lauantai 3. marraskuuta 2018

Arkadian vainioilla



Et in arcadia ille

Matti Klinge, Euroopan murros, Proust ja Kross. Siltala 2018, 286 s.

Churchill sanoi jostakin henkilöstä, jonka nimeä en juuri nyt muista: ”Hän on hyvin vaatimaton ja hänellä on siihen monta hyvää syytä”.
Klinge ei ole lainkaan vaatimaton eikä hänellä ole siihen varsinaisia syitäkään, ellei nyt sitten ajatella normaalia säädyllisyyttä ja tunnettua ajatusta vaatimattomuuden niin sanotusti kaunistavasta vaikutuksesta.
Jokaista kirjaa arvioidessa on kuitenkin kohtuullista yrittää löytää ensin se tarkoitus, jota kirjoittaja on pyrkinyt toteuttamaan.
Kirjasta saa sen käsityksen, että tärkeänä motiivina on ollut tietty epävarmuus: oma merkittävyys on pitänyt todistaa. Niinpä sitten toisten antamat kiitokset on aina tarkoin pantu merkille ja  ne muodostavat nyt suuren osan muistelmia. Ja kyllähän niitä riittää.
Toinen tärkeä ainesosa näyttää olevan sen uudelleen osoittaminen ja alleviivaaminen, mitä muistelija on tutkimustyössään tuonut esille.
Se ei yleisesti ottaen olekaan turhaa ja tarpeetonta työtä. Itsekin jotakin vähäpätöistä uutuutta joskus esittäneenä on saanut vakuuttua siitä, miten vaikeaa ja lähes mahdotonta on saada sellaisia yleiseen tietoisuuteen, ellei joku popularisoija vie asiaa iltapäivälehtien lööppeihin.
Klingen edustamat uutuudet ovat kuitenkin sellaista hiljaista sorttia, jonka merkitystä suuri yleisö tuskin edes ymmärtää ja kuittaa helposti pelkkinä yhdentekevinä latteuksina.
Täytyy nyt tässä kohden kuitenkin todeta, että takavuosina kansallisen myytinmurtajan manttelia täysin aiheellisesti kantanut Osmo Jussila on nimennyt Klingen jopa tärkeimmäksi kansallisten myyttien murtajaksi. Syynä on hänen uusi näkemyksensä Suomen synnystä, siis synnyttämisestä.
Itse käännätytin aikoinaan Klingen teosparin Keisarin Suomi ja Kaukana ja kotona venäjäksi, koska katsoin sillä olevan hyvin paljon annettavaa juuri venäläiselle lukijakunnalle. Siihen onkin sitten viittailtu sangen ahkerasti.
Klinge itse korostaa aivan erityisesti saavutuksiaan uuden tutkijapolven kasvattajana ja sillä alalla hän epäilemättä hakee vertaistaan. Upea jälkipolvi todistaa sekä ahkeruudesta että kyvystä innostaa nuorisoa. Muodikas yliopistopedagogiikka tuskin lienee ainakaan tähän mennessä saanut aikaan yhtä menestynyttä akateemista opettajaa.
Muistelmathan tuppaavat aina olemaan jonkinlainen apologia pro vita sua ja mieleen tietenkin tulee, että sillä, joka tuntee tarvetta kirjoittaa puolenkymmentä paksua kirjaa puolustuksekseen, mahtaa olla jotakin aivan erityistä omallatunnollaan.
Tämä on kuitenkin varmaan oikopäätelmä. Joidenkin ihmisten elämänasenne saattaa olla lähtökohtaisesti negatiivinen tai kaunainen, jolloin vastoinkäymiset ja surkeudet –ja niiden uljas voittaminen- nousevat keskeisiksi.
Sunnuntailapsi saattaa sen sijaan keskittyä kaiken sen erinomaisen kuvaamiseen, mitä elämällä on ollut tarjottavanaan.
Klingen muistelmat kuuluvat voittopuolisesti jälkimmäiseen kategoriaan. Toki saavutukset ovat olleet merkittäviä ja tunnustukset ylenpalttisia. Vuodet ovat olleet täynnä mahtavia älyllisiä ja sosiaalisia elämyksiä, etten sanoisi seikkailuja.
Tässä niteessä kirjoittaja kokee näköjään elämän täyttymyksen lähes joka suhteessa, aina isoisäksi tulemiseen saakka. Venäjäksi muistan jonkun kutsuneen tällaista elämänjaksoa nimellä Годы свершения, täyttymyksen vuodet.
Ehkä jotakin sentään on jäänyt saamatta? Eikö Matti olisi ansainnut myös yliopiston kanslerin ja akateemikon asemaa ja arvoa?
Sivullisenkin mielestä varmaan olisi, mutta onhan ne tarpeensa ja pyrkimyksensä muillakin. Joka tapauksessa kertoja muistoissaan vaeltaa arkadialaisessa idyllissä, jossa ainakaan lukijaa ei rasiteta kuvauksilla epäonnistumisista tai onnettomuuksista.
Kuitenkin opin tästä kirjasta, että sanonnalla Et in Arcadia ego on myös pahaentinen merkitys: täälläkin minä –kuolema- olen läsnä…
Muistelijaa ikävät asiat eivät kuitenkaan vaivaa ja näinhän kaikkien varmaankin kannattaisi elää: pani päivät päälletysten, päällimmäisiksi paremmat.
Tuli kuitenkin mieleen, että onkohan Klinge onnistunut kokonaan välttymään asialliselta negatiiviselta palautteelta. Asiatonta ja asiantuntematonta palautetta hän kertoo toki saaneensa, mutta senhän voi ja se pitääkin kaikin mokomin asettaa omaan arvoonsa.
Joka tapauksessa voin itsekin todeta kuunnelleeni pari kerrassaan kurjaa Klingen pitämää esitelmää. Epäonnistuminen on toki inhimillistä, eikä muuta sitä asiaa, että hän sopivassa vireessä on erinomainen puhuja.
Se, ettei hän –koska on asian varmaan itsekin huomannut- ole jäänyt muistelmissaan asiaa vatvomaan, ei toki ole vika eikä mikään, mutta edes jonkin tällaisen niin sanoakseni kauneuspilkun löytäminen muistelmista olisi antanut niille vähemmän äitelän sävyn.
Sivumennen sanoen, olen juuri lukenut myös Hitlerin puheita kokoelmasta Från vanmakt till världsmakt (Schildts, 1942). Eräässä puheessa vuodelta 1938 kirjoittaja ilman turhaa vaatimattomuutta nostaa uuden uljaan aikakauden ratkaisevaksi alkulähteeksi sen, ettei eräs nuori mies vuonna 1919 kadottanut uskoaan Saksan suureen tulevaisuuteen…
Adolphus oli tuohon aikaan kunniansa huipulla ja ansaitsi kaikin mokomin sen suitsutuksen, jota hänelle tulvi niin idästä kuin lännestä, hänestähän tuli myös Timen vuoden mies ja kansikuvapoika.
Suurmiesteorian kannattajana johtajan pitikin viitata nimenomaan omaan rooliinsa, joka oli muuttanut historian. Muu olisi ollut suorastaan sopimatonta.
Klingen saavutukset meidän vaatimattomissa oloissamme ja sentään lähinnä akateemiseen maailmaan rajoittuneessa toiminnassaan ovat tietenkin toista luokkaa, mutta suurmiesteorian kannattajana myös häneltä on kai syytä odottaakin oman roolinsa keskeisen merkityksen korostamista, ellei maamme historiallisen kehityksen, niin ainakin sen historian ymmärtämisen kannalta.

