Naisellisuuden
eroosio
Me 1940-luvun lapset, jotka saimme
varttua 1950-luvulla, muistamme hyvin sen ajan naiset, joita yhä voi ihailla
kuviin ikuistettuina.
Naiset pyrkivät tuohon naikaan olemaan
nimenomaan naisia eli kehittämään niitä ominaisuuksiaan, joissa olivat
ylivertaisia ja joissa miehet eivät voineet yrittääkään olla heidän
kaltaisiaan.
No, ainahan joku kummajainen löytyi ja
herätti ymmärrettävästi samanlaisen reaktion kuin vitsi: se toi julki jotakin
sinänsä tiedettyä, mutta esille tuotuna odottamatonta ja mieletöntä, jolle ei
löytynyt sallittua viitekehystä.
Naisellisuudesta ylpeiltiin ja sen
puutetta naisissa surkuteltiin ainakin salaa, hieman samaan tapaan kuin
säälittiin jossakin muussa suhteessa onnetonta yksilöä, joka oli vaikkapa
sairaalloisen laiha tai lihava, höperö tai ikuinen äkäpussi.
Nikolai Berdjajev tunnetusti vertasi
Venäjää, kokonaista maata, morsiameen, jonka naisellinen luonto kaipasi itselleen
sulhasta tullakseen täydelliseksi.
Onnettomuudeksi Venäjä oli saanut yljäkseen
milloin raiskaavan Pietarin, milloin saksalaisen byrokraatin, aitoa,
tasapainoista naisellisen ja miehisen prinsiipin suhdetta ei löytynyt.
Venäjän viimeinen sulhanen ennen Neuvostoliiton
romahdusta oli kommunistinen puolue falskissa pompöösiydessään. Kun se romahti,
oli aika etsiä uutta.
Euroopassa miehinen prinsiippi oli samaan
aikaan hiipunut ja tilalle oli tullut merkillinen hybridi, joka kammoksui ja
karttoi naisellisuutta ja jopa julisti sellaisen sanan kuin ”tyttö” olevan säädytön
ja häpäisevä. Siinähän kiteytyi naisellisuus aidommillaan.
Sen sijaan Eurooppa, tuo parrakkaan naisen
maa, kehitti ominaisuutta, joka voisi nimittää akkamaisuudeksi. Kyseessä oli
jonkinlainen miehisyyttä korvaamaan pyrkinyt halu valtaan, samaan aikaan kun
varsinaisesti naiselliset ominaisuudet syrjäytettiin ja julistettiin sopimattomiksi.
Venäjä oli aina hakeutunut Euroopan
suuntaan ja etsinyt miehistä prinsiippiä sieltä. Nyt sellainen olisi ollut yhtä
naurettavaa kuin turhaakin. Liitto Euroopan kanssa olisi mustuttanut lähinnä
vapaaehtoista hakeutumista miniän osaan tyrannimaisen anopin alaisuuteen.
Niinpä ei ollut vain ymmärrettävää, vaan
itse asiassa lu0nnnon sanelemaa, ettei Venäjä enää voinut tuntea vetovoimaa
Eurooppaan, vaan saattoi sanoa sille hyvästit ilman kyyneleitä ja kohtauksia.
Uusi suhde löytyi idästä ja sinne Venäjää paimensi juonitteleva pikku hiippari,
joka yritti julistaa itsensä jokaisen naisen unelmamieheksi. Tosiasia oli,
ettei hänestä irtikään päässyt.
No, tässä kohtaa runosuoneni alkaa taas
ehtyä. Joka tapauksessa mieleeni tulee tässä se tosiasia, että mikäli joku
etsii tässä maailmassa aitoa naisellisuutta, hänen kannattaa mennä pois
lännestä.
Kaukoidässä naisellisuus on vielä elävää
todellisuutta ja monet avioliitot sieltä tänne päin puhuvat puolestaan. Myös
Venäjä ja Ukraina elävät yhä sitä aikakautta, jolloin naiset olivat ja heidän
haluttiin olevan naisellisia.
