Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Goytisolo
Juan Goytisolo, Kortti määrää kohtalosi. Suomentanut Matti Rossi. Otava 1962, 263 s.
Juan Goytisolo kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden merkkihenkilöihin. Tai ainakin, kun joskus puoli pientä vuosisataa sitten opiskelin espanjaa, muistan jossakin näin mainitun.
Pikasilmäys Wikipediaan todistaa, että hän on säilyttänyt asemansa, joten lukemaan vain, jos ja kun haluaa tutustua tämän kansan nykyiseen psykolgiaan.<hieman enemmän ajateltuani huomasin kuitenkin, että tämän kirjan ilmestymisestä on jo yli puoli vuosisataa.
Sehän on sinänsä lyhyt aika, kun sitä muistelee. Mutta mahtuupa siihen kaikelaista Kuitenkin tämä kirja kirjoitettiin, oli Espanjan yhteiskunta ha kulttuur tyystin toinen kuin nyt.
Tuohon aikaan katolinen kirkko oli voimissaan, väestö kasvoi vauhdilla ja suuri osa kansaa eli surkeasti. Turismi Espanjaan oli lapsenkengissä ja maasta ja merestä raapi niukan leipänsä enemmän ihmisiä kuin ne jaksoivat elättää.
Politiikassa Franco piti jöötä ja tarvittaessa käsiteltiin rikollisia laitteella, jolla oli nimenä garotte. Lyhyesti sanoen, elettiin aikaa, joka lähes kaikessa poikkesi nykyisestä suorastaan laadullisesti.
Kirjan juoni on kuitenkin enemmän tai vähemmän ylihistoriallinen. Se nimittäin kertoo nuorista tyhjäntoimittajista, jotka reagoivat eksistentiaaliseen ja sosiaaliseen angstiinsa suunnittelemalla rikoksen, siis jotain rajua.
Tarkemmin sanoen he päättävät tappaa erään vanhan miehen. Tämä on poliitikko, joka ylpeilee kaiken maailman sosiaalisilla pikku uudistuksilla ja siis itse asiassa pönkittää saastaista systeemiä.
Kaksikymppiset tyhjäntoimittajapojat ovat kultalusikka suussa syntyneitä lellikkejä, joille vanhemmat ovat yrittäneet antaa kaiken mahdollisen. Ja sekös se vasta herättääkin inhoa ja vastarintaa. Toki he ymmärtävät, ettei se ole oikein.
Ukon murhaaminen epäonnistuu nuorelta mieheltä, joka samalla menettää kaiken arvonsa myös omissa silmissään.
Sen sijaan tapetaankin sitten epäonnistunut murhaaja.
Mikä järki tässä kaikessa sitten oikein oli? Dostojevskin Riivaajissa, kuten myös oikeastikin siinä Netshajevin jutussa, jota se kuvaa, yksi joukonjäsen tapettiin vain yhteisen syyllisyyden aikaan saamiseksi.
Kaikki konspiraatio tarvitsee rikosta. Nyt kuitenkin nämä anarkistit, kuten heitä ohimennen nimitetään, ovat koko ajan selvästi jäämässä kiinni. Viimeistään toverin murha oli predestinoitu paljastumaan. Loppujen lopuksi tekijä ei edes yrittänytkään pakoon.
Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
Mitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan.
Kirja ei sitä kerro, mutta jokunäistä kavereista saattoi hyvinkin päästä tutustumaan garotten toimintaan.
Oliko näin alun perin tarkoitettu vaiko ei, jää lukijan pääteltäväksi. Ilmeistä ainakin on, että primääristä tässä ei ole politiikka vaan psykologia, kaiketi yhteiskunnan jännitteisiin liittyneenä.
Anteeksi kauhiasti. Kiinalaiset ne tämän mullekin tekivät!
VastaaPoistaOn ne piruja!
