Matkailua

Matkailutuotteet

Pietarissa kokoontunut kulttuurifoorumi taitaa olla muuan suomalais-venäläisistä erikoisuuksista. En nyt mene vannomaan, onko se myös paras mahdollinen tapa hoitaa kahden maan kulttuurisuhteiden edistämistä, mutta pidän sitäkin mahdollisena. Mikäli nämä maat ovat Suomi ja Venäjä.

Komeat puitteet, pääministerien avaussanat ja presidenttien tervehdykset toivat juhlallisuutta ja arvovaltaa perinteiseen tapaan. Neuvostoajasta muistuttavat banketit kevensivät ja lähensivät.

Pidän kuitenkin parempana toista venäläistä juhlatyyppiä, nimittäin cocktail-tilaisuutta eli fursettia, jonka etuna on vapaa liikkuvuus ja siis paremmat mahdollisuudet kommunikoida haluamansa henkilön kanssa.

Kulttuuri on keskeinen tekijä myös matkailussa. Ihmiset matkustavat tiettyihin paikkoihin siksi, että sinne on jokin syy matkustaa, siksi että siellä on jotakin, mitä muualla ei ole.

Ellei sellaista löydy luonnosta ainakaan poikkeuksellisen merkittävässä määrin, voi luoda tapahtuman. Sitä paitsi asiat voi ja ne pitääkin yhdistää. Sen lisäksi ne pitää tuotteistaa, mikäli mieli hyötyä asiasta. Menestyvän tapahtuman luominen vaatii ilmeisestikin ammattitaitoa, jota tiettävästi maastammekin löytyy. Näin ne kehuvat.

Kuhmossa aloitettiin puoli vuosisataa sitten tyhjästä ja luotiin maailmanluokan taidemusiikkifestivaali. Samaan aikaan kehitettiin erämatkailua ja kulinarismiin liittyvää toimintaa. Nyt paikkakunnan suurtapahtumaan tulee 35000 kävijää. Tämä on tosin mitattu myytyjen lippujen mukaan, joten ihmismäärä ei liene tuosta puoltakaan.

Joka tapauksessa määrä on merkittävä ja korkeatasoinen tapahtuma on luonut brändin, jonka ympärille on hyvä kehitellä karhunkatselua, patikointia ja eränkäyntiä, vaikkapa lasten luontoleirejä.

Sulkavan tapaiselle pikku paikkakunnalle on brändiä luonut suursoutujen tuoma maine. Turistimajoitusta on syntynyt, mutta jotenkin tuntuu, että suunta on nyt pikemminkin alaspäin johtuen Lomaliiton ja Kukkapään tilanteesta.

Olisikohan niiden syynä ollut osaamattomuus tuotteistamisessa? Pelkkä majoitus ei ole syy matkustaa Sulkavalle edes kesällä, talvesta puhumatta. Yksi festivaali eli soudut Sulkavalla jo on ja se on lajissaan hieno saavutus. On sillä oma imunsa.

Se ei kuitenkaan vielä yksinään kovin pitkälle kanna. Majoituselinkeinolle myös Savonlinnan oopperajuhlat antanee tiettyä sivustatukea, mutta kaiken kaikkiaan sitä turistia taitaa olla vaikea napata kiinni ja saada tulemaan paikan päälle kokemaan jotakin. Se kuitenkin juuri pitäisi tehdä.

Luulen, että soutamisen ohella pitäisi järjestää Sulkavalla tuota jotakin myös muina aikoina, koota  aika suuria porukoita ja tuoda ne paikan päälle laivoilla ja busseilla.

Maailmassa riittää toki ihmisiä ja esimerkiksi Kaukoidästä ja Euroopasta niitä voi tuoda lentokoneella Savon maisemiin nauttimaan ohjelmasta, jossa mukana on myös Sulkavan ainutlaatuiset kohteet,  kuten Linnavuori. Venäläisille eksotiikkaa edustavat Suvorovin kanavat, meidän osaltamme siis Telakanava. Kukonharjukin on tarpeen tullen tavoitettavissa.

Ihmisten kuljettaminen paikasta toiseen ei sinänsä ole kovin kiinnostavaa. Pakettiin täytyy sisältyä myös toimintaa. Ihmisluonto on sen verran typerä, että sota kiinnostaa aina lähes kaikkia, ainakin miehiä.

Syvärin varrella sijaitsee aika huikea kitsch- kulttuuripuisto Mandrogi. Siellä on pikku eläintarha, vodkamuseo, saslikkihalleja ja laajaa rihkamakauppaa. Lisäksi siellä on tilaisuus ampua erilaisilla vanhan kansan aseilla, varsijousesta lähtien ja myös kirvestä voi heittää. Paikalla oleva tykki taitaa kuitenkin olla vain koriste.

Mikseipä Telakanavalla voisi panna paremmaksi ja järjestää ampumista myös 1700-luvun piilukkoaseilla, miksei myös 1500-luvun rataslukkoaseilla ja jopa tykilläkin. Kyseessä ovat sen verran harvinaiset tilaisuudet, että niistä jo voi sitten kotona kertoa. Arvaan, että jokin sopiva mäentöyräs löytyy kohtuullisen matkan päästä.

Aito 1700-luvun sota-alus, tykkijolla, tarjoaisi maailmanluokan harvinaisuuden, erinomaisen kohteen, jonka ympärille voitaisiin luoda todellisuuteen pohjautuvat tarinat tämän maailmanäären kokemuksista vuosisatojen saatossa ja lisäksi sitä kokemus/elämystouhua.

