Ihmemaassa

 

Majakovskin löydökset

 

Vladimir Majakovski, Minun löytämäni Amerikka. Suomentanut Mika Rassi. Savukeidas 2010, 140 s.

 

Suomessa Majakovski on kai perinteisesti tunnettu lähinnä Stadin Arskan aikoinaan tekemän suomennosvalikoiman kautta (Pilvi housuissa) kautta. Nyt taitaa olla muuan elämäkertakin ilmestynyt.

Kyllä hän sen hyvin ansaitsee, sillä koko taival lapsellisesta kauhukakarasta ja taiteen huligaanista stalinistisen Neuvostoliiton kaapin päälle on yhtä outo kuin kiinnostava. Aivan toisinkin olisi voinut käydä.

20-luvun Majakovski muistuttaa monessa suomalaista vastinettaan Olavi Paavolaista. Molemmat tykkäsivät tyylistä, briljeeraamisesta ja raljeeraamisesta. Molemmat myös tekivät vaikutuksen ympäristöönsä. Majakovski-museossa Moskovassa ovat ulkomailta tuodut hienot esineet näkyvästi esillä.

Paavolainen matkusti Pariisiin etsimään nykyaikaa siksi, ettei ollut rahaa mennä Amerikkaan, jonne olisi oikeastaan pitänyt päästä. Niinpä teoksessa Nykyaikaa etsimässä on vain yksi valokuva uuden ajan suuresta symbolista, elektro-magneettis-dynaamisesta kaupungista, Detroitista.

Majakovski sentään pääsi tuohon nykyään jo pahasti kärsineeseen ja kelkasta pudonneeseen Detroitiin asti ja pääsi aistimaan sen huippukauden vaikutelmia. New Yorkin ja Chicagon ohella se ilmeisesti olikin Amerikan eli Yhdysvaltojen vaikuttavin paikka.

Tuohon aikaan Neuvostoliitto pyrki itsekin Amerikaksi ja jopa vakaasti aikoi mennä juuri amerikkalaisuudessa esikuvansa ohi. Dognat i peregnat -ottaa kiinni ja mennä ohi oli viisivuotissuunnitelmien tunnus ja viittasi juuri Amerikkaan. Sama toistettiin sitten Hruštšovin aikana 60-luvun alussa.

Ensimmäinen kerta oli tavalliseen tapaan lähinnä tragedia, toinen oli farssi loputtomine maissinkasvatukseen liittyvine kaskuineen.

Itse asiassa uuden Amerikan sielu Henry Ford tunsi selvää myötätuntoa bolševikkien pyrkimyksiä kohtaan ja haistoi samalla hyvän bisneksen. Bolševikit voisivat kaikin mokomin pyrkiä ohittamaan Amerikan ja ostaa sieltä tavaraa, samalla niiden olisi pakko myös omaksua sivistyneen maailman etummaisia instituutioita…

Fordsoneillahan Neuvostoliitto sitten korvasi kollektivisoinnin aikana tuhotut hevoset maatalouden vetovoimana, mutta tuhottua viljelijän suhdetta maahansa ei voitu korvata millään. Seuraukset tiedämme.

Tämä Majakovskin kirjanen ilmestyi kuitenkin jo 1920-luvun puolivälissä, jolloin maatalouden kollektivisoinnista ei enää eikä vielä kehdattu vakavasti uneksiakaan. 1920-luvun alun nälänhätä oli sen luokan katastrofi, ettei kukaan uskaltanut ottaa omalletunnolleen sen toistamista. Tai ei uskaltanut ennen kuin Stalin vuosina 1927-1928 huomasi, että väkivalta saattaisi taas toimia talouden moottorina ja antoi käskyn lähteä pakotuksen tielle.

Amerikassa kaikki joka tapauksessa toimi toisin. Majakovskin havainnot siitä, mitä hän ympärillään näki, on ymmärrettävä sitä taustaa vasten, ettei hän pystynyt kommunikoimaan ympäristönsä kanssa.

