Meren urhoja

 

Amiraalien kavalkadi

 

Jokainen Lontoossa käynyt on katsellut Trafalgarr Squaren tolkuttoman korkeaa tolppaa, jonka päässä seisoo amiraali Nelson. Itse asiassa mieleen tulee siitä Moskovassa oleva Juri Gagarinin patsas, jossa ihminen seisoo korkean rakettisuihkun päässä nousemassa korkeuksiin. Sankarin apoteoosihan on kyseessä sanan kirjaimellisessa merktyksessä.

Voi sanoa, että Nelson on Lontoossakin korotettu niin korkealla, kuin ihminen voidaan korottaa. Hän pelasti, ainakin symbolisesti Englannin ja sen imperiuminen. Hän löi ratkaisevassa taistelussa ranskalais-espanjalaisen laivaston, jonka voitto olisi tuhonnut nouseva Brittiläisen imperiumin tulevaisuuden.

Silloin olisi maailman valtakielenä luultavasti nyt ranska ja metrinen järjestelmä olisi voimassa kaikkialla tilkuttoman anglosaksisen systeemin sijasta. Cde Napoleon estäisi amerikkalaisten tuomioituimien mielivalan.

Mutta oma on omaa ja sitähän kaikki kulttuurit juhlia niin kauan kuin ovat terveitä ja elinkelpoisia. Rappio on sitten erikseen.

Brittiläinen imperiumi tietenkin teki paljon hyvä ja uraauurtavaa työtä tuodessaan ihmiskunnan etummaista sivistystä villien heimojen keskuuteen ja sai siitä tietenkin kaiken välttämättömän rahan ohella myös  vaivat palkakseen (vrt. Vihavainen: Haun Kipling tulokset ).

Nykyäänhän koko asiaa jo demonisoidaan, kun sitä ei tehty ilmaiseksi ja täytin pyyteettömästi, mutta ei se historiaa muuksi muuta.

 1920-luvulla, kun imperiumi oli saavuttanut koko hämmästyttävän suurimman laajuutensa, se herätti paljon ihailua. Suomessakin ilmestyi Yrjä Jylhän suomentamana rukokokoelma ”Hallitse Britannia”, joka siis viittaa tuohon kuuluisaan, vanhaan runoon ”Rule Britannia”, joka itse asiassa oli koko Euroopassa ensimmäinen kansallislaulu ja jonka esittäminenkin on nykyisessä Britanniassa nyt tietenkin jo arkaluontoinen asia.

1920-luvulla ja vielä muutama vuosikymmenen siitä eteenpäin asiat olivat toisin. Jylhän suomennoskokoelmaan valitut runot antavat asiaan hyvän viitteen.

Koska hölmöjen pelästyttäminen on ymmärtääkseni aina jollakin tavalla hyödyllistä toimintaa ja usein hauskaakin, otan tähän esimerkiksi Sir Henry Newboltin runon, jonka Jylhä käänsi suunnilleen näin” Kaikk’ amiraalit Englannin on saaneet sankarin maineen ja iäti nimi Nelsonin soi pärskeessä jokaisen laineen”. En muista sitä enempää, mutta tässä paljon puhuva originaali:

 

Effingham, Grenville, Raleigh, Drake,
Here's to the bold and free!
Benbow, Collingwood, Byron, Blake,
Hail to the Kings of the Sea!
Admirals all, for England's sake,
Honour be yours and fame!
And honour, as long as waves shall break,
To Nelson's peerless name!

Admirals all, for England's sake,
Honour be yours and fame!
And honour, as long as waves shall break,
To Nelson's peerless name!

Essex was fretting in Cadiz Bay
With the galleons fair in sight;
Howard at last must give him his way,
And the word was passed to fight.
Never was schoolboy gayer than he,
Since holidays first began:
He tossed his bonnet to wind and sea,
And under the guns he ran.

Drake nor devil nor Spaniard feared,
Their cities he put to the sack;
He singed his Catholic Majesty's beard,
And harried his ships to wrack.
He was playing at Plymouth a rubber of bowls
When the great Armada came;
But he said, 'They must wait their turn, good souls,'
And he stooped and finished the game.

Fifteen sail were the Dutchmen bold,
Duncan he had but two;
But he anchored them fast where the Texel shoaled,
And his colours aloft he flew.
'I've taken the depth to a fathom,' he cried,
'And I'll sink with a right good will:
For I know when we're all of us under the tide
My flag will be fluttering still.'

Splinters were flying above, below,
When Nelson sailed the Sound:
'Mark you, I wouldn't be elsewhere now,'
Said he, 'for a thousand pound!'
The Admiral's signal bade him fly
But he wickedly wagged his head:
He clapped the glass to his sightless eye,
And 'I'm damned if I see it!' he said.

Admirals all, they said their say
(The echoes are ringing still).
Admirals all, they went their way
To the haven under the hill.
But they left us a kingdom none can take,
The realm of the circling sea,
To be ruled by the rightful sons of Blake,
And the Rodneys yet to be.

Admirals all, for England's sake,
Honour be yours and fame!
And honour, as long as waves shall break,
To Nelson's peerless name!

 

No, jotakin falskia tuossa sotaisessa reippaudessa on aina ja itse asiassa Englannin laivasto oli pirullisimpia paikkoja, joissa mies saattoi joutua olemaan. Tasa-arvo oli vielä puutteellista, eikä naisia noilla laivoilla ollut, harvoin poikkeuksin ja salongissa asuvina.

Samuel Johnson sanoi 1700-luvulla, että englantilaisessa vankilassa -ja se oli ennen Benthamin hyvää tarkoittavia reformeja- miehellä oli parempi majoitus, parempi ruoka ja parempaa seuraakin kuin kuninkaallisessa laivastossa…

Mutta tietenkin kurjuuden sietämisestä tehtiin hyve ja kuolemisesta vielä suurempi hyve. Mutta totta oli sekin, etteivät amiraalit olleet sen paremmassa suojassa kuin miehetkään ja itse asiassa jopa päinvastoin.

Mutta enemmän Nelsonista ja hänen muistonsa vaalimisesta myöhemmin.