Miestenpäivä

Miestenpäivän juhlat

Kun katsoin, ei kalenterissa ei puhuttu mitään miestenpäivästä, mutta kyllä sellainen on nyt 19. marraskuuta, wikipedian mukaan. Voitte tarkistaa asian.

Onhan tuo sekä oikein että kohtuullista, lupaavaakin.

Venäjällä on aina molemmilla sukupuolilla hauskaa naistenpäivänä. Silloin naiset leikkivät kuningatarta ja miehet lahjoittelevat heille kaikenlaista, kohteliaisuuksista suklaarasioihin ja kukkakimppuihin. Tätä tehdään kouluissakin, jopa ala-asteella, soveltuvin osin.

Naiset taas, sankarin osassaan elävät tuon yhden päivän niin sanoakseni leveästi. Pieni hiprakka vaikka jo aamupäivästä tai työpaikalla on ihan okei. Olisi äärimmäisen noloa ja tyylitöntä mennä sellaista paheksumaan, saati siitä marisemaan.

Venäjällä arjen ja juhlan ero onkin säilynyt kirkkaana. Meillä näyttää uusille sukupolville käyvän yhä vaikeammaksi ymmärtää, miksi jotkut päivät yleensä ovat juhlapäiviä ja mikä ero siinä on arkeen verrattuna. Se, että vaikkapa rock-konsertti tekee päivästä juhlan, on asia erikseen.

Tavallisia juhlia ei enää juhlisteta suursiivouksella, erityisten ruokalajien laittamisella ja tiettyjen ruokien säästämisellä juhlaa varten. Mikäli kaupasta käydään jotakin sesonkiin sopivaa näyttää sekin urbaanista, nuoresta henkilöstä tuntuvan tarpeettomalta ja tyhjänpäiväiseltä. Samaa vegaanimoskaahan sitä syö kuitenkin ja vatsansa kyllä saa täyteen muutakin kuin puuroa.

Mutta miestenpäivän juhlistamisen tavat taitavatkin olla vielä syntymättä. Ehkäpä siitä voisi tulla jotakin uutta!

Isänpäivähän meillä jo on, kuten myös äitien päivä ja silloin huomioidaan vanhempien roolia perheessä. Mutta eihän koko elämä ole perhe-elämää. Lisäksi on muistettava sukupuolten roolit ja tehtävät myös aviopuolisoiden välillä sekä yhteiskunnallisella tasolla. Asiaan tietenkin kuuluu muiden kuin miesten elin siis naisten osoittaa kunnioitustaan päivän sankareille.

Venäjällä juhlitaan kevättalvella Isänmaan puolustajan päivää, joka koetaan nimenomaan miesten päiväksi, vaikka naisiakin on asevoimissa ollut iät ja ajat. Silloin miehiä hellitään, ainakin puheissa.

Syy on ilmeinen, naisetkin voivat halutessaan ja tarvittaessa osallistua, mutta vastuu maan puolustuksesta on nimenomaan miesten harteilla. Asian sukupuolittuneisuus on yhtä selvä kuin se demografinen kuoppa, joka viime sodan aikana syntyi Venäjän väestöpyramidiin.

Sen jälkeen tarvittiin naisia kaikkiin mahdollisiin töihin, mutta ei tämä sitä merkinnyt, että ne haluttiin pysyvästi antaa heidän vastuulleen. Naisille piti jättää oikeus olla naisia. jos he kerran halusivat. Ja mikseivät olisi halunneet.

Normaalit miehet haluavat myös olla miehiä ja on oikeus ja kohtuus, että he voivat sen johdosta tuntea iloa ja ylpeyttä, aivan kuin naiset omasta naisellisuudestaan. Marginaalit ovat sitten oma lukunsa, ja heistä voidaan kaikin mokomin puhua alaviitteissä tai jonakin toisena päivänä.

Mutta miten miestenpäivää sitten oikein pitäisi juhlistaa? Kenelle asia kuuluu ja millä tavalla se olisi syytä toteuttaa?