Hän ei osannut mitään Amerikassa puhuttuja kieliä. Se ei kuitenkaan estänyt havainnoimasta elämän rytmiä, ihmisten ilmeitä ja tapoja. Kuuroillahan tiettävästi juuri näkeminen korostuu, kuten myös sokeilla kuuleminen. Kuvaukset suurkaupunkien rytmistä ja hengestä ovat omalla tavallaan kiinnostavia.

Kaikki Amerikassa tuohon aikaan vierailleet pyrkivät yleensä käymään myös Chicagossa, joka oli maailman teurastamo ja myös rikospääkaupunki.

Kuvaukset jättiläisteurastamojen liukuhihnoilta ovat aina yhtä raastavia. Kapitalismin tunnottomuus ilmeni koko alastomuudessaan taas sellaisten olentojen kohdalla, jotka eivät kyenneet vastarintaan. Majakovski taisi inhota näkemäänsä yhtä paljon kuin Aino Kallas. Myös Meksikossa nähty härkätaistelu raivostutti.

Amerikassa oli tuolloin monenlaista instituutiota, joista kieltolaki kuului omituisimpiin. Sen rikkomista varten kehittyi oma valtava bisneksensä, mutta viinaa vaille ei kenenkään toki tarvinnut jäädä.

Amerikassa oli myös kuuluisa neekeriongelma ja siellä oli julistettu kilpailu parhaasta neekerirunosta ja se palkinto kantoi A.S. Puškinin nimeä. Mikseipä kantaisi, pohti Majakovski: pääsisikö Aleksandr Sergejevitš tänäkään päivänä hyvään newyorkilaiseen hotelliin?

Amerikan ihme oli tässä vaiheessa koko ajan vain kasvamassa ja harva huomasi, että siinä itse asiassa pullistui kupla, joka sitten 20-30-lukujen taitteessa puhkesi.

Amerikkalaisten pilvenpiirtäjien korkeus oli kasvamassa hengästyttävää vauhtia. Kun parikymmentä vuotta sitten puhuttiin vielä kymmenkerroksisista taloista jättiläisinä, tulivat heti sen jälkeen kaksikymenkerroksiset ja nyt oli jo päästy viisikymmenkerroksisiin…

Amerikka oli kokonaan keskittynyt tuottamaan teollisuuden ja maatalouden tuotteita, joita se syyti koko maailmalle käsittämätöntä tahtia. Se kuitenkin teki samalla ihmisistä koneen osia, Majakovskin arvion mukaan heistä tuli jopa impotentteja. Hän ei kuitenkaan vielä syyttänyt kapitalismia myös homouden kaltaisten seksuaalisten vääristymien tuottamisesta kuten Gorki pari vuotta myöhemmin.

Yhdysvaltain kommunistinen puolue on aivan vähäpätöinen, jota kirjoittaja ei rupea alleviivaamaan, vaan antaa ymmärtää sillä olevan suuri tulevaisuus. Myös suomalaisten suuri osuus jäsenkunnassa mainitaan.

Kyllä kirjoittaja tekee muutaman kootun johtopäätöksenkin näkemästään. Hänen mielestään Amerikka oli omaksunut alkeellisen futurismin, jonka suurena tehtävänä oli vallankumouksellistaa läskistynyt maalaispsyyke. Tässä kuulee kaikuja Marxin käsitteestä maalaiselämän idiotismi. Työnjako, joka tuhosi ammattitaidon oli toinen ongelma. Työläisten yhteistä rintamaa oli vaikea kuvitella, kun etuoikeutetut oli lahjottu palkoilla ja muista oli tullut vaihtokelpoista massaa. Kolmanneksi Amerikka oli ihroittumassa: kaikki lainasivat rahaa ja keinottelivat sillä. Amerikasta oli tulossa koronkiskurivaltio.

Loppuvaiheessa nuoret haukkuivat Majakovskia pikkuporvariksi, mistä hän pahoitti mielensä. Tuohon aikaan kyseessä oli hirveä haukkumasana, mutta itse asiassa tuo entinen rabulisti, joka oli tunnettu kaiken maailman älyttömistä tempauksistaan, oli joka tapauksessa jo muuttunut rauhalliseksi ja järkeväksi ainakin tässä pikku kirjasessaan. Niinhän oli -toistaiseksi- myös koko bolševismi. Pahin olikin sitten edessä.