torstai 1. syyskuuta 2022

Suurvallan ainekset

 

Suuruuden viettelys

 

Mauno Koivistokin liittyi aikoinaan siihen suureen joukkoon, joka on kirjoittanut aiheesta Venäjän idea. Siihen kehotettuna hän tiivisti kirjan sisällön lapidaariseen lauseeseen: Venäjän ideana on olla suuri. Kun kysyttiin, mikä oli sitten Suomen idea, hän vastasi yhdellä sanalla: selviytyminen (vyžit).

Kun muistelee, miten ahkerasti Venäjän ideaa noihin aikoihin etsittiin peräti valtiollisten projektien voimin, kuulosti tuo yksinkertaistus aika huvittavalta. Toisaalta se oli kaikessa yleisyydessään ainakin jossakin määrin tosi. Kun Venäjä jo oli suuri ainakin pinta-alaltaan, se siis myös jo toteutti ideaansa. Mutta riittikö se?

Kuten nyttemmin on ilmennyt, Putinin Venäjää vaivaa suuruudenhulluus, joka ei liity pelkästään perusteettomiin luuloihin oman merkityksen suuruudesta, vaan ilmenee myös puuttuvan suuruuden hankkimiseen liittyvänä pakkomielteenä (venäjäksi asia ilmaistaan mainiosti termillä manija velitšija). Sama tautihan vaivasi aikoinaan Hitleriä (Deutschland muss ein Weltmacht, oder überhaupt nicht sein!).

Olen varmaan jo kiusaksi asti aina silloin tällöin kertonut siitä, miten Venäjän tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen johtaja, vanha ystäväni Andrei Nikolajevitš Saharov esitteli minut eräässä kansainvälisessä konferenssissa: tässä tulee todellisen suurvallan edustaja: hän on Suomesta!

Tässä ei ollut mitään ironiaa. Minulle Saharov pohti asiaa usein ja tuli aina samaan johtopäätökseen: Suurvaltaisuus (deržavnost), aseet ja sotamaine ovat pelkkää katinkultaa. Suurvalta on se, joka kykenee takaamaan kansalaisilleen hyvän elämän. Teillä Suomessa ei missään näy sotilaita eikä poliiseja. Se on hyvä merkki. Nehän ovatkin pelkkiä tyhjöntoimittajia, jotka eivät tuota mitään arvokasta.

2010-luvun Suomi, Nokian ihmemaa ja teknologian suurvalta todella oli monessa suhteessa imponoiva ilmiö. Eihän Venäjällä ollut mitään vastaavaa esitettävänä.

Saharov kertoi olleensa myös Putinin historianopettajana Baikal-järvellä. Hänen käsityksensä ”kylmäsilmäisestä” Putinista ei kuitenkaan ollut hyvä ja ilmeisesti tyytymättömyys oli molemminpuolista. Pian Putin hankki toisia historiaeksperttejä, jotka näköjään vetosivat paremmin entisen KGB-filuurin yksinkertaiseen sieluun.

On ilmeistä, että avainkäsitteeksi tuli nyt suuruus ja se suuruus oli juuri sitä suurvaltaisuutta (deržavnost), jonka tyhjyyttä Saharov, hyvä historiantuntija, oli oppinut kammoksumaan.

Nikolai Bakukin kertoi joskus kolmesta eri valtion kansalaisesta, jotka kukin ylpeilivät sillä, mitä heillä valtionsa ansiosta oli. Eräälle oli ylpeyden aihe maansa rikkaus ja hyvinvointi ja toinen korotti kunniaan kansalaisvapaudet, mutta kolmas rehenteli sillä, että hänen hallitsijallaan oli käytössään kaikkein vahvin väkivaltakoneisto ja hän kykeni tappamaan ja orjuuttamaan niin oman kansansa kuin kaikki muutkin…

