maanantai 26. marraskuuta 2018

Nationalismi ja Suomi



Nationalismin ontologiaa

Bolševikkien VIII puoluekokouksessa vuonna 1919 Lenin tokaisi muutamalle ultravasemmistolaiselle, että olisi pelkkää tyhjää puhetta kieltäytyä tunnustamasta Suomen kansakuntaa ja tunnustaa sen sijaan vain työtätekevät joukot. Se, mikä on olemassa pakottaa tunnustamaan itsensä.
Aikaansa seuraavan nykyisen postmodernistin mielestä Leninin puhe taas oli hölynpölyä. Mitään kansakuntaa ei tietenkään ole olemassa, ellei niin haluta olettaa. Kyse on sosiaalisesta konstruktiosta, joka häviää sen siliän tien, kun dekonstruktion mestarit tarttuvat toimeensa ja tekevät selvää siitäkin aivokummituksesta.
Kansakunnan todentaminen voidaan tietenkin operationalisoida ja asettaa tietyt kriteerit sellaiselle ihmispopulaatiolle, jota voidaan kutsua kansakunnaksi, latinaksi natio.
Näinhän teki Stalin, joka edellytti, että ihmisjoukon, ollakseen kansakunta, piti omata tiettyjä ominaisuuksia, mukaan lukien oma kansallinen alue, kieli ja myös kansanluonne.
Esimerkiksi juutalaiset eivät olleet kansakunta, sillä heiltä puuttui oma kansallinen alue, katsoi Stalin ja päätti sitten lahjoittaa heille sellaisen. Se on nimeltään Birobidžan ja löytyy Venäjän Kaukoidästä.
Monet muutkaan kansalliset ryhmät eivät täyttäneet kansakunnan kriteereitä, sillä kansakunta oli pitkälle kehittyneen taloudellis-sosiaalisen alarakenteen ilmentymä. Kapitalismi kehitti sellaisia.
Kansanryhmät, jotka eivät olleet kehityksessään saavuttaneet kapitalismin astetta, saivat Neuvostoliiton oloissa tyytyä statukseltaan sosialistista neuvostotasavaltaa vähäisempiin kansallisiin instituutioihin. Toisin kuin edellisissä, niissä ei omalla kielellä voinut esimerkiksi opiskella korkeakoulussa. Jossakinhan se mahdollisuuksien rajakin kulkee.
Pienet, saati nyt pikkuruiset kansalliset yhteisöt eivät myöskään tietysti olleet tasa-arvoisia suurten ja jopa valtavien neuvostotasavaltojen kanssa. Ne nauttivat sen sijaan kulttuuriautonomiaa kansallisilla alueilla, autonomisissa tasavalloissa tai kansallisissa piirikunnissa. Olikohan niillä edes oikeutta erota Neuvostoliitosta? Eipä tietenkään.
Eihän noilla kansallista statusta määrittävillä lakipykälillä useinkaan ollut sen kummempaa käytännön merkitystä ennen Neuvostoliiton hajoamista, mutta sitten ne mullistivatkin koko poliittisen kartan.
Kaikki neuvostotasavallat lähtivät omille teilleen, Neuvostoliittohan oli ollut nimenomaan niiden muodostama valtiollinen yhteisö.
Mikäli vanha kuvernementtijako sen sijaan olisi aikoinaan säilytetty, olisi kaikki varmasti käynyt aivan toisin.
Statukseltaan sosialistista neuvostotasavaltaa alemmat autonomiat, kuten Karjala, eivät irtautuneet Venäjästä, sillä Venäjä ei hajonnut. Ei sittenkään, vaikka sitä vielä vesi kielellä monella taholla odotettiin kautta 1990-luvun.
Joka tapauksessa valtioilla näyttää olevan kummallinen taipumus pitää kiinni alueestaan, siis sen eheydestä. Tämänhän me näemme vaikkapa Espanjan, Italian ja Ison Britannian tämänpäiväisistä esimerkeistä.
Ja aikoinaan jopa USA:n pohjoisvaltiot aloittivat mieluummin verisen sodan kuin sallivat Konfederaatin itsenäistyä. Ja onhan näitä esimerkkejä.
