torstai 10. heinäkuuta 2025

Mitä se sota on?

 

Mitä Clausewitz oikein sanoi?

 

Leo Tolstoin magnum opuksessa ”Sota ja rauha” mainitaan fiktiivisten ja elävästä mallista retusoitujen hahmojen ohella monia oikeitakin. Kustaa Mauri Armfelt siellä vilahtaa, samoin kuin muuan saksalainen Leppich, joka oli kehittänyt ”aerostaatin”, joka pystyi lennättämään keralla kokonaisen komppanian vihollisen selustaan tai minne nyt sattui tarvitsemaan.

Tuon ihmevehkeen piirustukset todella ovat Aleksanterin I:n kirjeenvaihdossa, vaikka sitä ei oikeasti lienekään sodasa käytetty.

Tiettävästi myös muuan ”uudesta Suomesta” kotoisin oleva keksijä nimeltä Viiliäinen esitteli Aleksanterille sukelluslaitetta Moskova-joella. Esittely kuuluu kuitenkin epäonnistuneen eikä Viiliäinen päässyt edes ”Sotaan ja rauhaan”.

Siellä figureeraa kuitenkin muuan Clausewitz, joka on vain yksi niistä, jotka haluavat tehdä sodasta tieteellistä. Sehän ei ole lainkaan mahdollista, sillä kuten Tolstoi, vanha sotilas, kertoo, kukaan ei tosiasiassa hallitse suuria taisteluita.

Ne nyt vain menevät kuten ne menevät. Napoleon haluaa tapansa mukaan keskittää joukkojensa painopisteen yhteen paikkaan, mitä pidetään suurena neroutena, mutta mitäpä hän oikeastaan edes tiesi siitä, mitä tuolla valtavalla savun peittämällä kentällä tapahtui?

Kutuzov, vanha irstailija taas ymmärtää, ettei pysty asioihin vaikuttamaan ja antaa kaiken tapahtua niin kuin sen pitää tapahtua. Napoleon joutuu vielä syömään hevosenlihaa eli kannibalisoimaan oman armeijansa, jonka kohtalona on hävitä Venäjällä.

Clausewitz ei nouse erityisemmin esille ”Sodassa ja rauhassa”, mutta on joka tapauksessa sodassa mukana ja yrittää ymmärtää. Tolstoi varmasti jo tunsi hänen jälkimaineensa kirjaa kirjoittaessaan ja sehän on muodostunut valtavaksi. Yhä uudet sukupolvet luulevat oppineensa Clausewitzilta eikä Tolstoilta, mitä sota oikeastaan on.

Kuitenkaan siitä ei saa tieteellistä vaikka mitä yrittäisi. Toki asia riippuu siitä, mitä tieteellä tarkoitetaan. Mikäli sillä tarkoitetaan Auguste Comten tapaan tieteen klassisten kriteerien täyttämistä eli kykyä ennustaa ”savoir pour prévoir, prévoir pour pouvoir prévenir”, ollaan yhtä heikoilla kuin muunkin inhimillisen käyttäytymisen selittämisessä. Eihän tiede pysty sitä paitsi edes ennustamaan säätä pidemmälle kuin muutaman päivän ajaksi.

Kun itävaltalainen kenraali joskus pyysi Aleksandr Suvorovilta hänen taistelusuunnitelmaansa, tämä vastasi antamalla tälle tyhjän paperin: suunnitelmilla ei ollut mitään merkitystä sen jälkeen, kun taistelu oli aloitettu. Tärkeätä oli vain ”silmämitta” (glazomer) eli intuitiivinen arviointikyky, nopeus ja painostus.

Ei ihminen ei kuitenkaan olisi ihminen, ellei hän edes yrittäisi tuntea lainomaisuuksia ja ennustaa. Clausewitzin merkitys on yhä säilynyt, vaikka hänen tieteensä onkin kovin alkeellista. Onko hän itse asiassa ennustamisen sijaa esittänytkin sodalle uusia sääntöjä ja suosituksia?

Tätäkin on pohdittu. Takavuosina kirjoitin eräästä tätä käsittelevästä kirjasta. Kyseessä oli käännös englannista.

