Geopolitiikan uudet mestarit
Sanna Marin nousi Suomen
pääministerinä suureen kuuluosuuteen jopa kansainvälisesti. Siitä seurasi
prestiisi, jonka hyödyntämättä jättäminen maailmanlaajuisilla turhuuden
markkinoilla osoittaisi kai lähinnä tyhmyyttä.
Entinen pääministeriys, pienenkin
maan, on rahanarvoista tavaraa niillä markkinoilla, joilla asioivat ihmiset,
joille miljoona on pikkurahaa. Kun tuollaiseen asemaan liittyy nuoruus, ainakin
suhteellisesti, naissukupuoli ja varsin mukiinmenevä ulkonäkö ainakin vaatteet
päällä, on hinnakas paketti valmiina.
Pääministeri, siis entinen, on
ennen muuta kokemusasiantuntija ja hänen tietonsa siitä, miten asiat on saatu tai
ei ole saatu käytännössä hoidettua, on nimenomaan rahanarvoista niille, jotka
lobbaavat kuka mitäkin asiaa tai tuotetta kansainvälisissä ympyröissä.
Jokainen ymmärtää, ettei toimiminen
päätöksenteon huipulla sinänsä anna kenellekään mitään erityisiä kykyjä tai
lahjoja työhönsä, saati, että se sanan varsinaisessa merkityksessä edistäisi
henkilön ymmärrystä asioiden arvosta tai merkityksestä tai niiden luonteesta.
Kokemusasiantuntijan tieto on välineellistä: miten asiaa voidaan siellä ja
siellä edistää tai sitten ei.
Sanna Marin on nyt perustanut
omankin yhtiön, jota mainostetaan erityisesti kahden naisen perustamaksi. Maailmassa,
jossa ilmeisen vakavasti esitetään yhä useammin ajattelun olevan
sukupuolittunutta, tämä on tärkeää.
Se korostaa sitä suurinta valttia
joka entisellä pääministerilläkin on: hän on nainen ja ilmeisesti siis omistaa tiettyä
tälle sukupuolelle ainoastaan kuuluvaa viisautta. Sitä luultavasti on sitten
myös yhtiökumppanilla, joka omistaa firmasta kymmenen prosenttia. Loputhan
kuuluvat päähenkilölle.
Kyseessä on konsulttiyhtiö ja
sellaisethan myyvät juuri sovellettua viisautta. Laadun varmemmaksi vakuudeksi
yhtiö ilmoittaa perustavansa feministisille arvoille, mitä se sitten
tarkoittaakin, löytyyhän tuon otsikon alta lukemattomia lahkoja. Joka
tapauksessa tuo julistus tarkoittaa tiettyä puolueellisuutta, jonka suunta
kerrotaan.
Tuollainen firma voi myydä
palveluksiaan kenelle tahansa, joka on niistä kiinnostunut tai ehkä jopa
vakuuttunut. Asioita voi edistää sekä järkeilemällä ja argumentoimalla, että myös
pelkästään assosioimalla itsensä johonkin asiaan, sitä suojelemaan. Se saattaa
nykymaailmassa olla se tehokkain tapa.
Yrityksen ekspertiisiin nähyttää
sen oman ilmoituksen mukaan kuuluvan myös geopolitiikka. Ei vähä mitään. En ole
varma siitä, miten sana yhtiön piirissä ymmärretään, mutta isoista asioistahan
siinä on kyse ja aivan erityisesti poliittis-sotilaallisten valtapiirien rajoista
ja niiden muuttamisesta. Siis sodasta ja rauhasta.
Kun liikutaan tällä tasolla, on
miljardi jo pikkurahaa ja satatuhatta sankarivainajaa keskinkertainen
kustannus. En tiedä, miten geopoliittiset konsultaatiot tällä firmalla on hinnoiteltu,
enkä kehtaa kysyäkään. Totean vain, että eipä tässä maailmassa taida enää
suuremman mittaluokan asioita ollakaan tarjolla.
Tässä vanhahko blogini
geopolitiikasta:
erjantai 4. maaliskuuta 2016
Geopolitiikka
Kun puoli
vuosisataa sitten opiskelin valtio-opin alkeita, kuului oppikirjoihin kommodori
Kullervo Killisen kaksiosainen teos, jossa kansainvälisen politiikan perusteet
palautettiin strategisiin näkökohtiin. Siten esimerkiksi Brittiläisen
imperiumin olemassaolo oli riippuvainen niistä tukikohtaketjuista, joita sen
laivasto tarvitsi hiilestystä ja muuta täydennystä varten.
