perjantai 4. maaliskuuta 2016
Geopolitiikka
tiistai 5. maaliskuuta 2024
Maiden ja merten hallitsemisen tiede
Geopolitiikan uudet mestarit
Sanna Marin nousi Suomen
pääministerinä suureen kuuluosuuteen jopa kansainvälisesti. Siitä seurasi
prestiisi, jonka hyödyntämättä jättäminen maailmanlaajuisilla turhuuden
markkinoilla osoittaisi kai lähinnä tyhmyyttä.
Entinen pääministeriys, pienenkin
maan, on rahanarvoista tavaraa niillä markkinoilla, joilla asioivat ihmiset,
joille miljoona on pikkurahaa. Kun tuollaiseen asemaan liittyy nuoruus, ainakin
suhteellisesti, naissukupuoli ja varsin mukiinmenevä ulkonäkö ainakin vaatteet
päällä, on hinnakas paketti valmiina.
Pääministeri, siis entinen, on
ennen muuta kokemusasiantuntija ja hänen tietonsa siitä, miten asiat on saatu tai
ei ole saatu käytännössä hoidettua, on nimenomaan rahanarvoista niille, jotka
lobbaavat kuka mitäkin asiaa tai tuotetta kansainvälisissä ympyröissä.
Jokainen ymmärtää, ettei toimiminen
päätöksenteon huipulla sinänsä anna kenellekään mitään erityisiä kykyjä tai
lahjoja työhönsä, saati, että se sanan varsinaisessa merkityksessä edistäisi
henkilön ymmärrystä asioiden arvosta tai merkityksestä tai niiden luonteesta.
Kokemusasiantuntijan tieto on välineellistä: miten asiaa voidaan siellä ja
siellä edistää tai sitten ei.
Sanna Marin on nyt perustanut
omankin yhtiön, jota mainostetaan erityisesti kahden naisen perustamaksi. Maailmassa,
jossa ilmeisen vakavasti esitetään yhä useammin ajattelun olevan
sukupuolittunutta, tämä on tärkeää.
Se korostaa sitä suurinta valttia
joka entisellä pääministerilläkin on: hän on nainen ja ilmeisesti siis omistaa tiettyä
tälle sukupuolelle ainoastaan kuuluvaa viisautta. Sitä luultavasti on sitten
myös yhtiökumppanilla, joka omistaa firmasta kymmenen prosenttia. Loputhan
kuuluvat päähenkilölle.
Kyseessä on konsulttiyhtiö ja
sellaisethan myyvät juuri sovellettua viisautta. Laadun varmemmaksi vakuudeksi
yhtiö ilmoittaa perustavansa feministisille arvoille, mitä se sitten
tarkoittaakin, löytyyhän tuon otsikon alta lukemattomia lahkoja. Joka
tapauksessa tuo julistus tarkoittaa tiettyä puolueellisuutta, jonka suunta
kerrotaan.
Tuollainen firma voi myydä
palveluksiaan kenelle tahansa, joka on niistä kiinnostunut tai ehkä jopa
vakuuttunut. Asioita voi edistää sekä järkeilemällä ja argumentoimalla, että myös
pelkästään assosioimalla itsensä johonkin asiaan, sitä suojelemaan. Se saattaa
nykymaailmassa olla se tehokkain tapa.
Yrityksen ekspertiisiin nähyttää
sen oman ilmoituksen mukaan kuuluvan myös geopolitiikka. Ei vähä mitään. En ole
varma siitä, miten sana yhtiön piirissä ymmärretään, mutta isoista asioistahan
siinä on kyse ja aivan erityisesti poliittis-sotilaallisten valtapiirien rajoista
ja niiden muuttamisesta. Siis sodasta ja rauhasta.
Kun liikutaan tällä tasolla, on
miljardi jo pikkurahaa ja satatuhatta sankarivainajaa keskinkertainen
kustannus. En tiedä, miten geopoliittiset konsultaatiot tällä firmalla on hinnoiteltu,
enkä kehtaa kysyäkään. Totean vain, että eipä tässä maailmassa taida enää
suuremman mittaluokan asioita ollakaan tarjolla.
