tiistai 10. joulukuuta 2019

Mikä pelastaa maailman?


Kauneus ja maailman pelastaminen

Kuten tunnettua, Dostojevski lausui kerran, että kauneus pelastaa maailman -mir spasjot krasota.
Toki hän sanoi paljon muutakin.
Itseäni on aina kiehtonut Karamazovin veljesten Grušenkan kauneus, joka teki montakin miestä hulluksi, vaikka Grušenka itse asiassa ei oleellisesti ulkonäöltään poikennut niistä lukemattomista muista naisista, joita pidämme kauniina. Onko muunlaisia lainkaan?
Kuitenkin, kuten Mitja Karamazov pohdiskeli, jokin Grušenkan ruumiin kaari, joka toistuu joka paikassa, on jotakin aivan käsittämättömän ihmeellistä. Näin muistelen hänen pähkäilleen.
Mutta -ja tämä on jo hirmuista- kirjailijan todistuksen mukaan Grušenka edusti venäläisille naisille ominaiseen tapaan ohimenevää, haihtuvaa kauneutta. Ymmärrän asian siten, että hänen herkät piirteensä olivat vähitellen kypsymässä, ensin pullistuen, sitten lakastuakseen. Näinhän sen kukkienkin kauneuden kanssa käy. Yli-ikäisen näyttäminen hedelmälliseltä olisi vastoin luonnon tarkoituksia.
Suomalaisen tekstin puutteessa siteeraan venäläistä: Красота! … высший даже сердцем человек и с умом высоким, начинает с идеала Мадонны, а кончает идеалом содомским… Нет, широк человек, слишком даже широк, я бы сузил. Черт знает что такое даже, вот что! Что уму представляется позором, то сердцу сплошь красотой. В Содоме ли красота?
Laaja, kovin laaja on ihminen, pitäisi kyllä supistaa… kauneuteenkin mahtuvat madonnat ja sodomat sekaisin, eikä tolkkua tule. Mitenkäs se maailman pelastaminen oikeastaan tätä tietä voisikaan onnistua? Itse asiassa Grušenkan kauneudesta seuraa vain irstautta ja murhanhimoa.
Grušenka on kuitenkin ihan reipas kelpo tyttö, ei samanlainen henkisesti vammautettu kompleksikimppu, kuten Idiootin Nastasja Filippovna. Hänen kanssaan voisi varmaan ihan hyvin mennä naimisiin ja elää normaalia perhe-elämää, jakaen sen ilot ja surut.
Kymmenen vuoden kuluttua Grušenka varmastikin olisi pullea, ovelasilmäinen aviovaimo, jolla olisi iloinen nauru herkässä ja joka kaiken kaikkiaan olisi kelpo kansalainen ja asiallinen äiti. Hyvin pitäisi perheessä jöötä myös juopottelevalle isännälle.
Siinä vaiheessa olisi jo mieskin kaikin mokomin unohtanut metafyysisen epätoivonsa, joka liittyi kauneuden pirulliseen voimaan. Se kauneushan ei enää asustaisi Grušenkan tomumajassa, vaan nyt jo muualla: niissä nuorissa tytöissä, joiden ruumiin jokainen kaari näyttäisi kertovan jostakin ylimaallisesta, ties mistä…
