sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Johdonmukaisuus ja ekumenia



Vaatimaton toive terminologisesta uudistuksesta


Maapallomme sekulaarin pohjoisen puoliskon ihminen ajattelee luontevasti, että jumaluuksia yksijumalaisilla uskonnoilla voi olla vain yksi. Vain nimet ja palvelemisen muodot vaihtelevat historiallisista syistä. Siispä juutalaisten Jahve, joka on myös kristittyjen Jumala, on yhtä kuin muhamettilaisten Allah. Aivan sama asia siis. Kristityillä Jumala tosin on kolmiyhteinen, mutta yksi kuitenkin.
Niinpä ei ole sopivaa sanoa, että muslimit palvovat Allahia. Allah on yksinkertaisesti Jumalan nimi ja he sattuvat käyttämään siitä eri termiä. Allah nyt sattuu olemaan Jumalaa tarkoittava arabian sana. Tämä on meillä jo voimassa oleva normi. Kuka tahansa kustannustoimittaja korjaa virheenä lauseen ”muhamettilaiset palvovat Allahia”. On sanottava: ”muslimit palvelevat Jumalaa”.
Tosin muslimit ovat asiasta eri mieltä. Jumalan lähettiläs on muslimeille kertonut kovin paljon sellaista, mitä Jahve tai hänen profeettansa eivät ole kertoneet. Yksijumalaisten uskontojen Jumalan kertomukset ovat siis eri todistajien mukaan pahasti ristiriidassa keskenään. Vajavaisen ihmisjärjen mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että joko Jumala on ristiriidassa itsensä kanssa tai sitten heitä on monta erilaista.
Mahdollisesti joku on väärässä ja kukapas asian voisi ratkaista, kun ei järkeä parempaakaan välinettä ole käytössä, eikä sen käyttöä tässä yhteydessä pidetä sopivana. Kiinnostavaa kuitenkin on, että juutalaiset ja muslimit ovat nähdäkseni johdonmukaisesti mielestään oikeassa, mikä ei ole yllättävää. Kristityt taas eivät halua olla oikeassa, koska silloin joku toinen olisi heidän takiaan väärässä ja loukkaantuisi (vrt. vihapuhe), mutta eivät kyllä halua olla väärässäkään. Käytännössä he kai odottavat, että nuo muut jossakin vaiheessa rupeavat olemaan samaa mieltä. Aikoinaanhan opetettiin myös kommunismin ja kapitalismin konvergenssia eli niiden tulevaa sulautumista joksikin uudeksi ajatteluksi.
Niin kauan kuin tähän ei ole päästy, lienee täällä kristillisessä piirissä syytä tehdä rohkea aloite ja ryhtyä itse liikkumaan kohti tuota tulevaisuuden yhteistä linjaa. Ainakin voidaan heti lähteä siitä, että Jahve ja Allah ovat keskenään vaihtokelpoisia sanoja. Niinpä kirkoissa voitaisiin hyvin ruveta puhumaan Allahista ja moskeijoissa taas Jahvesta, mikäli se nyt sattuisi heitä huvittamaan. Tämä saattaisi olla ensi askel uskontojen välisen ekumenian tiellä ja alku suurelle konvergenssille, jossa ikävät ja paljon väärinkäsityksiä aiheuttaneet erot yksijumalaisten uskontojen opetuksessa vähitellen katoavat tai ainakin merkityksettöminä unohtuvat.
Kysymys lienee vain siitä, että jonkun on uskallettava tehdä tuo suuri aloite, joka aluksi saattaa homileettisissa yhteyksissä kuulostaa jotenkin vaikealta, vaikka ei ole sitä normaalissa korrehtuurissa, mikä jo sinänsä on kovin epäjohdonmukaista. Ehkä tuollainen aloite voitaisiin luontevasti tehdä yhteisissä jumalanpalveluksissa, joita pidettäisiin vuorotellen kirkoissa ja moskeijoissa? Jos tämä ei tunnu realistiselta, olisi kai yksinkertaisesti rohkeamman aloitettava.
Olen nykyään käynyt harvemmin kirkossa, mutta tulen sinne ehdottomasti, mikäli voin odottaa, että sanan ”Jumala” asemesta käytetään sanaa ”Allah”. Mielellään menen moskeijaankin rukoilemaan, mikäli kutsu käy ja luvassa on vastaavanlaista ohjelmaa. Kuulisin siellä mielelläni myös Nikean uskontunnustuksen, mutta ymmärrän, että tämä on ns. tulevaisuuden musiikkia.
Pidän kuitenkin todennäköisenä, ettei jälkimmäinen vaihtoehto ainakaan pian toteudu, kun taas edellistä voisi pitää aivan luontevana jatkona kirkon nykyiselle islam-suhteelle. Tuumasta toimeen siis!