Tässä muuan blogi
ajalta ennen sotaa:
keskiviikko
29. syyskuuta 2021
Herttaisuus
Satuin tässä päivänä muutamana Moskovaan,
jossa minulla oli ilo juoda ihan päiväsaikaan teetä erään nuoren paikallisen
asukkaan kanssa.
Hänkin näytti kuuluvan siihen Suomen
ystävien ja jopa ihailijoiden joukkoon, jonka aina löytää Venäjältä, ainakin
jos sattuu sellaiseen paikkaan, jossa puhutaan Suomesta ja sen historiasta.
Tuossakin tilaisuudessa vietin iltaa
myös muutaman Suomen-ystävän kanssa teetä juoden ja pikkuleipiä napostellen.
Mitään alkoholijuomia ei tässä pikku banketissa ollut ja se oli kyllä minulle
ensimmäinen kerta lajiaan Venäjällä, mutta ihan miellyttävää se kaikki oli.
Mutta piti puhumani tuosta nuoresta
naisesta, joka seminaarin tauolla tuli samaan pöytään nauttimaan välipalaa.
Venäläisillä on tapana kehua sillä, että heillä on maailman kauneimmat naiset
ja olen jo kauan tiennyt, että tämä on totta. Tässä taas oli todiste.
Kyseinen nuori kansalainen kuului niin
sanottuihin aspirantteihin eli tohtoriopiskelijoihin ja oli mitä ilmeisimmin
hankkinut merkittävän asiantuntemuksen omalta alaltaan ja omasta aiheestaan. Se
toi tiettyä itsevarmuutta, joka aina tai ainakin useimmiten kaunistaa, jos se
pysyy kohtuuden rajoissa eikä muutu röyhkeydeksi, mikä tietenkin kuuluu
paheisiin.
Tämä tyttö oli piirteiltään säännöllisen
kaunis, mutta niinhän nuoret tytöt lähes aina ovat, elleivät pilaa itseään
kaikenkarvaisilla ”parannuksilla”, jotka tekevät saman vaikutelman kuin
retusointi vanhoissa valokuvissa. Vajavainenkin originaali on aina monta kertaa
silmälle miellyttävämpi kuin sen lyijykynällä tuhertaen muka parannettu laitos.
Mutta entäpä, jos nykyaikaisista tytöistä
merkittävä osa haluaakin nimenomaan irrottautua miellyttävyydestä? Oman
ulkonäkönsä pilaaminen tatuointituherruksilla ja lävistyksillä eivät mitään
muuta olekaan. Ne ovat selvä yritys kieltää luonto ja muuttaa itsensä joksikin
muuksi.
Kyseessä lienee naisellisuuden kriisi,
josta koko läntinen sivilisaatio kärsii, jotkut alueet enemmän, toiset, kuten
Venäjä, vähemmän. Naisen oikeus olla nainen ja nauttia naisellisuudestaan on
läntisessä kulttuuripiirissä menetetty. Sen sijaan yritetään olla jotakin
muuta, esimerkiksi ainakin jossakin määrin miesten kaltaisia, kun
täydellinenkään muutos ei onnistu.
Venäjällä nuoret toverit opetettiin
20-luvulla ajattelemaan sukupuolineutraalisti ja haluttiin pyyhkiä pois
porvarilliset kuvitelmat romanttisista tatjanoista, joiden vuoksi intohimoiset
nuorukaiset riutuivat ja janosivat sankaritöihin ansaitakseen palvomiensa
olentojen ihailua.
Sota-aikana naisellisuus oli pannassa,
silloin tarvittiin akkoja (baby, бабы) on joku sen ajan muistelija sanonut. Akat olivat ronskeja
ja homssuisia, mutta tekivät paljon työtä. Ilman niitä ei olisi edes pärjätty.
