perjantai 23. syyskuuta 2022

Uusi normaali?

 

Rikoksista ihmiskuntaa vastaan

 

Kyselin joskus Venäjällä, voisiko ydinaseilla olla missään tapauksessa ja koskaan hyväksyttävää käyttöä. Ensi-iskun rikollisuudestahan kaikki ovat yksimielisiä, mutta olisiko edes kostoisku hyväksyttävä asia? Kunnon vastausta en saanut.

MAD eli mutually assured destruction on tila, joka on toistaiseksi ilmeisesti estänyt ydinaseen sotilaallisen käytön. Edes ydinaseella uhkaaminen ei ole kuulunut sallittuihin asioihin, olisihan se alentumista rikollisen rooliin ja ilmaisisi vieläpä kaikkein suurimpien mahdollisten rikosten periaatteellista hyväksymistä.

Näyttää ikävästi siltä, että nyt on vähitellen siirrytty toisenlaiseen todellisuuteen. Jo vajaat kymmenen vuotta sitten Venäjän putinoidipiireissä puhuttiin uuden suuren sodan välttämättömyydestä ja riemuittiin sen tulosta jo etukäteen. Olihan siinä ainakin ala, jossa Venäjä olisi voittamaton.

 Izborskin klubin kokouksessa vallitsi jo vuonna 2014 sotainen euforia ja vuonna 2019 arvostettu kuoro esitti Iisakin kirkossa renkutuksen, jossa hilpeästi kuviteltiin USA:n kaupunkien muuttamista tuhkaksi (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=%D0%BA%D0%BE%D0%BD%D1%86%D0%B5%D1%80%D1%82%D0%BD%D1%8B%D0%B9+%D1%85%D0%BE%D1%80 ).

Myös uusista ydinaseiden kantoraketeista, kuten hypersonisesta Kinzalista ylpeiltiin julkisuudessa ja aloittaessaan hyökkäyssotansa Putin korosti, että ne, jotka uskaltaisivat puuttua asiaan, tuhottaisiin kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Siltä varalta, että jotakin olisi jäänyt epäselväksi, ilmoitti myös nimikuulu Dmitri Medvedev pariinkin otteeseen, että Venäjä voisi hyvin käyttää myös ydinasetta. Varmemmaksi vakuudeksi hän vielä hiljattain lisäsi, että se voisi käyttää myös strategista ydinasetta. Hänen puheitaan ei kannata kuitata juopon horinaksi. Ei hän ilman mandaattia saa mitä tahansa päästellä.

Millaiseen etiikkaan ja moraaliin tämä pöyristyttävä asia perustuu, ei kerrottu, mutta se on liiankin selvää: kysymys on täydellisestä, rikollisesta moraalittomuudesta, jonka kannattajiksi on avoimesti ilmoittauduttu.

Toki mikään rikos tässä maailmassa ei ole niin törkeä, ettei sille löytyisi innokkaita kannattajia. Sen, joka tätä epäilee, tarvitsee vain hetken aikaa selata internetiä. Kaikki Putinin suomalaiset kannattajat eivät ole trollitehtaan luomuksia eivätkä mielenterveyspotilaita. Hulluus vetoaa aina joihinkin, mikäli se on tarpeeksi hullua ja törkeää.

Izborskin klubin merkitystä Venäjän politiikalle on vähätelty ja vähäinen se saattaa ollakin. Sen sijaan ne asenteet, joita sen piirissä on esiintynyt, ovat aivan ilmeisesti olleet aikaansa edellä. Tässä välähdys kahdeksan vuoden takaa:

Torstai 29. toukokuuta 2014

Huomenna on sitten sota?

 

Huomenna on sitten sota

 

 

Завтра война! Вооруженные силы

и военная реформа в России.

Москва, Книжный мир, 2013. 383 с.

 

Juuri ennen toisen maailmansodan alkamista oli Neuvostoliiton suuri iskelmäsuosikki nimeltään Jesli zavtra vojna – jos huomenna syttyisi sota. Sanat ja sävelen voi helposti löytää netistä: Если завтра война, если завтра в поход, будь сегодня к походу готов!