Dostojevski, kuten yleensäkin aikakautensa kirjailijat, kartteli varsinaisen seksuaalisen intohimon kuvaamista sen täyttymyksessä.
Itse asiassa se puoli kuitenkin on myös oleellisen tärkeä. Myös Grušenkan kauneuden antama lupaus saattoi itse asiassa olla pelkkää valheellista kangastusta. Sitä se ainakin melko varmasti oli ukko Karamazoville. Ilman vastakaikua hänen yönsä Grušenkan kanssa olisi voinut olla aika kolkko ja suorastaan tylsä, eikä lainkaan noiden ajateltujen suurten rahasummien arvoinen.
Tai mistäs me nyt tällaisten asioiden rahallisen arvon tiedämme. Saammeko edes niitä ajatella, nykyään?
Joka tapauksessa kannattaa miettiä myös sellaista asiaa kuin tyhjä kauneus, kauneuden kuori. Sellaista tavaraahan Hollywood-roska on jo sata vuotta myynyt koko maailmalle suurella menestyksellä.
Mutta tyhjäähän se tyhjä vain on.
Hemingway Kirjavassa satamassaan kuvaa muuatta filmitähteä, joka on hyvin kaunis, mutta jonka kanssa rakasteleminen on pelkästään tylsää. Samaan aikaan se nainen, jonka tyylikäs pariskunta ohittaa ja jonka se arvioi hirvittävän rumaksi (”kuin sotalaiva”) ja varmaankin sitten myös seksuaaliseksi nollaksi, onkin itse asiassa todellinen Afrodite.
No, nämähän nyt ovat pelkkiä latteuksia. Kauneus ei tee ketään onnelliseksi, vaan voi päinvastoin olla kirous, kuten erinäisillä Dostojevskin naisilla. Pelkän kauneuden tavoittelu on yhtä typerää niin naisille, kuin heitä palvoville miehille. Kyseessä on vain hetkellinen tila, jolla ei oikeastaan ole mitään sisältöä muuten, kuin yleisemmän käsitteen instanssina, joka kukaties voisi saattaa tavoittelemaan jotakin arvokasta. Vai voisiko?
Missähän tuo maailman pelastamisen idea kauneuden avulla sitten mahtaisikaan piillä? Millaista kauneutta siihen tarvitaan?
Kuvittelen ymmärtäväni, mistä voisi olla kysymys. Maailman voisi -mahdollisesti- pelastaa hyvyys ja sekin on asia, joka näyttää heijastuvan ihmisen fysionomiassa, ehkäpä erityisesti naisellisessa. Tietynlaiset kasvot saavat kuvittelemaan, että ihminen on hyvä. Ei siinä aina erehdykään.
Hyvyyttä heijastavaan kauneuteen näyttäisi usein liittyvän myös sulo: tietty, itsetiedoton naiivius ja herkkyys.
Se on hieno asia ja taitaa olla uhanalainen tässä feminismin turmelemassa maailmassa. Valitettavasti siihen usein liittyy hyväuskoisuus ja nenästä vedettävyys.
 Itse asiassa nekin ovat herttaisia ja sinänsä sympaattisia asioita. Mutta kyllä ne voivat olla myös vaarallisia ja turmiollisia, mikäli esiintyvät väärässä paikassa.
En ajatellut niitä meidän ministerityttöjä, en.

