Asentoja

Asentoja

Lehdestä luin, että Instagram on saanut nuoret tytöt villiintymään. He laittautuvat sellaisiin asentoihin, jotka voivat olla jopa vaarallisia.

Enpä ihmettele. Itse asiassa mieleeni on tullut se epätieteellinen johtopäätös, että poseeraamisessa tiivistyy koko naisolemisen mieli ja tarkoitus.

Pentti Saarikoski laukaisi joskus senkin latteuden, että elämä on ihmiselle annettu, jotta hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa haluaa olla kuollut.

Jos tämä kirjaimellisesti otetaan, niin kai tuo joogassa kuolleen asentona tunnettu selinmakuu on joka tapauksessa se, mihin me kaikki päädymme. Sitä paitsi meillä arkkuun kurkistetaan vain harvoin. Liian harvoin. Mitäpä siitä sitten huolta kantamaan?

Saarikosken asento oli sentään ilmeisesti abstrakti ja hän viittasi pikemmin yhteiskunnalliseen olemiseen ja sen tyylisiin asioihin kuin konkreettiseen ruumiillisuuteen, niin sanoakseni.

Mutta mieleeni on kyllä tullut, että naisihmisellä on usein, hyvin usein elämässään vaistomaisena ja siis tärkeimpänä ja vihoviimeisenä päämääränä juuri päästä johonkin asentoon, jossa häntä kaikki katselevat. Ja ihailevat.

Olisikin kummallista, ellei pyrkimys ihailluksi tulemiseen olisi naiselle hyvin tärkeä asia. Sehän on hänen biologisen kutsumuksensa ja siis koko lajin kannalta aivan olennainen. Ja kyseessä on itse asiassa ja viime kädessä ihan konkreettinen asento, kaikessa ruumiillisuudessaan.

Kun nainen on synnytysten ja lapsenhoidon vähenemisen takia näillä leveysasteilla yhä enemmän irtautunut biologisesta roolistaan, voisi kuvitella asentojen ja puolisonvalinnankin menettävän merkitystään.

Näin ei ole. Vaikka naiseus yhä useammin tarkoittaa sitä tasapaksua ja tavallaan sukupuoletonta työuraa, jossa mahous on pelkästään eduksi, on ihmiselle jäänyt tuo pysyvä kiima-aika, joka nyt perhe-elämän sijasta ilmenee kopulaatiokeskeisyytenä ja johon siis kuuluu houkuttelevuuden muodostuminen olennaiseksi asiaksi myös pariutumiskauden jälkeen.

 Aikoinaan ja jopa vain pari sukupolvea sitten oli suorastaan rienaavaa ajatella, että vaimot olisivat vielä seksikkäitä olentoja. Miksi muka?

Itse asiassa milteipä muistan ajan, jolloin koko tuo seksi keksittiin tai ainakin tuli meille, tänne poloiseen pohjolaan.

Käytän käsitettä tässä sen sosiaalisessa merkityksessä, sen nimenä oli silloin sex-appeal, jollaista oli seinälle ripustettavissa kuvissa poseeraavilla pin up-tytöillä. Sen huomattiin olevan myös kovaa kauppatavaraa, mikä oli aivan uutta.

Vanhaa biologista rooliaan ansiokkaasti vetävillä vaimoilla tällaista appealia ei pahemmin ollut, eikä sitä osattu kaivatakaan.

Vai kaivattiinko sentään?

Jostakin venäläisestä romaanista muistan, miten miespuolinen kertoja muisteli, että akat (baby) olivat kyllä tärkeitä ja olivat olleet sodankin aikana tärkeä tukijalka, jota ilman maa olisi romahtanut.

Mutta mitä tapahtuikaan sodan jälkeen? Nyt eivät akat enää suostu olemaan akkoja, vaan pyrkivät asettautumaan naisiksi, joille pitää olla kohtelias ja joiden pitää pynttäytyä ja virnistellä ventovieraillekin.

