Asentoja

Asentoja

Lehdestä luin, että Instagram on saanut nuoret tytöt villiintymään. He laittautuvat sellaisiin asentoihin, jotka voivat olla jopa vaarallisia.

Enpä ihmettele. Itse asiassa mieleeni on tullut se epätieteellinen johtopäätös, että poseeraamisessa tiivistyy koko naisolemisen mieli ja tarkoitus.

Pentti Saarikoski laukaisi joskus senkin latteuden, että elämä on ihmiselle annettu, jotta hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa haluaa olla kuollut.

Jos tämä kirjaimellisesti otetaan, niin kai tuo joogassa kuolleen asentona tunnettu selinmakuu on joka tapauksessa se, mihin me kaikki päädymme. Sitä paitsi meillä arkkuun kurkistetaan vain harvoin. Liian harvoin. Mitäpä siitä sitten huolta kantamaan?

Saarikosken asento oli sentään ilmeisesti abstrakti ja hän viittasi pikemmin yhteiskunnalliseen olemiseen ja sen tyylisiin asioihin kuin konkreettiseen ruumiillisuuteen, niin sanoakseni.

Mutta mieleeni on kyllä tullut, että naisihmisellä on usein, hyvin usein elämässään vaistomaisena ja siis tärkeimpänä ja vihoviimeisenä päämääränä juuri päästä johonkin asentoon, jossa häntä kaikki katselevat. Ja ihailevat.

Olisikin kummallista, ellei pyrkimys ihailluksi tulemiseen olisi naiselle hyvin tärkeä asia. Sehän on hänen biologisen kutsumuksensa ja siis koko lajin kannalta aivan olennainen. Ja kyseessä on itse asiassa ja viime kädessä ihan konkreettinen asento, kaikessa ruumiillisuudessaan.

Kun nainen on synnytysten ja lapsenhoidon vähenemisen takia näillä leveysasteilla yhä enemmän irtautunut biologisesta roolistaan, voisi kuvitella asentojen ja puolisonvalinnankin menettävän merkitystään.

Näin ei ole. Vaikka naiseus yhä useammin tarkoittaa sitä tasapaksua ja tavallaan sukupuoletonta työuraa, jossa mahous on pelkästään eduksi, on ihmiselle jäänyt tuo pysyvä kiima-aika, joka nyt perhe-elämän sijasta ilmenee kopulaatiokeskeisyytenä ja johon siis kuuluu houkuttelevuuden muodostuminen olennaiseksi asiaksi myös pariutumiskauden jälkeen.

 Aikoinaan ja jopa vain pari sukupolvea sitten oli suorastaan rienaavaa ajatella, että vaimot olisivat vielä seksikkäitä olentoja. Miksi muka?

Itse asiassa milteipä muistan ajan, jolloin koko tuo seksi keksittiin tai ainakin tuli meille, tänne poloiseen pohjolaan.

Käytän käsitettä tässä sen sosiaalisessa merkityksessä, sen nimenä oli silloin sex-appeal, jollaista oli seinälle ripustettavissa kuvissa poseeraavilla pin up-tytöillä. Sen huomattiin olevan myös kovaa kauppatavaraa, mikä oli aivan uutta.

Vanhaa biologista rooliaan ansiokkaasti vetävillä vaimoilla tällaista appealia ei pahemmin ollut, eikä sitä osattu kaivatakaan.

Vai kaivattiinko sentään?

Jostakin venäläisestä romaanista muistan, miten miespuolinen kertoja muisteli, että akat (baby) olivat kyllä tärkeitä ja olivat olleet sodankin aikana tärkeä tukijalka, jota ilman maa olisi romahtanut.

Mutta mitä tapahtuikaan sodan jälkeen? Nyt eivät akat enää suostu olemaan akkoja, vaan pyrkivät asettautumaan naisiksi, joille pitää olla kohtelias ja joiden pitää pynttäytyä ja virnistellä ventovieraillekin.

Meillähän taisi käydä hieman päinvastoin. Naisellisuus haluttiin määritellä uudelleen ja siinä touhussa nostettiin korkeaan arvoon kaikki mahdollisimman epänaiselliset ominaisuudet, joita jollakin sattui olemaan. Suuntaus jatkuu yhä.

 Akkamaisuus oli muka suotta joutunut naisellisuuden jyräämäksi ja haluttiin palauttaa todelliseen arvoonsa. Tai siis sellainen arvo sille haluttiin konstruoida ja olettaa.

No, jokainen toki taaplaa tyylillään ja mikäli me postmoderniin uskoon olisimme hurahtaneet, uskoisimme ihan vakavasti, että sukupuolet ovat vain sosiaalisia konstruktioita ja että ne kaikki ovat ehdottomasti tasavertaisia joka suhteessa, vaikka ihmisille on tyrkytetty taipumusta viehättyä enemmän sukukypsän neidon linjoista kuin elähtäneen karjufeministin habituksesta.

Mutta niin se vain instagram pullistelee toinen toistaan hehkeämmistä poseerauksista, joita tosiaan on useinkin ilo katsella, sit venia verbis.

Ja onhan niitä poikiakin, jotka ovat innostuneet poseeraamaan ja meikkaamaan. Ehkäpä juuri he ovatkin uuden ajan airuita? Ehkäpä näemme taas ajan, jolloin mieheyteen kuuluvat sirot poseeraukset ja keikistelyt? Onhan se muoti ollut sellainenkin.

En kuitenkaan usko, että suuri osa miehistä koskaan tulee mieltämään elämässä olennaiseksi asiaksi sitä, miltä hän toisten silmissä näyttää. Sen takia poseeraaminen on kuin onkin, nyt ja aina ennen muuta naisellinen ominaisuus, quintessentially female activity.

Ehkäpä se on juuri kaiken naisellisuuden ytimessä, maailman viides elementti eli quinta essentia? Das Ewig-weibliche? Olen joskus nähnyt myös venäläisen ilmauksen вечно-бабское, mutta se taitaa olla pejoratiivinen, mitä Goethen visio ei missään tapauksessa ole.

Postmodernistit saattavat ja saavat kaikin mokomin olla asiasta mitä mieltä tahansa, sillä kaikkihan onnistuu heidän rajattomassa ja ilmattomassa maailmassaan, josta painovoima puuttuu.

Mutta tuo heidän maailmansa taitaakin olla ennen muuta poseerauksen pohjimmiltaan naisellinen areena. Miten sanoikaan joku terävä tarkkailija koko hommasta: sophomoric posturizing, henkisesti toisen vuosikurssin opiskelijoiden tasolla olevaa keikailua…