perjantai 21. maaliskuuta 2014

Venäjät pysyvät erillään



Venäjän maiden kerääminen ei onnistunut

Kiovan Venäjä oli keskiaikainen valtiomuodostuma, joka kärsi kroonisista valtataisteluista. Sen epävakauden yhdeksi syyksi on helppo osoittaa kummallinen perimysjärjestys, jonka mukaan hallitsijasuvun vanhimmalle veljelle kuului suuriruhtinaan asema Kiovassa. Se kantoi kunnianimeä ”Venäjän kaupunkien äiti” jo ennen Putinia...
Jo ennen kuin mongolit vuonna 1240 hävittivät Kiovan, oli valtakunta menettänyt yhtenäisyyden ja jakaantunut keskenään vihamielisiksi ruhtinaskunniksi. Mongoliherruus hävitti loputkin Venäjän yhtenäisyydestä. Novgorodin, Vladimirin, Liettuan ja Moskovan ruhtinaskunnat koettivat parhaansa mukaan pärjätä voimakkaiden muukalaisten kanssa, milloin yhteistoiminnan, milloin vastarinnan avulla. Jälkimmäinen oli yleensä huono valinta mongolilais-tataarilaisen valloittajan kanssa asioitaessa, sillä se ei tunnustanut muuta ulkopolitiikkaa kuin ehdottoman antautumisen.
Nöyrä yhteistoiminta ainakin mongolien ja tataarien suuntaan oli siis järkevä valinta ja siinä kunnostautui niin Novgorod kuin etenkin Moskova, joka vuonna 1380 Dimitri Donskoin johdolla pystyi pysäyttämään tataarien hyökkäyksen. Idän vainolaisen liikkuvien ratsujoukkojen lopullinen lyöminen kesti kuitenkin vielä vuosisatoja. Krimin kaanit, jotka olivat osmannien yliherruuden alaisia, olivat vielä 1700-luvulla pahana päänsärkynä Venäjälle.
Taistellessaan toisiaan vastaan venäläiset ruhtinaskunnat eivät kainostelleet käyttää apunaan niin tataareita kuin puolalaisiakin. Lopputuloksena joka tapauksessa oli enimpien Venäjän maiden kerääntyminen Moskovan ruhtinaan käsiin. Merkkinä ylemmyydestään tämä ryhtyi käyttämään suuriruhtinaan ja sitten 1400-luvulla tsaarin nimitystä.
”Venäjän maat kerättiin” Moskovan toimesta ja tätä on pidetty historiallisesti kohtalokkaana sen vuoksi, että samalla koko Venäjän joutui omaksumaan mongolilais-tataarilaisen valtakunnan poliittisen ajattelun, joka oli despoottinen ja käytti aseenaan terroria. Novgorod ja Pihkova olivat itse asiassa tasavaltaisesti hallittuja valtioita, joissa ruhtinaan valta rajoittui sotapäällikön ja tuomarin tehtäviin. Politiikasta päätti vetše-kokous, joka muistutti antiikin Kreikasta tunnettua suoraa demokratiaa.
Moskova kukisti nämä vapauden saarekkeet verisesti ja armottomasti n1400-1500-luvuilla. 1600-luvulla Ukrainan kasakat alistuivat Moskovan alaisuuteen vuoden 1654 Perejaslavlin sopimuksella, joka ajan tapojen mukaan ei itse asiassa ollut mikään molempia osapuolia sitova sopimus vaan ”traktaatti”, joka merkitsi Moskovan valtaa.
Pietari Suuren aikana Venäjä modernisoitui ja muuttui hahmoltaan länsimaiseksi. Uusi pääkaupunki Pietari ja tsaarin saama keisarin (imperator) arvonimi korostivat tätä seikkaa.
Poliittisen vapauden kukoistusta tämä ei tarkoittanut. Legendaarista vapautta nauttineet kasakat, jotka Suuressa Pohjan sodassa osoittautuivat keskusvallan kannalta vaaralliseksi elementiksi, pantiin nyt kuriin. Myös Pietari hallitsi armottomalla terrorilla. Hänellä oli kaikki syyt pelätä kansansa tyytymättömyyttä ja myös hän valitsi pelon aseekseen.
Katariina II:n aikana ”Venäjän maiden keräämisen” prosessi edistyi merkittävästi, kun valtakuntaan liitettiin Krim ja Mustan meren pohjoisranta. Myös ”perivihollinen” Puola jaettiin ja Venäjä sai leijonan osan sen maista ja samalla itselleen leppymättömän sisäisen vihollisen.
Muukalaisten tulo monikansalliseksi muodostuvaan valtakuntaan oli varsinaisesti alkanut Pietarin aikana Baltian ja Vanhan Suomen myötä. Katariinan aikana toisuskoisten määrä lisääntyi runsaasti: katoliset, juutalaiset ja muslimit olivat nyt tärkeä lisä ortodoksien ja protestanttien hallitsemaan uskonnolliseen kirjoon. Jopa buddhalaisia kuului Venään valtakuntaan niin Kalmukiassa kuin Burjatiassa.
