Mikä on se konsti?

 

Kuusituntisesta vielä

 

Kannattaa panna merkille, miten työvoimapulalla, sillä kerran tulevalla ja koko ajan uhkaavalla, on perusteltu milloin mitäkin tolkuttomuutta, joihin en nyt viitsi puuttua.

Vielä äskettäin puhuttiin kikystä, jonka avulla lisättiin muutamia minuutteja ihmisten työaikaan. Mullistava muutos jäi tulematta, mutta yritettiinpä nyt edes.

Nyt näyttää laiva sitten kääntyneen ihan toiseen suuntaan. Työtä onkin päätetty kokeeksi vähentää eikä lisätä ja jättää palkat silti ennalleen. Kukaan ei tietenkään hoksaa asian mahdottomuutta tässä ympäristössä. Miksi se periaatteessa sitä olisi? Onhan sitä työtehoa ennenkin lisätty.

Ja mitenkäs sitä peloteltiin, kun kahdeksantuntista työpäivää ja viisipäiväistä viikkoa oltiin tuomassa. Niinpä vain nekin toteutuivat eikä maailma romahtanut. Edes työvoimapula ei tullut vastaan, mutta siihen aikaan käyttökelpoinen työvoimareservi olikin aikamoinen.

Mutta periaate on periaate ja käytäntö on käytäntö. Kahdeksantuntinen päivä ja viisipäiväinen viikko tulivat käyttöön muuallakin muin meillä. Ja meillä kun ollaan aika lailla viennistä riippuvaisia. Jos olisimme ainoat lyhyttä päivää tekevät, voisimme olla ongelmissa tällä palkkatasolla. Taidamme muuten kyllä jo ollakin.

Pitää tietenkin myös paikkansa, etteivät herrat aikoinaan tehneet pitkää päivää eivätkä monet tee vieläkään. Ennen maailmassa johtavassa asemassa tai virassa olevat eivät edes suostuneet sanovansa että tekevät työtä. He hoitivat virkaansa tai liikettään.

Virkamiehen työpäivä oli vielä 1700-luvulla sen pituinen kuin virkamies itse halusi. Sama meininki oli kauan sen jälkeenkin, sikäli kuin asia ei koskenut pikku konttoristeja ja muuta suoritusporrasta. Johtavassa asemassa oleva työnarkomaanit ovat yhtä uusi asia kuin suuret johtajat ilman suurta mahaa ja paksuja sikareita.

Työtä säästävät koneet, siis sellaisiksi alun perin tarkoitetut, ovat viimeisten puolen vuosisadan mittaan tehneet ihmisistä kaikilla tai useimmilla yhteiskunnan tasoilla tahdottomia koneiden palvelijoita, työntekijöitä.

Totuus tietenkin on, että ikävistä ja raskaista töistä maksetaan huonoimmin ja miellyttävästä, inspiroivasta ja kevyestä työstä saa usein vielä parhaan palkankin. Olisi varmaankin hyvä tämäkin asia korjata, mutta en taida tietää miten.

Koska työ monella alalla on kuin onkin kirous tai ellei nyt ihan kirouskaan, niin aikamoista pakkopullaa, olisi hyvä, jos työaikaa sellaisilla aloilla lyhennettäisiin. Pyrkiminen esimerkiksi juuri kuusituntiseen päivään voisi olla hyvä päämäärä.

Ongelmana tietenkin on, että jos näin tehdään yksipuolisesti meillä eikä kilpailijamaissa, taitaa se aikoinaan paljon puhuttu kikymme pian huveta ja uudelle tulla pian kova tarvis. Kun sisäinen devalvaatio näyttää meillä olevan mahdotonta, ollaan sitten pian tykkänään ilman töitä ja siirrytään kaikki vaikka nelituntiseen päivään, meitä eläkeläisiä kai lukuun ottamatta. Turha kuitenkaan on kuvitella, että muut siitä meille maksavat yhtä paljon kuin ennenkin.

Nykyinen tehokkuusajattelu tuntuu kyllä kovin yksipuoliselta. Siinä tuota paljon puhuttua tehokkuutta on vain ihmisellä ja työpalkka tuotettua yksikköä kohti on se, jolla kaikkea tehokkuutta halutaan mitata. Työ on tavallaan kirottua ja siitä pyritään kaikin tavoin eroon. Sen teettämisestä ja tekemisestä myös rangaistaan aivan erityisesti, siis veroilla.

Sosiologi Paavo Seppänen esitti aikoinaan ajatuksen, joka taisi olla liian nerokas, kun sitä ei sitten kyetty edes kokeilemaan.

Kysymys oli siitä, että työpäivä puolitettaisiin kahteen kuuden tunnin jaksoon. Yhteensä siis reaalipääoma olisi käytössä kaksitoista tuntia vuorokaudessa eli sen tehokkuus puolitoistakertaistuisi kahdeksan tunnin käyttöasteeseen verrattuna.

Saavutettu tehokkuuden lisäys säteilisi hyvin monelle alalle liikenteestä aina kiinteistöihin, koneista nyt puhumatta. Koska sama tulos saavutettaisiin lyhyemmällä ihmistyöllä, ei palkkoihin olisi tarvis koskea.

Nytkin tehokkuutta kaiketi sitten ajatellaan lisättäväksi suunnilleen juuri tuon verran. Kyseessä on siis varsinainen jättikiky, jonka aikaan saamisen menetelmät näyttävät olevan suuren salaisuuden verhon takana.

Mikäli yritettäisiin Seppäsen mallia, olisin erittäin kiinnostunut näkemään, miten se toimii. Jos sen sijaan yritetään vain vähentää työaikaa ja uskotaan sen ilman muuta lisäävän tehokuutta juuri tuon vähennetyn työajan verran, en välittäisi olla katsomassa seurauksia. Luultavasti ei kyllä tarvitsekaan.