Moskovalainen tutkija Aleksandr Nevežin, joka tuntee erinomaisesti tuon ajan kulttuurin ja propagandan maailmat, on korostanut, miten voimakkaasti neuvostokansalle syötettiin ajatusta siitä, että Puna-armeija oli voittamaton ja että tuleva sota ratkaistaisiin vihollisen alueella ja vähällä verellä, jopa suorastaan hämmästyttävän vähäisillä menetyksillä.

Talvisota, joka alkoi tuon hitin vielä ollessa suuressa suosiossa, oli sitäkin suurempi sokki hyökkääjälle. Kuten mielipidetarkkailu osoitti, niin rintamalla kuin selustassa saatiin pian tyrmistyä siitä, miten perusteellisesti pientä Suomea vastaan käyty sota sekoitti niin tuotannon kuin jakelun. Yhtäkkiä olikin pulaa kaikesta, Leningradin sairaalat täyttyivät haavoittuneista, veri vuoti virtanaan, eikä tulosta syntynyt…

Tarinat vorošilovilaisista yhteislaukauksista, lentäjä-ässien huimista uroteoista ja uuden neuvostoihmisen joukkosankaruudesta olivat syntyneet pikemmin kirjoituspöydillä kuin todellisuudessa. Sota, vieläpä nimenomaan Suomen valloittaminen oli hyvin vakava asia, eikä mikään huviretki, jossa vihollinen lakaistiin hatuilla pois tieltä, moitti Stalin upseeristoa kritiikkiseminaarissa pian sodan jälkeen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun saatiin havaita, että vain johtaja oli käsittänyt kaiken oikein ja pölkkypäät taas aivan väärin. Ei se jäänyt viimeiseksikään.

Emme kuitenkaan voi tuomita tavallista Ivan Ivanovitšiä tai Marija Ivanovnaa siitä, että he ottivat propagandan tosissaan. Siihen oli panostettu valtavasti ja kaikesta päätellen myös johtajat uskoivat siihen itse. Tähän viittasi myös puna-armeijan ryhmitys vielä kesällä 1941, kun talvisodasta oli jo hieman opittu. Tuskin voimme edes tuomita Neuvostoliiton johtoa siitä, että se panosti valtavasti juuri aseistukseen 1930-luvun lopulla, vaikka kansa eli kurjasti. Myös Saksa rakensi sotavoimaa niin nopeasti kuin pystyi, eikä sen häikäilemättömyydestä ollut epäilystä.

Toinen asia on sen sijaan se sopimus, joka 23.9.1939 päästi sodan valloilleen. Apologeetat löytävät sille jälkeenpäin mielin määrin perusteita, mutta tuossa vaiheessa sen kohtalokasta merkitystä oli mahdotonta ymmärtää väärin ja sen kyynisyys hämmästytti vielä niitäkin, jotka olivat jo saaneet nähdä molempien osapuolten touhuista yhtä ja toista.

Mutta vuonna 1939, samoin kuin vuonna 1914 kaikille oli selvää, että tulossa oli sota. 1900-luvun alussa valtakunnat olivat jännittäneet voimavaransa äärimmilleen rakentaessaan arsenaaleja, ammuksia ja kaikkein uudenaikaisimpia aseita, kuten valtavia dreadnoughteja, joiden piti olla samaan aikaan sekä ylivoimaisen tehokkaita että haavoittumattomia. Makasiinikiväärit ja kuularuiskut oli kehitetty uskomattoman tulivoimaisiksi, tykistö ampui kymmenien kilometrien päähän ja lentoasekin vaikutti lupaavalta aselajilta.

Kun sota syttyi, oli kaikkien osapuolten helpotus aitoa ja riemu vilpitöntä. Päästiinpä viimeinkin antamaan turpaan saksalaista, ranskalaista, venäläistä ja monia muitakin, joista ei oikeastaan tiedetty mitään, mutta joilla omasta puolestaan kuului olevan aivan samanlaisia hankkeita ja haluja.