Mutta sodan jälkeen alkoi naisellisuuden
uusi nousu ja nyt janottiin parfyymejä, silkkisukkia ja hempeitä vaatteita.
Ympyrä oli sulkeutunut ja 1920-luvun karkea asiallisuus oli enää muisto vain.
Syystä tai toisesta naisellisuus on yhä
pysynyt Venäjällä kunniassa samaan aikaan, kun sen arvostus lännessä rypee
pohjamudissa. Muuan pietarilainen sosiologi arvioi, että naista eli siis
naisellisuutta arvostetaan eniten idässä ja vähiten lännessä, Venäjä on siinä
välissä.
Joka tapauksessa on helppo huomata,
miten suurella itsеkunnioituksella
naisellisuus eri muodoissaan esiintyy Venäjällä. Siinä on selvää itsevarmuutta
verrattuna länsimaiseen ahdistuneisuuteen, josta paistaa jo kauas kova
yrittäminen: minähän en ole mitään, paitsi sorrettu ja aliarvostettu olento,
mutta katsokaapas nyt, miten minä osaan tulla joksikin muuksi!
Naisellisuudella näyttää lännessä
tosiaan olevan tarvetta kätkeytyä ja naamioitua, nimenomaan naiset itse on
toisten siskojen toimesta saatu uskomaan, että he ovat luonnostaan jotenkin
alempiarvoisia.
Kun nyt muistelen tuota mainittua
kohtaamista, josta tulee mieleen Goethen paljon siteerattu ajatus ikuisesti
naisellisesta prinsiipistä (das Ewig-weibliche), ajattelen, että
ylivertaisen ja lähes tyrmäävän lumovaikutuksen sai aikaan nimenomaan herttaisuus,
jollaista lännessä tuskin edes tapaa.
Mitä on herttaisuus? Sana tulee aivan
ilmeisesti ruotsin sanasta hjärta (vrt. saksan Hertz), jonka
vanhat muodot hjerta, hierta jo ovat lähellä suomalaista vastinettaan.
Korttipelissä meillä on hertat
siinä kuin muilla sydämet (hjärta, Hertz, heart). Itse asiassa sydämen
symboli muistuttaa pikemminkin takamusta, mutta kaikkihan ovat oppineet jo sen
merkityksen, joten ei siitä enempää.
Mitä sitten on herttaisuus? Jos
ruotsiksi sanotaan, että jokin on hjärtlig, niin se on eri asia, sille
meillä on sana sydämellinen. Herzlich on ruotsalaisen vastineensa
synonyymi, englannin hearty taas viittaa tuhtiin, sellaiseen, jossa on
ytyä, sisältöä. Sana sydänhän on suomessa sukua adjektiiville syvä,
sydämellisyys tulee aina syvältä.
Mutta herttaisuus on eri asia. Luulenpa
että sen synonyymi on sulo/sulous. Se taas viittaa ainakin vanhan
kirjallisuustieteellisen taksonomian mukaan itsetiedottomaan kauneuteen ja
oliko nyt hyvyyteenkin.
Suloinen lienee aina myös kiltti,
mukava, sympaattinen, kiva.
Muistan, miten hesarin palstoilla joskus
pari vuosikymmentä sitten käytiin oikein polemiikkia siitä, oliko
oikein/sallittua/hyvä/, että jossakin saksankielen oppikirjassa oli lause,
jonka mukaan joku tyttö oli nett, eli siis kiva, herttainen.
Joku kai feministiksi lukeutuva oli
saanut päähänsä, ettei tytön kuulu olla kiva, vaan ihan jotakin muuta ja niinpä
ei ollut myöskään sopivaa ottaa esimerkiksi moista lausetta.
