maanantai 30. joulukuuta 2019

Sydämestä



Sydämen asioita

Sydän on varmaan kaikissa kielissä runollisimpia sanoja. Siihen on latautunut mielikuvia rakkaudesta ja tunteen syvyydestä. Sydän ei tottele järjen ääntä, vaan toimii omilla ehdoillaan –ja ilmeisesti jonkin rationaalisuutta syvällisemmän prinsiipin mukaisesti –le coeur a ses raisons. Se ei ainakaan järkeile eikä siis ehkä petkutakaan.
Bertrand Russell tokaisi kuitenkin joskus, ettei hän oikein välitä sydämestä, vaan pitää enemmänkin pernasta. Tämä oli kai tapa halventaa sitä vaistojen korostamista, joka oli muotia maailmansotien välisenä aikana, eikä pelkästään äärioikealla.
Joka tapauksessa sydän tarkoittaa jotakin syvää monessakin kielessä. Suomessahan puhutaan esimerkiksi sydänmaasta, joka on siis syvällä sijaitseva alue. Ydintä sydän –heart- tarkoittaa myös esimerkiksi englannissa. Voidaan puhua vaikkapa pimeyden sydämestä –heart of darkness.
Hybridikielenä englanti ei käytä pelkästään germaanisperäistä heart (vrt. hjärta, Hertz) sanaa, vaan myös ranskasta ja sitä kautta latinasta periytyvää adjektiivia cordial, joka siis on sydämellistä, kun taas hearty on tukevaa, sellaista, jossa on kunnon vankka ydin.
Latinan cor on tietenkin kantasana ranskan sanalle coeur, joita vastaavat italian cuore ja espanjan corazon.
Venäjässä taas käytetään sanaa serdtse, joka lienee samaa indoeurooppalaista kantaa kuin saksan Hertz ja ruotsin hjärta. Serdtsevina tarkoittaa ydintä.
Suomessa puhutaan myös herttaisuudesta, joka ilmiselvästi on peräisin germaaniselta puolelta. Onhan myös korttipelin hertta sama kuin sydän.
Kun sydämellisyys (esim. cordiality) yleensä kaikkialla tarkoittaa lämmintä ystävällisyyttä (myös venäjäksi jotakin voidaan tehdä serdetšno), on minusta kiinnostavaa, että myös suuttuminen –serditsja-  näyttäisi olevan venäjässä sydämellistä. Jos joku on sydämistynyt, hän on v serdtsah Niin se on myös suomessa –sydämistyä- mutta lieneekö juuri muissa kielissä.
Yleisesti ottaen sydän tarkoittaa jotakin syvällä, ytimessä olevaa. Taitaakin olla kulttuurin rappiota, että nykyään emme ensimmäisenä ajattele jonkin asian tulevan sydämestä, jos sanotaan, että se on syvältä.
Muuan venäläinen vitsi kertoo, miten asiakas kioskilla pyysi antamaan itselleen tietyn tinapaperiin käärityn suklaatakamuksen.
Närkästynyt myyjätär tokaisi, ettei se ole mikään takamus, vaan sydän. ”Olen ollut parikymmentä vuotta sydänkirurgina ja tiedän, miltä sydän näyttää” vastasi asiakas ”niin, että antakaa nyt vain minulle se takamus!”.
Tässä siis proosallinen pinnallisuus tunki röyhkeästi pois tieltään romantiikan kultaaman, herkän symboliikan. Kirurgi oli epäilemättä huvittava ja tavallaan aivan oikeassa, kuten myös Russell, mutta olivatko he syvällisiä? Sitä saattaa sydämessään epäillä.

16 kommenttia:

  1. Törmäsin eilen netin ihmeellisessä maailmassa 70-luvun taistelulauluihin. Kuuntelin ja katselin ohjelman mielelläni, osaksi nähdäkseni tuttuja ja osaksi, koska taistolaisten parasta antia olivat nämä etupäässä ääntä, mutta joskus myös sydäntä riipivät laulut. Yksi haastateltava sanoi kuitenkin viisaasti, ettei hän enää voi kuunnella noita julistuksia, koska hän oppi, ettei niiden kanssa ollut leikkimistä, sillä hän näki kuinka liian moni joutui täydellä sydämellään laulujen sanoman vietäväksi. Ja niinhän se oli. Itse en koskaan ajatellut asiaa tuolta kannalta, koska kuulun kai ihmistyyppiin joilla tunneäly ilmenee kahtena erillisenä sanana. Laulavasta, mutta onneksemme toteutumattomasta vallankumouksesta tuli kuitenkin mieleen, että nyt meillä on jälleen sama ongelma, mutta eri paketissa. Taistolaisten sijaan meillä on kiiluvasilmäisiä antifa ja rasmuslaisia ja sen semmoisia. Ainoa ero, että nyt ei ole revisionisteja, siis saman aatteen maltillisia edustajia, joita taistolaiset jahtasivat jopa mieluimmin kuin porvareita. Nyt jako on selkeämpi. Vain erimieliset tuomitaan. Maan hiljaisia, kilttejä nyhveröitä ja muuta lullukkaväkeä ei haukuta revisionisteiksi vaan heitä pidetään käyttäkelpoisina miim kauan kuin nyt demokratiaa vielä tarvitaan.