Kirjassa oli
oma lukunsa myös geopolitiikasta, sinänsä kiintoisa esitys siitä,
miten eräiden tutkijoiden spekulaatio oli tuottanut toisilleen aivan
vastakkaisia näkemyksiä siitä, mitä maantiede voisi merkitä strategian ja siitä
johtuen myös suurpolitiikan kannalta.
Toisen mukaan
maailman suuri sydänmaa oli se ylittämätön valttikortti, jonka
hallitseminen toi mukanaan vallan yli muunkin maailman. Toinen näkemys
edellytti, että vain merien hallitseminen saattoi viedä tähän, ilmeisen
haluttavaan lopputulokseen.
Saksassa,
jossa kaikenlaiset hämärät ideologiat kiromantiasta ja fysionomiasta
homeopatiaan ovat aina vedonneet ihmisiin, geopolitiikka nousi
arvoonsa.
Sanomattakin
on selvää, ettei Hitler voinut olla kiinnostumatta tämän alan skribenttien
mahtipontisista visioista ja ymmärsi omalla omituisella tavallaan
spekulaatioista seuraavan myös käytännöllisen imperatiivin, missä toki
uhmasi Humen giljotiinia, mutta uhmasihan hän paljon muutakin,
korskeaan tapaansa.
Ei Hitler
välttämättä hullu ollut ottaessaan (valikoivasti) huomioon geopoliitikkojen
näkemyksiä. Toki maantieteellisillä seikoilla on poliittista merkitystä,
etenkin jos niin halutaan. Mitäpä sanoikaan Stalin suomalaisille vuonna
1939.
Hänen
viestinsähän oli, etteivät suomalaiset voineet maantieteelle mitään, mutta
venäläiset kyllä voivat ja siksi heidän pitikin sitä muuttaa. Surullinen tarina
siitä, miten täysin tarpeettomiksi osoittautuneet tukikohdat koituivat satojen
tuhansien ihmisten kohtaloksi, on meille liiankin tuttu.
Hitleriltä,
kuten Stalinilta jäi ymmärtämättä, ettei geopolitiikka mitään tiedettä ole ja
että sen esittämillä spekulaatioilla on, sikäli kuin on, arvoa vain asioiden
ymmärtämisen kannalta, jos sitäkään. Mikäli asiat jäävät ymmärtämättä tai ne
ymmärretään väärin, ei mikään geopoliittinen tiede varjele päätöksentekijää
katastrofilta.
Hitlerin
tapauksessa mielettömyys ilmeni sen geopoliittisen suuntauksen noudattamisena,
joka lupasi enemmän. Itse asiassa kysymys oli tulkinnasta, joka tuntui
mukavammalta kuin ne johtopäätökset, joita esikuvana ollut ajattelija itse
teki.
Sir Halford
Mackinderin sydänmaa-teorian mukaan Euraasian maantieteelisen ytimen hallussaan
pitävä valtio on sotilaallisesti voittamaton.
Se maa sattui
olemaan Neuvostoliitto. Minkähän ihmeen takia Hitler sitten sai päähänsä
hyökätä juuri sinne?
Kuten pyhä
Augustinus on oikein todennut, valtiot, jotka taistelevat keskenään vain
vallasta eikä toteuttaakseen korkeampaa moraalia, ovat vain suuria
rosvojoukkoja, magna latrocinia. Periaate toimi täysin tässäkin
historian vaiheessa.
Hitlerin
päämääränä oli oman kansan ja rodun valta muiden kustannuksella, mitään muuta
moraalia hän ei tunnustanut. Asema ydinalueen hallitsijana oli
yksinkertaisesti saalis, joka houkutteli. Sen tavoitteleminen sotaisella
hyökkäyksellä soti toki tervettä järkeä vastaan, mikäli tuo geopoliittinen
voittamattomuus otettiin vakavasti.
Mutta
onko geopolitiikka yleensäkään vakavasti otettava asia? Mitä
olennaista se voisi lisätä normaaliin talousmaantieteeseen tai strategisiin
spekulaatioihin? Tähän lienee vastattava, että se on sekä että. Mikäli ne,
joilla on valtaa asioista päättää, ottavat sen vakavasti, niin silloin siitä
tulee sellainen.
Mikäli
maantieteellisten seikkojen muodostamia etuja ja haittoja aletaan pitää
politiikassa välttämättä tarpeellisena tavoiteltavana saaliina ja
vaihtotavarana, geopolitiikasta tulee sodan väline ja se ansaitsee tulla
sijoitetuksi siihen kauhugalleriaan, johon kuuluvat myös natsilaiset rotuopita
ja muut pseudotieteet.