Kulinarismille paikalliset kalat tarjoavat parhaan mahdollisen perustan. Kalapöytä, jossa kunniapaikalla ovat suolasärjen fileet, katajanmarjalla höystetty graavisiika, sipulin kera miedosti suolatut muikut ja muut kalaherkut maistuvat kaikille terveille ihmisille.

Paikan päällä savustettu kala, ahvenista ja muikuista säynävään tarjoaa lyömättömiä elämyksiä myös niille, jotka yrittävät löytää sellaisia vaikkapa Pariisin huippupaikoista. Ei siellä näitä ole.

Kalakeitto syntyy parhaiten lohesta, ei kirjolohesta, joka kyllä myös on erinomaista graavattuna. Tärkeää on muistaa, että keitto höystetään kermalla eikä millään litkulla. Tosin myös valkoviinin avulla saa kelvollista soppaa, kunhan muistaa panna sekaan myös kylmäsavulohta, joka sinne muutenkin kuuluu.

Lihapöytä, jonka kunkkuna on karjalanpaisti, loistaa myös rasvaisuudellaan. Toisin kuin hölmöt luulevat, tuota rasvaa itseään ei ole tarvis paljoakaan syödä. Se vain on välttämätön antamaan oikeaa makua ja mureutta. Savustettu lammas ja sikaherkulliset kinkku ja kassler kruunaavat lihapöydän tarjonnan ja tietenkin tarjolla on oltava ehdottoman tuoretta, lämmintä ruisleipää ja maalaisvoita.

Kovin on hankalaa hankkia kaikki nämä samaan aikaan ensiluokkaisina vai kuinka? Niin kai asia lienee, mutta jos haluaa olla maailman paras tai ainakin yksi niistä, niin pitäähän sen eteen vaivaakin nähdä. Sitten voi veloituskin olla asianmukainen.

Tätäkin ruokaa, vaikka se itse puhuu puolestaan, on mainostettava hehkuvin sanoin ja vaikkapa näytettävä pieni filmi siitä, miten kala on Saimaassa elellyt, ennen kuin se päätyi turistin himokkaaseen suuhun. Ei ole pahitteeksi, vaikka turisti hieman kyynelehtisi.

Sitä paitsi turistille annetaan tilaisuus myös itse vetää uistinta kesäisen aamun ja illan hämärissä ja pohjaongella istuessa maistuu eväänä oleva kalakukko kahvin kera. Viinat ovat tiskin alla ja kalliita. Moni jättää ne väliin, mikä saattaa olla hyvä asia henkilötappioiden minimoinnin kannalta.

Toki iltanuotiolla, saalista savustaessa, näkäräinenkin kuuluu asiaan. Kansamme ei ole koskaan oikein luottanut valkoviineihin.

Ohjelmaa siis löytyy monenlaista. Seuraleikit ovat muuan tapa viihdyttää turisteja. Heille voi myös opettaa suomalaisia lauluja suomeksi, mikä vaatii useamman tunnin työn, esimerkiksi laivalla tai busseissa, mutta saattaa tuntua palkitsevalta, mikäli laulut on hyvin valittu. Turisti tuntee saavuttaneensa jotakin aivan erikoista, mikäli pystyy joskus kotonaan laulamaan suomeksi vaikkapa ”Kukkuu, kukkuu” tai ”Läksin minä kesäyönä käymään”.

Myös suomalaisen ruoan valmistamisen kurssi on tarjolla. Haastavia, mutta palkitsevia ovat karjalanpiirakat ja kalakukko ja sellaiset pyöräytettyään turisti voi saada kunniakirjan ja arvonimen.

Vetävän ohjelman laatiminen ei ole vaikeaa. Haastavampaa on ohjelman juontaminen. Siihen tarvitaan pätevä supliikkimies/nainen, joka ei ole liian narsistinen mutta ei tietenkään myöskään liian nössö. Turistin on saatava tuntea olevansa jonkin verran palvelijansa yläpuolella. Illuusioitahan tässä myydään.

Tarttisi siis olla/tehdä sitä jotakin, joka antaa syyn tulla nimenomaan Sulkavalle (ja samassa yhteydessä vaikkapa Rantasalmelle, Juvalle, Puumalaan tai Savonlinnaan…). Se jokin on käytännössä luotava tyhjästä, vaikka ei tyhjän päälle, sellainen ei onnistu.

Olennainen osa projektia olisi asiansa osaavan matkanjärjestäjän tavoittaminen ja juontajahan se elämyksestä lopulta tekee sen, mitä siitä tulee.

Sitten pitäisi olla sitä infraa, jota jo onkin. On miljoonilla entistetty kanava, uskomaton muinaislinna vuorella luolineen, on järvireittejä, kokoontumistiloja ja majoitustakin. Kun Savonlinnan tappajat veivät sieltä opettajankoulutuksen, jäi jäljelle paljon tyhjiä asuntoja, ehkä ne voitaisiin säilyttää ja hyödyntää matkailuprojekteissa?

Mutta onhan sitä kaikkea, eivät asiat ole kiinni siitä, vaan sen kaiken organisoinnista. Sen kun joku vielä tekisi, niin vot. Tämä tuli mieleen siellä kultturifoorumissa. Ajatus se vain on, myönteinen utopia.