Ellei tarina ole totta, on se ainakin hyvin keksitty, se non e vero, e molto ben trovato. Tuohon kolmanteen kategoriaan kuuluvia ihmisiä näemme yllin kyllin ympärillämme. Venäläinen, kuten jokainen muukin, haluaa olla ylpeä maastaan. Voi olla, ettei se kykene antamaan kansalle enempää hyvinvointia kuin vapauttakaan, mutta tuhovoimaa löytyy kyllä…

Tyhmänylpeydeksi muuttunut kansallinen ylpeys kestää jopa nöyryytykset eivätkä mitkään paljastukset siitä, miten rikollinen sota tuhoaa onnettomien sotilaiden ohella aivan viattomia sivullisiakin, mene mitään säikkymättömän patriootin aivoihin. Hänelle Venäjä on joka tapauksessa kotka, joka liitelee mittaamattoman paljon vähäisiä naapureitaan korkeammalla. Sen uljasta lentoa eivät rienaajat kykene häpäisemään.

Entäpä, jos Venäjä kykenisi pakottamaan niin Ukrainan kuin muutkin naapurinsa väkivaltaiseen komentoonsa? Millaista suuruutta tuo suurvalta edustaisi?

On pelättävissä, että se kykenisi vain niin sanoakseni kolmostyypin suuruuteen yllä mainitussa Bakuninin typologiassa. Andrei Nikolajevitšin unelmoiman jättiläismäisen Suomen sijasta Suur-Venäjä taantuisi parhaimmillaankin parodiaksi 1800-luvun tsaristisesta pakkovallan, mielistelyn, varastamisen ja ulkokultaisuuden valtakunnasta.

Niitä, joille neuvostonostalgia antaa myös nykypäivän toimintaohjeet, ei tuollainen suuruus ilmeisesti olisi lainkaan vastenmielistä.

Uusimmassa Foreign Affairs-lehden numerossa kirjoittaa RAND-Corporationin tutkija Michael J. Mazarr siitä, mikä tekee valtioista suuria (What Makes a Power Great?).

Venäjästä Mazarr ei tässä puhu eikä kaiketi ota vakavasti ajatusta siitä, että siitä voisi tulla suuri sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen sijaan hän keskittyy USA:n ja Kiinan sekä monien historiassa vaikuttaneiden suurvaltojen suuruuteen ja sen ehtoihin. Artikkeli perustuu laajaan tutkimukseen.

Keskeisiä ehtoja, joita suurvallan on täytettävä, on seitsemän: kansallinen kunnianhimo, osallistumismahdollisuudet kansalaisille, yhteinen kansallinen identiteetti, aktiivinen valtio, tehokkaat sosiaaliset instituutiot, oppimisen ja sopeutumisen painottaminen sekä merkittävän suuri diversiteetti ja pluralismi.

Nämä tekijät eivät ole mikään hokkuspokkus, joka sellaisenaan riittää maailmanvallaksi pääsemiseen ja sitä paitsi ”suuret” valtiot saattavat olla pyrkimättäkin maailmanvalloiksi, kuten Ruotsi ja Etelä Korea.

Tärkeää on myös eri tekijöiden tasapaino ja niiden kohtuullinen määrä. Jos vaikkapa kansallinen kunnianhimo kasvaa suhteettoman suureksi, on se varma tie romahdukseen. Ehkäpä tämä kannattaisi myös meillä muistaa vaikkapa ”ilmastopolitiikkaa” hahmoteltaessa.

Kuten sanottu, USA ja Kiina ovat tässä kiinnostuksen kohteena ja kirjoittajasta näyttää siltä, että Kiina yllättävän hyvin täyttää myös nämä suuruuden ehdot. USA sen sijaat saattaisi tarvita suorastaan uuden kansallisen projektin päästäkseen taas vauhtiin.

Mikäli ajatellaan Venäjää, joka tässä kirjoituksessa siis mainitaan vain uhkana, sen valitsema käskytyksen ja repression politiikka näyttäisi palvelevan huonosti pääsyä todellisen suuruuteen.

Venäjältä taitaa puuttua myös yksi hyvin tärkeä edellytys: aktiivinen, julkisista asioista kiinnostunut eliitti, joka edustaa laajempia yhteisuntakerroksia ja liittyy niihin sosiaalisen liikkuvuuden kautta.