Poista"Ehkäpä tässä haettiin vain adrenaliinia nostattavia rajuja kokemuksia? Tai ehkäpä haluttiin uhrautua jonkin epämääräisen puolesta ainakin saamalla rangaistus?
VastaaPoistaMitään varsinaista järkeä asiassa ei ole ja se muistuttaakin elävästi Venäjän 1800-luvun rabulismia, jossa kuitenkin kukoisti jonkinlainen kieroutunut kansan palvonta liittyneenä jessustelevaan uhriajatteluun. Järki loistaa molemmissa tapauksissa poissaolollaan."
Minusta tämä kuvastaa sitä jokaisen kannsan nuorten miesten testosteroidihuumaa, joka on tarkoitettu käytettäväksi heimon hyväksi vanhojen miesten ohjauksessa. Jos sen hillintä epäonnistuu, seuraa kauheita. Joku tiedemies aikoja sitten totesi, että jos nuorten miesten suhdeluku ylittää tietyn prosenttiluvun, seuraa sotia tai sisällissotia. Antiikin kreikkalaiset ratkaisivat asian näppärästi: aika ajoin kaupunkivaltiot lähettivät ylijäämänuorensa perustamaan siirtokuntia. Sen vuoksi kreikkalainen sivistys levisi Välimerellä kuin syöpä.
Afrikka ja muutkin alikehittyneet maat lähettävät ylijäämänuorensa Eurooppaan.
VastaaPoistaKyllä se vahvistuu joka päivä, että ns rasismi on realismia.
Jos ihminen on todella huolestunut ilmastonmuutoksesta, niin nenäpäivä on suoranainen rimanalitus. Miksi Suomi tukee maailman liikakansoitusta ja väestönrajähdystä nenäpäivällä noin 17 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.
Esim Afrikassa vuosikymmeniä jatkunut kehitysapu on aikaansaanut järjettömän kokoisen väestönkasvun, joka nyt pyrkii purkautumaan mm Eurooppaan. Afrikassa keskeinen ongelma on ollut väestön alhainen älykkyys, joka on pääsyy Afrikan takapajuisuuteen. Kehitysavulla ei ole saatu älykkyyttä nousemaan vaan päinvastoin vähälahjaisia tyhmiä on syntynyt aina vaan lisää.
"Miksi Suomi tukee maailman liikakansoitusta ja väestönrajähdystä nenäpäivällä noin 17 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa."
PoistaEi ne kyllä väestöräjähdystä tukenut, joka on ainoita todettuja keinoja väestöluvun tasaamiseksi. Se on sitten eri asia, että toiminta on liian vähän ja liian myöhään.
Alhaisen älykkyyden jätän omaan arvoonsa: USA:ssa, jossa on geneettisesti sama musta väestö, älykkyyseroja ei ole havaittu, kun sosiaaliset tekijät suljetaan pois. Afrikan perusongelma on yhteiskunnallis-sosiaalinen eli huono hallinto. Se vaikutti Euroopassakin ennen Ranskan suuresta vallankumouksesta alkanutta kehitystä.
Korjaus:piti olla: väestöräjähdystä tukenut, vaan lasten koulunkäyntiä, joka on ainoita todettuja keinoja
PoistaEikös USAssa nimenomaan testit kerro, että afroamerikkalaisten äo on matalampi kuin eurooppalaisperäisten?
PoistaJa eiköhän ne "sosiaaliset tekijät" johdu nimenomaan alemmasta äo:sta.
Mukava kertomus. Luin sen useampaan kertaan.
VastaaPoistaVarmaankin näillekin tohinoille joku valaiseva selitys löytyy? Minkähän puolueen toimistoon pitäisi soittaa?
https://voiceofeurope.com/2019/11/germany-antifa-extremists-brutally-assault-female-real-estate-employee-in-her-own-home/
https://voiceofeurope.com/2019/11/germany-hundreds-of-far-left-extremists-injure-19-police-officers-in-berlin/