Mutta onko kansakuntia sittenkään oikeasti olemassa ja jos on niin miksi? Onko niitä aina ollut?
Toki niiden synty nykyaikaisessa mielessä sijoittuu enimmäkseen 1800-luvulle, jolloin kansat pystyttiin lukutaidon leviämisen myötä aatteellisesti mobilisoimaan. Siihenhän tuo tunnettu Benedict Andersonin letkautus kuvitelluista yhteisöistä liittyy.
Mutta oliko kansakuntia lainkaan olemassa ennen kapitalismia, ennen lukutaidon yleistymistä ja kansallisuusaatetta ja ellei ollut, niin mitä se merkitsi?
Ellei niitä ollut, eivät venäläiset ainakaan siis sortaneet Puolan kansakuntaa, espanjalaiset Hollannin tai englantilaiset Irlannin. Ei voida sanoa, ettei sorto olisi ollut kansallista, mutta pitäisikö sanoa, ettei se ollut kansakunnallista? Todellisena se varmaan kuitenkin koettiin.
Itse epäilen suuresti, että kansallista sortoa on ollut iät ja ajat ja että siitä ovat kärsineet niin pienet kuin suuret ryhmät ja erityisesti ne, joissa nationalismi on ollut heikkoa. Nationalismi, joka pyrki kokoamaan kansakunnat samaan valtioon, oli suuri vapautusliike nimenomaan kansallista sortoa ja muuta alennustilaa vastaan.
Epäilemättä myös Neuvostoliitossa oli tarkoituksena tykkänään lopettaa kansallinen sorto ja tässäkin asiassa siellä myös lienee saatu yhtä jos toistakin positiivista aikaan, vaikka myönteiset piirteet helposti hukkuvat kielteisten alle ja ne saatetaan kokonaan kieltääkin. Näinhän on tapahtunut myös esimerkiksi Saksan historiassa.
Suomen asema Venäjän imperiumissa antoi hyvät mahdollisuudet suomalaiselle nationalismille ja aikaan saatiin vaikuttavia tuloksia, kuten myös Leninin oli todettava, mutta mikä oli sittemmin suomalaisten tilanne neuvostoimperiumin kannalta?
Jokaisella Neuvostoliiton kansalla tuli olla oma kansallinen nimikkoalueensa, joka kansakuntien kohdalla oli neuvostotasavalta, alemmalla kehitystasolla olevilla kansallisilla ryhmillä se oli autonominen tasavalta, sen alapuolella olivat sitten kansalliset alueet ja kansalliset piirikunnat.
On huomattava, ettei Neuvostoliitossa ollut mahdollista muodostaa kansallista neuvostotasavaltaa, mikäli kilpaileva saman kansakunnan valtio jo oli olemassa Neuvostoliiton ulkopuolella. Suomalainen kansakunta olisi siis sopinut joko omaksi neuvostotasavallakseen tai sitten itsenäiseksi tasavallaksi.
Tertium non datur. Tai tässä vaikka иного не дано, jos kerran herrastella pitää ulkomaankielisillä fraaseilla. Tosin vielä 1930-luvun loppupuolen suursiivoukseen saakka oli olemassa kansallisia kyläneuvostoja ja jopa rajoneja. Esimerkiksi Kuivaisten piiri Inkerissä. Mutta neuvostotasavalta oli sentään vielä ihan toinen juttu.
Neuvostojen maassa oli esimerkiksi pari miljoonaa enemmän tai vähemmän saksalaista saksalaista, lähinnä 1700-luvulla muuttaneiden jälkeläisiä, mutta heillä oli vain autonominen neuvostotasavalta Venäjän federaation alaisuudessa. Aluksi se oli nimeltään ajan sosialistisia haihatuksia kuvastaen työkommuuni (trudovaja kommuna).
Työkommuuniksi (suom. työkansan kommuuni) nimitetty hallintoalue perustettiin myös Itä-Karjalaan vuonna 1920. Kolmen vuoden päästä sen nimeksi tuli Karjalan autonominen neuvostotasavalta, siis Venäjän federatiivisen sosialistisen neuvostotasavallan osana.
