Herrasmiehen hiipuminen

Miehen kuvia

 

Netissä vilahti ohitseni kuva, jota en ole valitettavasti enää kyennyt löytämään. Joka tapauksessa sen asetelma oli selkeä. Toisessa kuvassa hymyilee komea ja hyvin hoidetun näköinen mies päällään ulsteri, jonka alla näyttää olevan puku ja solmio, kädessä on huopahattu. Ilmeisesti tässä tervehditään kohteliaasti.

Toisessa kuvassa seisoo risupartainen olio, jonka tyköistuvat, riemunkirjavat housut tuntuvat olevan peräisin jonkinlaisesta yöpuvusta ja jonka polvisukissa on teksti meat.

Edellinen hahmo on peräisin 1940-luvun lopulta, mutta voisi olla vielä 1950- ja jopa 60-luvultakin. Jälkimmäinen kuuluu selvästi ns. meidän aikaamme eikä olisi ollut mahdollinen ennen vuotta 1968, mutta todennäköisesti kuuluu 2000-luvun puolelle, hänet kohtaamme sitä todennäköisemmin, mitä lähemmäs nykyaikaa tulemme.

Edellinen kuva kuuluu aikansa normien mukaiselle miehelle, joka on halunnut esiintyä julkisella paikalla niin sanotusti säädyllisesti pukeutuneena. Vielä sotien jälkeen pukeutuminen määräsi sen, mihin luokkaan tai ryhmään ihminen halusi näyttää kuuluvansa.

Risto Ryti ja useimmat hallituksen jäsenet suorittivat vielä julkiset ruumiinharjoituksensakin, kuten maaottelumarssin puku päällä, kun taas Kekkonen vuonna 1957 jo hiihti halki Itä-Suomen anorakissa. Siihen aikaan joka tapauksessa normaali pukeutuminen julkisuudessa edellytti pukua tai ainakin pikkutakkia. Se ei koskenut vain eliittiä. Jokainen arvonsa tunteva työmieskin pukeutui kaupunkireissulle lähtiessään asianmukaisesti. Jos ravintolaan aiottiin, pantiin kravatti kaulaan.

Tietenkin moinen etiketti oli kahlitseva ja tarkemmin ajatellen typeräkin. Miksi ihmeessä jokaisella olisi pitänyt olla samanlainen univormu, miesten puku, joka oli pysynyt samana jo yli sata vuotta.

1960-luvun jälkeen ns. casualwear valloitti pikku hiljaa kentän. Yleisen kulutusjuhlan vallitessa ero arjen ja juhlan välillä alkoi yleensäkin hämärtyä ja vanhoja hikisiä töitä riitti enää yhä harvemmille. Tapahtui se suuri mullistus, jota O.W: Kuusinen oli vielä vuonna 1960 hieman epäillyt: erot kaupungin ja maaseudun sekä henkisen ja ruumiillisen työn välillä hiipuivat.

Kuusisen ja koko NKP:n ns. älymystön hieman epäuskoisten arvelujen mukaan tällainen ilmiö tapahtuisi, kun maa siirtyisi kommunismiin eli vuoteen 1980 mennessä. Itse asiassa se tapahtui aivan muualla ja nimenomaan Venäjällä eli Neuvostoliitossa kehitys oli aluksi tässä suhteessa hyvin hidasta, jos sitä edes oli.

Tuon herrasmiehen hahmon tapaamme yhä silloin tällöin. Se tuntuu nykyään elävän miltei katakombeissa, mutta tulee aina joskus näkyville kirkonmäellä, kun sinne pakkautuu suuri määrä autoja jumalanpalvelusten välisinä aikoina. Herrasmiehet ovat yleensä todistamassa vihkimistä ja hautaamista.

Kaupungilla sen sijaan pukumiehet ovat oma lajinsa, joka asustaa lähinnä suurten firmojen pääkonttoreissa, asianajotoimistoissa ja muissa eksklusiivisissa laitoksissa. He näyttäytyvät melko harvoin. Samaan univormuun pukeutuu myös joukko kuljettajia, turvamiehiä, soittajia ja muuta palveluskuntaa.

Itse asiassa todelliset ökyrikkaat eli rock-musiikilla, koodauksella, pörssikeinottelulla tai muulla modernilla tavalla rikastuneet usein eroavatkin pukumiehistä, jotka heitä palvelevat ja saattavat hyvinkin muistuttaa sen jälkimmäisen kuvan friikkiä.

Muodissa tärkeää on erottautuminen ja naisille asia on erityisen lähellä sydäntä, mikä saattaa liittyä yleiseen sukupuolen sisäiseen kateuteen ja jopa biologiseen erikoislaatuun.

Menneinä vuosikymmeninä pukeutuminen ilmensi aina lailla tiettyyn luokkaan kuulumista. Nyt, kuten meille on kerrottu, luokkien sijasta vallitsevat ryhmät ja itse kullakin on omat tunnuksensa.

Onko siis itse asiassa epäasiallista rinnastaa 1940-luvun herrasmies ja 2000-luvun friikki? Molemmilla on pukeutumiselleen erilainen tarkoitus. Ainakin voidaan kai sanoa, että jälkimmäinen edustaa vapauden korkeampaa astetta. Hänestä näemme jo kauas jopa ihan oikeata taipumusta filosofointiin. Niissä sukissa kun lukee meat, joka panee ajattelemaan ruumiillisuutta ja kaiken katoavuutta.

Voisihan niissä lukea myös animal tai beast ja usein lukeekin. Tuon entisen herrasmiehen vaatteissa ei mitenkään voisi kuvitella sellaista tekstiä. Ero on siis huomattava ja oleellinen.

Suurin muutos tuskin on tapahtunut siinä, mitä miehillä on päällään, merkittävintä on habituksen muutos. Vailla mitään lukuja uskon, että ykköskuvan symbolisoimasta hahmosta on nyt jo tullut marginaalinen ja jälkimmäinen taas on normia antava, ns. laatulehtien oletushahmo.

Vastaavaa tietenkin on tapahtunut myös naisten puolella ja samaan aikaan sukupuolten välistä luonnollista raja-aitaakin on yritetty kaikin tavoin madaltaa. Muutoksen taustalla on syytä ottaa huomioon suurkaupungistuminen ja normeja ylläpitäneestä häpeästä irtautuminen (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=simmel ).

Luultavasti paineet ovat nykyisin ainakin miehillä hyvin vähissä sikäli kuin asia koskee pukeutumista. Epäilemättä tämäkin on vapautumista ja askel eteenpäin kulttuurimme kehittymisessä. Sen sijaan voidaan kyllä kysyä, onko se askel ylöspäin vai jonnekin muualle.