Mitäpä sanoakaan Venäjän instituutioiden tehokkuudesta ja pluralismista? Tuo jälkimmäinen kyllä on RAND:in tutkimuksessa käsitetty ilmeisen laajasti, sillä jopa Japanissa mainitaan olleen sitä merkittävästi.

Venäjän nykyinen, demokratiaa simuloiva järjestelmä ei tutkimusten mukaan nauti kansan luottamusta. Luottamus henkilöityy vallan huipulle. Neljä viidesosaa Venäjästä on riippuvaista vallasta eli käytännössä presidentistä ja tottelee häntä ja luottaa vain häneen.

Tämä saattaa olla autoritaarisen hallitsijan kannalta ihannetila, mutta se on samalla myös jarru pyrittäessä kohti sellaista tulevaisuutta, jossa maa kykenee ottamaan vastaan uudet haasteet ja nousemaan kansojen joukossa ihaillulle kunniasijalle.

Ellei nyt sitten kunniaksi riitä pelkästään se, että hallitsee sellaisia voimia, jotka kykenevät toimimaan kaikkien muiden pyöveleinä ja orjuuttajina.

 

 

23 kommenttia:

  1. Suuruuteen pyrkiminen tuntuisi olevan merkki jonkinlaisesta ajattelun alkeellisuudesta. Siinä pelataan monen muuttujan tasapainottelun ja optimoinnin sijasta oikeastaan vain yhdellä muuttujalla. jonka mukaan pitää olla enemmän tai pitää olla isompaa. Sen ajattelumallin seurauksena tahtoo olla valtion tai imperiumin paisuminen hallitsemattoman kokoiseksi, jolloin voimavaroja kuluu jatkuvasti enemmän hajoamaan pyrkivän rakennelmaan koossapitämiseen. Tämä kehityskulku näkyi Rooman valtakunnassa, joka sitten hajosi läntiseen ja itäiseen puoliskoon ja läntinen puolisko romahti kokonaan. Sama kasvun, keskityksen ja hajoamisen sykli on toistunut Kiinassa useampaankin kertaan. Vastaava kehitys tapahtui Britannian imperiumissa, jossa jatkuvasti lisääntyvistä siirtomaista tuli kasvava taloudellinen ja hallinnollinen taakka. Oikeastaan emämaan pelasti se, että salli siirtomaiden itsenäistymisen. Hyvin samantapainen kehitys oli tapahtumassa myös Neuvostoliiton hajotessa, kun satelliitit ja Baltian maat lähtivät omille teilleen. Valitettavasti Putin ei ymmärtänyt käyttää tilannetta ja tilaisuutta Venäjän kehittämiseen vaan ryhtyi haaskaamaan maan voimavaroja sotavarusteluun ja sotilaallisiin seikkailuihin. Niinpä tuloksena näyttäisi nyt olevan köyhtyvä maa, joka ei pysty tekemään kelvollisia autoja mutta jonka tankit ja hävittäjätkään eivät ole kyllin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imperial overstretch on aina Vaara, kuten muukin liioittelu.

      Poista
    2. Timo , loistava analyysi, kiitos. Terkut kauttasi J-P'lle vanhoja IT kamuja

      Poista
  2. "hän vastasi yhdellä sanalla: selviytyminen (vyžit)"

    Mitä tuo sana oikeastaan tarkoittaa kun olen lukenut sen käännetyksi eloonjäämisenä tai olemassaoloksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaimellisesti jäädä henkiin, kuten ruotsin överleva. Onkos siinä nyt suurta eroa selviytymiseen? Kuten englannin survive.

      Poista
  3. Olipa nyt kyse yksilöstä ta kansasta, niin tie todelliseen menestykseen käy oikean motivaation ja itseensä uskomisen kautta. Kansallisuusaate ja isänmaallisuus ovat sittenkin ulkoisia korvikkeita yksilön tai yhteiskunnan itsetunnon rakentajina.

