes taistella sen kanssa, mikäli siitä voitiin onnistuneilla manöövereillä tehdä niin sanotusti matti, jolloin antautuminen olo kunniallista."
VastaaPoistaClausewitzin ajattelu varmaankin liittyi osaksi siihen, että Ranskan vallankumouksen jälkeen yleinen asevelvollisuus tuotti massoittain tykinruokaa. Sitä ennen kuninkaiden kabinettisodissa pienempien palkka-/ammattisotilaiden resurssia kannatti säästää. Kyllä Clausewitzin ajattelu on muutoinkin hiukan naivi: kyllä sodan ydintarkoitus on poliittisen tavoitteen saavuttaminen, joskus siihen tarvitaan verinen taistelu, joskus pelkkä manööveri riittää.
Neuvostoliitossa kai M. Frunzen teorioissa ym ero oli mielletty. Tavoite oli poliittinen, mutta se toteutettiin aktiivisella ja hyökkäävällä sotilaallisella toiminnalla: "hyökkäys on ainoa taistelulaji, joka tuottaa ratkaisun."
Johtopäätös Ukrainassa: noin miljoona venäläistä kaatunutta, ratkaisu ja saavutukset, nähtäväksi jää...
Raskaan sarjan tekoäly on oman aikamme Clausewitz. Niille joilla on varaa siihen. Tekoälyä kehitetään jo aktiivisesti sotateoreettisiin ja strategisiin tarkoituksiin ainakin Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Sodissahan pärjää ne joilla on uusimpien aseiden ohella uusimmat viisaudet käytössä ja näinä aikoina se on tekoäly joka kuiskuttelee kenujen korviin ne uusimmat viisaudet.
VastaaPoistaMutta jos sotaherra on hyvin suuri ja sillä on päässä liikaa totuuksia – kuten Putinilla, Trumpilla ja Hitlerillä – niin ei siinä silloin valitettavasti voi sen kummemmin Clausewitz kuin tekoälykään auttaa yhtään.
Jääkäriupseeri Jalmari Kara kertoo kiintoisasti koulutuksestaan. Ks. blogi
Poista