Meillähän taisi käydä hieman päinvastoin. Naisellisuus haluttiin määritellä uudelleen ja siinä touhussa nostettiin korkeaan arvoon kaikki mahdollisimman epänaiselliset ominaisuudet, joita jollakin sattui olemaan. Suuntaus jatkuu yhä.

 Akkamaisuus oli muka suotta joutunut naisellisuuden jyräämäksi ja haluttiin palauttaa todelliseen arvoonsa. Tai siis sellainen arvo sille haluttiin konstruoida ja olettaa.

No, jokainen toki taaplaa tyylillään ja mikäli me postmoderniin uskoon olisimme hurahtaneet, uskoisimme ihan vakavasti, että sukupuolet ovat vain sosiaalisia konstruktioita ja että ne kaikki ovat ehdottomasti tasavertaisia joka suhteessa, vaikka ihmisille on tyrkytetty taipumusta viehättyä enemmän sukukypsän neidon linjoista kuin elähtäneen karjufeministin habituksesta.

Mutta niin se vain instagram pullistelee toinen toistaan hehkeämmistä poseerauksista, joita tosiaan on useinkin ilo katsella, sit venia verbis.

Ja onhan niitä poikiakin, jotka ovat innostuneet poseeraamaan ja meikkaamaan. Ehkäpä juuri he ovatkin uuden ajan airuita? Ehkäpä näemme taas ajan, jolloin mieheyteen kuuluvat sirot poseeraukset ja keikistelyt? Onhan se muoti ollut sellainenkin.

En kuitenkaan usko, että suuri osa miehistä koskaan tulee mieltämään elämässä olennaiseksi asiaksi sitä, miltä hän toisten silmissä näyttää. Sen takia poseeraaminen on kuin onkin, nyt ja aina ennen muuta naisellinen ominaisuus, quintessentially female activity.

Ehkäpä se on juuri kaiken naisellisuuden ytimessä, maailman viides elementti eli quinta essentia? Das Ewig-weibliche? Olen joskus nähnyt myös venäläisen ilmauksen вечно-бабское, mutta se taitaa olla pejoratiivinen, mitä Goethen visio ei missään tapauksessa ole.

Postmodernistit saattavat ja saavat kaikin mokomin olla asiasta mitä mieltä tahansa, sillä kaikkihan onnistuu heidän rajattomassa ja ilmattomassa maailmassaan, josta painovoima puuttuu.

Mutta tuo heidän maailmansa taitaakin olla ennen muuta poseerauksen pohjimmiltaan naisellinen areena. Miten sanoikaan joku terävä tarkkailija koko hommasta: sophomoric posturizing, henkisesti toisen vuosikurssin opiskelijoiden tasolla olevaa keikailua…

Terveydestä

Terveyden ylistys

On truismi, että rahalla saa yhtä ja toista, mutta ei niitä asioita, jotka ovat ihmiselle tärkeimmät. Vanhan latinorenkutuksen mukaan tärkeimpiä ovat salud, dinero y amor eli terveys, raha ja rakkaus, erityisesti viimeinen näistä, muka.

Oli miten oli, ensin mainittu ainakin on olennainen asia. Jos se ei ole kunnossa, on hyvinvointi kurjalla tasolla, vaikka kaikkea muuta olisi yllin kyllin.

Niinpä terveyden toivominen on monissa kielissä ylivoimaisesti suosituin hyvänsuopa toivotus, jonka voi toiselle ihmiselle sanoa.

Latinassa asia ilmaistiin parillakin eri sanalla. Ensinnäkin varsinainen terveys eli salus noteerattiin tervehdyksellä salve! -ole terveenä. Lisäksi käytettiin myös sanontaa vale!, jolla viitattiin hyvään kuntoon, validiteettiin, jonka vastakohtana on tunnetusti invaliditeetti.

Sitä paitsi yleinen tervehdys ave! sopi käytettäväksi kenelle vain, keisarista neitsyt Mariaan. Itse asiassa jopa vainajille saatettiin toivottaa terveyttä. Niinpä runoilija Catullus lausui kuolleelle veljelleen: nunc in perpetuum, frater, ave atque vale! Ikuisuudeksi, veljeni nyt, jää hyvästi, hyvin sä voi!