 

orstai 7. toukokuuta 2020

Uusimman ajan airut

 

Muuan tärkeä kirja

 

Хью Стрэчен, Карл фон Клаузевиц, «О войне». АстМосква 2009, 319 с.

 

Kuten tunnettua, Johann Wolfgag von Goethe, joka oli vuonna 1792 seuraamassa Valmyn taistelua, sanoi nähneensä aikakauden vaihtuneen. Taistelussa heikosti koulutettu Ranskan vallankumousarmeija kukisti vanhan vallan kannattajien äkseeratut armeijat.

Ranskan vallankumouksesta onkin laskettu uusimman ajan alkaneen. Murroksena sitä siis on verrattu kolmesataa vuotta aiempiin suuriin muutoksiin, joihin kuuluivat löytöretket, kirjapainotaito ja uskonpuhdistus.

Kuitenkin sotaa käytiin yhä entisillä välineillä. Julius Caesar olisi mainiosti tuntenut useimmat niistä ongelmista, joita Napoleonin armeijoilla oli, vaikka hänellä ei Gallian sodassa tykkejä ollutkaan. Silti myös sodankäynnissä vaikuttivat nyt uutuudet. Ne olivat ennen muuta ideologis-sosiaalisia, sillä kansakunnat pyrkivät nyt historian subjekteiksi.

Hew Strachanin kirjan aiheena on toinen, itse asiassa keskeneräiseksi jäänyt kirja, Carl von Clausewitzin ”Sodasta” (Vom Kriege), joka alun perin ilmestyi kolmena niteenä Berliinissä vuosina 1832 ja 1834.

Tässä käsitelty Strachanin kirja on ilmestynyt alun perin englanniksi sarjassa Kymmenen kirjaa, jotka muuttivat maailmaa. Se on näköjään saatavilla myös suomeksi.

On melkoinen kunnia päästä mukaan tuollaiseen kirjavalikoimaan, olkoonkin, että noita valikoimia on nykyään kaikenlaisia, joukossa aivan uskomattoman heppoisia. Tässä tapauksessa Clausewitz joka tapauksessa on seurassa, johon hänen lisäkseen kuuluvat mm. Adam Smith, Karl Marx, Platon ja Darwin, raamattua unohtamatta. Ei siis mitään kevytsarjalaisia.

Clausewitzin (1780-1831)  ymmärtämiseksi on tunnettava pääpiirteet hänen elämästään ja aikakaudestaan. Siihen kuuluivat keskeisesti Napoleonin sodat ja niiden puitteissa erityisesti tarina siitä, miten Napoleon murskasi Preussin pelätyn armeijan kuin pähkinänkuoren ja oli vähällä hävittää koko halveksimansa Preussin valtion.

Clausewitzin nimi, muuten, näyttää viittaavan Preussin alueen slaavilaissukuiseen väestöön, mikä ei toki mitenkään haitannut hänen ylenpalttista preussilaista patriotismiaan.

Napoleonin Venäjän-retken jälkeen Preussi luotiin uudelleen ja tähän työhön osallistui keskeisesti myös Clausewitz, joka oli taistellut Napoleonia vastaan Venäjän armeijassa ja sittemmin osallistui myös muun muassa Waterloon taisteluun, jossa ranskalaiset lopullisesti lyötiin.

Clausewitz toimi sen jälkeen Preussin sotakorkeakoulun johtajana. Samanlainen oppilaitos luotiin hieman myöhemmin myös Venäjälle, jossa sen perustajaksi nousi toinen Napoleonin sotien veteraani, ranskalaisissa joukoissa palvellut sveitsiläissyntyinen Antoine-Henri Jomini.

Jominin nimellä on Venäjällä yhä tietty glooria ja Mannerheiminkin muistetaan silloin tällöin juoneen hänen maljansa. Tähän sisältyi ironiaa siitä, ettei marsalkka koskaan päässyt tuohon yleisesikunta-akatemiaan.

Joka tapauksessa niin Clausewitz kuin Jomini tunsivat tarvetta tehdä sodankäynnistä tiedettä tai ainakin käyttää sen ymmärtämiseksi tieteellisenä pidettyä ajattelua.