    Eräs toinen haastateltava taas kertoi olleensa Moskovassa opiskelemassa ja totta kai haukkuivat Neukkulan oloja siellä olleiden muiden suomalaisten kesken, mutta puolustaneensa täydestä sydämestä uutta uljasta Neuvostoliittoa aina Suomessa käydessään. Mitä opimme tästä? Varokaamme visusti kaikkia lauluntekijöitä, runoilijoita ja tarinan iskijöitä, sillä he suuntaavat suoraan sydämiin ja jos kerran siinä onnistuvat järjen ääni ei enää sinne mahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa pahasti menneisyyteen juuttunut persoona, hengit aikalailla 1930 -luvun saksaa asenteissasi.

      Poista
    2. Päivän teeman liittyen: joka ei ole nuorena idealisti on vailla sydäntä, vanha joka on vielä idealisti on vailla päätä. Käytännön esimerkki: Björn Wahlroos.

      Poista
  2. Sanskritiksi sydäntä ja perimmäistä ydintä tarkkoittava sana on muuten hṛdaya. Yhteyden ainakin germaanisiin kieliin huomaa.

    VastaaPoista
  3. Romantiikan ominaisuuksiin kuuluu kaipaus, "kaukaa ihaileminen" ja ihannointi, ja juuri tuo välimatka oman "minän", tai oman "sydämen" ja unelmien kohteen välillä voi värjäytyä yhtä lailla "omistamiseen" kuin "omistautumiseen" liittyvillä mielteillä.

    Siinä on kysymyksessä myös yhteisön ja yksilön vuoropuhelu ja rajankäynti ulkoisen todellisuuden ja sisäisten tuntojen välillä. Jos jokin erottaa keskiajan mielenmaisemat siitä vahvasta individualismista joka uudella ajalla valtasi eurooppalaiset mielet, niin juuri romantiikan aikakausi. Ja se alkoi vapaudennälkäisin huudoin: "Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus!" Ja kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion perustana oleva "edustuksellisuuden" idea -- eli se nimenomainen tapa, jolla oikeuksiaan ja vapauksiaan vaativan yksilön yhteisöprojektioksi muodostui "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia -- oli ihmisen historiassa jotain ainutlaatuista.

    Psykopatian ja narsismin motivoimat valtapoliitikot puhuvat edelleen pääsystä "vallan ytimiin", mikä siis kertoo vain siitä että he kokevat maailman oman psykopatiansa ulkoisena laajentumana. Ja se miten epäherkkiä noin niinkuin yleisesti ottaen ihmiset ovat kun eivät tällaisia valtapoliitiikkoja kuunnellessaan koe inhon puistatuksia, kertoo kai jotain siitä miten olemme yhteisönä taantumassa taas kohti keskiaikaista depersonalisaatiota ja tunnottomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ""Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus!" Ja kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion perustana oleva "edustuksellisuuden" idea -- eli se nimenomainen tapa, jolla oikeuksiaan ja vapauksiaan vaativan yksilön yhteisöprojektioksi muodostui "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia"

      Sanoisin kyllä, jos viittaat Ranskan suureen vallankumoukseen, että se oli korostetun kollektiivista ytimen olessa Kansa, Kansakunta ja Hyve. Yksilö oli ennen muuta kansalainen ts kansankunnan osa. Ilmankos bolshevikit ottivat sen esikuvakseen.

      Myös keskiaikatietoja kannattaisi päivittää, esimerkiksi uudella Pimeä aika -kirjalla, jossa puretaan keskiaikaan liittyviä populäärimyyttejä. Vaikka renesanssi oli edistysaskel, ei se keskiaika ollut niin pimeä. Sen mustamaalaaminen alkoi vasta 1800-luvun romantiikan myötä.

      Poista
    2. Kansa, Kansakunta ja Hyve ovat kaikki yksilön kokemuksellisen dynamiikan projektioita yhteisötasolla. Siinä ei ole mitään erityistä siinä mielessä etteikö jokaisella aikakaudella ja kulttuurilla olisi ollut oma tapansa jäsentää minän ja maailman suhdetta. Kun antiikin kreikkalaiset temppeleissään -- joissa korostui eksteriööri heille ominaisen "ideoita" tajunnanvirtaan kiineyttävän jäsennyksen mukaisesti -- siinä ilmeni tapa jolla he ratkaisivat "sisäisen" ja "ulkoisen" suhteen.