Vuonna 1939 taas oli kaikilla Euroopan kansoilla runsaasti hampaankolossa toisiaan vastaan. Miljoonia ihmisiä oli tapettu eikä oikeuden toteutuminen vain ottanut tapahtuakseen. Pikemmin päinvastoin. Niinpä varustauduttiin vakain tuumin. Aseteollisuus tuotti valtavia määriä materiaalia. Kukaan ei ihan varmasti tiennyt, ketä vastaan sitä tultaisiin käyttämään ja miksi, mutta jokainen ymmärsi, että käyttämään tultaisiin ja että kyseessä oli hyvin vakava, vastuullinen ja kunniakas tehtävä.

Pystyikö joku ihan oikeasti ennustamaan, miten toinen maailmansota syttyisi ja kehittyisi? En usko sitä. Töikseen ajatteleville ja kirjoittaville tietenkin sattui onnenkantamoisia. Yleisesikunnat tekivät suunnitelmia kaiken maailman mahdollisuuksia varten, mutta jos joku väitti tietävänsä, miten kaikki oikeasti menisi, hän valehteli yhtä paljon kuin neuvostopropaganda, joka kertoi etukäteen, että edessä oli kevyt ja voitokas hyökkäyssota.

Stalinille ei varmastikaan ollut epämieluista nähdä Saksan ja länsivaltojen joutuvan sotaan. Tästä hän saattoi olla jopa varma solmiessaan sopimuksen Saksan kanssa. Vielä vähemmän epämiellyttävää oli marssittaa puna-armeija halki Itä-Euroopan sen alueen, joka myöhemmässä historiankirjoituksessa tunnettaisiin nimellä The Bloodlands. Tässähän oli kyseessä historiallisen vääryyden korjaaminen, kuten jokaiselle oli ilmeistä viimeistään vuonna 1945, jolloin myös länsiliittoutuneet hyväksyivät Neuvostoliiton ja Saksan syksyn 1939 ystävyys- ja rajasopimuksen alueelliset määräykset.

Mutta historiallisten vääryyksien korjaaminen ei ole kovin mielenkiintoinen asia. Niitä nimittäin riittää loputtomasti ja suurella varmuudella voidaan sanoa, että yhden sellaisen korjaaminen tuottaa yhden tai useampia uusia. Ajatellaan nyt vaikka mahdollista Karjalan palautusta, jota joukko sekopäitä näyttää yhä vaativan. Luuleeko joku tosissaan, että tässä nimenomaisessa kysymyksessä olisi mahdollista korjata yhtä vääryyttä tekemättä yhtä suurta uutta? Ja luuleeko joku, ettei tätä vääryyttä sitten koskaan yritettäisi korjata?

No, olihan meillä tässä matoisessa maailmassa melko pitkä aikakausi, jolloin historiallisten vääryyksien korjaaminen ei näyttänyt kiinnostavan oikeastaan ketään, vaikka juuri silloin olivat vielä hengissä ne, jotka olivat saaneet noista vääryyksistä kärsiä. Tilanne taitaa nyt olla toinen ja tämä on se huolestuttava asia.

On varsin murheellista ja masentavaa nähdä, miten erilaiset kiilusilmäiset tolvanat, jotka ovat lyöttäytyneet yhteen asiaansa ajaakseen, puhuvat taas eri maissa sodan väistämättömyydestä kuin jokapäiväisestä leivästä. Syy mahdollisen sodan syttymiselle on aivan epäselvä ja liikkuu parhaimmillaankin erittäin korkealla abstraktiotasolla. Kysymys näyttää suorastaan olevan siitä, että tulevaisuudessa taistelevat osapuolet edustavat erilaista sivilisaatiota, jotka eivät voi elää rauhassa keskenään.