Aikoinaan oli tapana puhua kolmesta ”Venäjästä” (Rus): Iso Venäjä, Vähä-Venäjä ja Valkovenäjä. Joskus tähän lisättiin vielä Punainen Venäjä eli Galitsia. Viime mainittu jäi osittain Venäjän valtakunnan ulkopuolelle aina toiseen maailmansotaan saakka, jolloin Stalin liitti sen Neuvostoliittoon. Tätä ”vapauttamista” oli haikailtu jo ensimmäisessä maailmansodassa.
”Venäjän maiden kerääminen”, sobiranie russkih zemel, on vuosisatojen mittaan nähty Venäjän historialliseksi tehtäväksi samaan aikaan kun Venäjä itse asiassa on ollut monikansallinen imperiumi Vielvölkerstaat, kuten tunnettu saksalainen tutkimus asian ilmaisee.
Edellä mainitut useat ”Venäjät” on usein haluttu käsittää yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi huolimatta siitä, että niiden välillä on aina ollut merkittäviä eroja. 1800-luvulla haluttiin sanan ”Ukraina” käyttö jopa kieltää, samoin kuin ukrainan käyttö kirjakielenä. Sama koski valkovenäjää. Kaikkien venäläisten sopi opetella kunnon isovenäläistä kieltä. Vaikka Venäjän suuriin myytteihin kuuluu, ettei valtakunnassa ketään syrjitty kansallisuutensa, kielensä tai uskontonsa takia, voidaan todeta, että vähemmistöjen taholla asia usein ymmärrettiin toisin.
Ukrainalaiset, joita kohdeltiin melko yliolkaisesti ja kutsuttiin nimellä hohol, olivat tietyltä osin syrjittyyn asemaansa varsin tyytymättömiä, mikä ilmeni jo 1800-luvulla. Neuvostoliitto, joka koketeerasi vapaalla kansallisuuspolitiikallaan, tuli antaneeksi ukrainalaisille kansallista liikkumavaraa, jonka Moskova hyvin pian ymmärsi vaaralliseksi virheeksi oman totalitaarisen päämääränsä kannalta.
Juuri samaan aikaan kun Ukrainassa aloitettiin kansallisuuspolitiikan ”normalisointi”, koettiin siellä myös ennenkuulumattoman tuhoisa nälänhätä. Ukrainalaiset laskevat nämä kaksi asiaa yhteen, vaikka tutkijat yleisesti epäilevätkin, että sinänsä rikollisella joukkotuholla olisi ollut nimenomaan etnisen puhdistuksen tarkoitusta.
Kuten tunnettua, ”yhtenäiseksi ja jakamattomaksi” julistettu Venäjä hajosi vuoden 1917 bolševikkikaappauksen jälkeen kuin korttitalo. Bolševikit onnistuivat ”kokoamaan” useita alueita, niin Ukrainan kuin Kaukasuksen, vaikka vierasheimoiset Puola, Baltia ja Suomi pääsivät karkuun.
 Toisessa maailmansodassa palautettiin sitten valtakuntaan ne osat ”Venäjistä”, jotka olivat kuuluneet imperiumista eronneeseen Puolaan, Itävallan seuraajavaltioihin ja Romaniaan. Baltian maat saivat taas kunnian anoa liittymistä tasa-arvoisten kansojen perheeseen, mutta Suomi jäi ulkopuolelle.
Kun Neuvostoliitto hajosi liitontasavaltojen rajalinjoja myöten, oli kyse harvinaisen perusteellisesta tuhosta. Monikansallisen Venäjän imperiumin kannalta se oli katastrofi. Valtakunnan väkiluku ei ainoastaan puolittunut, myös sen suurimman kansallisuuden edustajista 25 miljoonaa jäi ”ulkomaille”, rajojen taakse.
On sanottu (Michael Todd), että Venäjä kesti ”arvokkaasti” kansallisen katastrofinsa, johon liittyi myös taloudellinen syväsukellus. Venäläisten kansallisen itsetunnon kannalta kuohuttavaa oli, että heistä tehtiin monissa vasta itsenäistyneissä valtioissa toisen luokan kansalaisia, joita vaadittiin omaksumaan enemmistön kieli. Tämä tilanne on nähtävä sitä taustaa vasten, että neuvostoaikana propaganda ei väsynyt selittämästä sen avun suuruutta, mitä venäläiset olivat antaneet vähemmille veljilleen. Kyseessä oli siis eräänlainen valkoisen miehen taakka, jonka kantamisesta ei kiitosta herunut. Sen sijaan venäläisen väestön sortoa, väkivaltaistakin, tapahtui uusissa valtioissa paljon.