Tämän alueen nimikkokansallisuus olivat karjalaiset. Sattuneesta syystä heidän kansalliseksi kielekseen tuli suomi, koska karjala tulkittiin siellä suomen murteeksi.
Kuten tunnettua, tämä suomalaisuuskausi sai kaamean lopun vuosina 1937-1938, jolloin ”väärää” kansallisuutta olevat suomalaiset niin sanotusti likvidoitiin. Samalla vaihdettiin suomen kieli karjalaan.
Mutta sitten tapahtui parin vuoden kuluttua aivan ennenkuulumattomia mullistuksia, jotka koskivat sekä tieteellistä kansallisuuspolitiikkaa, kielitiedettä että tavallisten ihmisten tavallista elämää. Niin karjalaisuus kuin suomalaisuuskin kuviteltiin perin juurin uudelleen, Andersonin termiä käyttääkseni.
Meillä on ollut tapana mieltää aivan väärällä tavalla se, mitä talvisodassa tai paremminkin sen yhteydessä tapahtui.
Meillä ymmärrettiin aivan oikein, että Neuvostoliitto aikoi neuvottelujen päätyttyä ratkaista Suomea koskevan niin sanotusti geopoliittisen ongelmansa voimakeinoin, sodalla. Tämä ymmärrys seurasi pian ensimmäisten pommien pudottua ja viimeistään muutaman seuraavan päivän aikana.
Naapurilla ei ollut mitään kiinnostusta sotatoimien lopettamiseen, vaan tarkoitus oli tulla Helsinkiin uuden hallituksen kanssa.
Se oli kansallisuudeltaan täysin suomalainen hallitus täydennettynä yhdellä karjalaisella (Prokopjev, jonka nimi muutettiin Prokkoseksi).
Tämä hallitus teki välittömästi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja otti siltä vastaan huikean lahjan: Karjalan autonomisen neuvostotasavallan kansallisuudeltaan karjalaiset osat.
Siinä siis muodostettiin tuo nuorison touhuama Suur-Suomi. Parasta kaikessa oli, ettei kyseessä ollut mikään lupaus, vaan sopimus, joka astui voimaan välittömästi allekirjoituksen jälkeen. Tuo historiallinen kuva allekirjoitustilaisuudesta onkin kaikille tuttu.
Mutta sopimus oli vielä ratifioitava Helsingissä ”mahdollisimman pian”.
Siitä on jo aikaa vierähtänyt ja taitaa olla niin, että sen, mikä tässä maailmassa on mahdollista, määräävät useinkin vallan muut asiat kuin diktaattorin tahto. Näin on ainakin joissakin tapauksissa, myös tässä.
Ihminen päättää, Jumala säätää, sanoo suomalainen sananlasku. Человек предполагает, а Бог располагает, toteaa venäläinen saman asian.
Mistä kaikesta me mahdoimmekaan jäädä paitsi, kun suhtauduimme tuohon historiassa ainutlaatuiseen lahjoitukseen niin nuivasti kuin tapahtui?
Se on kiinnostava kysymys, johon ei ole eikä voi olla selvää vastausta, todennäköisyyksiin perustuvia arvauksia kyllä. Neuvostotasavallan status meitä ei olisi ainakaan välittömästi odottanut. Mutta eihän se heti tullut myöskään Viron ja Baltian maiden osaksi.
Mutta kun kaikki sitten kävikin vastoin odotuksia, syntyi todellinen khimaira: Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta. Sen rinnalla jatkoi olemassaoloaan porvarillinen Suomen tasavalta, jossa asusteli suomalainen kansakunta ja kehitteli nationalismiaan ajan tarjoamien niukkojen mahdollisuuksien puitteissa.
Proletaarinen internationalismi oli sen väestön pääosalle aivan vieras ajatus, mutta reaalipolitiikka sen sijaan alkoi saavuttaa yhä suurempaa suosiota.

