Kaverillisesti

 

Mišalta Volodjalle

 

Mihail Berg, Kirje Presidentille. Kääntänyt Jukka Mallinen. Like 2006, 155 s.

 

Kirjeet valtaapitäville ovat oma kirjallisuudenlajinsa. Aleksandr Solženitsyn kirjoitti aikoinaan teoksensa Kirje maamme johtajille, jonka hän tiettävästi tarkoituksella muotoili sellaiseksi, että nuo johtajat olisivat hyvinkin voineet ottaa varteen sen, mitä sanottiin. F.E. Sillanpää puolestaan julkaisi 30-luvulla kirjeen sen ajan diktaattoreille, mikä teki hänen kirjoistaan julkaisukelvottomia Saksassa.

Mihail Berg on sattumoisin Vladimir Putinin ikätoveri ja jopa kotoisin samalta seudulta. Hän asui Taurian puiston itäpuolella Leninradin ja oblastin kaupunginhallintojen ja puoluekorkeakoulun naapurissa, kun taas Putinit asuivat lähellä Nevskiä ja Maltsevin ruokatoria ja siis myös nykyistä -ja pian taas entistä- Stockmannia.

Tuohon aikaan kaupunginosat eivät paljoa kertoneet siitä, missä oli hienoa asua. Putinien koti sijaitsi paronitar Tauben entisessä talossa, mutta toki kyse oli vanhanaikaisesta rakennuksesta, jonne ihmiset oli tiivistetty asumaan kommunalkoissa.

Silti tuntuisi oudolta sanoa, että nämä pojat varttuivat jollakin rikollisella alueella. Alue tai alueethan ovat nykyään ja olivat aikoinaan Pietarin parhaita. Toinen juttu on, että nuorisojengeillä oli oma maailmansa myös tuolla suunnalla ja sellaisten piirissähän tuppaavat nousemaan valtaan kaiken maailman koulukiusaajat, oltiinpa missä päin maailmaa tahansa.

Jengit kiusasivat mielellään inhoamiaan intellektuellin alkuja, rillipäitä (очкарики). Sellaisethan tunnistettiin aikoinaan pukeutumisestaan ja hyvin usein myös rilleistään: paljon lukevat eivät yleensä tulleet ilman niitä toimeen.

Mikäli halusi päteä aidon rahvaan parissa oli paras kätkeä rillinsä ja ottaa käyttöön lippalakki. Leninin kuuluisa lippalakki, jota hän rupesi käyttämään vuonna 1917, lienee ollut hänen ensimmäisensä, mutta se oli uudessa roolissaan ehdottoman välttämätön.

Volodja sopeutui ilmeisesti porukkaan ilman ongelmia. Miša taas oli juutalaisen näköinen ja joutui nähtävästi enemmän panostamaan itsepuolustukseen, jota toki myös Volodja innokkaasti opiskeli.

Olisi itse asiassa kiinnostavaa tietää, missä määrin juuri nämä jengit ja nämä pojat harrastivat kauppaa suomalaisten turistien kanssa. Ainakin Miša asui alueella, jossa ”turmalaisten” rahastaminen molemminpuoliseksi hyödyksi oli jokapäiväinen harrastus. Juri Shikalov kuvaa kirjassaan mainiosti sitä, miten joku kaveri ilmestyi kahvila Saigoniin ja huusi suunnilleen näin: turmalaisbussi naapurissa, töihin pojat!

Mutta Bergin kirjeen varsinaisena tavoitteena ei ole menneiden muistelu, vaan eräänlaiset hovinarrin nuhteet hallitsijalle. Vanha perinnehän oli, että totuuden sai kertoa nauraen: verum dicere ridens.

Niinpä Berg vertaa omaa, epävirallisen kirjailijan maailmaansa Putinin tavallaan samanlaiseen rooliin tiedustelijana. Molemmathan tekivät sellaista, mistä ei saanut julkisesti puhua. Molemmilla oli myös samantyyppinen tausta kulmakunnan jengeissä.

On kiinnostavaa, että Berg jo hyvin varhaisessa vaiheessa näyttää täysin ymmärtäneen, millainen Putinin hengenlaatu hallitsijana on. Hän on jäänyt ikuiseksi tiedustelijaksi sanan neuvostomerkityksessä, henkilöksi, jonka mielestä kaikki on sallittua, paitsi kiinni jääminen. Viimeksi mainittukaan ei oikeastaan haittaa, ellei asiaa kyetä todistamaan.

Myös yllättävät iskut ja käänteet kuuluvat ns. tiedustelijan ominaislaatuun ja niitähän myös Putin on harrastanut. Sitä paitsi tyyliin kuuluu iskeä kovaa eikä vain varoittaakseen.

Vanhojen toisinajattelijoiden nollatoleranssi elimiä kohtaan on Bergillä hyvin näkyvissä. Kompromissit vallan kanssa ovat yhtä kuin sielun myyminen paholaiselle. Sen jälkeen ihmisestä tulee moraalinen nolla, ellei pahempaa.