17 kommenttia:

  1. Puheet ovat puheita ja teot tekoja. En ole ole kuullut, että kristityt nykyään leikkaavan Jeesuksen nimissä ihmisten kurkkuja auki, toisin kuin muhamettilaiset. Nimenomaan ihmisen hengen kunnioittamisen osalta muhamettilaisuus, juutalaisuus ja kristinusko poikkevat toisistaan. Kun kymmmenessä käskyssä sanotaan "Älä tapa" saoo koraani "Tapa vääräuskoiset". Koraanin tappokäsky osaltaan on aiheuttanut LähiIdän kriisin ja pakolaisongelman.

    VastaaPoista
  2. Arabikristityt itse asiassa käyttävät Jumalasta sanaa Allah (al-Laah = al, määräinen artikkeli, Laah (mikä hyvänsä) jumala). Wikipedian mukaan myös esimerkiksi mizrahijuutalaiset käyttävät Jumalasta sanaa Allah. https://en.wikipedia.org/wiki/Allah

    Malesian muslimit eivät pitäneet soveliaana, että kristityt käyttävät Raamatussaan Jumalasta sanaa Allah, joten Malesia kielsi sanan käytön kristityiltä: http://www.theguardian.com/world/2014/jun/23/malaysia-highest-court-allah-bible-ban

    Allahin ja Jumalan eroista kiinnostuneiden kannattaa tutustua Robert Spencerin kirjaan "Not Peace But a Sword", joka pohtii (katolisen) kristinuskon ja islamin eroja. Kirjan esittely: http://ibnmatti.blogspot.fi/2013/11/not-peace-but-sword.html

    VastaaPoista
  3. ...keles oli uskonto mikä hyvänsä, niin se hajoaa ajan t kuluessa n+1 fraktioon, joista ei ota pirukaan selvää.

    Päässäni ei ole enää vapaita muistipaikkoja uskomuksille.

    VastaaPoista
  4. Käsittääkseni juutalaiset ovat tinkineet tarpeestaan olla uskonasioissa ainoina oikeassa. Lukuun ottamatta joitakin ortodoksijuutalaisia ryhmiä.
    Näyttää siltä että arkkipiispa ja Helsingin piispa joutuvat vielä taipumaan mutkille.

    VastaaPoista
  5. Islam ei ole patriarkaalinen uskonto, islam on miesten valtaa, silti patriarkaatin keskeinen elementti puutuu - Allah ei voi olla rakastavan ja vastuullisen isyyden malli, koska hän ei ole isä, hänellä ei ole poikaa, hän on ikuisesti yksin ja syrjässä. Islamin ongelma on, että patriarkaatin keskeinen oikeutus puuttuu: rakastava jumala, jota voimme kutsua isäksemme.

    Islamissa on suuri synti liittää Allahille kumppaneita, kuitenkin juuri Muhammad Allahin sanansaattajana liitetään jumalaan. Islamin tutkijat puhuvat strategisista syistä läntiselle kuulijakunnalle, että Muhammadilla on keskeinen paikka islamissa, omassa traditiossaan hän on ehdottomasti suurin persoona, joka on koskaan elänyt. Jumala ei anna anteeksi Muhammadin kieltämistä. Muhammad on moraalin mitta. Seuraa häntä, niin olet oikein johdettu (Koraani 7:158). Muhammadin korostunut merkitys islamissa puoltaa islamin kutsumista muhamettilaisuudeksi. (Kilpatrick, William, Christianity, islam and atheism).

    VastaaPoista
  6. Huaaaaaa!
    Jopas taas pläjäys aitoon huovislaiseen henkeen;
    Herra isä - lähes Numen.
    Tekstin oivaltavuus jäänee kuitenkin jumaliensa
    edustajien nurjaan varjoon - valitettavasti.