Aleksandr
Janov on uudessa kirjassaan Russkaja ideja (Moskva, Novyi
hronograf 2015, tom 3.) käynyt keskustelua nimikuulun Aleksandr Duginin kanssa
erityisesti juuri geopolitiikasta. Janovin mukaan Dugin ainakin 1990-luvun
alussa näytti olevan täysin tietämätön siitä, että koko ”geopolitiikan” käsite oli
lännessä jäänyt totaalisesti unohduksiin ja sen spekulaatiot luokiteltiin
samaan sarjaan muiden Nürnbergin oikeudenkäynnissä käsiteltyjen oppien kanssa.
Mutta Dugin
kasvoi Neuvostoliitossa, mikä ei varsinaisesti merkinnyt tynnyrissä kasvamista,
mutta kyllä sen sijaan sitä, että hänelle sadan vuoden takaiset ideologiset
kiistat ja spekulaatiot olivat hänelle yhä täysin ajankohtaisia.
Janov
suhtautui Duginin tietämättömyyteen ironisesti, mutta tämä toki paljastaa vain
hänen oman rajoittuneisuutensa. Eivät ideat ja argumentit vanhene ja kuole
ihmisten tavoin. Ne elävät vaikka ikuisesti, jos niille on tarvetta.
Nyt,
neljännesvuosisadan kuluttua tuosta keskustelusta, geopolitiikka on
jälleen kaikille tuttu sana, vaikka harvat viitsivät edes ajatella,
tarkoittaako se mitään muuta kuin maantieteellisten seikkojen huomioon
ottamista politiikassa.
Ikävä kyllä,
se tarkoittaa, mikäli uskomme venäläisen Wikipedian antamaa vihjettä.
Sen mukaan asia koskee maantieteellisten vaikutuspiirien jakaantumista ja uudelleenjakoa: о контроле над территорией, о закономерностях распределения и
перераспределения сфер влияния (центров силы)
различных государств и межгосударственных объединений.
Englanniksi näkökulma näyttää hieman rauhallisemmalta: Geopolitics is a method of studying foreign policy to understand, explain and predict international political behavior through geographical variables.
No, eipä tämän
lähteen perusteella kannata vielä kiirehtiä maailmaa selittämään ja toivotaanpa
nyt, ettei myöskään vastuunalaisilla tahoilla tehdä löyhien spekulaatioiden
perusteella kovin järjenvastaisia johtopäätöksiä, kuten joskus tapahtui.
Geopolitiikka
on joka tapauksessa kuitenkin taas keskuudessamme ja minusta se haisee pahalta.
Janov siteeraa Duginia, joka on sanonut: ”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo
sota”. Izborskin höyrypäät todella uskovat tuohon ”tieteeseensä” ja onpa sillä
valtion viralllisissa elimissäkin ollut omat osastonsa.
Oliko tuo Marin niin kansainvälisesti tunnettu henkilö, kun on Suomessa annettu ymmärtää? Jos meni vaikka Albaniaan ja kysyi kadun mieheltä tietääkö hän, kuka Sanna Marin on? Epäilen vahvasti, että ei ole kuullutkaan. Edes Ruotsissa ei tiedetty varmasti onko kysymyksessä presidentti vai pääministeri. Suomessa tietyt piirit julistavat suu vaahdossa, kuinka Marin tunnetaan ulkomailla kunhan vaan nimi mainitaan. En kyllä menisi mitään geopoliittisia asiantuntijalausuntoja Mariilta ostamaan. Lausunto varmaan saman arvoinen, minkä Jyri Katainen osti valtion rahoilla (700000) filosofi Himaselta. Siis yhtä tyhjän kanssa.
VastaaPoistaToisen maailmansodan ajoista lähtien englantilaisia on pidetty jotenkin moraalisesti korkeana kansakuntana, vaikka mm. Suomea se kohteli kurjasti. Välirauhan aikana se navycerteineen suorastaan ajoi Suomen Saksan syliin, ja kehtasi myös julistaa Suomelle sodan joulukuun kuudes v. 1941. Sodan jälkeen se myös jätti valvontakomission pelkästään venäläisten oikeudeksi, eikä välittänyt mitä Suomessa tapahtui. Sitäkin vaietaan, että kun Iran julistautui puolueettomaksi1940-luvun alussa, niin he kehtasivat neuvostoliittolaisten kanssa hyökätä Iraniin. Kannattaako edes mainita mitä britit tekivät Intian suunnalla, ja Afrikassa. Joku voisi puhua jopa kansanmurhasta? Taisi muuan Churchill heilua niissäkin touhuissa, mutta voittajat ovat aina suurmiehiä. Churchill nimenomaan julisti, että Saksa hamuaa maailmanvaltaa 1930-luvulla, mutta eiköhän Ranskalla ja Englannilla ollut siirtomaita hieman enemmän?
