Läpi harmaan kiven

 

Sinnikäs grafomaani

 

George Sava, Parantava veitsi. Kirurgin kokemuksia. Viides painos. Karisto 1944 (1938), 365 s.

 

Kesämökkien kirjahyllyissä lienee yleisestikin paljon kiinnostavia kirjoja menneiltä vuosikymmeniltä.  Useinkin ne näyttäisivät olevan nidottuja ja kosteuden runtelemia, mutta kuluneisuudesta päätellen joskus innokkaasti luettuja.

Kun niitä nykyään harvoin enää löytyy kirjastoistakaan, kannattaa ainakin vilkaista, millaisilta nyt näyttävät nuo aikansa bestsellerit. George Savan kirja on yksi sellainen.

Kun ihmisellä on suuri tai kohtuuton into kirjoittamiseen, nimitetään häntä grafomaaniksi. Etenkin Venäjällä tämä on pejoratiivinen sana ja tarkoitettu erottamaan henkilöä oikeista, jaloista kynän ritareista.

Minulla saattaa olla oma lehmä ojassa, mutta en osaa pitää innokasta taipumusta kirjalliseen ilmaisuun pahana sinänsä. Toinen asia sitten on, jos sisältö antaa aihetta tylyyn tuomioon. Kyllä moni kirjoittamisen stahanovilainen tekee ihan hyvääkin työtä.

George Sava oli paitsi kirurgi, myös äärimmäisen tuottelias kirjailija, joka julkaisi yli 120 teosta, usein salanimillä. Kun hän näyttää aloittaneen kirjoittamisen vasta kypsässä iässä, tulee väkisinkin ihmetelleeksi, mistä löytyi aikaa myös lääkärintoimen harjoittamiseen. Ehkä häntä voisi jo tuotteliaisuuden perusteella nimittää myös grafomaaniksi.

Toki, ainakin oman kuvauksensa mukaan, kyseessä oli myös todellinen rautaisen tahdon sankari, samaa ihmislajia kuin neuvostonuorison idoli Pavel Kortšagin tai jalaton lentäjä Meresjev

Nuorena, miltei lapsena, Sava palveli luutnanttina Venäjän valkoisten joukoissa ja pakeni niiden mukana Konstantinopoliin. Sen jälkeen hän oli puilla paljailla ja näki usein nälkää, mutta oli lujasti päättänyt tulla kirurgiksi ja pelastaa ihmisiä eikä tappaa heitä.

Tähän päätökseen oli vaikuttanut kertojan kuumalla veitsellä suorittama alkeellinen operaatio, jossa hän poisti luodin toverinsa ruumiista.

Pennittömälle nansenpassilaiselle tie lääkärin ammattiin oli kivinen. Sava yritti monessa maassa edistyä alalla, opintoja hän suoritti niin Bulgariassa, Ranskassa, Italiassa kuin Saksassa ja päätyi viimein Englantiin, jonne oli tähdännytkin.

Tarinat puutteesta ja rahattomana matkustamisesta ja asumisesta ovat aihepiirin vakiotavaraa, hellittämätön pyrkimys lääkäriksi sen sijaan sai jo aika erikoisia muotoja. Nuori mies nimittäin pestautui sairaalaan lämmittäjäksi ja sai näin tilaisuuden salaa päin leikellä ruumiita. Kun valaistuskin oli heikko, kertoo hän kehittyneensä erityisen taitavaksi tuntoaistin perusteella tapahtuvassa tutkimisessa.

Pääsy opiskelijaksi onnistui viimein, mutta niukka elanto oli hankittava yleensä tarjoilijana ja päivät venyivät ympyriäisiksi. Lopulta sentään oli taskussa italialainen väitöskirja ja Saksassa hänestä tuli jopa ylilääkäri. Sieltä hän halusi ja pääsi muutaman vuoden kuluttua Englantiin.

Eri maista, joissa joutui työskentelemään, Sava ei yleensä anna sen erityisempiä luonnehdintoja, lukuun ottamatta Italiaa. Italialaisista löytyi aina empaattisia tovereita ja jopa vankeus Konstantinopolissa oli miellyttävä kokemus, kun sen sai suorittaa italialaisessa tyrmässä.

Kaikki tarinoiden käänteet eivät tunnu ihan yhtä uskottavilta. Naissuhteissaan Sava sai pettyä parikin kertaa. Ensimmäisellä kerralla oli kyseessä kaksinaamainen huijari, toisella kertaa luostarikoulun turmelema lapsiraukka.

Suuren rakkauden romahtamisen aiheuttama järkytys voi luonnollisestikin panna hautomaan itsemurhaa, ainakin tuohon aikaan. Sankarin valitsema tapa poistua maailmasta tuntuu sen sijaan epäuskottavalta. Hän nimittäin luopuu suuresta unelmastaan eli lääkärintoimesta ja lähtee jostakin syystä jalkaisin pyrkimään Espanjaan, jonne häntä ei haluta.

Uhkaava kuolema vuoristossa, pelastuminen mustalaisten vankkureihin ja mustalaispojan pelastaminen alkeellisin välinein tehdyllä leikkauksella ovat kovin dramaattisia tarinoita ja saattavat toki olla tosiakin, mutta kyllä lukijan hyväuskoisuus pannaan tässä koetukselle.

Toki kirjoittaja on myös kirjailija ja jopa grafomaani, uskaltaisin sanoa. Ehkäpä kirjan päähenkilö ei ihan oikeasti kokenut sellaisia seikkailuja, joita kuvaa, mutta luetaanhan sitä romaanejakin.

Se non è vero, è molto ben trovato, sanoo italialainen. Ainakin tarinat ovat varsin viihdyttäviä ja sopivat hyvin luettaviksi sateen ropistessa korpimökin kattoon.