Tässä vanhahko blogini
geopolitiikasta:
erjantai 4. maaliskuuta 2016
Geopolitiikka
Kun puoli
vuosisataa sitten opiskelin valtio-opin alkeita, kuului oppikirjoihin kommodori
Kullervo Killisen kaksiosainen teos, jossa kansainvälisen politiikan perusteet
palautettiin strategisiin näkökohtiin. Siten esimerkiksi Brittiläisen
imperiumin olemassaolo oli riippuvainen niistä tukikohtaketjuista, joita sen
laivasto tarvitsi hiilestystä ja muuta täydennystä varten.
Kirjassa oli
oma lukunsa myös geopolitiikasta, sinänsä kiintoisa esitys siitä,
miten eräiden tutkijoiden spekulaatio oli tuottanut toisilleen aivan
vastakkaisia näkemyksiä siitä, mitä maantiede voisi merkitä strategian ja siitä
johtuen myös suurpolitiikan kannalta.
Toisen mukaan
maailman suuri sydänmaa oli se ylittämätön valttikortti, jonka
hallitseminen toi mukanaan vallan yli muunkin maailman. Toinen näkemys
edellytti, että vain merien hallitseminen saattoi viedä tähän, ilmeisen
haluttavaan lopputulokseen.
Saksassa,
jossa kaikenlaiset hämärät ideologiat kiromantiasta ja fysionomiasta
homeopatiaan ovat aina vedonneet ihmisiin, geopolitiikka nousi
arvoonsa.
Sanomattakin
on selvää, ettei Hitler voinut olla kiinnostumatta tämän alan skribenttien
mahtipontisista visioista ja ymmärsi omalla omituisella tavallaan
spekulaatioista seuraavan myös käytännöllisen imperatiivin, missä toki
uhmasi Humen giljotiinia, mutta uhmasihan hän paljon muutakin,
korskeaan tapaansa.
Ei Hitler
välttämättä hullu ollut ottaessaan (valikoivasti) huomioon geopoliitikkojen
näkemyksiä. Toki maantieteellisillä seikoilla on poliittista merkitystä,
etenkin jos niin halutaan. Mitäpä sanoikaan Stalin suomalaisille vuonna
1939.
Hänen
viestinsähän oli, etteivät suomalaiset voineet maantieteelle mitään, mutta
venäläiset kyllä voivat ja siksi heidän pitikin sitä muuttaa. Surullinen tarina
siitä, miten täysin tarpeettomiksi osoittautuneet tukikohdat koituivat satojen
tuhansien ihmisten kohtaloksi, on meille liiankin tuttu.
Hitleriltä,
kuten Stalinilta jäi ymmärtämättä, ettei geopolitiikka mitään tiedettä ole ja
että sen esittämillä spekulaatioilla on, sikäli kuin on, arvoa vain asioiden
ymmärtämisen kannalta, jos sitäkään. Mikäli asiat jäävät ymmärtämättä tai ne
ymmärretään väärin, ei mikään geopoliittinen tiede varjele päätöksentekijää
katastrofilta.
Hitlerin
tapauksessa mielettömyys ilmeni sen geopoliittisen suuntauksen noudattamisena,
joka lupasi enemmän. Itse asiassa kysymys oli tulkinnasta, joka tuntui
mukavammalta kuin ne johtopäätökset, joita esikuvana ollut ajattelija itse
teki.
Sir Halford
Mackinderin sydänmaa-teorian mukaan Euraasian maantieteelisen ytimen hallussaan
pitävä valtio on sotilaallisesti voittamaton.
Se maa sattui
olemaan Neuvostoliitto. Minkähän ihmeen takia Hitler sitten sai päähänsä
hyökätä juuri sinne?
Kuten pyhä
Augustinus on oikein todennut, valtiot, jotka taistelevat keskenään vain
vallasta eikä toteuttaakseen korkeampaa moraalia, ovat vain suuria
rosvojoukkoja, magna latrocinia. Periaate toimi täysin tässäkin
historian vaiheessa.
Hitlerin
päämääränä oli oman kansan ja rodun valta muiden kustannuksella, mitään muuta
moraalia hän ei tunnustanut. Asema ydinalueen hallitsijana oli
yksinkertaisesti saalis, joka houkutteli. Sen tavoitteleminen sotaisella
hyökkäyksellä soti toki tervettä järkeä vastaan, mikäli tuo geopoliittinen
voittamattomuus otettiin vakavasti.
