Hyvin järjestetty poliisivaltio

Hyvin järjestetty poliisivaltio

1600-luvulla uudenaikaisen valtion ihanteeksi tuli tila, jota nimitettiin saksaksi ”Der wohlgeordnete Polizeistaat” ja ranskaksi ”l’état bien policé”.

”Poliisivaltio” tässä yhteydessä ei tarkoittanut samaa kuin joskus myöhemmin, kun se liberalismin kukoistuksen päivinä tuli merkitsemään, eli siis kaikenlaista viranomaisten mielivaltaa ja ihmisen toiminnan tarpeetonta säätelyä.

1600-luvun merkantilismi sen sijaan uskoi siihen, että kaikkien asioiden piti noudattaa järjestystä. Vasta silloin talous ja valtio saattoivat kukoistaa.

Niinpä ammattikunnat ja muut korporaatiot omassa keskuudessaan rationalisoivat tuotannon ja muut elämän muodot ja yhtenäistivät keskinäiset normit. Järki ja sen mukainen säätely tuli myös inhimillisen elämän perusteeksi tai ainakin ihanteeksi, kuten sen jo ymmärrettiin hallitsevan koko luotua maailmaa.

Marc Raeff, kiinnostava Venäjän tutkija on päätynyt siihen näkemykseen, ettei Venäjä päässyt mukaan tuohon hyvin järjestetyn poliisivaltion rakentamiseen. Toki poliisit ilmestyivät sinnekin, mutta kaikki jäi puolinaiseksi. Ylhäältä kyllä kaikkea ohjattiin tai ainakin yritettiin, mutta tuloksena oli lähinnä silmän palvontaa sen sijaan, että aito kansalaisaktiivisuus olisi kukoistanut valtion määräämissä raameissa.

Mene ja tiedä. Poliisin ja muiden vormuniekkojen rooli Venäjällä on joka tapauksessa aina ollut hyvin silmiinpistävä. Siitä kertoivat myös 1800-luvun suomalaisten lehtien lukijakirjeet.

Perinne sitten jatkui ja Neuvostoliitosta Suomeen saapuvat turistit hämmästelivät aikoinaan sitä, ettei meillä missään ollut poliiseja eikä sotilaita. No, hieno asia se onkin, tokaisi muuan historioitsijaystäväni. Eiväthän ne ole muuta kuin tyhjäntoimittajia. Hyvinvoinnin luovat kyllä aivan muut ihmiset.

Tämä tuli taas mieleeni, kun yritin Moskovan keskustaan kaupungin juhlapäivänä. Tuhannet ja taas tuhannet poliisit, sotilaat ja kaiken maailman kursantit estivät pääsyn Tverskajalle ja kenties kauaskin sen taakse.

Mutta eipä tuosta suuri vahinko liene tullut. Kun oli kaunis päivä tein pienen kävelyn Liittojen (pylvässali!) talon luota bulevardikehälle ja sieltä takaisin Lubjankan aukiolle.

Minua kiinnosti se, miten ”mukavaa Moskovaa” oli onnistuttu rakentamaan. Jo pari vuotta sitten oli Zamoskvoretšjessä luotu miellyttävää miljöötä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Oli kaupunkipyöriä ja tiloja kaiken maailman nuorisoporukoille, bändeille ja vetelehtijöille. Aitoa hipsterimiljöötä siis.

Silloin Tverskaja oli vielä kokonaan auki myllätty, mutta remontin luvattiin olevan pian valmis.

No, se nyt jäi katsomatta, mutta olipahan aikaa havainnoida Bolšaja Dmitrovkan (entinen Puškinskaja) kehitystä.

Suunnilleen neljännesvuosisata sitten Lubjankan aukion täytti valtaisa lauma ihmisiä. Heitä oli varmasti ainakin sata tuhatta, tuskin sentään miljoonaa tai ehkä sittenkin.

Sellainen paljous tuntuu jo jotenkin huolestuttavalta, ainakin siinä vaiheessa, kun huomaa, ettei sen seasta pääse minnekään.

Joka tapauksessa nuo ihmiset olivat enimmäkseen tavallisia perheenemäntiä, jotka olivat tulleet myymään jotakin omistamaansa. Sokkiterapia oli todellinen sokki niille, jotka olivat ikänsä säästäneet eläkepäiviä ja lapsia varten ja huomasivat nyt, että omistivat vain se, mitä jonnekin kaappiin oli sattunut jäämään.