En tiedä, miten naistenpäivän juhlinta käytännössä kehittyi Venäjällä. Sen virallinen aihe ja alku ovat tässä yhteydessä epäkiinnostavia. Luulen joka tapauksessa, ettei keskusjohtoinen puolue ole ollut osaton asian kehittymiseen. Sillähän oli tapana antaa yleisiä julistuksia, joiden toteuttamisesta paikallisesti sitten kaikenkarvaiset puoluekomiteat ja solut huolehtivat joka tasolla.

Siitä huolimatta tulos on ollut yhtä hauska kuin viehättävä. Naiset saavat kerrankin olla naisia oikein viimeisen päälle ja tekeytyä hieman lapsiksikin. Sehän vain kaunistaa.

Entä miehet miesten päivänä? Vähintä, mitä naiset voivat tehdä, on tietenkin pidättäytyä kaikesta motkotuksesta saati nalkutuksesta. Mutta tämähän heidän pitäisi tehdä muutenkin.

Juhlapäivä joka tapauksessa edellyttää, että sankarien mielitekoja hellitään ja heitä ylistetään edellyttämättä mitään todellisia suorituksia. Ylistys saa mielellään olla kohtuutonta ja suorastaan naurettavaakin, sillä tämä on tietenkin leikkiä. Ja leikkiähän kaikki aito kulttuuri muutenkin on.

Koska sankari on nyt jokainen mies eikä vain isät, on naisjärjestöjen roolina hemmotella jokaista kadulla kulkevaa tai työpaikallaan ahertavaa miestä. Se tapahtuu halaamalla ja iloisesti onnittelemalla. Asiaan kuuluvat myös pienet lahjat, jotka mielellään ovat erityisen miehekkäitä: pieniä alkoholipulloja, maistuvia zakuskoita ryypyn kera, hyvää tynnyriolutta, läskisoosipäivä kotona ja ravintoloissa, ilmaisia lippuja potkupallokisoihin…

Miestenpäivänä myös vaimot sanovat miehilleen, että he ovat ihan vapaita lähtemään lähikapakkaan kavereiden kanssa tai muutenkin. Valta ja kunnia ovat tänään vain miehillä ja piste.

Illalla palatessa kotona tietenkin odottaa kauniisti katettu iltapala snapsin ja kylmän oluen kanssa. Zakuskojen joukossa on mieltymyksistä riippuen myös ruokia, joita ei normaalisti ole huushollissa näkynyt: maustettua silavaa, aurinkokuivattua kalaa, rasvasilliä ja suolamuikkuja sipulin kera…

Pihtaaminen tällaisena päivänä olisi törkein kuviteltavissa oleva teko, joka romahduttaisi koko kulttuurisen innovaation uskottavuuden. Todellisen päänsäryn yllättäessä siitä hankitaan lääkärintodistus ja ollaan aidosti pahoillaan.

Paluu arkeen juhlan jälkeen on tietenkin aina jonkinlainen antikliimaksi. Silti onnistunut juhla ei mene ohi jälkiä jättämättä. Se kohottaa ihmisen pois siitä arkisesta pienuudesta, jossa hänen elämänsä pakkaa latistumaan yhdentekeväksi tylsyydeksi. Juhla on aina hetkellinen askel kohti korkeutta.

Nietzsche ei suotta sanonut, kuvitellessaan tulevaa korkeampaa ihmistä, jonka oli määrä olla suuren Yli-ihmisen esiaste, että hän eläisi jatkuvasti sellaisessa ylevässä mielentilassa, johon nykyiset yahoot (KVG, hän ei käyttänyt tätä Swiftin termiä) pystyvät nousemaan vain harvinaisina juhlahetkinä.

Mutta roolithan palautuvat taas juhlan jälkeen ennalleen. Onko kyseessä vain muunnos siitä vanhasta niin sanotusta väärän kuninkaan päivästä, jolloin pahnanpohjimmaiset nostettiin huvin vuoksi mukamas vallan käyttäjiksi yhden päivän ajaksi?

Entäpä sitten? Samanlainen funktiohan se on myös naisten päivällä, siis siellä, missä sellaista todella osataan viettää. Ei sellainen juhla asioita sinänsä muuta eikä ratkaise, mutta se auttaa ihmispoloisia ymmärtämään, että maailma voi myös olla parempi ja kauniimpi. Se luultavasti lisää intoa siihen myös pyrkiä.