Suurvallan synty

 

Motto:

Mi huuto ja hurraa kadulla kajaa?

-Siellä tyhmyys aasin valjaissa ajaa!

 

Enpä muista ihan äsken nähneeni niin suurta määrää facebook-harrastajia juhlamielellä, suoranaisessa hurmiossa kuin tänään. Tunteet liekehtivät kuin Suomi-Ruotsi-maaottelussa. Yleinen käsitys näyttää olevan, että Suomi on nyt nostettu suurvaltojen joukkoon.

Syykin on selvä: on muuten meillä nyt sellaiset pyssyt, että vierähän naapuria tukka suorana, jos niikseen tulee…

Ja kaikki tämä siitä käsittämättömästä armosta, että meille on oltu suopeita siellä kaikkein korkeimmalla taholla, jossa maailman kohtalot päätetään. Iltalehden huippujournalistit kiteyttivät asian: Pentagonin lausunnosta käy ilmi, että Yhdysvallat haluaa aseistaa Suomen moderneimmilla aseilla, jotta Itämeren piirissä säilyisivät rauha ja tasapaino.

Taidatkos asian ydintä enää nasevammin esittää! Kansakuntamme on nyt saanut luottamuslauseen korkeimmalta mahdolliselta taholta. Sota, joka vielä äsken näytti väistämättä nielaisevan kitaansa maamme, joka ei vieläkään ole käyttänyt Nato-optiotaan, on nyt väistynyt kauas taa…

Meillä on nyt aseita, jotka ovat huimasti edellä esimerkiksi vaarallisen naapurimme aseita ja tämähän tulee tilanne tietenkin olemaan maailman tappiin saakka. Miksei muka?

Aivan erityisen tärkeää on kyky lähettää risteilyohjuksia naapurin alueelle jopa tuhannen kilometrin päähän. Armeijamme on rauhan armeija, eikä missään tapauksessa aloita sotaa, mutta jos meidän kimppuumme hyökättäisiin… Niinpä niin. Silloin täältä pesee.

Talvisodan aikana presidentti Ryti kyseli mahdollisuutta saada maamme käyttöön 50 pommikonetta. Niiden avulla olisi ehkä voinut panna naapurin ajattelemaan, miltä se oikein tuntuu, kun on itse pommitettavana…

Varsinaisia kostopommituksia siviilimaaleja vastaan ei meiltä sitten koskaan tehty, mikä tuntuu myös jälkikäteen viisaalta päätökseltä. Kostaminen siviileille on jo sinänsä sairas idea ja sitä paitsi resursseja tarvittiin muuhun. Vihollinen valehteli sodankäynnistämme minkä ehti, mutta oli ilman muuta fiksua olla antamatta siihen todellista aihetta.

 Pariisin rauhassa pommikoneet sitten vielä varmemmaksi vakuudeksi kiellettiin Suomelta, joten Moskovassa sopi pitää maatamme tässäkin suhteessa aivan vaarattomana kolkkana, ellei siitä tulisi täysi sotilaallinen tyhjiö.

Nyt tilanne on muuttunut. Olemme liittyneet suurvaltojen riveihin, missä emme koskaan ennen ole olleet. Mikä tässä nyt on sitten tarkkaan ottaen muuttunut, paitsi että asia tuntuu komealta. Onko ainoastaan rauhan säilyminen rajoillamme ja vähän niiden sisäpuolellakin varmistunut, kuten riemuitsevat journalistit ovat päätelleet?

Kun asioita ajatellaan sotilaiden pirullisella logiikalla, seuraa uuden, vaarallisen hyökkäysaseen ilmestymisestä oman maan rajalle harvoin pelkästään alistunutta päättelyä, jonka mukaan tuota asetta pitää nyt sitten vain tyytyä pelkäämään.

Sotilaat saavat palkkaa siitä, että he valmistautuvat tuhoamaan kaikki potentiaaliset vaarat, jotka uhkaavat heidän maataan ja heidän omia sotavoimiaan. Voimme olla varmoja siitä, että mikäli maamme ei ennen uusien hyökkäysohjusten tilaamista kuulunut mahdollisiin ensi- ja muiden iskujen kohteisiin, niin nyt eli tästedes se ainakin kuuluu.

Luulenpa jopa, että sellaisessa vainoharhaisessa ympäristössä, joka naapuriemme ns. silovikien keskuudessa näyttää vallitsevan, ollaan valmiita sijoittamaan hyvinkin paljon resursseja siihen, että etenkin Pietaria ja Jäämeren tukikohtia erittäin lähellä olevat ihmeaseet voitaisiin likvidoida mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti.

Mutta tällaisethan ovat tyypillisiä suurvallan murheita. Jos haluaa olla sellaisen voiman herrana, joka kykenee tekemään muista silppua silmänräpäyksessä, saa myös varautua siihen, että asiaa ei naapurissa noteerata pelkästään nyökyttelemällä.