Aleksandr Solženitsyn kannatti Neuvostoliiton hajottua toisheimoisten vapaata pääsyä pois imperiumista, myös Kaukasuksella. Sen sijaan olisi muodostettava slaavilainen liitto, johon kuuluvat ”Venäjät” eli Venäjän federaation lisäksi Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan. Viimemainitun paikka oli joukossa siksi, että koko valtio oli neuvostokauden mielivaltainen luomus ja sen raja erotti Etelä-Siperiassa miljoonia venäläisiä emämaastaan. Solženitsynin näkemystä pidettiin tuohon aikaan monella taholla hyvin tasapainoisena ja kohtuullisena.
Putinin tavoitteena, jopa ykkösprioriteettina on nyt Euraasian liiton luominen. On sanottu, että kyseessä on vain eufemismi Venäjän ja Ukrainan liitolle. Itse asiassa Keski-Aasian tasavallat ovat tälle luomukselle pikemminkin rasite, kuten ne olivat Neuvostoliitollekin.
Olipa miten tahansa, Ukraina on osoittautunut hankalaksi kiveksi uuden suurvallan rakentamisessa. Ilman Ukrainaa 140 miljoonan asukkaan Venäjä ei nykymaailmassa täytä vielä suurvallan saappaita, mutta mikäli se yrittäisi liittää Ukrainan itseensä väkisin, saisi se ilmeisesti sellaisia ruoansulatusvaivoja, että viimeisetkin haaveet suurvallan palauttamisesta voitaisiin unohtaa.
Tässä ei kannata kerrata koko sitä historiaa, joka johti Krimin liittämiseen Venäjään. Ilmeistä on, ettei tämä ollut Putinin tavoittelema lopputulos. Kaksi miljoonaa krimiläistä on kehno korvike neljällekymmenellekuudelle miljoonalle ukrainalaiselle. Suurvallan rakentaminen on Moskovalle nyt vielä paljon kauempana kuin se oli vielä viime vuoden lopulla.
Venäjällä vaikuttaa lunatic fringe, jonka edustajat ovat kunnioittaneet Suomeakin vierailuillaan. Heidän mielikuvissaan on mahdollista rakentaa miljardin venäläisen mahtava valtakunta. Kun Euraasian ydinalue olisi tämän joukon hallinnassa, tulisi siitä maailman keskus, jonka kulttuurinen mahti pystyisi syrjäyttämään länsimaisen rappiosivilisaation. Sotilaallisesti tämä valtakunta olisi voittamaton, uusi tuhatvuotinen luomus, jota kukaan ei pystyisi edes haastamaan.
Tässä unelmassa ei ole muuta vikaa kuin että se on tolkuton eikä miltään osin realistinen. Ikävä totuus on, että jopa Venäjän maiden kerääminen on nykyisenä maailmanaikana Moskovalle mahdotonta. Euromaidan kaikessa vastenmielisessä uhossaan on osoitus siitä, mitä on odotettavissa kaikille imperialisteille, jotka haluavat alistaa kansoja ilman niiden suostumusta. Ennen maailmassa tällaiset ongelmat hoidettiin terrorilla. Nykyään se on mahdotonta.
 Ne, jotka vetävät yhtäläisyysmerkit Putinin ja Hitlerin tai Putinin ja Stalinin välille ovat kovin pinnallisia. Ymmärrän hyvin näiden rinnastusten käytön herjauksena, jonka tarkoitus on korostaa kohteen häikäilemättömyyttä ja moraalittomuutta. Tällaisille arvioille on tiettyjä perusteita ja niitä kannattaa pohdiskella tasapainoisesti. Samaan aikaan on terveellistä myös miettiä muiden suurvaltojen, kuten USA:n toimintatapoja.
Myös USA:n presidenttejä on verrattu Hitleriin, mutta vertaus on yhtä ontuva kuin Putininkin kohdalla. Kaikesta huolimatta Venäjä ei ole vielä terrorivaltio eikä totalitaarinen. Se on ennen muuta nykyoloissa keskisuuri valtio, joka kärsii kroonisista ongelmista niin talouden, demografian kuin politiikankin alalla. Se on valtio, jolla on suuri itäinen naapuri ja joukko ikäviä ja vihamielisiä alamaisia Kaukasuksella. Nyt se myös uhkaa jäädä yksin läntisessä maailmassa, jossa esiintyy halua pudottaa se sivistysmaiden joukosta.
Taas kerran kaikki alkoi hyvillä tarkoituksilla ja päättyi kuten tavallisesti. Putinin politiikka on johtanut hänen omien tavoitteidensa kannalta katastrofiin ja tilannetta voi pitää pikemminkin säälittävänä kuin pelottavana. Jälkimmäinenkin kehitysmahdollisuus on tietenkin hyvä pitää mielessä. Historia ei ole mitään matematiikkaa, jossa tuleva kehitys voitaisiin todistaa. Krimin kriisi on tästä hyvä esimerkki.