17 kommenttia:

  1. Väitättekö, että Stalin näki turkmeenit kehittyneempinä kuin Volgan Tataarit, ja tästä hyvästä saivat oman neuvostotasavaltansa? Oma käsitykseni autonomisten tasavaltojen ja neuvostotasavaltojen suhteen on, että ne määräsi maantiede, demografia ja politiikka, eikä kommunistinek teoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niiden rajat ja alueen. Toki syy niiden perustamisessa oli bolshevikkien kansallisuusaatteessa.

      Poista
    2. Neuvostotasavallan kriteerit määriteltiin perustuslaissa vuodelta 1936. Niihin kuului sijaitseminen rajalla, jotta eroamismahdollisuus olisi reaalinen. Tataarit ja monet muut kansat olivat tätä mahdollisuutta vailla ja ovat tänäkin päivänä.

      Poista
    3. Stalin esitti nämä perustelut puheessaan perustuslakiprojektin johdosta VIII neuvpostokoingressissa 25.11.1936. Stalinin puhe julkaistiin yleensä aina yhdessä perustuslain kanssa, mutta löytyy toki myös hänen kootuistaan.

      Poista
  2. Historian ironiaa onkin ettei Liettua tahi Ukraina olisi lähimainkaan nykyisen kokoinen ilman Neuvostoliittoa. Vilna kuului Puolalle ja koko Galitsia, että Volhynia. Enpä usko monenkaan ukrainalaisen tai liettualaisen tiedostavan asianlaitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Suomi ja Saksa taitavat olla ainoita maita, joilta Venäjä on saanut lisää alueita Euroopasta sitten 1800-luvun.

      Poista
    3. Ja Suomi taitaa olla ainut maa, joka pitää hallussaan Venäjältä vallattua aluetta. Tarkoitan v. 1617 vallattua Pohjois-Karjalaa.

      Poista
  3. Tällaisissa kysymyksissä ollaan jokseenkin toivottoman syvän kuilun edessä. Valtajärjestelmiä kuvaamaan käytetyt käsitteet ovat "hallinnollisia" ja "kulttuurista" yhteenkuulumista kuvaavat käsitteet (nykyisin) ideologisia. Kumpikaan käsitteistys ei palaudu niin perustavanlaatuisiin inhimillisiin tekijöihin että tämän lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalisen lajimme keskuudessa vaikuttavat yhteisövoimat, yhteisöominaisuudet ja yhteisöilmiöt tulisivat kuvatuiksi ja selitetyiksi.

    Antiikin kreikkalaiset, joiden miellemaailma koostui eräänlaisista todellisuuden pysäytyskuvista, sisällyttivät "syyt" olioihin niiden ominaisuutena. Ihan vastaavalla tavalla me eurooppalaisen uuden ajan ja "kartesiolaisen järjen" kasvatit sisällytämme "logiikan" käsitetietoon sen ominaisuutena. -- Mutta yhteisöissä vaikuttavat voimat ovat paljon paljon paljon ikuisempia kuin mikään niistä "opillisista" kuvailuista ja selityksistä joita oma järkemme nyt tuottaa tavoitellessaan ajatuksellisen hallinnan illuusiota.

    Meille on aika mahdotonta ajatella, että yhteiskunnat voivat taantua ja ajautua totalitarismiin ihan minkä tahansa opillisen ismin nimissä. Etteivät "tiedolliset" ajatuskulissit siis sisällä mitään sellaista "hyvää" tai "pahaa" joka voisi toimia pelastavana tekijänä jos yhteiskunnat -- sosiaalisen eheyden hajotessa, sisäisten kahtiajakojen jyrketessä ja projektiivisten "totuuksien" ottaessa vallan -- kriisiytyvät ja ikiaikaiset vallan kurimekanismit käynnistyvät.

    Antropologia, sosiaalipsykologia, sosiologia ja kielifilosofia -- eli kaiken "käsitetiedon" totuudellisuuden pohdinta -- ovat ne "tiedonalat" joilta selvyyttä sopisi odottaa. Ei valtio-opillinen saati valtiot toimijasubjekteiksi mieltä historiointi, saati sitten jonkin ideologisen nyky"ismin" pohjalta tapahtuva todistelu.

    VastaaPoista
  4. "Tämä hallitus teki välittömästi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja otti siltä vastaan huikean lahjan: Karjalan autonomisen neuvostotasavallan kansallisuudeltaan karjalaiset osat...Mistä kaikesta me mahdoimmekaan jäädä paitsi, kun suhtauduimme tuohon historiassa ainutlaatuiseen lahjoitukseen niin nuivasti kuin tapahtui?.. Neuvostotasavallan status meitä ei olisi ainakaan välittömästi odottanut."

    Stalinin lahja oli myrkytetty, sen myötä olisimme saaneet etnisesti osaksemme vahvasti venäläistetyn väestönosan.