Sotilaat ovat meillä kuulemma kovin tyytyväisiä päätökseen, ainakin niin kauan, kun kyseessä ei ole käenpoika, joka syö kaiken, mitä koko pesä tarvitsisi. Ehkä sitä rahaa sitten riittääkin loputtomasti, tarvetta ainakin tulee olemaan.

Meidän maammehan ei tosiaankaan ole mikään imperialistinen valta, joka himoitsisi naapurien huonetta, maata, palvelijoita tai karjaa tai mitään muutakaan. Jokainen meillä ymmärtää tämän asian yhtä selkeästi kuin sen, että Nato on maailman merkittävin rauhanliike, joka on suorittanut hyökkäystoimia vain hyvin harvoin. Eipä siis ole mitään asiallista syytä vetää hernettä nenäänsä meidän aseistamme, jotka ovat maailman parhaita.

Valitettavasti emme kuitenkaan pysty sanelemaan sitä, mitä muut ymmärtävät, eli miten muut valtiot asiaan suhtautuvat, tarkoittaen tietysti Venäjää.

Mutta ainakin nyt sen voisi meilläkin lisäksi ymmärtää, että aseistuksen alalla kehitystyö on tavattoman intensiivistä ja siinä luultavasti merkittävimpiä tuloksia on viime aikoina saavutettu juuri Venäjällä. Mikäli tämä uusi lentokonetyyppi tosiaankin nyt on merkittävästi muita parempi, ei ole mitään syytä kuvitella, että se olisi sitä ikuisesti tai edes kymmenen tai viisikään vuotta… Mutta suurvalloilla on suurvaltojen murheet. Ei ole yhtä helppoa kuin kunniakasta kuulua siihen klubiin.

Näyttää siltä, että sotilaat ovat viime vuosina johtaneet turvallisuuspolitiikkaamme aivan suvereenisesti ja muut ovat vain tyytyneet ihastelemaan ammattimiesten ylivertaista pätevyyttä alallaan. Raha ei ole tuntunut missään, kun on pitänyt hankkia vaikkapa kuljetushelikoptereita ja niiden tueksi tietenkin taisteluhelikoptereita ja niiden… Niin, missäpä nuokin, aikanaan välttämättömät ihmeaseet nyt ovat ja mitä niillä tehdään?

Maamme on kolmen tunnin junamatkan päässä Venäjän toiseksi tärkeimmästä keskuksesta. Risteilyohjus lentää sinne nopeammin kuin kukaan arvaakaan ja sieltä tänne voidaan yliääniohjuksella iskeä vielä paljon, paljon nopeammin. Sellaisia emme missään tapauksessa voi torjua.

Arvaan, että ollakseen edes jollakin tavoin uskottava, uusi lentokone on (salaisissa?) tukikohdissaan suojattava erittäin tehokkaasti ja mahdollistettava kaikissa tapauksissa sen suorittama kostoisku, mikäli se on provosoinut ennalta estävän iskun itseään vastaan.

Tuon iskun kohteesta joutunevat päättämään myös poliittiset päättäjät, elleivät he nyt jo lopullisesti ole luovuttaneet valtaansa asiantuntijoiden käsiin. Suurvallalla on suurvallan huolet. Vastuuta riittää.

Myönnän, että itseeni teki puistattavan vaikutuksen puhuminen Suomen hävittäjästä. Näkisin kovin mielelläni, että maamme jätettäisiin kokonaan hävittämättä ja panostettaisiin hyökkäyskyvyn sijasta torjuntaan. Tämä pitäisi kiusauksen ennakoivaan iskuun matalana.

Natossahan me emme sitten vieläkään sentään ole ja tuskin edes liitymme, ellei Venäjä lopullisesti möhli suhteitaan meihin. Itse kukin ymmärtää kuitenkin helposti, että meille luovutetaan noita ihmeellisiä hyökkäysaseita siksi, että voisimme tarvittaessa osallistua Naton suunnittelemaan Baltian ilmapuolustukseen.

Sehän saattaa olla kovin hyvä asia, mutta maailmassa on paljon muitakin hyviä asioita, joiden tekeminen ei ole meidän velvollisuutemme. Näin ainakin ajateltiin niinä aikoina, jolloin maatamme ei vielä pidetty vasalli… tarkoitan suurvaltana.

Nyt se tilanne on saattanut jo tykkänään muuttua tai ainakin olla koko ajan hiljaa hiipien muuttumassa. Kun lapset, naiset ja hölmöt riemuitsevat kuullessaan mitä suurvallan varusteluteollisuus heille kertoo, on syytä huoleen. Politiikka on tahdon asia ja kaipaa tuekseen ennen muuta tervettä järkeä. Aseet eivät voi sitä korvata, vaikka niitä olisi enemmänkin.