35 kommenttia:

  1. Kirjoittelen sattumaturistina eräästä moskovalaisesta kahvilasta. Täällä on rauha maassa, mitä nyt telkkarikanavat pyörittävät vanhoja sotafilmejä.

    Viime päivien kuohuvista blogikommenteista voisi päätellä suomalaisten alkaneen ajattella omalla päällään ja luottamaan enemmän omien aistien välittämiin havaintohin, kuin dosenttien törkykasojen penkomisiin.

    Nyt kannattaa matkustella ja avartaa näkemyksiään: eurolla saa 50 ruplaa, runsas vuosi sitten edellisellä kerralla 30.

    VastaaPoista
  2. Venäjät pysyvät erillään.

    Loistava kirjoitus.

    VastaaPoista
  3. Oivallinen näkökulma, vain historiallisia tosiasioita
    jotka joku Epäilevä Tuomas halutessaan voi vaikka
    tarkistaa.

    Ei mitään suuria ennustuksia tulevasta, sehän on
    mahdotontakin.

    Eipä taida moni poliitikko kyetä tarkistelemaan
    nykyistä tolaa näin tasapainoisesti.

    VastaaPoista
  4. "- - tutkijat yleisesti epäilevätkin, että sinänsä rikollisella joukkotuholla olisi ollut nimenomaan etnisen puhdistuksen tarkoitusta."

    Tappamisella on aina tarkoitus, päämäärä. Niin myös saivartelulla.

    Lunatic fringe, tunnetaan perinteisenä venäläisenä suuruuden hulluutena. Olet kai kuullut siitä.

    Mutta se USA! Tästä tunnistaa suomalaisen intellektuellin. Ja se aina muistettava mainita, kun teema edes liippaa Venäjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ksnnattaa tähänkin asiaan tutustua ennen kuin sitä komeasti kommentoi.

      Poista
    2. Voisitko kuitenkin itse kirjoituksessasi analysoida ja käsitellä suurvalta USA:n ja miksei myös vastenmielisesti uhoavien euromaiden toimintatapoja?

      Edes hitusen laajemmin kuin vain kyseisten liittovaltion ja valtioliiton perään sana 'toimintatapa' vihjaavasti lisäten.

      Poista
    3. Suurvalta USA ei muistaakseni ole viitsinyt pyytää YK:n lupaa moneekaan sotatoimeen.
      EU:n välitys Ukrainassa tuotti sopimuksen, mutta se lakkasi itse sitä noudattamasta, kun Ukrainan laillinen ja demokraattisesti valittu hallitus kumottiin ja nuo kumoajat tekivät EU:lle vielä mieluisempia päätöksiä.
      EU:n perussopimuksessa mainitaan, että yhteisö ja sen jäsenet noudattavat laillisuutta.
      Ehkä olisi pitänyt panna varaus: "etenkin siinä tapauksessa, kun se on niiden kannalta edullista".