Tämä ei sinänsä ollut uutta, sillä sotateoreetikkoja on ollut olemassa jo maailman sivu. Venäjällä kuuluisin alan teos oli Aleksandr Suvorovin pikku kirjanen Voittamisen taito (Nauka pobeždat), joka itse asiassa pyrki osoittamaan sen, ettei teorioista ole taistelukentällä mitään hyötyä.

Itse asiassa Clausewitz tulee jopa aika lähelle Suvorovin ajatuksia korostaessaan sodanjohdon merkitystä taisteluille ja keskitetyn hyökkäyksen ja taisteluhengen ratkaisevaa osuutta.

Toki Clausewitz pyrkii teorioissaan kauemmas ja häneltä periytyy myös ajatus strategian ja taktiikan erillisyydestä ja niiden vaihtelevasta keskinäisestä suhteesta.

Clausewitzia pidetään myös totaalisen sodan käsitteen keksijänä. Itse hän käytti absoluuttisen sodan (Der absolute Krieg)käsitettä. Se on yleensä ymmärretty siten, ettei väkivallan käytöllä sodassa ole rajoja.

Clausewitzin teoriat ovat usein moniselitteisiä ja niitä on todellakin tulkittu eri aikoina eri tavoin, mikä oikeuttaa hänen teokselleen tuon mainitun paikan mainitussa maailmaa muuttaneiden kirjojen luettelossa. Kukaties juuri häntä voidaan pitää viime vuosisadalla niin surullisiin tuloksiin johtaneen tuhoamissodan, Vernichtungskrieg, idean isänä?

Clausewitz puhuu usein käsitteillä, jotka tuntuvat nykyään triviaaleilta. Hänen mukaansa esimerkiksi sota on taistelua. Nykyaikaisen lukijan mieleen tuskin edes juolahtaa, että se voisi olla jotakin muuta, mutta vielä 1600-1700-lukujen suuret sotapäälliköt, kuten Turenne, saattoivat pitää parhaana sellaista sotaa, jossa ei tarvitse tuhota vihollista tai edes taistella sen kanssa, mikäli siitä voitiin onnistuneilla manöövereillä tehdä niin sanotusti matti, jolloin antautuminen olo kunniallista.

Käytännössä taistelut saattoivat myös tuolloin olla aivan tavattoman verisiä.

Entäpä kaikkien tuntema lause, jonka mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin? Tarkoittaako tämä sitä, että sota on yhä perusluonteeltaan politiikkaa vai sitä, että se ei ole enää sitä, vaan toimii nyt toisella logiikalla?

On totta, että totaalisen sodan toteuttajat Leninistä Ludendorffiin ja Hitleriin saivat innoitusta Clausewitzilta. Ensimmäiseen maailmansotaan saakka hän oli ilmeisesti kaikkialla länsimaissa merkittävin sotateoreetikko.

Strachey on erinomainen Clausewitzin tuntija ja osoittaa myös tutkimuskohteensa monitulkintaisuuden. Itse asiassa Clausewitz näyttää uskoneen, että tulevaisuudessa palattaisiin rajoitettuihin sotiin totaalisen sijasta. Sopii toivoa, että ainakin nykyään tehdään niin, mikäli sotia nyt syystä tai toisesta yhä tullaan käymään myös ns. sivistyneellä aikakaudella, jollainen tämäkin aikakausi ainakin jossakin mielessä haluaa olla.

Clausewitzin teos oli ja on myös yksipuolinen oman aikansa hedelmä. Sellaisetkin keskeisen tärkeät alueet kuin talouden ja laivaston merkitys jäävät siinä käsittelemättä.

Kiinnostavaa on, että tämän teoreetikon ajatukset on ensimmäisen maailmansodan jälkeen useaan otteeseen julistettu kuolleiksi. Ne ovat kuitenkin sen verran monitulkintaisia, että ovat aina pystyneet ainakin jossain määriin heräämään henkiin.

Onhan se aikamoinen saavutus mieheltä, joka sentään kirjoitti hevosvetoisen armeijan aikakaudella, jolloin pistintä vielä voitiin pitää sotien ratkaisevana aseena.

Keskeinen sodankäynnin tekijä saattaa kyllä tänäkin päivänä joissakin tapauksissa olla sotivan osapuolen henkinen kantti, kuten uutisista voisi päätellä. Paljon puhuttu sodanjohtajan nerous voisi kai nykyään jo saada ylivoimaisen kilpailijan tekoälystä ja kukaties sellainen myös voi jo johtaa robottiarmeijaa.