    Heitän villin veikkauksen: olisiko meistä tullut toinen ulkomongolia. Siitä nimittäin oli muistaakseni tullut ensimmäinen ns satelliittivaltio jo 1918. Stalinille olisi ollut hyvä propakandatempu säilyttää Suomen näennäinen itsenäisyys satraappi O.W. Kuusisen johdolla. Tai sitten Balttien kohtalo olisi ollut meidänkin tiemme, suuremmilla karkoituksilla tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrkkyähän meillä ounasteltiin, mutta kyllä se ihan samaa aluetta oli kuin se, mitä eräät vouhottajat hinkuivat. Ulko-Mongolia -analogia on ennenkin esitetty, mikä olisi siis merkinnyt ns. kansandemokratian statusta -ainakin aluksi.
      Mitä puhdistuksiin tulee, nehän olisivat olleet varsin perusteelliset huolimatta siitä, että Kuusisen hallitus ilmloitti olevansa väliaikainen ja julisti uusien YYÄ-periaattella pidettyjen vaalien jälkeen sitten valittavan koko kansan luottamusta nauttiva hallitus.
      Kyllä ne luottamukset tiedettiin...
      Mutta olihan se ainutlaatuinen lahja ja ainutlaatuinen reaktio sellaiseen ylevään eleeseen.

      Poista
    2. Varokaa kreikkalaisia silloinkin kun he tuovat lahjoja.

      Poista
  5. Historia on rakentanut suomalaisille omaperäisen ratkaisun työväen internationalismin haasteisiin, eikä se perustu ihon väriin eikä hiusten laatuun.

    VastaaPoista
  6. On syntynyt kokopäiväinen poliitikko Hjallis Harkimo.
    Jungner ei, koska hänellä on hyvä työ.

    Solzhenitsyn tuki ajattelua, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo joka on jakamaton eikä kaupan. Hallinnon mukaan sinulla on ihmisarvoa jos sinulla on työ. Sen taas työnantaja antaa, tai ottaa. Kielimiehet voivat kääntää saksaksi, se vapauttaa.

    VastaaPoista
  7. Mikael Jungnerin voitaneen sanoa olevan omalla mukavuusalueellaan, perinteisemmän läntisen diskurssin
    sanoilla sanoen pelastuneen

    VastaaPoista
  8. ”Mitään kansakuntaa ei tietenkään ole olemassa, ellei niin haluta olettaa. Kyse on sosiaalisesta konstruktiosta, joka häviää sen siliän tien, kun dekonstruktion mestarit tarttuvat toimeensa”

    Tätä dekonstruktiota alettiin suunnittelemaan Venäjällä jo vuodesta 1823 lähtien kapinallisten aristokraattien toimesta. Koko keisarin sukukin piti tuhota.

    Dekabristi Pavel Pestelin nimellä oleva poliittinen ohjelma ”Russkaja pravda” (Venäläinen laki): sen 16. pykälä on otsikoitu näin: ”Vse plemena dolzhny slity byt´ v odin narod” (Kaikki heimot täytyy sulauttaa yhdeksi kansaksi). Pykälän sisältö jatkuu näin: ”Venäjää asuttavien kansoihin ja heimoihin kohdistuvien väliaikaisen Korkeimman hallinnon toimenpiteiden ehdottomana ja keskeytymättömänä päämääränä tulee olla yhden kansan muodostaminen ja kaikkien erojen sulauttaminen yhteiseksi massaksi niin, että koko Venäjän valtion alueella kaikki asukkaat olisivat venäläisiä. (Pestel’ P.I. Russkaia Pravda. Nakaz Vremennomu Verhovnomu Pravleniiu (Venäläinen laki. Evästys Väliaikaiselle Korkeimmalle Hallinnolle). Knigoizdatel’stvo “ORION”, S.-Peterburg, 1906, ss. 55-56.)

    Ukrainassa tämä toimenpiteiden ehdoton ja keskeytymätön päämäärä johti yli neljän miljoonan ukrainalaisen näännyttämiseen nälkään. Nyky-Venäjällä ehkä vain tataareilla on täysiverinen kansallinen elämä. Muilla kansoilla jäljellä on vain värikkäitä kansallispukuja ja kansallisia kulinaarisia ohjeitä.

    VastaaPoista
  9. Nykyisellä syntyvyystasolla Suomi tulee tekemään häpeällisen kansallisen itsemurhan.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.