15 kommenttia:

  1. "En ajatellut niitä meidän ministerityttöjä, en."

    Niin no en toki minäkään, kukapas nyt sellaista kehtaisi väittääkään. Ja sattuuhan sitä pahempiakin freudilaisia lipsahduksia, sano. ;)

    "Kauneus ei tee ketään onnelliseksi, vaan voi päinvastoin olla kirous, kuten erinäisillä Dostojevskin naisilla. Pelkän kauneuden tavoittelu on yhtä typerää niin naisille, kuin heitä palvoville miehille. Kyseessä on vain hetkellinen tila, jolla ei oikeastaan ole mitään sisältöä muuten, kuin yleisemmän käsitteen instanssina, joka kukaties voisi saattaa tavoittelemaan jotakin arvokasta."

    Raquel Welch, jota aikanaan (syystäkin) pidettiin eräänä maailman kauneimmista naisista, on tuosta todennut, että kauniina syntymiseen liittyy sellainenkin puoli, että se on vähän samaa kuin voittaisit suuren summan rahaa, mutta sen jälkeen ainoastaan menettäisit sitä, saamatta enää koskaan uutta tilalle. Eräänlainen kirous siis. Ja tuo kauneuden katoavaisuus on tiettävästi ottanut Raakkeliakin melko koville, sillä esim. eräs hänen tyttäristään, joka on perinyt melkoisesti äitinsä ulkonäköä, valitti jossain haastattelussa, että äiti on muuttunut suorastaan sietämättömän häijyksi ja kateelliseksi häntä kohtaan, kun näkee hänessä sen, mitä itsekin kerran oli, mutta ei oikein tahdo kestää omaa ikääntymistään. Eräänlainen Lumikki ja äitipuoli-asetelma siis. Eikä liioin todista varsinaisesta henkisestä kypsymisestä, minkä noin ylisummaan pitäisi kuulua vuosien karttumisen hyviin puoliin.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  2. Professori nyt lopetti valkoisella valheella, joten minun ei tarvitse sitä toistaa vaan pohtia suoraan, kuinka kauneus ja valta sopivat yhteen. Nythän meillä on hallituksessa erinomaisia malleja muodollisesti ja opinnollisesti pätevistä naisista, joista jotkut, ainakin näin vanhemman miehen silmissä, ovat suorastaan kauniita. Ulkonäkö muovaa luonnetta ja luonne määrää kohtalon, joten jos ihminen on tarpeeksi ahkera opiskellakseen, riittävän älykäs pärjätäkseen, sopivan kunnianhimoinen uran tekemiseen ja vielä tämän lisäksi kaunis, niin väitän, ettei tämä kauneus ole vain rikka rokassa, vaan hyvin paljon enemmän. Kaunis nainen ja varakas mies saa enemmän anteeksi parisuhdemarkkinoilla ja pätee se uralla etenemisessäkin ja tämän sanon ilman pienintäkään moraalista vihjailua. Uratietoiset ovat vähintään lievästi narsisteja, eikä kauneus ainakaan vähennä oiretta. Koko sanahan perustuu kauneuden liialliseen ihailuun. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että nyt meillä on vallankahvassa oikein rypäs toinen toistaan seks.., eiku näpsäkämmän näköistä naista ja jos joku uskoo, ettei asialla ole mitään merkitystä, ei ymmärrä mitään ihmiselon eikä paljon elämänkään päälle.

    VastaaPoista
  3. Kauneus siirtyy joistakin tai nippanappa-monista tomumajoista joihinkin tai nippanappa-moniin tomumajoihin. Sic rerum summa novatur, sanoisi ja sanoo liioitellen Titus Lucretius Carus. - Joku huomasi minulta kommenttien pian blogeista katoavan. Olen jonkinmoisessa pannassa, eikä rehabilitointi ota kirveelläkään onnistuakseen.

    VastaaPoista
  4. Kauneus on kuin mikä tahansa taideteos, joka aina asettaa itse omat sääntönsä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki eivät ole kaikkien silmissä kauniita, ja taiteen määritelmään kuuluu, että taide voi myös epäonnistua.

    Minusta se oli viisas, joka sanoi jotenkin, että on pienempi synti rakastaa kaunista naista kuin rumaa. Luulen, että avioliitto, jossa mies ei aidosti koe vaimoaan kauniiksi, on tuhoon tuomittu.

    Dostojevskin viimeiseksi jääneessä teoksessa kaikkien kolmen veljeksen henkilökuvat kääntyvät kirjan mittaan päinvastaisiksi. Luostarikutsumuksen -- eli normimoraalin -- houkuttamasta Aljosasta tulee lopussa oikeuden omiin käsiinsä ottava vakaumuksellinen omantunnoneetikko. Ivan, joka luottaa vain järkeen, tulee huulluksi, kun ei kestä omantuntonsa heräämistä. Elämännautinnoille, muun muassa naisille, omistautunut ekstremisti Dmitri, joka janoaa vain vapautta elää "täyttä elämää" pannaan ilman omaa syytään tyrmään.

    Mutta naiset Dostojevski säilyttää samoina, kauniina ja salaperäisinä. Ikään kuin se riittäisi heidän ominaisuudekseen.

    Sanoiko Tolstoi jotenkin niin, että jos on kaunis, jo se riittää täyttämään olemassaolon tarkoituksen? Tolstoin oma avioliitto taisi kuitenkin olla jotain muuta vähintäänkin kääntyessään loppua kohden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei voi onnistua. Elämässä on muutenkin tuomittu lopulta häviämään.