Oliko tuon pölvästin mielestä jokaisen
tytön suorastaan mahdotonta olla nett, en tiedä, mutta ainakaan
sellaista ei näköjään saanut sanoa, koska se kaiketi pönkitti stereotypioita
eli esitti maailman sellaisena, kuin se enimmäkseen olikin. Ajatella, jos
vaikka opiskelijat saisivat päähänsä, että heidänkin olisi ihan kiva olla nett…
Saihan siinä silmiään hieroa moista
keskustelua lukiessaan. Mistä ihmeestä oli siinnyt se humanoidisuku, joka
halusi kieltää ihmisiä olemasta sellaisia, kuin he luonnostaan olivat? Niin,
jotkut jopa luulivat saneensa selville, etteivät ihmiset luonnoistaan olleet
minkäänlaisia. Hehän olivat vain sosiaalisia konstruktioita.
Venäläistä sivilisaatiota on aina joskus
pidetty omana, eurooppalaisesta eroavana maailmanaan. Usein tuossa ajattelussa
näyttäisi olevan taipumusta liioitella asioita, mutta kyllä sitä
erilaisuuttakin löytyy.
Sen voi kohdata vaikkapa venäläisen
naisen hahmossa. Tietysti yleismaailmalliset muodit ja villitykset leviävät
myös Venäjälle, jossa nimenomaan naisen rooli on kokenut sadan vuoden mittaan
todella merkittäviä muutoksia. Kuitenkin siellä ainakin juuri tällä hetkellä
voi helpommin löytää toisenlaista naisellisuutta kuin lännessä ja nimenomaan
sitä positiivista ja ihastuttavaa.
Venäjällä on yhä kunniassa se
perinaisellinen ominaisuus, jota kuvataan sanalla nežnost. Sen voi
varmaan kääntää herttaisuudeksi, mutta halukkaille panen tähän
wikipedian antaman määritelmän: Нежность — это
положительная эмоция, которая сопровождает ласковое поведение в отношениях с
любимым человеком. Нежность
выражается в особых жестах, мягкости, деликатности, внимании к потребностям
объекта нежности, особом взгляде, голосе, заботливом и бережном отношении.
Нежность, в частности, позволяет создать переходные отношения от дружеских к
любовным. Нежность не обязательно совпадает с интимными желаниями, но может
быть ключевым элементом в семейных отношениях.
Koneen
kääntämänä näin: Hellyys on myönteinen tunne, joka liittyy läheisen ihmisen
kanssa jaettuun, kiintymystä osoittavaan kanssakäymiseen. Se ilmenee muun
muassa tiettyinä eleinä, lempeytenä, herkkyytenä, toisen tarpeiden
huomioimisena, erityisenä katseena tai äänenpainona sekä välittävänä ja
huomaavaisena asenteena. Hellyys edistää erityisesti siirtymistä ystävyydestä
romanttiseen suhteeseen. Vaikka hellyys ei välttämättä kulje käsi kädessä
seksuaalisen halun kanssa, se voi olla keskeinen tekijä perhesuhteissa.
No eipä ole herttaisen yhdentekevää haluaako olla naisellinen nainen tai miehinen mies. Ennen se oli helpompaa, paitsi joillekin riivinraudoille tai vätysmaisille miehille. Nyt riivinraudat nostetaan poliittiseksi johtajiksi tai vähintään toimittajiksi, Miehillä taas vätysmaisuus on hyve em. virkoihin. Muistanpa kuinka nuorena miehenä huokasin useinkin, kuinka kiva on olla mies, koska teitä naisia on olemassa. No ennen kaikki oli toisin.
VastaaPoistaTulkaa tytöt takaisin ja olkaa niinkuin ennenkin (nyrkin ja hellan välissä?)...
VastaaPoistaOlikohan siellä monikin?
Poista"Mutta entäpä, jos nykyaikaisista tytöistä merkittävä osa haluaakin nimenomaan irrottautua miellyttävyydestä? "
PoistaKommentti on hyvä esimerkki.
"Tämä tyttö oli piirteiltään säännöllisen kaunis, mutta niinhän nuoret tytöt lähes aina ovat, elleivät pilaa itseään kaikenkarvaisilla ”parannuksilla”, jotka tekevät saman vaikutelman kuin retusointi vanhoissa valokuvissa."
