Suuri taistelu

 

Taistelu

 

Toivo Pekkanen, Isänmaan ranta. WSOY 1937, 385 s.

 

Maailmansotien välisenä aikana ei vasemmistolaisuus ollut muotia suomalaisessa kulttuurissa. Itse asiassa melko sävyisillekin kirjoille saattoi olla vaikea löytää kustantajaa, mikäli niiden näkökulma oli vasemmistolainen.

Kansalaissodan rintamien perintö oli yhä vaikuttamassa ja mikäli itse sodasta puhuttiin, oli korrektia esittää se kertomuksena intomielisistä sankareista, jotka olivat verellään lunastaneet maalle vapauden. Niin sanoakseni vaihtoehtoinen totuus kyllä sekin tarvittaessa löytyi, mutta se oli puolestaan niin täynnä vihaa ja asenteellisuutta, että se oli helppo myös hylätä.

Tämä kirja on oman aikansa perspektiivistä melkoinen harvinaisuus sikäli, että se käsittelee kiihkottomasti tuon sodan perintöä molemmilta puolilta. Näkökulma on itse asiassa kyllä työläisten, mutta myös porvaristo ja äärioikeisto saavat osakseen ymmärtävän käsittelyn.

Vaikka Pekkanen varoo sekoittamasta toisiinsa yksilöitä ja yhteiskunnallisia ryhmiä, tulee myös jälkimmäisten merkitys voimakkaasti esille tässä kirjassa, jossa kuvataan luokkataistelun kärjistymistä, suurta lakkoa jossakin kaupungissa, joka muistuttaa kovasti Kotkaa.

Ajankohdaksi kerrotaan sodanjälkeinen nousukausi, jolloin kieltolaki oli vielä voimassa. Toisin sanoen puhutaan 1920-luvusta ja sen aatteista ja muodeista. Neuvostoliitto tulee yllättävän vähän esille, mutta ennen vuosikymmenen loppuahan se ei juuri antanutkaan aihetta puhua itsestään muuten kuin varoittavana esimerkkinä. Siinä roolissa se taitaakin vilahtaa, vaikka nimeä ei mainita.

Toinenkin Neuvostoliitolle annettu merkitys tulee esille sikäli, että suuri työläisten lakko esitetään vastapuolella selvästi poliittisena ja sitä väitetään itänaapurin rahoittamaksi. Asia ei tässä romaanissa pidä lainkaan paikkaansa, vaikka tosiasiassa sikäläistä rahaa kyllä saatiin Suomeenkin ainakin vuosikymmenen vaihteen satamalakkoa ja telakan työtaistelua tukemaan.

Pekkasen kirjassa kyse joka tapauksessa on puhtaasta luokkataistelusta, jossa työläisten niukkuudessa elävät joukot pyrkivät saamaan oikeudenmukaisemman osansa työnsä tuloksesta. Nousukausihan on parantanut myös heidän taloudellista tilannettaan, joka kuitenkin on yhä varsin haavoittuva.

Lakko on kuitenkin vaarallinen yritys juuri tuon haavoittuvuuden takia. Työnantaja ei ole halukas myönnytyksiin ja pystyy murtamaan lakon rikkurivoimin. Taloudellisesti yritys päättyy katastrofiin.

Lakon kuvauksena tämä kirja lienee uraauurtava ja se myös käsittelee aihettaan monin verroin monipuolisemmin kuin nykyinen tendenssikirjallisuus omia kohteitaan.

Rupeamatta tässä sen enempää selostamaan kirjan henkilöitä ja heidän suhteitaan, näyttää sen yleinen sävy olevan pessimistinen, mutta ei alistunut. Tämä taistelu hävitään ja nouseva nuori polvi näyttää olevan koko idealle vihamielinen. Tulevaisuudessa luokkien konflikti tulee kuitenkin jatkumaan ja jossakin vaiheessa työläisten taloudellinen, henkinen ja sosiaalinen asema nousee.

Kirja on ilmeisesti kirjoitettu joskus 30-luvun puolivälin paikkeilla, jolloin takana oli lama ja siitä toipuminen oli alkanut. Luultavaa on, ettei kukaan voinut edes unissaan kuvitella sitä uutta vaurautta, joka satoi kaikkien väestöryhmien ylle tulevina sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.

Tämä kirja kuuluu siis menneeseen maailmaan ja saattaa olla, että sen teemat ovat monen mielestä toivottoman epäkiinnostavia. Suomalainen kapitalismi tarjosi myös työväelle tien vaurauteen ja arvostukseen ja sillä siisti. Ketäpä kiinnostaisivat niiden ihmisten maailmankuvat, jotka eivät nähneet nenäänsä pidemmälle?

Kirja on kuitenkin varsin kiinnostava sekä rohkeana ja suorapuheisena yhteiskunnallisena analyysinä että myös ajankuvauksena ja henkilöidensä psykologian tulkitsijana.

Samalla siinä asetetaan elettävä aikakausi laajempaan historialliseen perspektiiviin ja katsotaan rohkeasti silmiin sekä kansalaissodan perintöä että tulevaisuutta, joka ei näytä valoisalta.

Kirjailija esittää usein kiinnostavia henkilökuvia muun muassa ammattimaisista rikkureista ja uskoo, ettei heidän historiaansa tulla koskaan kirjoittamaan. Moni muukin asia, jota aikanaan pidettiin mahdottomana, on sittemmin toteutunut.

 Kulloisetkin intellektuaaliset muodit ovat vain aikansa lapsia, ja sama varmasti pätee myös nykyisiin ideologioihin. Harvat asiat ovat yhtä häilyväisiä ja epävakaita kuin ajan henki. Sen kuvaaminen jo omana aikanaan on juuri siksi niin tärkeä asia. Siksi Pekkanen on yhä kiinnostava. Lieneeköhän meillä yhtä kiinnostavia oman aikamme kuvaajia?