    Vaikka amerikkalainen unelma on aina ollut aika materialistinen, niin unelma ei ole ollut esteenä myöskään todellisemmille arvoille. Siinä on ollut sen voima ja taitaa olla edelleenkin, jahka päästään eroon tuosta kommunistisesta wokehörhöilystä. Venäjällä on paljon syvällistä henkevyyttä. mutta se ei ole koskaan kanavoitunut venäläisissä sisäsyntyiseksi yhdistäväksi unelmaksi vaan unelmat ovat aina olleet jonkun auktoriteettitahon luomia. Venäjällä ja Kiinalla on kyllä kummallakin sisäsyntyisiä ominaisuuksia, mutta kun ne vahvimmillaan esiintyvät autoratiivihakuisuutena, niin sen takia nämä maat tulevat aina olemaan kokoaan pienempiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa tuli taas iso kasa ideologista p...aa.

      Poista
  4. "Venäjän ideana on olla suuri."

    Eikö tämä ole kaikkien suurvaltojen idea. Venäjän erityispiirre on vallan yksinvaltaisuus, kansan orjallinen suhtautuminen siihen sekä Venäjän rajattomuus ts sillä ei ole luonnollisia rajoja (vrt esim Ranska). Venäjän suuruus on valitettavasti ollut usein tuota Bakuninin suuruutta eli suurvaltaisuutta (deržavnost). Vanhan vitsin mukaan Venäjä tuntee olonsa turvalliseksi vasta kun sillä on omat joukot molemmin puolin rajaa. Tuon ajattelun tragiikka on siinä, että silloinkin muodostuu uusi raja, joka koetaan uhaksi ja joka vaatii toimenpiteitä ja "erikoisoperaatioita" ...

    VastaaPoista
  5. "Keskeisiä ehtoja, joita suurvallan on täytettävä, on seitsemän: kansallinen kunnianhimo, osallistumismahdollisuudet kansalaisille, yhteinen kansallinen identiteetti, aktiivinen valtio, tehokkaat sosiaaliset instituutiot, oppimisen ja sopeutumisen painottaminen sekä merkittävän suuri diversiteetti ja pluralismi."

    Historiassa suurvaltoja (esim Rooma, Mongolien valtakunnat, Kiina, Ludvig XIV Ranska, Saksan keisarikunta ja Natsi-Saksa, Neuvostoliitto) ilman ainakaan kaikkia noita Mazarrin ehtoja pelkällä verellä ja raudalla. Ei ole - valitettavasti - mitään perusteita uskoa, ettei näin voisi olla jatkossakin.

    VastaaPoista
  6. "Köyhtyvä maa?" Ai tankit ja hävittäjät eivät ole kyllin hyviä? Ihan kyllin hyvin nuo ovat näyttäneet toimivan. Saksalaiset ja ranskalaiset lelut eivät näyttäisi kestävän kuin korjaamoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunnelkaa tarkasti tätä viestiä, torvensoittoa, asianosaiset! Catilina lienee maailman paras Venäjän tuottamien tankkien ja hävittäjien asiantuntija! Venäjän sodat ovat über alles. Rauhaa ei tarvita.

      Poista
    2. Suhoi 25 hävittäjissäkin lentäjät käyttävät Garminin (sveitsiläisiä) harrastekäyttöön tarkoitettuja navigaattoreita, koska ne ovat tarkempia kuin koneiden venäläiset gps-laitteet. Näin jo Syyriassa. Venäläisissä tankeissa taas ei tahdo tykkitornit oikein pysyä mukana matkassa.

      Poista
    3. Se varsinainen ongelma on siinä, että Venäjä ei ole pystynyt tuottamaan MUUTA kuin ajoittain hyviä tankkeja, hävittäjiä ja ohjuksia. Mainitsepa Catilina yksi kansainvälisesti menestynyt venäläinen kuluttajatuotebrändi tai palvelukonsepti.

      Poista
    4. Onko Venäjä koskaan saanut noita rauhassa ja ilman länsipakotteita kehittää ja markkinoida?
      Maahan on ollut "piiritystilassa" vuoden 1918 jälkeen lähes koko ajan.