Lienee pelättävissä, että myös tekoäly saattaa löytää clausewitziläiset ajatukset siitä, ettei sodan käyttämällä väkivallalla voi olla rajoituksia. Luoja meitä silloin armahtakoon!

Tuo kelpo preussilainen saattoi aikanaan löytää Pandoran lippaan, jota ei enää voi sulkea.

 

 

14 kommenttia:

  1. "Clausewitz, joka on vain yksi niistä, jotka haluavat tehdä sodasta tieteellistä. Sehän ei ole lainkaan mahdollista, sillä kuten Tolstoi, vanha sotilas, kertoo, kukaan ei tosiasiassa hallitse suuria taisteluita....

    Napoleon haluaa tapansa mukaan keskittää joukkojensa painopisteen yhteen paikkaan, mitä pidetään suurena neroutena, mutta mitäpä hän oikeastaan edes tiesi siitä, mitä tuolla valtavalla savun peittämällä kentällä tapahtui? "

    Clausewitzin ja Tolstoin kätys sodasta saatttoivat riidellä Napoleonin sotien loppuun saakka. Kun asevelvollisuuden mahdollistamat massa-armeijjat tulivat käyttöön 1800-luvun lopulla, ei satojatuhansia ja myöhemmin miljoonia miehiä voitu lähettää rintamalle vain sormituntumalta eikä sotapäällikkö voinut johtaa taistelua miltään kukkulalta käsin. Tarvittiin Clausewitzn ajatusten perusteella kehitettyä järjestelmällistä on moltkelaista esikuntatyöskentelyä pikkutarkkoine suunnitelmineen ja käskyineen. Onko tuo tieteellistä voidaan kiistellä loputtomiin. Fakta kuitenkin on, että tuosta lähtien kaikki armeijoita on johdettu tuolla tavoin ja se on osoittanut menestyksensä Saksan yhdistämissodista lähtien, eivät sodat vain tapahdu Tolstoin ajattelemalla tavalla.

    VastaaPoista
  2. Toki. On meteorologiakin tieteellistä.

    VastaaPoista
  3. Taloustieteestäkin puhutaan täysin vakavasti. Tiede vain ei aina pääse kovin pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaatisi oman blogin, työnimellä "Mitä tiede oikeasti on".

      Poista
  4. "Clausewitzin teoriat ovat usein moniselitteisiä ja niitä on todellakin tulkittu eri aikoina eri tavoin, mikä oikeuttaa hänen teokselleen tuon mainitun paikan mainitussa maailmaa muuttaneiden kirjojen luettelossa."

    Kaikki Suuret Kirjat täytyy kirjoittaa epäselvästi, ristiriitaisesti ja monitulkintaisesti: vain siten Lukijat ja Seuraajat, jotka vasta tekevät niistä ns Suuria kertomuksia, voivat ajan kulloinkin muuttuneisiin tarpeisiin löytää niistä kulloinkin sopivan tulkinnan pysyen kuitenkin oikean Opin rajoissa. Tästä syystä esim islan on rakkauden uskonto, mutta tuntee myös jihadin, aina kunkin opin oikean tulkitsijan kulloisten tarpeiden mukaan.

    Jos taas kirja antaa ykselitteisen vastauksen, se muuttuu paradigman tai ajan tarpeiden muuttuessa vanhentuneeksi ja siirtyy kirjaston ns kuolleiseen varastoon. Enintään, joku suuttunut professori pistää vähemmän hyvän opiskelijan kirjoittamaan siitä opinnäytetyön...

    VastaaPoista
  5. "Tarvittiin Clausewitzn ajatusten perusteella kehitettyä järjestelmällistä on moltkelaista esikuntatyöskentelyä pikkutarkkoine suunnitelmineen ja käskyineen."

    Tuo käsitys saksan asevoimista jonain kellontarkkana koneistona on täysin väärä. Todellisuudessa saksalaiset ymmärsivät ensimmäisinä, että tie menestykseen modernilla taistelukentällä oli kyky upseerien itsenäiseen ajattelun. Myöhemmin tästä on lähdetty käyttämään nimitystä tehtävätaktiikka. Saksassahan todettiin jos 1900-luvun alussa, että sulkeiset ovat "koirakoulutusta", josta ei ole mitään hyötyä. Upseerilla piti olla järkeä tarpeeksi päässä nähdäkseen tilanteen kehityksen ja ammattitaitoa toimia ITSENÄISESTI muuttuvan tilanteen mukaan.