VastaaPoistaKuten tässä blogissa on kirjoitettu, englantilaiselle kulttuurille tyypillistä on tekopyhyys (cant).
PoistaProf B. Gilley on useamman kirjan verran todistanut ettei Britannian tai Saksan siirtomaatouhut olleet pääosin haitallisia kohdemaiden väelle. Tubestakin löytyy herran mainio kanava aiheesta.
PoistaV-V F
"maailman suuri sydänmaa oli se ylittämätön valttikortti, jonka hallitseminen toi mukanaan vallan yli muunkin maailman. Toinen näkemys edellytti, että vain merien hallitseminen saattoi viedä tähän, ilmeisen haluttavaan lopputulokseen."
VastaaPoistaTämä näkemysero vallitsi jo antiikin Kreikan peloponelaissodissa Anteenan ja Spartan välillä. Nykymaailmassa tätä näkemysero vallitsee toisaalta USA:n ja toisaalta Venäjän ja Kiinan välillä. Aika näyttä kuka - tällä kertaa -- on oikeassa.
"No, eipä tämän lähteen perusteella kannata vielä kiirehtiä maailmaa selittämään ja toivotaanpa nyt, ettei myöskään vastuunalaisilla tahoilla tehdä löyhien spekulaatioiden perusteella kovin järjenvastaisia johtopäätöksiä, kuten joskus tapahtui. "
VastaaPoistaIkävä - taas kerran - nähdä, että blogistin viisaat toiveet eivät toteutuneet. Olikohan koronan yksi epätoivottava vaikutus se, että Putinilla oli eristyneenä aikaa perehtyä historiaan ja geopolitiikkaan.
Marin, houkka ja pyrkyri, paistattelee parrasvaloissa niin kauan kuin vähänkin siitä hyötyy. Perin huvittavaa, kun hän vaikeroi kohdanneensa pääministerinä kaikenlaista ikävää kritiikkiä, koska on nuori, kaunis ja vieläpä nainen. Toistaiseksi hän voi tietysti vedota näihin avuihinsa eli nuoruuteen ja kauneuteen, mutta ne ovat häviävät. Kuka sitten Marinista piittaa, kun hän on vanha muija? Kylän akaksi häntä sanovat.
VastaaPoistaPelkään, että saamme vielä kokea sen myötähäpeän hetken kun saamme "ihastella" entisen pääministerimme ns naisellisia suloja kansainvälisessä mediassa. Mediataloudessa samoin kuin huumeidenkäytössä kun pitää aina lisätä annosta vaikutuksen säilyttämiseksi. Toivokaamme, että Marin löytää palkintovaimoa kaipaavan viher-vasemmistolaisen miljardöörin.
PoistaVoi, voi, näitä tiukkanutturaisia miehiä.
PoistaMarriinin Sannalla oli itsellään nuttura tiukalla, kun penättiin hius-huumetestausta, joka paljastaa huumeiden käytön pidemmällä aikaa.
PoistaSemmoisen välttely on narkomaanin taktiikkaa.
Feminismi ja geopolitiikka samassa hiekkalaatikossa... Kuulostaa pelottavalta jo valmiiksi, vaikkei ns. konsulttiselvitystä liene vielä tälle syömiselle saatavissakaan. Matematiikassa negatiivisen kertominen negatiivisella tuottaa positiivisen lopputuloksen, mutta ns. tosiolevaisessa se ei aina mene ihan niin. Tässä tapauksessa kahden (tai useamman) pseudotieteen yhdistämisestä siis tuskin seuraa ns. vakavasti otettavaa tutkimusta.
VastaaPoista_J.Edgar-
"Yrityksen ekspertiisiin nähyttää sen oman ilmoituksen mukaan kuuluvan myös geopolitiikka. "
VastaaPoistaTuli assosiaatio:
Ei konna tapella tainnut, eikä sammakko sotia, että joi joka talossa, joka knaapin kartanossa...
Miksiköhän vasemmistolaiset eivät pysty kertomaan olevansa naisoletettuja, miesoletettuja? Johtuukohan se siitä, että vasemmistolaiset haluavat mielellään lokeroida muita, mutta itse he haluavat kuulua kahteen maailman vanhinpaan lokeroon. Olen melko satavarma, että Sanna Marin olisi saanut loputkin oletetut puolelleen, kun hän olisi kertonut olevansa naisoletettu. Mistä senkin sitten tietäisi.