Puhun tässä nyt erityisesti kirjasta nimeltä Huomenna on sota (Завтра война!), jonka on julkaissut ns. Izborskin klubi vuonna 2013. Kirjassa keskustelee joukko klubin jäseniä ja ilmeisesti lisäksi muita siihen kuulumattomia, ammattisotilaita, tutkijoita ja poliitikkoja. Mukana ovat esimerkiksi Aleksandr Prohanov, kenraalieversti Leonid Ivašov, varapääministeri Dmitri Rogozin, futurologi Maksim Kalašnikov (Vladimir Kutšerenko), journalisti Mihail Ramm ja monet muut alan asiantuntijat, mukana armeijan terävintä kärkeä.

Kirjan teemana on Venäjän asevoimien reformi, josta monet kirjoittajista ja panelisteista ovat huolissaan. Joidenkin mielestä tilanne nimittäin on aivan surkea, erityisesti edellisen puolustusministeri Serdjukovin jäljiltä, jonka aikana lähdettiin siitä, ettei varsinaista sotaa enää tulisikaan, vaan voitaisiin varautua vain rajoitettuihin operaatioihin esimerkiksi terroristeja ja separatisteja vastaan.

Vuonna 2013 kokoontuneet keskustelijat saattoivat todeta, että tilanne oli nyt muuttunut. Tämä näytti herättäneen suurta iloa heidän keskuudessaan.

On tietenkin selvää, että ammattimiehet joutuvat kantamaan huolta erikoisalansa menestyksestä. Sotilaiden huolena on, ettei armeija ole hampaaton hyökkääjää vastaan eikä esivallan miekantuppi jää tyhjäksi. Tämä on oikein ja ymmärrettävää.

Miksi siis käytin alatyylistä ilmausta tästä joukosta, joka vain pyrkii hoitamaan työnsä hyvin?

Syy on se, että se mentaliteetti, joka on todettavissa eräiden kirjoittajien ja puhujien puheenvuoroista, kuulostaa eräissä tapauksissa perverssin ilahtuneelta ja tuo mieleen vuodet 1914 ja 1939. Se, että ”vain kuuro voi olla kuulematta sotarumpujen pärinää”, näyttää elähdyttävän joitakin. Valtavat panostukset aseisiin saavat aplodeja, samoin se, että Venäjän asevoimille on nyt luvassa maailmanluokan rooli eikä enää provinsiaalisen vahtikoiran virka.

No mutta miksei venäläisillä olisi oikeutta asevoimiensa kehittämiseen ja maailmanlaajuiseen poliittiseen rooliin siinä missä muillakin? Ja Suomellakin on armeija, jonka mahdollisuuksia pärjätä naapurille taistelukentällä pohdiskellaan innokkaasti iltapäivälehdissä, ikään kuin mitä tahansa arkista, mutta tärkeää kysymystä.

No toki! Oikeus on ja sotilaille tämän alan kysymysten pohdiskelu on jopa sitä työtä, josta heille maksetaan palkkaa. Harrastetaan nyt vaan vaikka koko kansa lastenkamarista lähtien sotapelejä ja leikkejä, joissa kokeillaan, miten paljon vainolaisesta saataisiin missäkin vaiheessa verta laskettua ja mikä riittäisi torjuntavoittoihin tai vastaaviin suorituksiin. Se on oikeasti jännittävää ja mahdollisesti kai myös hyödyllistä.

Oikeus valmistautua suurimittaiseen ihmisteurastukseen on hyvin todennäköisesti olemassa ainakin muodollisesti. Ongelmallinen asia on, että se henki, joka nyt näyttää elähdyttävän sotilaita eri tahoilla, vaikuttaa kyynisen hyväuskoiselta, mikäli sanontaa voi käyttää. Nyt on olemassa tarkkuusaseita, joilla toimitaan vihollisen alueella ja pärjätään vähällä verellä. Uuden sukupolven aseisiin sijoitetaan valtavia summia ja niitä on ehdottomasti saatava mahdollisimman monelle maailman kolkalle, esimerkiksi tietenkin Suomeen. Kukaan ei oikeastaan tiedä miksi näin on, mutta ehkä niitä on hankittava juuri siksi, ettei kukaan tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään muuta kuin että sotarummut tuntuvat jossakin pärisevän.