VastaaPoistaTästä tulee väistämättä mieleen eräs viime aikainen tapaus: on se hirvittävää, että 26- vuotias riittävän kaunis nuori nainen (Olivia Oras) tapattaa itsensä täysin turhassa "kauneus"kirurgisessa toimenpiteessä.(Nimen panin, jotta muutaman vuoden päästäkin lukija voi tarkistaa mistä on kysymys.)
Vielä ikäväämpää on, että löytyy ammattiaan prostituoivia lääkäreitä, jotka markkinoivat tuollaisia palveluita.
Arvoisat mieskommentoijat, jotka tässä blogissa ovat yleensä miellyttäviä ja asiallisia. Teillekin sanoisin, että kun lähestytte naista niin kohteliaisuus, hienovaraisuus, asiallisuus, hyväkäytöksisyys ja jonkinlainen herrasmiesmäisyys on lähtökohta. Sellaiset kohtaamiset ovat ihania molemmin puolin ja silloin itsekin uskaltaa olla herttainen oma itsensä teidän kanssanne, kun voi luottaa siihen, että mies on turvallinen ja hyväkäytöksinen.
VastaaPoistaUseimmat miehet ovat asiallisia, mutta mukaan mahtuu valitettavasti myös hyvin outoja ja epäasiallisia tyyppejä, joita meidän on syytä pelätä ja olla kaikkea muuta paitsi "herttainen". Tämän jouduin kokemaan kuluneen viikon aamupäivän työmatkalla ratikassa lukiessani rauhassa lehteä. Lyhyestä virsi kaunis, meinasin lyödä turpaan minua lähestynyttä ja seksuaalisesti häiriköinyttä tuntematonta härskiä paskiaista. Miehet eivät voi ymmärtää millaisiin tilanteisiin naiset joutuvat elämässään joidenkin raukkojen kanssa. Aina ei voi asiallisesta ulkonäöstäkään päätellä mitään käytöksestä. Joten katsokaa peiliin ensin omaa käytöstänne ennen kuin toivotte meiltä herttaisuutta. Olisi kiva laittautua naisellisemmin, mutta oma turvallisuus on aina etusijalla.
Kun pysytään asiallisena ja toista kunnioittavana puolin ja toisin, on myös kohtaaminen ja keskustelu mukavaa ja turvallista kaikille.
Olen uusvanhanaikainen mies enkä pane edes pahaksi kunnianimitystä vanhan liiton mies. Muuten, professori Kari Enqvist totesi kerran tyylikkäästi, että yhteiskuntamme pysähtyisi välittömästi ellei olisi olemassa näitä perinteisiä "persvakomiehiä".. Miehet saavat minun puolestani ihan rauhassa olla omana itseään ja sama koskee naisia. Ihmettelen naisiin kohdistuvia ulkonäkövaatimuksia (jotka usein ovat toisten naisten tekemiä ei niinkään miesten). Oma naismakuni muistuttaa niin Rubensin kuin vaikkapa Kari Kuuvan naismakua (rupsahda rauhassa). Me miehet ja naiset olemme ihan samanlaisia, ikääntyviä raatoja, mutta onneksi sittenkin niin erilaisia. Löysin kerran, aivan sattumalta, upean maalarin, joka on kotoisin Venäjän Komin Tasavallasta, ja joka selvästi ymmärtää samalla tavalla mistä on kysymys: Viktor Ljapkalo (Виктор Ляпкало). Viktor syntyi Komin tasavallan Uhtassa vuonna 1956, mutta asuu nykyisin Pietarissa, jossa toimii taideakatemian dosenttina. Hieno taiteilija, jolla on sopivasti pilkettä silmässä. Saattaapi olla hieman sukulaiskansaa? Naiset ovat mukavia ja onneksi nuo upeat sukupuolierot ovat sentään edelleen sallittuja: https://www.wikiart.org/en/viktor-lyapkalo
VastaaPoista