      Poista
  5. "Onko Putin mieltä vailla?". Näin kysyy Patrick Buchanan, entionen pitkän linjan amerikkalainen konservatiivipoliitikko.

    http://buchanan.org/blog/putin-irrational-one-6292

    VastaaPoista
  6. Kiitos kirjoituksesta! Hyvin selventäviä historiallisia näkökulmia. Olisin kuitenkin toivonut, että Vihavainen olisi tuonut esiin länsimaiden, erityisesti Yhdysvaltojen tavoitteen tulla sotilaallisesti yhä lähemmäs myös Venäjän sydänalueita. Moskova on viime vuosikymmeninä ollut enemmän reagoija kuin toimija keräilyssäänkin. Ukrainassa se tuli jälleen kerran länsimaiden pettämäksi (sopimuspaperi roskiin). Venäjä, venäläiset eivät tule näkyvissä olevassa historiassa koskaan kelpaamaan länsimaiden pöytiin. Vaikkei Venäjä ole taloudellinen suurvalta, se on sitä pinta-alaltaan, raaka-aineiltaan, strategiselta aseistukseltaan ja jotkut meistä näkevät myös henkiseltä rakenteeltaankin. Venäläisetkin kestivät ja ovat kestäneet vuosisatoja pakkovaltaa. Länsi olisi voinut vastata Neuvostoliiton kaatumiseen muutenkin kuin työntymällä sotilaallisesti ihan Venäjän syliin. Niin ei käynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurinäin! Ei tarvitse olla putinisti ihmetelläkseen lännen toilailuja. Pahin tietenkin se tunarointi Ukrainassa. Itsekritiikin puute on käsittämätön.

      Poista
    2. Mitenkä niin länsimaiden tavoitteena on ollut tulla yhä lähemmäksi Venäjän sydänalueita? Minusta pitäisi ihmetellä sitä, kuinka Venäjä on yhä edelleen niin vaarallinen diktatuuri, että Baltian maiden ja Puolan oli heti mentävä Natoon kun oli mahdollista - turvaa saadakseen. Ja miten ihmeessä Venäjän pitäisi olla oikeutettu 1000 kilometrin levyiseen turvavyöhykkeeseen sen lisäksi, että Venäjällä riittää varsin laajasti varastettua maata, jonne perustaa turvavyöhykkeitä.

      Poista
    3. "Venäjä, venäläiset eivät tule näkyvissä olevassa historiassa koskaan kelpaamaan länsimaiden pöytiin." Uskon että Venäjällä on tehty juuri tällainen päätelmä. Parikymmentä vuotta pettymyksiä riitti. Ukrainan ja Krimin tapauksessa Venäjä on halunnut katsoa lännen kortit. Lännen retoriikka ja käyttäytyminen tämän kriisin aikana kertoo siitä kuinka länsi näkee Venäjän. Ei tasa-arvoisena kumppanina vaan ikiaikaisena, takapajuisena vastapuolena joka laitetaan vain hyväksymään "tosiasiat". Yksin jääminen läntisessä maailmassa olisi ollut Venäjällä edessä ennemmin tai myöhemmin ellei Venäjä luovuta lännelle poliittista ja taloudellista itsenäisyyttään. Venäjä otti Krimin koska se olisi sen lähitulevaisuudessa joutunut kuitenkin luovuttamaan.

      Euroopan ja USAn mahti maailmassa on perustunut viime kädessä ylivoimaiseen tekniikkaan ja varallisuuteen. Venäjällä on kuitenkin jotain mitä lännellä ei ole, öljyä, kaasua, mineraaleja ym. raaka-aineita ja valtava maa-alue. Lännellä on teknistä osaamista mutta jo nyt sitä voidaan ostaa muualta, Aasiasta. Taloudellinen ja tekninen etumatka voidaan myös nykymaailmassa menettää lähes yhdessä yössä kuten Nokia on osoittanut. Se että esim. Saksa menestyy myös tulevaisuudessa ei ole ollenkaan varmaa kilpailun Aasiasta alkaessa toden teolla. Jo nyt on nähtävissä että Ranska alkaa pudota kelkasta. Italiankin päätuotteita taitaa nykyisin olla turismi, viinit, elintarvikkeet ja muoti. Suomessakaan ei enää puhuta huippuosaamisesta vaan palveluista.

      Poista
    4. Että oli pakko mennä...? No siinäpä se oli analyysi. Jotenkin toivoisi, että molemmilla puolilla olisi ymmärretty, että ei ole mikään pakko ruveta rakentamaan kilpavarustelua.
      Länsimaiden näkymät eivät tosiaan ole kovin hääppöset, jos ei Venäjänkään. Soininvaaralla oli asiasta varteenotettavia näkemyksiä.