      Ja se "keskiaika" oli todella pimeätä. Ihan siinäkin mielessä että elettiin korvan ja kuuloaistin vallitsemassa kognitiossa, jossa esimerkiksi triviumin rinnalle institutionalisoituneet uudetkin tiedonalat pohjasivat puhutun kielen ominaisuuksiin. Silmät aukesivat vasta renessanssissa, jolloin maalauksiin ilmestyi syvyysperspektiivi -- katsoja ei voinut olla ottamatta etäisyyttä kuvaan koska jäi ja kokemuksellisesti jäsentyi raamin ulkopuolelle -- ja saman kognition toisena emergenssinä alettiin mitata aikaa.

      Kirjat kirjoitetaan käsitteistöillä jotka ovat aiemmassa oppisivistyksen perinteessä vakiintuneet, eikä kirjoista kannata varsinaisia oivalluksia etsiä tai ainakaan odottaa.

      Poista
    3. Siirtyessänne yhä syvemmälle uuteen keskiaikaan emme varmaankaan halua nähdä siinä mitään vikaa tai edes pysty niin tekemään.

      Poista
    4. "Siirtyessänne yhä syvemmälle uuteen keskiaikaan emme varmaankaan halua nähdä siinä mitään vikaa tai edes pysty niin tekemään."

      Osu ja uppos!
      Herttanen sentään, että oli syömmeen käyvä viisaus!

      Poista
    5. Märe3hdipä vähän sitä. Ei tainnut vielä oikein valjeta.

      Poista
    6. Minulle valkeni. Kommentissani ei ollut hitustakaan sarkasmia...

      Poista
    7. "...eikä kirjoista kannata varsinaisia oivalluksia etsiä tai ainakaan odottaa."

      Tässäpä puhuu todellinen renesanssin ja valistuksen henkinen perillinen! 

      Poista
    8. "Siirtyessänne yhä syvemmälle uuteen keskiaikaan emme varmaankaan halua nähdä siinä mitään vikaa tai edes pysty niin tekemään."

      Se, ettei yhdy romantiikan aikaiseen keskiajan demonisoimiseen, ei tarkoita, ettei siinä olisi mitään vikaa: varhaiskeskiaika antiikkiin verrattuna oli kiistatta kulttuuriromahdus. Pointttini oli siinä, että keskiaika - joka oli huomattavan pitkä - ei ollut niin pimeä kuin se romantiikassa haluttiin esittää ja että renesanssi rakennettiin pitkälle myöhäiskeskiajan henkiselle pohjalle. Monet keskiajan pimeydet, esim noitavainot tapahtuivat vasta uudella ajalla 1500-1600-luvuilla.

      Poista
  4. Sivuheitto: Waltarin Sinuhessa kirjan hahmot liittivät em. sydämen symboliset merkitykset maksaan. Liekö totta, mutta Waltarilla harvoin oli faktavirheitä.

    Se on varma tieto, että vielä antiikin aikaan oli uhratusta maksasta ennustajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waltarin mielestä oli kaksi asiaa, joista voi puhua loputtomasti: tähtitaivas ja lampaanmaksa. Tai oliko se nyt joku hänen henkilönsä, joka niin sanoi.

      Poista
  5. Sydän on sanana todella vanhaa suomalais-ugrilaista juurta ja löytyy kaikista suomalais-ugrilaisista ja samojedin kielestä. Oletettavasti sydän sanana ja merkityksenä on peräisin varhaiselta kivikaudelta ollen kaiketi muodossa süda, sida. On helppo havaita, että myös syvä on samaa juurta.

    Muotokielessä, merkityksessä ja attribuuttina sydän on tunnettu Suomessa ainakin rautakaudelta saakka, esimerkiksi Euran Luistarin kalmistosta, josta kalevalakoru Euran sydän.

    Muodoltaan se kiistatta muistuttaa naisen takapuolta ja tässä merkityksessä se ilmaisee naisen kykyä synnyttää ja siten ylläpitää elämää - elämän tarkoitusta. Mielenkiintoista on myös se, että Euran sydämessä 13 tappia, eli yhtä monta kuukautta, kuin oli muinaisessa Suomalais-Baltialaisessa vuodessa. Näin kotoinen sydämen muotokieli avaa toisen merkityksen, joka sekin liittyy elämän olemukseen, nimittäin vuoden kiertoon, sen syntyyn, huipennukseen, hiipumiseen ja uudelleen syntyyn.

    Sydämmen kannikoiden keskellä on talvipäivän seisaus ja siitä syntyy uusi vuosi ja elämä, kupeet ovat toistensa vastakohdat kevät, joka nousee kohti kesäpäivän tasausta ja syksy joka laskee kohti talvipäivän seisausta. Keskellä oleva huipennus on kesäpäivän seisaus.

    Eli sydän on merkityksessään elämää ylläpitävä voima ja olemus.

    Noin muutoin pidän hyvänä tapana toivottaa tutuille ja tuntemattomille vaikkapa sydämellisesti hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.