Minusta tämä oli vähän omituista, vaikka Catullus ehkä kannatti sitä mahdollisuutta, että veli olisi päässyt Elysionin kentille, mutta ilmeisesti myös muinaisessa Roomassa sanojen käyttömerkitys oli useassa tapauksessa irronnut niiden varsinaisesta sisällöstä.

Salus-sanan tapaamme kaikkien romaanisten kielten tervehdyksissä: salud, salut ja mitä heitä lienee. Laivoilla oli aikoinaan tapana tervehtiä toisiaan ampumalla laukauksia niin sanotuilla saluuttikanuunoilla ja siitäpä juontuukin venäjän kieleen ilmestynyt, ilotulitusta tarkoittava sana: saljut.

Aika jännittävä merkityksen vaellus tässä siis on terveydestä paukutteluun, mutta onhan sanoillakin kohtalonsa. Kiinnostava on mielestäni myös latinalainen sanonta salus populi -suprema lex. Kansan terveys on korkein laki, kuten se on sananmukaisesti käännettävä. Toki salus tässä tapauksessa viittaa lähinnä menestykseen, etuun.

Venäjällä, ennen vallankumousta, keisari tervehti joukkoja sanomalla Zdorovo, rebjata! -terve, pojat! Tällöin sanassa zdorovo, paino oli toisella tavulla. Jos se on ensimmäisellä, se tarkoittaisi, hyvin tehty, pojat!

Pojat vastasivat karjaisemalla Zdravija želajem, vaše velitšestvo! -terveyttä toivotamme, teidän majesteettinne! Tässähän muodot ovat arkaaiset, suuremman juhlallisuuden saavuttamiseksi, kirkkoslaavin tyyliin käytetään lyhyitä muotoja: zdravije, sanan zdorovije asemesta ja niin edelleen.

Terveys se joka tapauksessa oli se kultaakin kalliimpi asia, jota toivotettiin ja joka oli korkeammassa kädessä, kuten sanotaan, jopa tsaaria korkeammassa.

Mutta myös jokaiselle sanottava zdravstvuj/te tarkoittaa kehotusta olla terveenä. Zdravije/zdorovije on siinäkin kantana.

Väkevien viinojen maissa on yleistä ryypätä nimenomaan terveydeksi: za zdorovije! Voihan sitä myös juoda terveydekseen eli mielin määrin, jolloin sanotaan na zdorovije (pust pjot na zdorovije…). Maljaa kohottaessa sanotaan usein myös budem zdorovy/imi -pysykäämme terveinä!

Suomen sana terve on hyvä tervehdys sellaisenaan. Valitettavasti sitä pidetään jotenkin hieman tylynä ja tuttavallisena, mitä taas viron tere ei ole. Jälkimmäinen sopii kaikille ja joka tilanteessa, ellen erehdy.

Varsinaiset tervetulotoivotukset ovat luku sinänsä. Siinähän kaiketi toivotaan, että tulija pysyisi terveenä. Se, että hän on tervetullut, mahtanee myös tarkoittaa, ettei hänen epäillä kantavan jotakin pirullista, tarttuvaa mikrobia. Mene tiedä. Virossahan sama logiikka toimii myös.

Hyvänpäivän toivotukset tunnettaneen kaikkialla. Venäjän dobryi den on mielestäni jotenkin viehättävän pehmeä sanonta, johtuen siitä, että dobryi/dobraja tarkoittaa paitsi hyvää, myös erityisesti kilttiä. Voihan sitä sanoa myös horošego dnja, mutta se on vähän kuivempi ja vähemmän sielukas ilmaus, mielestäni ja viittaa menestykseen, kauniiseen ilmaan tai vastaavaan.