      Poista
    5. Länsi haluaa Venäjän vaikutuspiiriinsä ja omilla ehdoillaan, eli heikkona ja vailla omaa tahtoa. Venäjä vain ei siihen suostu. Niinhän länsi haluaa muunkin maailman, ja siinä muslimimaailma ei ole ihan väärässä. Puhutaan ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä oikeudesta, mutta nekin määrittelee läntinen maailma. Tämä ei tarkoita sitä, että ne olisivat huonot, vain sitä, että länsi ei hyväksy muiden arvoja, eikä väkivallassa mitään hyväksyttävää olekaan. Lännessä halutaan "vapauttaa" muu maailma, vaikka ko. maat eivät haluaisi mitään väliintuloa. Länsi katsoo, että on moraalisesti ylempänä ja voi toimia tuomarina. Se on kuitenkin kaksiteräinen miekka ja merkitsee vastakkainasettelua. Olisiko parempia keinoja?

      Poista
  7. Nyt kaikki venäjää opiskelemaan; jos venäläinen itsetunto Putinin keinoin kohenee se on vain hyvä asia. Itsetuntoinen naapuri on varmasti mukavampi kuin alemmuudentuntoinen. Kun sumu tästä hälvenee alkaa taas Allegrot täyttyä.

    VastaaPoista
  8. "Historia ei ole mitään matematiikkaa, jossa tuleva kehitys voitaisiin todistaa."

    Ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden, on vaikeaa, sanottiin joskus. Historia yrittää ennustaa menneisyyttä ja vaihtelevalla menestyksellä, koska se voi perustua vain lähteisiin, joita ei aina anneta tutkittavaksi, joita oli tuhottu, jotka ovat olemassa vain "lähipiiriä" varten jne.

    Matematiikan yhtälöt, arvoitukset jne, ovat avoimia kaiklle älyköille.

    Mutta historianfilosofialla on oma logiikkansa/aseensa: jatkuva ontologinen tutkimus, joka etsii vastausta kysymykseen mitä jokin asia on ja mitä se ei ole.

    Onko olemassa arkistoja Kylmästä sodasta? taikka "nine elevenistä"? taikka Neuvostoliiton lopettamisen/romahduksen prosessista? Päättely asioista on kiinni vain historian logiikan, kontekstien ja kontekstien kontekstien ymmärtämisestä.

    Neuvostoliitosta on olemassa ontologinen määritelmä, että se oli "pahan valtakunta" ja sen näki jo siitä, että kaikki läntiset neuvostotasavallat riensivät heti NATO:n suojaan. Georgiaa ja Ukrainaa ei silloin hyväksytty.

    Putinin toimet voivat todistaa vain sen, että Venäjän valtio, ei kansa, on "pahan sivilisaatio". Angela Merkel taisi olla ensimmäinen, joka rupesi julkisesti epäilemään Putinin arviointikykyjä: Ukrainan pakottaminen liittyä Neuvostoliiton raatoversioon, Euraasian liittoon. Eikö Putin ole tietoinen Neuvostoliiton kansanmurhapolitiikasta? ja miljoonien ukrainalaisten näännyttämisestä nälkään 1930-luvun alussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkistoja kyllä riittää. Mutta ontologia ei ole historian alaa.

      Poista
  9. Eiköhän Putin tunne perusasiat ukrainalaisesta historiasta. Jokainen pelaa niillä korteilla jotka käteen sattuvat, aina nykyisyydessä. Erinomainen blogi Vihavaiselta. Yksi lisäkommentti tuhannesta mahdollisesta, Naton itälaajentuminen on ollut vastoin paitsi Putinin myös "läntisen" veronmaksajan etuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa täysin hukkaan heitetyltä rahalta. Venäjänkin asevoimilla saattaa vielä olla oikeaakin tarvetta jollakin ilmansuunnalla, edes "in being" mielessä.

      Poista
  10. Kiinnostaisi kuulla professori Vihavaisen arvio siitä, voiko Venäjä Putinin valtakaudella kehittyä oikeusvaltioksi länsimaisessa mielessä ja onko sillä toivoa kehittyä kansalaisyhteiskunnaksi, jossa oppositiolla on toiminnan vapaus ja kaikilla sananvapaus?