Koska tämä ilmiö, nuorten ja hieman vanhempienkin miesten innostuminen sodasta, jota he eivät ole kokeneet, on historiasta liiankin tuttua, otan vapauden suhtautua heihin hiukan resignoituneella ylenkatseella ja käyttää alatyylisiä ilmauksia. Toivon, että tämä suhtautumistapa leviää ja että sillä on myönteistä vaikutusta maailman kohtaloon.

 

22 kommenttia:

  1. Mikä muuten sinun mielipiteesi on siitä, miten Suomen kannattaisi signaloida Venäjälle? Onko yhdentekevää, onko Suomen asenne "haistatteleva" vai varautunut? Joidenkinhan mukaan on suomettumista, jos ottaisi senkin mahdollisuuden, että Venäjä voisi reagoida jotenkin siihen, jos Suomen asenne on haistatteleva.

    VastaaPoista
  2. Vanha diplomatian periaate on, lujasti asiassa, miellyttävästi muodoissa. Venäläisten heikkoa itsetuntoa ei kannata ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläisissä näyttää olevan sellainenkin piirre, että yleensä kaikkia sopimuksia he tulkitsevat omalla tavallaan ja luovasti. Eiköhän urheulussakin ole ole kaikki dopingit käytössä jne. No sitten on nämä kansainväliset sopimukset ja niitäkin he tulkitsevat omalla tavallaan, eli rikkovat. Joku Budapestin sopimus nyt Ukrainan sodan aikana tulee mieleen oitis.

      Kun sitten joku uskaltaa arvostella Venäjää sopimusten rikkomisista, seuraa ankara loukkaantuminen! He eivät näyttele loukkaantunutta, vaan he todellakin loukkaantuvat verisesti. Aika erikoista sanoisin. Kyse on samanlaisesta luonteen piirteestä kuin on esim. Lähi-idästä tulleilla. Pienikin arvostelu tai jopa tuomitseminen aiheuttaa valtavan ja suhteettoman reaktion. Lukemattomia puukotuksia ja miestappoja, ja myös naistappoja on kyllä nähty. Kunnioitusta he vaativat, ja se on niissä oloissa kaikki, kun mitään muuta ei ole.

      Poista
    2. Siis vähän ninkuin jenkit ja nykysuomalaiset?

      Poista
  3. On tämä hulluksi mennyt. Ei kai periaatteessa ole mitään järkevää syytä, miksi Venäjän ja Euroopan välit edes pitäisi olla huonot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluatko tosiaan lukita tämän väittämäsi?

      Poista
    2. Ellet oikeasti ymmärrä, käypä juttelemassa ukrainalaisten pakolaisten kanssa.

      Poista
  4. Kun tylsää elämää eläviä tylsiä ihmisiä pelotellaan tarpeeksi, niin se alkeellinenkin kriittinen ajattelu nyrskähtää ja sitten onkin helppo höynähtää milloin mihinkin. Kun virus ei tappanutkaan laumasta kuin muutaman valmiiksi puolikuolleen, niin nyt voidaan kiihkoilla vaikka sodalla. Laumatyperyyttä on lännessäkin ihan kotitarpeiksi, mutta Venäjällä se on vielä vahvempaa kansanperinnettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän palstan perusteella asia on tasan päinvastoin.

      Poista
  5. Pari sanaa puun takaa.

    Olipa mitä mieltä tahansa, niin läppärin takaa näyttää siltä, että aikamme tunnetuinta sotaa käydään Venäjän ja (kollektiivisen) lännen välillä.

    Puhe Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta ei pidä paikkaansa, koska länsi aseistaa Ukrainaa ja sotii Ukrainassa.

    Kun kuuntelen ja katselen läppärin takaa mainittua sotaa analysoivia asiantuntijoina esiintyviä miehiä ja naisia, niin mietin, että millainen sodan todellisuus oikeasti on. En jaksa uskoa, että he tuntevat sitä.

    Eläkkeellä olevat kenraalit ja Mika Aaltola, joka näyttää olevan joka ikisellä kanavalla haastateltavana samoine yksipuolisine ajatuksineen, ja josta uuden järjestyksen ihmiset haluavat uuden tasavallan presidentin, eivät vakuuta ainakaan minua.