Tuo suomalainen hyvää päivää on vähän jotenkin hankala ilmaus, ottaen huomioon, että se äännetään murteissa toisin kuin kirjakielessä. Jos sitten käyttää murteellista ilmausta (hyvvee päevee!), saattavat länsimurteiden edustajan hölmistyä ja asiasta kehkeytyy itseään suurempi numero.

Monissa kielissä saatetaan toivotuksen sijasta itse asiassa kysyä (how do you do?). Minusta tämä ei ole erikoisen kohteliasta, mutta ilmaiseepa ainakin edes luulotellun kiinnostuksen toisen terveyteen.

Ruotsin, saksan ja englannin välkommen, willkommen, welcome eivät suoraan viittaa terveyteen, mutta ehkä se sentään on ajatuksissa mukana.

Kukaties se liittyy myös tehtyyn matkaan, jonka toivotaan menneen hyvin? Venäjällähän saunasta tulevia tervehditään sanonnalla s ljogkim parom! -keveitä löylyjä. Se, joka on kylpenyt vanhassa kertalämmitteisessä saunassa, tietää, ettei löyly aina ollutkaan kevyttä, vaan sisälsi häkää, josta seurasi päänsärky tai pahempaa.

Nythän meilläkin on yleistynyt toivotus hyvät päivänjatkot! (have a good day!). Se taitaa olla uudehkoa muotia myös anglosaksisessa maailmassa? Ainakin ennen yleisempi oli sanonta goodday!, joka tarkoitti suunnilleen samaa kuin antaa vetää!

Venäjässä on tähänkin asiaan mielestäni aika viehättävä sanonta: skatertju doroga! tie on pöytäliinalla katettu. Eri asia sitten, kuulostaako se mukavalta, jos on sen kohteena.

Farväl, farewell ja niin edelleen ovat turvallisen matkan toivotuksia. Kiinassa on tähän tarkoitukseen aika mukava sanonta: - man-zhou, man-zhou kulkekaa hitaasti. Hitaus kai lisää turvallisuutta, mutta on myös kohteliasta ajatella, että vieraat halutaan pitää mahdollisimman kauan mahdollisimman lähellä…

Ja jos Venäjällä ollaan, tarvitaan lähtiessä yleensä ns. posašok eli matkasauva/piiskaryyppy. Mannerheimin aikaan chevalierkaartissa oli sen lisäksi keksitty aika monta tämän viimeisen ryypyn jälkeen otettavaa kulausta… Mutta siellähän tšarkatkin juotiin aina piripitaisina.

Anteeksi

Anteeksi

Joskus tulee miettineeksi sitä, miten eri tavalla eri kielissä saatetaan vaikkapa kiittää tai pyytää anteeksi.

Ainakin etymologisesti terminologia on monissa maissa hyvin kirjavaa, vaikka eivät kai ihmiset normaalisti ajattele lainkaan, mitä heidän lausumansa sanat alun perin ovat merkinneet ja yhäkin itse asiassa merkitsevät.

Esimerkiksi vanha sakraalinen kerrostuma on taidettu jo kaikkialla unohtaa.

Ajattelen vaikkapa sitä, että kun venäläinen kiittää, hän itse asiassa pyytää Jumalaa pelastamaan sen, jota kiitetään: spasi (tebja)bo(g)!

Myös ranskan merci lienee tässä yhteydessä pakko ymmärtää Jumalalle osoitetuksi pyynnöksi armahtaa se henkilö, jota kiitetään. Myös grazia, gracias ovat armoa tarkoittavia sanoja, vaikka kiittäjä ei itselleen sitä rukoilekaan (sola gratia, propter Christum). Ehkä hän kiittää vain Jumalan armoa, kun on saanut kohdata näin mainion ihmisoletetun tai jonkin muun myönteisen asian.

Balkanilla käytetty hvala sen sijaan viitta kehumiseen, mitä kaiketi myös suomen kiitos tarkoittaa: oletpa hyvä ihminen, ylistän sinua sen takia! Entäs viron aitäh? Ettei vain tulisi auttamisesta? Tänu viittaa ansioihin, sitähän käytetään myös sellaisissa yhteyksissä, jotka suomessa hoidetaan sanalla ansio. Sama se lienee myös thanksin kohdalla ja samaa kantaa kai ruotsin tack myös on.