    Me emme pelaa samaa peliä. Ei sille mahda nämä
    jumalatkaan mitään.

    Uskonnot, kuten me jumalattomat hyvin tiedämme,
    ovat sitä että, uskovat tietävät oiwallisen hyvin mitä
    jumalansa heiltä odottaa ja olenpa ajan oloon kovin
    karvaasti huomannut miten mukisematta jumalansa
    hyväksyvät sen mukaisen toiminnan.

    Täällä Ultima Thulen hiljaisuudessa olen vähitellen
    liukunut pohtimaan, kannattaako luottaa inimisiin,
    jotka niin varmasti tietävät, mitä jumalansa heidän
    tahtoo tekevän?
    Heidän jumalansa näkyy aina yhtyvän heidän omiin
    toiveisiinsa.

    Tästä jumalisuudesta on informaatioyhteiskunnassa
    muodostunut niin sakea soppa, että uskovatkohan
    edes jumalatkaan toisiinsa?

    Sallin tuota pamflettia lukiessani itselleni epäillä,
    että josko Timolla oli kirjottaissa apuna veljekset
    Loki & Balder

    VastaaPoista
  7. Kiitos, mutta en voi paljastaa lähteitäni.

    VastaaPoista
  8. Ekumenia tarkoittaa, että Allah ja Jahve jää. Suvaitsevaisempi Jumala on antanut jo pikkusormensa ja loppu on sitten ajan kysymys. Tosin Jahvenkin säilyminen on vain kuriositeetti ja riippuu kuinka innokkaasti jihadistit etsivät vääräuskoisia.

    Jumala voi vielä pelastua kunnon vastakkainasettelun ja rähinän kautta. Myös se saattaa auttaa, että kummassakin Amerikassa elävä Jumala, ei ole niin yltiösuvaitsevainen kuin eurooppalainen virkaveli.

    VastaaPoista
  9. Mutta kuten edesmennyt Paavo Haavikko kerran radiossa mainitsi: "ekumenia on isästä perkeleestä."

    VastaaPoista
  10. Jahve, Allah, Jumala/Jeesus

    Ruotsin kuningas ja suomalaiset hakkapeliitat taistelivat Saksassa uskonsotien aikana luterilaisuudelle olemassaolon oikeuden. Ranskassakin uskonsodat runtelivat maata. Jne.

    Allah/Muhammedin seuraajat jakautuneina sunneihin ja shiioihin elävät nyt samaa aikakautta. Moskeijoihin tehdään aseellisia iskuja säännöllisesti, sotia juonitellaan jatkuvasti.

    Ainoastaan juutalaisten kesken ei ole uskonsotia, koska heidän korkeimpana herrana on Kultainen Vasikka. Siis juutalaiset ovat Jahven/Kultaisen Vasikan seuraajia. Ja Jahven säännöt ovat tosi ankarat.

    Ktistuksen kirkko jakautui aikoinaan roomalaiskatoliseen ja kreikkalaiskatoliseen, koska Rooman paavi ja Bysantti taistelivat/kilpailivat uusien alueiden hallinnasta. Venäjän ruhtinas kastettiin kreikkalaiseen uskoon 800-luvulla. Suomikin oli listalla. Kun Bysantin imperiumin alue supistui tietyistä syistä pelkäksi pääkaupungiksi, Bysantti suostui kirkkojen yhsitämiseen saadakseen paavilta rahaa. Paavin rahat eivät kuitenkaan auttaneet ja Konstantinopol kaatui. Suurin osa Konstantinopolin kreikkalaisista siirtyi Venäjälle hallitsemaan Venäjää, osa pakeni Roomaan, osa jäi sulautumaan turkkilaisiin.

    "Uskonsodat" jatkuvat tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  11. En tiedä yleistilannetta mutta Helsingin seurakuntien jumala (pienellä ) on tuntunut pitkään olleen jo pitkään vihreiden tai vasemmistopuolueen puoluesihteeri. Ohjelmat ovat ainakin ihan yhtenäiset. Karin koti, isänmaa, uskonto kypäräpappeja ei näy, mikä on hyvä, mutta vastakohdat ovat vain tulleet tilalle, mikä ei ole hyvä asia.