      Poista
    2. Tai no. Jobillahan meni välillä huonosti, mutta kuinkas kävikään: Job eli näiden tapahtumien jälkeen vielä sataneljäkymmentä vuotta. Hän sai nähdä lapsiaan ja lastensa lapsia aina neljänteen polveen saakka, ja hän kuoli korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena.'

      Poista
    3. "Luulen, että avioliitto, jossa mies ei aidosti koe vaimoaan kauniiksi, on tuhoon tuomittu."

      Kyllä koiratermein ns käyttövaliokin kelpaa, tavalliselle miehelle. 

      Poista
  5. Kunnianarvoisa R. R. Palmer kirjoitti nuoren ihmisen mieleen unohtumattomana jääneen kolmiosaisen Uuden ajan maailmanhistorian alkusivuilla seuraavasti:

    "- - [antiikin] kreikkalaiset samastivat kauniin hyvän kanssa ja katsoivat, että ruma merkitsi pahaa - -.

    Parisen vuotta sitten muuan HS:n naispuolinen pääkirjoitustoimittaja neuvoi "vihapuheen" keskellä eläviä suomalaisia ottamaan ohjenuorakseen "antiikin arvot". Minusta tuntuu, että ne jo paljossa hallitsevan nykyistä mentaliteettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "- - [antiikin] kreikkalaiset samastivat kauniin hyvän kanssa ja katsoivat, että ruma merkitsi pahaa - -.

      Tähän Oikkosen Seppo voisi tarttua ja hiukan laventaa. Tuollainen käsitys todellakin oli ja juutalais-kristillinen perinne ei sitä kaikelta osin niellyt.

      Poista
  6. Jätkänsaaren runoileva psykiatria11. joulukuuta 2019 klo 6.18

    Mikä riemun ja ilon päivä! Kultainen aamunkoitto, hiljainen perinnetieto, gyllene gryning. Oodi kirjastoille, Jobin nimeen.

    VastaaPoista
  7. Voesko kiel olla kaanista? Jos se oes joskus miärätty valtion viralliskeleks, nii Vihavaenennii panis lakia täätäntöön, iliman muuta ja vinnoelis tyhmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehä se vasta onnii! Jos oes Gottlundin mielpitteet voettanna, ni kyllähän meilläe puhuttas paljo oekeempoo kieltä. Siinä vuan voes viäntövä vielä olla noehen ylä- eli sudeettisavolaesten kanssa, hyö kun niätse tuppoovat tärveemään hyviä sanoja ihan tyhmyyksissään taekka herjuuttaan.
      Minkäpä tähen ei Savokii voes itsenäestyvä? Oes vähän niinku Suomen Ukraena. Samallaenen on historiakkii: heillä kasakat, meillä kaskenkuatajat hiippael villile muale herroja karkuun.

      Poista
  8. "Kauneus ei tee ketään onnelliseksi, vaan voi päinvastoin olla kirous, kuten erinäisillä Dostojevskin naisilla. Pelkän kauneuden tavoittelu on yhtä typerää niin naisille, kuin heitä palvoville miehille. Kyseessä on vain hetkellinen tila, jolla ei oikeastaan ole mitään sisältöä muuten,"

    Tässä itäinen ja läntinen kulttuuri eroavat: lännessä naisen kauneus nähdään (katoavana) valuuttana, joka tulee hyvissä ajoin myydä mahdollisimman korkeaan hintaan, joko avioliitossa tai työelämässä, luuserit kaduilla tms.

    VastaaPoista
  9. "Tietynlaiset kasvot saavat kuvittelemaan, että ihminen on hyvä."

    Tämänon hyvin muotoillut Wladimir Vysotski runossaan "Totuus ja valhe". Venäjää ymmärtämättömät kuunnelkoon Turkka Malin laulun. 

    VastaaPoista
  10. Muistan melkein lapsena jo ihmetelleeni miten siloposkisina politiikkaan tulleet Kalevi Sorsa ja Keijo Liinamaa muutaman vuoden jälkeen näyttivät rasittuneilta vanhuksilta. Julkisuus on kova laji.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.