Hyvästellessä toivotaan yleisesti Jumalan varjelusta ja seuraa (jumalaga, adios, adieu jne.) Venäjässä sen sijaan pyydetään anteeksi niiltä, joista erotaan: proštšajte! Se on vain toinen muoto sanasta prostite, mutta mitäpä se oikeastaan mahtaa tarkoittaa?

Enpä tiedä, mutta nykyäänhän tuskin kukaan enää ajattelee sen alkuperäistä merkitystä. Sama, jos sanoisi englanniksi by-by, joka ei taida tarkoittaa mitään. Vai viittaisiko se siihen, että pikkuhiljaa (by and by)tässä vielä lähestyy uuden tapaamisen hetki?

Muuan tuttavani hauskuttaa usein seuruetta sanomalla izvinite za kompaniju! Anteeksi, että olin seurassanne ja tuo siis siinä näkyviin hyvästelyn vanhan merkityksen.

Mutta tuo anteeksipyyntöhän viittaa suomessa alkumuotoon anne, jotakin toivotaan itselle ystävällisesti annettavan eli uhrattavan ystävyyden, yleisen Jumalan rakkauden tai ties nyt minkä nimissä, ilman ansioita joka tapauksessa.

Venäjässä on myös mahdollista anteeksipyytää sanalla izvini(te)!, mikä tarkoittaa pyyntöä päästä vapaaksi syystä (vina) ja se siis on aivan sama kuin saksan entschuldigen!  tai viron vabandage! Mitäs ursäkta sitten tarkoittaa? Pois päästämistä kai sekin?

Englannissa ollaan murheellisia eli sorry, mikä siis merkitsee vilpittömyyden vakuuttamista. Voisihan teko ollakin tahallinen, jolloin surun asemasta siitä seuraisi vahingonilo.

 Suomessahan on nykyään ruvattu sanomaan valitan!, mikä on merkitykseltään sama kuin saksan tut mir Leid, sekin yksi sorry-vakuutuksen ilmaus.

Muuten, yhä useammin huomaa, ettei ihminen haluakaan sitoutua juuri henkilökohtaisesti valittelemaan, vaan toteaa vain, että asia on vain noin yleisesti ikävä ikävä: saksassa sanotaan toteavasti: Entschuldigung,. Venäjän izvinjajus on mielestäni sekin vähän vähemmän persoonallinen kuin izvini(te), vaikka onkin ensimmäisen persoonan verbi. Siinähän ei pyydetä toiselta mitään, vaan ainoastaan todetaan oma (ansiokkaasti kohtelias) käytös.

Muistelen jostakin lukeneeni, että moinen rappioilmiö tuli venäjään vasta ensimmäisen maailmansodan tienoilla. Jonkinlaista bolševismia sekin?

Romaaniset pardon, perdone ovat armonpyyntöjä ja venäjän vinovat toteaa, että minähän se syyllinen tässä olin. Norjassa sen sijaan julistetaan kopeasti, etten minä syyllinen ollut: unnskyld! Se lienee usein totta, mutta ainakin minusta siihen tuppaa tulemaan se sävy, että kyllä se toinen osapuoli on asiassa vähintäänkin juuri epäilyksenalainen. Näinhän asiat matoisessa maailmassa usein ovatkin.

Niin tai näin, mutta kiittäminen ja anteeksipyyntö vanhoilla, perinteisillä termeillä taitaa nykymaailmassa olla vähän passé. Niinpä käytetäänkin mielellään anglosaksisia termejä, jotka koetaan neutraalimmiksi tai sitten väännetään muuten sanoja, jotka koetaan turhan juhlallisiksi.

Mutta tämähän nyt on aivan epätieteellistä jahkailua, toivon, ettei kukaan sen takia ´nosta esimerkiksi oikeusjuttua, ryhmäkannetta tai vastaavaa. Anteeks vaan ja sori siitä.