    Toisessa maailmansodassahan sellainen komentaja kuin Rommel oli säännöllisesti itse johtamassa etulinjassa, koska sieltä sai parhaan käsityksen tilanteesta. Hänellä oli jopa pataljoonan vahvuinen Kampfstaffeln osasto joka käsitti liikkuvan esikunnan lisäksi panssareita, tykistöä, ilmatorjuntaa ja jalkaväkeä. Jos tilanne niin vaati, niin Rommel määräsi "Kastan" taistelemaan vihollisten kanssa.

    Länsiliittoutuneiden surkean hidasta etenemistä kesästä 1944- kevääseen 1945 selittää ennen kaikkea liiallinen suunnittelutyö joka saattoi kestää viikkokausia. Saksalaiset pystyivät reagoimaan tähän suunniteltuun "balettiin" kerta toisensa jälkeen menestyksellisesti ja joukot pääsivät vetäytymään ylivoimaisten länsiliittoutuneiden alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "sulkeiset ovat "koirakoulutusta", josta ei ole mitään hyötyä."

      Sulkeisethan ovat miehistöä, lähinnä alokkaita, varten tarkoitettu ohjamaan kyselemättömään, vaistonvaraiseen tottelemiseen, joka joskus tarpeen. Upseerien pitää ajatella, mutta myös totella. Jos tottelemattomuuden seuraus on menestys, hyvä, jos epäonnistuminen, pahimmillaan seuraa sotaoikeus.

      Poista
    2. Venäläisillä oli hiukan toisenlainen lähestymistapa, joka lopulta johti menestykseen ja 45 vuoden imperiumiin eikä selity pelkästään amerikanavulla. Hinta oli toki hirvittävä.

      Poista
    3. "Länsiliittoutuneiden surkean hidasta etenemistä kesästä 1944- kevääseen 1945 selittää ennen kaikkea liiallinen suunnittelutyö joka saattoi kestää viikkokausia."

      Selittää sitä myös Eisenhowerin kyvyttömyys tai haluttomuus selkeästi muodostaa painopistettä Montgomeryn ja Bradleyn armeijaryhmien, välillä. Jälkimäisen alaisuudessa toiminut Pattonin 3.armeija eteni vauhdilla kohti Saksaa ennenkuin joutui huollon puutteessa pysähtymään. Tähän saattoi toki vaikuttaa tämän puolipoliiittinen asema liittoutuneiden ylipäällikkönä ja tarve luovia tuossa herkässä tilanteessa, jossa ei voinut loukata sen paremmin Englannin kuin USA:aan yleistä mielipidettä.

      Poista
    4. "Upseerien pitää ajatella, mutta myös totella. Jos tottelemattomuuden seuraus on menestys, hyvä, jos epäonnistuminen, pahimmillaan seuraa sotaoikeus."

      Tehtävätaktiikan ydin on nimenomaan se, että annetaan komento tehdä joku asia: "Lyökää vihollinen tuolta kukkulalta", "Katkaiskaa vihollisen huolto Paldiskin tukikohtaan" tms. Esimiehen tehtävän oli taas valvoa, että tavoite saavutetaan. Rommel totesi, että tehtävätaktiikassa alainen löytää usein helpoimman tavan toteuttaa käsky. Valvonta on kuitenkin välttämätöntä, että alainen ei lopeta kohdatessaan vastoinkäymisiä.

      Rommelhan ei ollut mikään pehmojohtaja, vaan tiedetään tapauksia joissa ongelmaa siivoamaan on laitettu se yksikkö joka on sen sotkenutkin.

      Toista maailmansotaa käsitelleissä Hollywood elokuvissa saksalaiset upseerit esitetään usein etäisinä, autoritaarisina ja miestensä kärsimyksiin välinpitämättömästi suhtautuvina. Kuva ei ole väärä- mutta noin toimittiin nimenomaan Yhdysvaltain armeijassa.