Tämähän oli venäläisen intelligentsijan asenne myös itsevaltiutta kohtaan ja vaikka siinä epäilemättä on melkoista komeutta, on syystä pohdiskeltu, eikö tuo kompromissittomuus saattanutkin olla Venäjän suurimpien onnettomuuksien yhtenä tärkeänä syynä. Ehkäpä se vallankumouskin olisi voitu välttää suuremmalla joustavuudella?

Yhtä kaikki, Bergin mukaan uusi vallankumouskin on nyt sitten tulossa eikä sitä tällä menolla voida välttää. Putin menee äärimmäisyyksiin saakka vainotessaan vastustajiaan ja estäessään tyytymättömyyttä purkautumasta.

Bergillä on oma suuri teoriansa venäläisyydestä ja sen ytimenä on kansan lapsellisuus. Venäläisyydessä on paljon viehättävää, herttaista, impulsiivista, haaveellista, intuitiivista, laiskaa, maksimalistista ja niin edelleen ja nehän ovat ihailemiamme ja rakastamiamme lapsellisia ominaisuuksia.

Toisaalta venäläisyyden paheet ovat myös luonteeltaan lapsellisia: epärehellisyys, kavaluus, into juhliin ja laillistettuun tyhjäntoimittamiseen, pikkumaisuus ja itsepäisyys ja jos voimakin, niin se kuluu ennen kaikkea omien heikkouksien puolustamiseen ja tärkein niiden joukossa on lapsellisuus.

Nikolai Berdjajev kirjoitti aikoinaan paljonkin venäläisyyden naisellisesta luonteesta ja jos katsomme noita Bergin luettelemia luonteenpiirteitä, niitä voitaisiin kaikkia yhtä hyvin nimittää myös naisellisiksi, vieläpä suuremmallakin syyllä kuin lapsellisiksi.

Tässä suhteessa Berg siis ei ole mitenkään omaperäinen. Itse asiassa naisen asema yhteiskunnassa oli Berdjajevin aikana merkittävässä määrin samanlainen kuin lapsen, joten Berg tuskin tässä tekee  muuta kuin päivittää  diagnoosinsa vai olisiko tuo nyt pelkkä anamneesi.

Tietyt oireet nimittäin havaitaan, mutta tuskinpa niiden syytä. Kuten kaikissa näin yleisen tason väittämissä, ongelmana myös on, että kun kaikki selitetään, ei selitetä enää oikeastaan mitään.

Mutta Berg nyt toki on ennen muuta kirjailija ja usein sitä paitsi kiinnostava. Kyllä tuossa lapsellisuusväittämässä on jotakin kiinnostavaa ja sen taustoja on helppo etsiä historiasta.

Kansa on Venäjällä tottunut paternalismiin, siihen, että sillä on isäntä, isä. Sivumennen sanoen myös perheen äidin valta, jos kohta isännän alapuolella, oli jo vanhalla Venäjällä erittäin merkittävä lapsiin nähden. Toki isäntä, bolšak oli sitten vastaavassa roolissa vielä emäntäänkin nähden.

Joka tapauksessa vanhempien vallan varjo tuntuu seuraavan kansaa polvesta polveen venäläisessä kulttuurissa. Koska valta kuuluu viime kädessä vanhemmille, on kaikkeen aina käytävä pyytämässä lupa. Elimet, joita Putin edustaa ja joiden parissa hän on ammattitaitoaan kehittänyt, taas ovat sitä varten, että valvovat kaikkea ja myöntävät lupia jos myöntävät ja vain päteväksi katsomastaan syystä.

Jo varhain Putinin aikana alkoivat elimet julkisuudelta piilossa kehittää vanhaa silmälläpitokulttuuriaan. Ei kai lapsia voi omiin oloihinsa jättää, tuntui taustalla toimiva psykologia sanovan.

Berg pohdiskelee Venäjän kehityksen perusasioita. Olisiko pitänyt aikoinaan tuomita koko kommunistinen järjestelmä, kuten Saksassa tuomittiin kansallissosialistinen? Miten oman menneisyyden tuomitseminen olisi ollut psykologisesti mahdollista? Omat vanhemmathan siinä ovat kysymyksessä…

Olisihan tuo ollut todellinen vallankumous Venäjällä, mutta kun sitä ei tapahtunut, syntyi putinismi, joka tämän kirjan kirjoittamisen aikaan oli vielä varsin liberaali järjestelmä, jossa tulevaisuuden ainekset kuitenkin jo olivat läsnä.

Berg ajattelee isoja, parhaiden venäläisten perinteiden mukaisesti ja tämäkin kirja on lukemisen väärtti. Ajatus tulevasta vallankumouksesta, jota väläytellään, on kuitenkin epämääräinen. Sen pelko Kremlissä on ainakin ilmeinen ja tuskin turhakaan. Itse asiassa panostukset sellaisen estämiseen ovat olleet niin suuret, että ne jo saattavat toimia tarkoitustaan vastaan.