    Onko Venäjällä edellytyksiä monipuolistaa talouttaan siten, että sen vientiartikkelit olisivat muutakin kuin raaka-aineita, energiaa, ydinvoimaloita ja aseita? Kiihdyttävätkö EU:n pakotteet Venäjän talouden auringonlaskua, ja uhkaako tämä Putinin asemaa? Mitä merkitsee tulevaisuudessa demografinen kehitys Venäjän eri osissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni näitä mahdollisuuksia on yhä jäljellä. Sananvapautta siellä on ja kansalaisyhteiskuntaa myös. Ehkä perusongelma on ollut Putinin kolmannella kaudella lukkiutunut tilanne: oppositio ei halua enää keskustella. Venäjä on panostanut paljon siihen, että saisi monipuolistettua tuotantoaan, mutta kukko ei käskien laula. Sen ns. sokkiterapia ja yksityistäminen olivat katastrofi, jonka jälkiä on vaikea korjata. Nyt Venäjän väkiluku on hieman kasvamassa, mutta talous vaatisi siirtolaisuutta sieltä, mistä enemmistö ei halua.

      Poista
    2. Mitä muslimeihin tulee, putinismi varoo loukkaamasta heitä. Islam on yksi Venäjän traditionaalisista uskonnoista ja ennen se on ollut harmiton. Mitä tapahtuu kun maailmanlaajuinen tyhmistyminen nostaa fundamentalistit siellä johtoon, ei kukaan tiedä. Heitetään nyt kevyt ennustus: uusi keskiaika on jo hyvässä vauhdissa. Primitiivisyys on vallannut taiteen, synkretismi ja fanaattisuus uskonnon... No, odotellaan nyt pari sataa vuotta.

      Poista
  11. Oliko Jeltsin se joka antoi Ukrainalle sen nykyisin alueen? Perustuuko jako johonkin sopimukseen tai historiallisiin rajoihin? Korjataanko nyt historian virheitä? Ei nimittäin näytä luonnolliselta se, että osa Venäjää, jos Krim ja Itä-Ukraina ovat osa sitä, on liitetty Ukrainaan. Eikä toisaalta ole oikeutettua sekään, että Venäjä vaatii Krimin itselleen. Tässä on kolmiodraama: Venäjä, Ukraina ja Ukrainan venäläiset. Tuleehan siitä konflikti, jos Ukrainan venäläiset tykkäävätkin enemmän Venäjästä kuin Ukrainasta. Vai kuinka tämä menee?

    Mediasta kun ei saa selvää tietoa, siellä vain jokainen ilmaisee inhonsa Putinia kohtaan. Kuitenkin hänen suosionsa kasvaa Venäjällä. Jos venäläiset eivät osaa ajatella rationaalisesti, eivät sitä kyllä osaa muutkaan. Eikö media voisi kertoa muutakin kuin tunteenpurkauksia? Vihavainen sentään pysyy asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän oli Hrushtshovin lahja Ukrainan Venäjään liittymisen 300-päivän kunniaksi. Toki NL:n luhistuessa sen status vielä tarkennettiin.

      Poista
  12. ruotsinkieliset sanovat joskus tykkäävänsä suomenkielestä koska se sopii jumalapalvelemiseen, Sopii näköjään myös Herran ryöpyttämiseen, mahtaa Putinilla korvat kuumottaa.

    VastaaPoista
  13. Medevedev on sanonut Venäjästä tulevan niin vetovoimaisen, että sitä tullaan kaikkialta katsomaan. Ainakin Donetskin alueen venäläiset haluavat Krimin perässä liittyä Venäjään.

    EU:n vetovoima perustuu erikielisten paikalliskulttuurien vapaaehtoiseen yhteistyöhön, Venäjän pikemmin yksikielisyyteen.

    Parin päivän tarkastelu Moskovaa ruohonjuuritasolla panee hämmästelemään tahtia. Paikat kiiltävät ja kansa hymyilee, kerjäläisiä vähemmän kuin Helsingissä. Sotsin kisat saattoivat näyttää joidenkin ukrainalaisten silmissä turhan prameilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien kannattaisi käydä Venäjällä vähintään kerran vuodessa. Ja nyt en tarkoita Itä-Karjalan kyliä.