Mutta
onko geopolitiikka yleensäkään vakavasti otettava asia? Mitä
olennaista se voisi lisätä normaaliin talousmaantieteeseen tai strategisiin
spekulaatioihin? Tähän lienee vastattava, että se on sekä että. Mikäli ne,
joilla on valtaa asioista päättää, ottavat sen vakavasti, niin silloin siitä
tulee sellainen.
Mikäli
maantieteellisten seikkojen muodostamia etuja ja haittoja aletaan pitää
politiikassa välttämättä tarpeellisena tavoiteltavana saaliina ja
vaihtotavarana, geopolitiikasta tulee sodan väline ja se ansaitsee tulla
sijoitetuksi siihen kauhugalleriaan, johon kuuluvat myös natsilaiset rotuopita
ja muut pseudotieteet.
Aleksandr
Janov on uudessa kirjassaan Russkaja ideja (Moskva, Novyi
hronograf 2015, tom 3.) käynyt keskustelua nimikuulun Aleksandr Duginin kanssa
erityisesti juuri geopolitiikasta. Janovin mukaan Dugin ainakin 1990-luvun
alussa näytti olevan täysin tietämätön siitä, että koko ”geopolitiikan” käsite oli
lännessä jäänyt totaalisesti unohduksiin ja sen spekulaatiot luokiteltiin
samaan sarjaan muiden Nürnbergin oikeudenkäynnissä käsiteltyjen oppien kanssa.
Mutta Dugin
kasvoi Neuvostoliitossa, mikä ei varsinaisesti merkinnyt tynnyrissä kasvamista,
mutta kyllä sen sijaan sitä, että hänelle sadan vuoden takaiset ideologiset
kiistat ja spekulaatiot olivat hänelle yhä täysin ajankohtaisia.
Janov
suhtautui Duginin tietämättömyyteen ironisesti, mutta tämä toki paljastaa vain
hänen oman rajoittuneisuutensa. Eivät ideat ja argumentit vanhene ja kuole
ihmisten tavoin. Ne elävät vaikka ikuisesti, jos niille on tarvetta.
Nyt,
neljännesvuosisadan kuluttua tuosta keskustelusta, geopolitiikka on
jälleen kaikille tuttu sana, vaikka harvat viitsivät edes ajatella,
tarkoittaako se mitään muuta kuin maantieteellisten seikkojen huomioon
ottamista politiikassa.
Ikävä kyllä,
se tarkoittaa, mikäli uskomme venäläisen Wikipedian antamaa vihjettä.
Sen mukaan asia koskee maantieteellisten vaikutuspiirien jakaantumista ja uudelleenjakoa: о контроле над территорией, о закономерностях распределения и
перераспределения сфер влияния (центров силы)
различных государств и межгосударственных объединений.
Englanniksi näkökulma näyttää hieman rauhallisemmalta: Geopolitics is a method of studying foreign policy to understand, explain and predict international political behavior through geographical variables.
No, eipä tämän
lähteen perusteella kannata vielä kiirehtiä maailmaa selittämään ja toivotaanpa
nyt, ettei myöskään vastuunalaisilla tahoilla tehdä löyhien spekulaatioiden
perusteella kovin järjenvastaisia johtopäätöksiä, kuten joskus tapahtui.
Geopolitiikka
on joka tapauksessa kuitenkin taas keskuudessamme ja minusta se haisee pahalta.
Janov siteeraa Duginia, joka on sanonut: ”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo
sota”. Izborskin höyrypäät todella uskovat tuohon ”tieteeseensä” ja onpa sillä
valtion viralllisissa elimissäkin ollut omat osastonsa.
keskiviikko 1. marraskuuta 2017
Länteen päin nyt vaunut!
Mutta eihän tämä sitä muuksi muuta, että Suomen kannalta Venäjä on valtavasti suurempi ja että vaikka geopolitiikka niin sanottuna tieteenä lienee tällä hetkellä vain Izborskin friikkien aivokummitus, on aivan mahdollista olla tarpeeksi hullu ottaakseen sen johtopäätökset velvoittavina normeina. Näinhän teki myös Hitler.