      Poista
    5. ”… Suhoi 25 hävittäjissäkin lentäjät käyttävät Garminin (sveitsiläisiä) harrastekäyttöön tarkoitettuja navigaattoreita…”

      Aha. Hyvä tietää; hyvä kun sinä tiedät. Sekä GPS:n ja GLONASS:n tarkkuudet ovat alle 10 m. Eiköhän sillä saa riittävän tarkan paikan hävittäjän vauhdissa. GPS on yleisesti aavistuksen tarkempi, paitsi pohjoisessa, jossa GLONASS on tarkempi.

      Tämä nippelitietohan on turhanpäivästä. Mielenkiintoisempaa on, että jotkut tosiaan arvelevat venäläisten hävittäjien käyttävän harrastajaluokan Garmineita taistelussa.

      Poista
    6. Kataliina ei seuraa, mitä Ukrainassa tapahtuu, paitsi ehkä Putkosen ja Bäckmannin tietotoimiston kautta.
      Jokaiselle Youtubea seuranneelle on jo tullut selväksi, että venäläinen tankki on surmanloukku sen miehistölle, koska he istuvat tykkitornissa käytännössä ammusvaraston päällä. Miehistön lukumäärän minimoimiseksi tankissa on erikoinen latauskoneisto, jonka vuoksi ampumatarvikkeet ovat siis samassa tilassa miehistön kanssa. Kun vaunuun tulee osuma, ampumatarvikkeet syttyvät, ja usein koko tykkitorni lentää irti vaunusta, joskus kymmenien metrien päähän. Joidenkin tietojen mukaan jo kova täräys saattaa sytyttää ammustarvikkeet. Voi kuvitella, miten miehistölle käy. (Tosin Venäjällähän on sanonta, että akat synnyttää uusia.) Sen vuoksi vaunun miehistö matkustaa mielellään vaunun ulkopuolella siirtymätaipaleilla, jos se suinkin on mahdollista.
      Esim amerikkalaisessa tankissa, joka on kooltaan suurempi, ammukset ovat miehistön suojelemiseksi erillisessä paineenkestävässä osastossa, josta yksi miehistön jäsen ottaa ammukset yksi kerrallaan lataukseen. Siten miehistöllä on ainakin teoreettiset mahdollisuudet selvitä osumasta.

      Poista
    7. Tuo Suhoi-juttu on Iltalehden levittämää länsipropagandaa, lähteenä venäläinen Suhoi- pilotti.

      Poista
  7. "Löysin" juuri Tsehovin novellituotannon ja on ollut aika silmiä avaavaa havaita, miten erinäiset sankarit niissä saattavat tuskailla Venäjän asemaa maailmassa täysin samoin sanankääntein, kuin nykyään. Toki enimmäkseen koomisia ihmissuhteita pitävät sisällään.

    VastaaPoista
  8. >…Neljä viidesosaa Venäjästä on riippuvaista vallasta eli käytännössä presidentistä…

    Siis juuri niin kuin meilläkin. Suomessa tämä ihannointi ja riippuvuus vallasta on jopa suurempaa, yli 90 prosenttia. Ja kuten tällaiseen riippuvuuteen kuuluu, se on usein perusteetonta, vähän niin kuin jumaluskovaista. Galluppien mukaan kansa uskoo vakaasti Niinistön olleen ratkaiseva henkilö koronan kukistamisessa.

    Kyllä kansamme kaipaa edelleen tuota sankaruuden ja suuruuden ihannointia, vaikkapa valheiden kautta. Kuten Vihavainen tässä taannoin kirjoitti (jatkosota), ”pyhästä kansallisesta narratiivista”, ja jos siihen ei mene mukaan, ”vihaa omaa kansaansa”. Tämähän kirjoitettiin siihen aikaan, kun Vihavainen oli menossa kaksintaisteluun sen yhden kanssa.