Tilanne oli niin surkea, että poliitikotkin jo mainitsivat, että kyse on ihmisten eloon jäämisestä.

Lubjankan aukiolta joukko saatiin jossakin vaiheessa  jotenkin siirrettyä Puškinskajalle, jossa se kokoontui suunnilleen entisen Marxismi-Leninismin instituutin eli myöhemmän vanhan puoluearkiston kulmilla. Seutu oli nuhjuista ja hoitamatonta. Kodittomat koirat kokoontuivat eräälle kioskille, josta niille annettiin teurastusjätteitä.

Nyt, aurinkoisena sunnuntaiaamuna, katu on upea ja puleerattu. Julkisivut ja ikkunat ovat kuten hienostokaduilla kuuluukin. Entiset kodikkaat nuorison kahvilatkin ovat tainneet muuttaa muualle liian kalliilta seudulta. Muutos ei ole enää määrällinen vaan laadullinen, sanoisi Karl Marx.

Moskovan viihtyisyyskampanjaan näyttävät kuuluvan myös upeat näköispatsaat. Bolšaja Dmitrovkan alkupäässä on upea Maija Plitsetskajan patsas korkean patsaan päässä. Bulevardilla on niin ikään uusi Aleksandr Tvardoskin patsas ja sitä itään mennessä tulee vastaan huikean korkean pylvään päässä tasapainoileva pyhimys, Georgios voittaja. Kaatuneiden sotilaiden muistoksi… Uutta kaikki.

Mutta olennaisen leimansa tämän juhlapäivän kuvaan antavat nuo tuhannet poliisit ja muut vahdit. Ohrana on kirjoitettu jokaiselle poikkikadulle pystytettyihin portteihin. Luotiliivit ja konepistoolit antavat kaupunkikuvalle leimansa kuten niin monissa Euroopan suurkaupungeissa. Täällä juuri nyt määrä vain on satakertainen tai vielä suurempi.

No, ehkäpä tällainen, sinänsä mielettömältä näyttävä overkill antaa myös oman viestinsä niille, jotka jostakin syystä haluaisivat osoittaa mieltä. Mikäpäs siinä, vapaa maahan se tämä on…

Mutta valppaana on syytä olla. Metrossa kuulutetaan yhä uudelleen, että oudoista ja isännättömistä tavaroista on heti ilmoitettava henkilökunnalle. Sitä paitsi itse kunkin olisi syytä miettiä, missä asuu. Tiedättekö, keitä on naapurissa?

Sitä paitsi: älkää ottako riskejä. Älkää oikaisko pimeiden puistikoiden kautta, kertokaa omaisillenne, minne olette menossa…

Ohjeet ovat varmaankin järkeviä. Siitä huolimatta niiden lakkaamaton toistaminen tekee oudon vaikutuksen. Onko tarkoituksena vähentää yhteiskunnassa vallitsevaa luottamusta, jota tutkimusten mukaan on muutenkin vähän? Vai halutaanko osoittaa, että joku siellä jossakin välittää myös sinusta: älä vaan nyt kompastu siellä pimeässä… Jos rosvo tulee, olemme joka tapauksessa valmiina ja sinun palveluksessasi!

Ohrana on siis vahva, ohrannikien lauma sankka, mutta niinhän se oli myös sata vuotta sitten. ei niitä miljoonajoukkoja ole helppo hallita ja viisautta onkin antaa niille syytä tyytyväisyyteen, vaikkapa nyt mukavaa Moskovaa ja viihtyisää Pietari rakentamalla.

Leipää täytyy olla ja sitä onkin, vaikka voi juuri tällä hetkellä vaikuttaa aika vähärasvaiselta, kuten asian laita oli myös neljännesvuosisata sitten. Mutta sitä kyllä riittää, toisin kuin kerran. Mutta ei ihminen elä ainoastaan leivästä, edes voilla päällystettynä.

 Sirkusta täytyy olla ja sitä riittääkin. Se sitä paitsi sattuu olemaan Venäjällä perinteisesti kansan rakastama taidemuoto.