VastaaPoistaNiin. Sanna sai puolelleen ja itselleen RAHAN. Kauneus, seksikkyys ja nuorus tekivät TILIN. Kun lähtee nollasta, eli kuten Sanna teki, ja lähti nollasta lepakko-perheestä, joka vihasi Sannan isää, se kai vaikuttaa lapsen ajatuksiin...oikea puolue ja voima vaaditaan kai sitten eteen päin menolle?
PoistaEntäpä Tarja Halonen? Tarjan isä lähti sota-aikana perheestä ja lapsen mielestä isä katosi iäksi, koska Tarjan isä ei halunnut jatkaa Tarjan äidin kanssa suhdetta. Tarjan isä oli upseeri...
Jotakin outoa jäi Tarja Halosen sieluun, ja miksi pikku-tytöllle ei jäisi niissä oloissa? Sotilas, upseeri oli kai kaiken pahan ruumiillistuma? Sanotaan, että Tarjan välit pääesikuntaan menivät heti presidentiksi tultuaan.
Sannan neljä vuotta pääministerinä, ja Tarjan kaksitoista vuotta presidenttinä muuttivat Suomea hämmästyttävän paljon. Enemmän kuin mikään ideologia koskaan, vaan lapsuuden kokemukset, ja tietenkin oikeassa puolueessa!
”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo sota”
VastaaPoistaJos niin on ollakseen, niin miksi Putin lausui aikoinaan, että Neuvostoliiton luhistuminen oli geopoliittinen katastrofi. Käsite ”Neuvostoliiton katastrofi” tarkoittaa itse asiassa sitä, että Neuvostoliitossa tapahtui jostain kumman syystä ”tulivuoren hurja purkaus”, joka hajotti Neukun. Jostain kumman syystä Putin jätti täysin vaille huomiota sosialistisen maailmanjärjestelmän hajoamista, mikä tapahtui jo ennen Neukun joutumista tuonelaan. Nämä kaksi asiaa eivät siis mahtuneet Putinin kurkusta aivoihin, mikä johtui varmaankin siitä, että Moskova joutui lähettämään piiskaajia kaikkiin sosialistisiin maihin vähän väliä, koska ne eivät totelleet Moskovan käskyjä. Kas, kun sitten Neuvostoliiton ryövätyt osavaltiot alkoivatkin sylkemään Moskovaan päin ja lopulta huusivat: ”Poshel ty na tri bukvy” eli ”meille riitti!” (jotain semmoista). Neuvostoliiton luhistuminen ei ollut geopoliittinen katastrofi, se oli eräänlainen vallankumous. Liettua, Latvia, Eesti jne. ottivat vallan käsiinsä.
Neuvostoliiton kurjuus johti jopa siihen, että Putin joutui Pietarissa hikipäissä yötäpäivää hankkimaan leningradilaisille perunaa, koska kaupat olivat tyhjät. Moskova ei ole Venäjää, se on venäläinen Konstantinopol, ikään kuin eri valtio. Neuvostoliiton kurjuus loppui siihen, kun Jumala nosti roimasti öljyn hintaa ja kopeekat kolisivat Venäjällä. Suurin osa rahoista menivät sodan valmistamiseen, koska Putin halusi palauttaa Neuvostoliiton ja tulla kuuluisaksi totaalisesti.
Niin, geography, toisella kotimaisella ilmaistuna. Kuusikymmentäluvun alussa isoveljeni kanssa tapasimme kuunnella BBC:n suomenkielisiä lähetyksiä Lontoosta. Kerran toimittaja, ettei olisi ollut Anselm Hollo, tai joku muu niistä fiksuksista, jotka siellä ohjelmia tekivät, meni Lontoon kadulle ja kysyi tietääkö vastaantulija, missäpäin on valtio nimeltä Suomi (siis Finland) ja kuka mahtaa olla sen kuningas? Eihän sitä Suomea tunnettu, eräskin taisi kysyä onko se muka itsenäinen valtio, eikö se ole osa Venäjää.
VastaaPoistaTuohduimme ja ihmettelimme. Jos englantilainen toimittaja menisi Helsingin kadulle ja kysyisi samat Britanniasta, jokaikinen, spurgukin, tietäsi kertoa kuin tykin suusta.
Veljeni on sen verran vanhempi ja valistuneempi, että totesi: se on se englantilainen koulujärjestelmä.