    VastaaPoista
  9. Pekka Kymäläinen2. syyskuuta 2022 klo 5.59

    Hyvä emeritusprofessori Timo, kiitos jälleen kirjoituksestasi.
    Tätä ”suurvalta-asiaa” olen itsekin useilla reissuillani Venäjällä ihmetellyt, eikä sen läpimeno venäläisten arki-ihmisten mielissä ole oikein selvinnyt millään.
    Jo 1980-luvun lopulta ihmettelin, miten itärajan takana suomalaisittain suorastaan 1950-luvun olosuhteissa elävät vastailivat aina elävänsä ”suurvallassa”. Vaikka heidän arkielämäänsä kuului sellaisia aikaa vieviä asioita, kuin puhtaan veden kantaminen ämpäreissä kotiin, kun ns. Kunnallisen vesiverkoston vesi oli käyttökelvotonta.
    Kysyessä päättäjiltä tai heitä lähellä olevilta, asia luvattiin korjata pian ja juuri nyt ilmennyt vika johtui aina jostain ulkoisesta syystä.
    Kun vuoden päästä kävi katsomassa, miten asia on edennyt, jouduttiin pääsääntöisesti vettä kantamaan yhä enemmän, kun verkoston ongelmat olivat vain laajentuneet.
    Nadvidzyn kaupungissa Karjalassa oli iso alumiinitehdas, joka työnsi kaikki jätevetensä läheiseen järveen. Kaupungin juomavesi otettiin putkistoon järvestä, ja muka puhdistettiin. Lääkärit ihmettelivät, mikä lasten hampaita vaivaa, kun ne tippuivat ennen aikojaan. No veden epäpuhtaudet ne hampaat söivät, mutta suurvalta jatkoi ihmisten mielissä elämäänsä.
    Miten tätä selittää läntisessä hyvinvoinnissa eläville, jotta he tajuaisivat todellisuuden ja sen, mitä ulospäin Venäjältä ”suurvallasta” vakuutetaan.
    Miksi lännessä edelleen puhutaan Venäjän vaaleista?
    Ei ne mitkään vaalit ole, vaan ohjatussa demokratiassa (nykyisessä diktatuurissa) lasketaan oikea tulos, oli sitten vaaliuurniin tiputettu mitä tahansa.
    Tätäkin olen ihmetellyt, että puhutaan lännessä että venäläisten on hyvä nähdä lännen ja Suomen elämää, jotta sitten voisivat omaa maataan (suurvaltaa) ohjata oikeaan suuntaan.
    Eihän ihmiset Venäjällä välitä vallasta mitään, koska tietävät siihen vaikuttamisen mahdottomaksi. He välittävät ainoastaan suvustaan, lähipiiristään ja ystävistään - sekä tietenkin sellaisista henkilöistä, joiden tunteminen auttaa heitä arkielämässä - kuten hankkimaan vaikkapa sitä puhdasta vettä.
    Miten tällainen nyt on muka suurvalta? En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kaikki niin totta. Muistan 80- ja 90-luvuilla Venäjän syrjäseuduilla käyneenä aivan käsittämättömän rähjäisyyden keskellä ajatelleeni, että jos tänne pitäisi jäädä, olisi ainoa keino hankkia vahvaa köyttä ja vahvaoksainen puu.
      Miksi pitää kaikki tehdä väärin, kun oikein tekemällä työ olisi helpompaa, oli joku vasemmistolainen rakennusmies ihmetellyt käytyään työläisten paratiisissa. Lainaus ei ole aivan sanatarkka.

      Poista
  10. Kerta kaikkiaan huvittavaa kun sekoitetaan suurvalta ja hyvinvointivaltio!

    Tässä on tietosanakirjan määritelmä suurvallasta:

    ”Suurvalta on valtio, jolla on ennen kaikkea sotilaallisen voimansa ansiosta ratkaisevan tärkeä asema kansainvälisessä politiikassa.[1] Sotilaallinen voima perustuu vahvaan talousasemaan, joka mahdollistaa suurvalta-armeijan ylläpidon kauppa- ja ulkopolitiikan painostusvälineenä. Suurvaltiollisuus voi olla myös alueellista, jolloin yksi valtio voi vaikuttaa ympäristöönsä, vaikka maailmanlaajuisesti se ei olisikaan merkittävää.”

    Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että ryysyköyhälistö ei vielä koskaan ole valtaa vaihtanut missään. Toki talonpoikaiskapinoita on esiintynyt aivan viimeaikoihin asti, kun eläiminä kohdelleet ihmiset ovat menettäneet malttinsa – hyvin hyvin harvoin nuo kapinat johtivat mihinkään merkittävään muutokseen. Valtio lakkaa olemasta, kun merkittävää valtaa pitävät menettävät uskonsa, talous on kaput tai valtio yksinkertaisesti vallataan. Kun tarkastelen suurvaltoja niin ei se alamaisten tai edes kansalaisten hyvinvointi ole ollut koskaan missään ykkösenä.

    Brittiläinen imperiumi oli huippuvuosinaan raaka luokkayhteiskunta, joka suomeksi sanottuna paskan nakkasi esimerkiksi köyhälistön asioista. Ensimmäisen kerran kansan hyvinvointi nousi Iso-Britanniassa puheeksi, kun viimeiseen Buurisotaan 1899-1902 vapaaehtoiseksi ilmoittautuneet miehet olivat niin karmeassa terveydentilassa, että huomattava osa vapaaehtoisista piti lähettää sinne slummiin takaisin, vaikka pula miehistä oli kova.

    Myöhemmin sitten taas tultiin siihen tulokseen, että esimerkiksi australialaiset ja kanadalaiset sotilaat olivat parempia sen takia, että heitä ole ”lellitty” vaan miehet ovat kasvaneet karuissa olosuhteissa. Toisen maailmansodan alkaessa sitten 25% kaupungeista evakuoitavista lapsista oli täisiä, mukaan pakattu säkki sisälsi sitten luteisia vaatteita ja kenkiä ei ollut välttämättä ollenkaan.

    On toki poikkeuksiakin olemassa, kolmannessa valtakunnassa työväenluokan asia oli valtaapitävien sydäntä lähellä, mikä usein jätetään mukavasti mainitsematta. Sotatalouteen siirtyminen lykättiin vuoteen 1943 koska henkilöautoja siviileille ja mm. tapettia haluttiin pitää suurelle yleisölle saatavilla. Sen sijaan suurmies Churchill määräsi poliisit aluksi häätämään suojaa hakevat lontoolaiset pois metroasemilta ”heikkoutta osoittamasta”. Oma komentopaikka toki sijaitsi käytöstä poistetulla metroasemalla.

    Eikä se nykyaika muutenkaan poikkea aiemmasta. Netistä löytyy entisen CIA:n psykiatrin luento, jossa tohtori kertoo, että Yhdysvalloissa noin 85% sotilaista ja poliiseista tulee rikkinäisistä perheistä. Yhä edelleenkin maailman ainoa supervalta värvää sotilaansa niistä joille ”maailma EI ole mahdollisuuksia täynnä”.
    Putinia ja Venäjän nykyistä eliittiä tuskin kiinnostaa jonkun sontakylän vesijohtoasiat paskan vertaa. Itse asiassa huomattavan moni venäläinen sopimussotilas on juuri syrjäseuduilta. Kuten eräs brittiläinen upseeri totesi, kun vierailija ihmetteli varuskunnan erilaisia koulujärjestelyjä upseereiden ja värvättyjen lapsille. ”Jos sotilaiden lapset pärjää hyvin koulussa, niin ei ne aikuisina liity armeijaan.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vertaa yli tai lähes sadan vuoden takaisia oloja nykyaikaan, voi tulla vertailuun vääristymää. Oli nyt suurvallan tarkka määritelmä mikä tahansa, niin kyllähän se "suurvalta" tuntui lähinnä vitsiltä, kun näki paikan päällä millaisissa kehitysmaaoloissa naapurissa elettiin vielä viime vuosituhannen loppuaikoina. Olihan ne toleranssit ainakin suurta siellä.

      Poista

Kirjoita nimellä.