      Eräs Korean sodassa palvellut Marttisen mies kertoi osuvan tarinan. Kyseisen upseerin yksikkö oli juuri torjunut kiinalaisten hyökkäyksen asemiin ja alaiset kuljettivat kaatunutta nuorukaista komentopaikan ohi. Tarkastumatkalla ollut ylempi upseeri sai valtaisan raivarin - juoksuhaudasta kun löytyi tupakantumppi! Tämä ripitys siis pidettiin alaisten kantaessa veristä teinisotilaan ruumista herrojen ohi.

      Poista
  6. No, sota on mielettömyyttä: kukaan ei ole koskaan täydelleen "voittanut" sotaa. Kärsijöitä on jokaisella osapuolella.
    hitler (käytän edelleen kieliopillisesti virheellistä alkukirjainvalintaa) kuvitteli voittavansa stalinin: kaksi miestä bunkkereissaan, kuten putin nykyään komentavat massat liikkeelle.
    hitler ei ymmärtänyt miehistöjen suuruusluokkaeroja, eikä varsinkaan USA:n avun määrää. Toinen asia on tuolloisen Neuvostoliiton mittasuhteet: ne tekivät huollon lähes mahdottomaksi. Tuolloisen Neuvostoliiton tiet olivat käytännössä mutavelliä keväällä, syksyllä, kuin myös sateella.
    Sota-alueen mittasuhteita kuvailee hyvin mm. Guy Sajer, tuplamuistelmissaan: Unohdettu sotilas.
    Mitä ollaan opittu? Tälläkin hetkellä kaikki suurvaltajohtajat uhovat tuholla, totaalisella sodalla, kostolla etc.
    Sota hulluutta. Tuolta naapurista voisin lainata: Mielenterveysongelma.

    VastaaPoista
  7. "Hänen mukaansa esimerkiksi sota on taistelua. Nykyaikaisen lukijan mieleen tuskin edes juolahtaa, että se voisi olla jotakin muuta, mutta vielä 1600-1700-lukujen suuret sotapäälliköt, kuten Turenne, saattoivat pitää parhaana sellaista sotaa, jossa ei tarvitse tuhota vihollista tai edes taistella sen kanssa, mikäli siitä voitiin onnistuneilla manöövereillä tehdä niin sanotusti matti, jolloin antautuminen olo kunniallista."

    Clausewitzin ajattelu varmaankin liittyi osaksi siihen, että Ranskan vallankumouksen jälkeen yleinen asevelvollisuus tuotti massoittain tykinruokaa. Sitä ennen kuninkaiden kabinettisodissa pienempien palkka-/ammattisotilaiden resurssia kannatti säästää. Kyllä Clausewitzin ajattelu on muutoinkin hiukan naivi: kyllä sodan ydintarkoitus on poliittisen tavoitteen saavuttaminen, joskus siihen tarvitaan verinen taistelu, joskus pelkkä manööveri riittää.

    Neuvostoliitossa kai M. Frunzen teorioissa ym ero oli mielletty. Tavoite oli poliittinen, mutta se toteutettiin aktiivisella ja hyökkäävällä sotilaallisella toiminnalla: "hyökkäys on ainoa taistelulaji, joka tuottaa ratkaisun."

    Johtopäätös Ukrainassa: noin miljoona venäläistä kaatunutta, ratkaisu ja saavutukset, nähtäväksi jää...

    VastaaPoista
  8. Raskaan sarjan tekoäly on oman aikamme Clausewitz. Niille joilla on varaa siihen. Tekoälyä kehitetään jo aktiivisesti sotateoreettisiin ja strategisiin tarkoituksiin ainakin Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Sodissahan pärjää ne joilla on uusimpien aseiden ohella uusimmat viisaudet käytössä ja näinä aikoina se on tekoäly joka kuiskuttelee kenujen korviin ne uusimmat viisaudet.

    Mutta jos sotaherra on hyvin suuri ja sillä on päässä liikaa totuuksia – kuten Putinilla, Trumpilla ja Hitlerillä – niin ei siinä silloin valitettavasti voi sen kummemmin Clausewitz kuin tekoälykään auttaa yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkäriupseeri Jalmari Kara kertoo kiintoisasti koulutuksestaan. Ks. blogi

      Poista

Kirjoita nimellä.