      Poista
  14. Tämä Ukrainan kriisi on niin puhdasta geopolitiikkaa kuin voi olla. Eikä Venäjän tai Lännen toiminnassa ole mitään uutta ja ihmeellistä. Omia etuja ajetaan molemmin puolin niin häikäilemättä kuin voidaan. Vaikka suuri osa toimittajista, blogisteista jne. muuta luuleekin. Olemme luoneet eräänlaisen "Euroopan onnellisten kuplan" jossa uskomme vahvasti omaan totuutemme. Meidän taloudelliset etumme ovat kaikkien hyväksi. Meidän arvomme ovat juuri ne oikeat. Jne.. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut historian saatossa. Aikaisemmin se oli kristinusko. Nyt "vapaa" markkinatalous meidän ehdoilla.

    Hämmästyttävintä tässä on ollut kuitenkin se kuinka nopeasti ja helposti suoranainen propaganda ja mustamaalaus on vallannut uutisoinnin molemmilla puolilla. Esimerkiksi YLEn uutisointi on ollut jotain mitä ei olisi odottanut. Helsingin Sanomista ja iltapäivälehdistä puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Huntigton-vainaa- jota häntä koskaan lukemattomat hölmöt aina muistavat demonisoida, tarkoitti juuri tätä. Median häränpyllyt ovat uskomattomia. Näyttääpä journalisteilla olevan kunnianhimoa ja draivia. Vain älyllinen avoimuus puuttuu.

      Poista
  15. Kommentti,jossa on termi "ontologia" tulee järkeen käyvemmäksi,kun termin
    poistaa. - Toki viimeinen kappale on .. no ..kyseenalainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No överiksi se menee joka tapauksessa. Venäjä on kyllä maa, jolla on ollut tapana ajoittain törmäillä, mutta nykyisellä Venäjällä, esimerkiksi, sivilisaatio on 90% eurooppalaista, hyvässä ja pahassa. Ja uskaltaisinpa sanoa näin hihasta vetäen, että maa on eurooppalaisempi kuin USA. Määritelmistä voidaan kiistellä, mutta muuan mittari on World Values Survey, toinen on vastaava European Values projekti ja toki voimme huomioida paljon muutakin niin politiikassa kuin kulttuurissa.

      Poista
  16. Totta - överiksi menee ..kommentin(,jota kommentoin) kirjoittaja puhuu mm.
    itsensä "pussiin" s i t e n,että ensin väittää "historia ei mitään matematiikkaa" j a
    sitten m ä ä r i t t e le e NL:n "pahan valtakunnaksi"! Ronald Reaganhan se taisi
    NL:n niin "ontologisoida" - joten siinä sitä "kontekstin kontekstia",mikä tulee to-
    ki ymmärrettäväksi sanojansa (R.R) yhteydessä.

    VastaaPoista
  17. Tässä Vihavaiselta lainatusta tekstinpätkästä selviää, miksi "pahuuden valtakunnasta" ja myös "rikollisesta hallituksesta" ( Venäjän opposition mukaan) puhutaan kansainvälisessä mediassa, jota Putin ei voi sensuroida.

    ”Venäjän maat kerättiin” Moskovan toimesta ja tätä on pidetty historiallisesti kohtalokkaana sen vuoksi, että samalla koko Venäjän joutui omaksumaan mongolilais-tataarilaisen valtakunnan poliittisen ajattelun, joka oli despoottinen ja käytti aseenaan terroria. Novgorod ja Pihkova olivat itse asiassa tasavaltaisesti hallittuja valtioita, joissa ruhtinaan valta rajoittui sotapäällikön ja tuomarin tehtäviin. Politiikasta päätti vetše-kokous, joka muistutti antiikin Kreikasta tunnettua suoraa demokratiaa.

    Samasta syystä NATO:n jäsenyys otettiin heti vastaan muissa entisissä alusmaissa paitsi Suomessa, jossa Haloslaiset näköjään edelleen kaipaavat osaksi Neuvostoliittoa - anteeksi Euraasian Liittoa.

    VastaaPoista
  18. Kaikkea se ryssän pelko saa aikaan joten nyt arvuutellaan siunasiko Soini vai Sipilä hallituksen sunnuntaipalaverin eväät

    VastaaPoista
  19. Pätevä kirjoitus jonka arvoa refleksinomaiset EU ja USA heitot eivät varsinaisesti lisää. Hieman erilaista tyylilajia edustava kommentti ohessa. Molemmilla paikkansa keskustelussa.

    http://www.nytimes.com/2014/03/26/opinion/friedman-putin-and-the-laws-of-gravity.html?ref=opinion&_r=0

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.