5 kommenttia:

  1. Joku nerokkaampi historisti (olisiko ollut Huizinga tai Ortega y Gasset?) sanoi, että historioitsija joka kuuluu omaan aikaansa kuuluu kaikkiin aikoihin. Se joka kadottaa aikansa ja kiinnittyy menneeseen loistoon, ei tuota mitään mikä kuuluisi mihinkään.

    Vähän tuollainen vaikutelma minulle on syntynyt aina kun olen Klingen tekstejä lukenut. Ikään kuin ne olisivat siniverisellä musteella kirjoitetut. Ikään kuin kuninkaallisissa palatseissa käyskennelleet pöhöttyneet hallitsijat ja akateemisessa maailmassa varjeltu illuusio tiedollisesta asiahallinnasta nautittaisiin samasta samppanjalasista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kyllähän tässä yksi jos toinenkin mieluummin eläisi 1800-luvulla.

      Poista
  2. Muistelmien ensimmäinen osa loistava, sitten taso laski ehkä "materiaalinkin" heikentyessä. Päiväkirjasarjassa ei tätä ongelmaa, esseineen matkakuvauksineen se on hieno monumentti. Tietysti kaikki nyt sellaisessa liikkeessä ettei pysyvää arvoa uskalla veikata millekään. -jussi n

    VastaaPoista
  3. Arcadian raunioilla HS nuuskii onko yksikään kansanedustaja nostanut lakkia venakolle.

    VastaaPoista
  4. Eipä ihme jos dosentit haluaisivat elää jossakin menneisyydessä! En näet löytänyt netistä hyvää katsausta McGarthyismistä, joten käänsin googlen avulla Wikipediasta (engl.):

    "McCarthyn aikakauden aikana satoja amerikkalaisia syytettiin kommunisteiksi tai kommunististen sympatiaattoreiksi; heistä tuli aggressiivisten tutkimusten ja kyseenalaistusten kohteita hallituksen tai yksityisten teollisuuslaitosten paneeleissa, komiteoissa ja virastoissa. Tällaisten epäilyjen ensisijaisia kohteita olivat valtion työntekijät, viihdeteollisuustoimijat, tutkijat ja ammattiyhdistysaktivistit.

    Epäilyksiä uskottiin usein epäluotettavista tai kyseenalaisista todisteista huolimatta, ja henkilön todellisten tai oletettujen vasemmistoliittojen tai uskomusten aiheuttama uhka oli joskus liioiteltua. Monet ihmiset kärsivät työpaikkojen menetyksestä tai urakehityksen tuhoamisesta; jotkut vangittiin. Suurin osa näistä rangaistuksista johtui myöhemmin kumotuista oikeudenkäyntiä koskevista päätöksistä; laeista, jotka julistettiin myöhemmin perustuslain vastaisiksi; irtisanomiset syistä, jotka julistettiin laittomiksi tai toimimattomiksi, tai ylimääräisiksi oikeudellisiksi menettelyiksi epävirallisina mustalistoina, jotka myöhemmin yleisesti tuomittiin."

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.