    Erosinkin tästä kirkkopuoleesta, koska en halua olla makselemassa Kallio kuplan jäsenmaksua, mutta liittyisin heti mielelläni takaisin kirkkoon, jos olisi ihan varmaa vaikka että katoliset pitävät ryhtinsä tai meidän lut.seurakunta ottaa takaisin sen epämuodikkaan Kaikkivaltiaan, joka tekee mitä haluaa milloin haluaa ja millä perusteella haluaa tai jättää tekemättä ja saattaapa jopa pelastaakin ihmissielun Poikansa tähden. Absoluutti on ikään kuin kateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Absoluutti näyttää hukanneen kompanssinsa lopulta myös Ukrainassa tavallisten tossunkuluttajien saadessa haluamansa omakielisen hallinnon Donbassissa. Sitä ennen suomalaiset kielikonsultit Astrid Thors etunenässä piti siellä vaihtaa italialaisiin joiden mielestä jokainen on elämänkokemustensa perusteella filosofi, ts. "absoluutti"

      Poista
  12. Terminoloogiset uudistukset voivat olla paikallaan. Mutta tärkeämpää ja ajankohtaisempaa olisi Suomen ja euroopan kristityille selvittää uskovatko he tähän jumalaan, joka on ilmoittanut itsestään lähi-idän beduiini heimoille. Kiivaat väittelyt jostain homo liitoista ja naispappeudesta vaikuttavat alitajuisilta tavoilta väistää näkemästä uskonnon ontoloogista tyhjentymistä. Mikseivät pohdi jumalan ja tuonpuolisuuden olemusta ja olemassaoloa.
    Ei ole hyvää ja huonoa uskonnollisuutta. Hyvää on uskonnon eroosio, muuttuminen tapauskonnoksi. Kuten kristinusko pääosin nyky euroopassa.

    VastaaPoista
  13. Olavi Paavolainen teoksesaan risti ja hakaristi ,huomasi jo teoksesaan kristillisen kirkon ja tuolloin muodikaan bolshevismin ja eurooppalaisen kultuurivasemmiston yhteiset kristilliset juuret, vaikka molemmat tahot tuolloin kielsivät asiayhteyden kristinuskon suuntan. Ateismi oli tuolloin niin bolshevikkien kuin myös kultuurivasemmiston palvonnan kohde. Syynä kai voidaan pitää tuonajan kirkkojen epäluuloista suhtautumista varsin uutena tulokkaina poliittisten ilmiöiden kentälle saapuneiden aatteiden haastetta. Paavolainen havaitsi eteläamerikassa vaikuttaneiden jesuiittojen ja kommunististan liikkeiden yhteiset historialliset ja henkiset juuret.

    VastaaPoista
  14. Mohammedilta meni vissiin aikanaan pari yliluonnollista persoonaa sekaisin. Hänen mielikuvitusystävänsä Allah kyllä esiintyy Raamatussa ja Toorassa, mutta näissä hänet tunnetaan paremmin sellaisilla nimillä kuin Lucifer tai paholainen...

    VastaaPoista
  15. Matt. 7:15

    "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]







    VastaaPoista
  16. Raamatussa sanotaan, ettei pitäisi mukautua tämän maailman menoon, mutta kuinka toimii evankelis-luterilainen kirkkomme? Arkkipiispaa myöten hyväksytään homoliittoja myöden kaikki ”liberaalius”. Katolilaiset ja ortodoksit sen sijaan eivät taivu joka mutkalle trendien mukaan.
    Kari Mäkisen haastattelu oli eilen valtalehdessä. ”Kirkon tehtävä ei ole puolustaa Suomen etua”, hän sanoo. Entä kristillisyyden etua? Miksi ”kristilliseen” maahan ei voisi yhteiskuntarauhan nimessä ottaa pelkästään kristittyjä?
    Persianlahden rannoilla on maailman rikkaimpia maita, muslimimaita, jotka eivät suvaitse ottaa uskonveljiään vastaa. Sinisilmäinen länsi sen sijaan ottaa islamin uskoisia rajattomasti välittämättä siitä, mitä tapahtuu lännen kaupungeissa, joihin on muodostunut muslimigettoja. Festigia terrent.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.