    Blokisti kirjoitti:

    "Näyttää ikävästi siltä, että nyt on vähitellen siirrytty toisenlaiseen todellisuuteen. Jo vajaat kymmenen vuotta sitten Venäjän putinoidipiireissä puhuttiin uuden suuren sodan välttämättömyydestä ja riemuittiin sen tulosta jo etukäteen. Olihan siinä ainakin ala, jossa Venäjä olisi voittamaton."

    Kyllä me elämme samassa todellisuudessa, mutta venäläiset tulkitsevat sitä eri tavalla kuin useimmat länsimaalaiset.

    En usko, että EU ja Yhdysvallat ovat syyttömiä parhaillaan olevaan sotaan. En ole Venäjän puolella, mutta en myöskään halua olla EU:n enkä Yhdysvaltain (hallinnon) puolella, koska ne edustavat arvoja, jotka ovat minun eurooppalaisuuttani vastaan ja tuhoavia.

    M







    Kun kuuntelee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia Timesin Uwe Papart näyttää olevan samaa mieltä kuin Stephen Bryen: Tämän hetken tilanne on vaarallisempi kuin Kuuban kriisin aikaan.

      Papartin mielestä syy on tässä: “Not because Putin is incoherent, but because of his apparent cold determination to survive and win, and because of US President Joe Biden and his advisers’ evident inability to devise or even so much as consider a diplomatic solution.”

      Papartin tekstin voi lukea täältä: https://asiatimes.com/2022/09/ukraine-the-situation-september-22/

      Lopetin Hesarin tilauksen, osin siksikin, että ei minulle joka päivä tarvitse toistaa ja toistaa, että Putin on kusipää. Tiedän sen jo. Otsikot ja Pekka Hakalan jutut näyttävät olevan tarjolla ilmaiseksikin, ja nuo vähän etäämpänä olevat lehdet eivät aina sokaistu kiihkostaan.

      Jos ja kun ydinsodan uhka on todellinen ja vaikka Putin ei näytä mistään pelisäännöistä piittaavan, luulisi, että USA:ssa edes pohdittaisiin poliittista ratkaisua. Osapuoli se maa tietysti on.

      - JM -

      Poista
    2. ”En usko, että EU ja Yhdysvallat ovat syyttömiä parhaillaan olevaan sotaan. En ole Venäjän puolella, mutta en myöskään halua olla EU:n enkä Yhdysvaltain (hallinnon) puolella, koska ne edustavat arvoja, jotka ovat minun eurooppalaisuuttani vastaan ja tuhoavia.”

      Kun katselen länsimaisia tai varsinkin suomalaisia tiedotusvälineitä, meille myydään kuva hyväläisten ja pahalaisten taisteluista. Toiset ovat urheita ja uhrautuvaisia, toiset pelkkää pahuutta ja mätää.

      Kun Ukrainan ongelmaa tarkastelee puhtaasti geopolitiikan näkökulmasta, niin Ukraina on läpikorruptoitunut maa, joka sijaitsee kahden suurvallan rajalla. EU ja varsinkin sen toinen mahtivalta Saksa lähti hakemaan Ukrainasta halpaa työvoimaa, aluetta alihankintateollisuuden pyörittämiseen, markkinoita, luonnonvaroja sekä uhrattavaa puolustusvyöhykettä. Kaikki tämä oli tippumassa toisen suurvallan sylistä ”pyytämättä ja tilaamatta”. Venäjä ei kuitenkaan hyväksynyt tätä regiimin vaihtoa ja tästä kehkeytynyttä sotkua olemme saaneet seurata tiedotusvälineistä vuodesta 2014 alkaen.

      Huvittavaa kyllä ”länsisuuntautuneesta Ukrainaista” eniten hyötyvä maa Saksa, on kaikista EU maista kuitenkin lopulta kaikista vähiten kiinnostunut sitä auttamaan. Sillä Horsti tietää, että ”ei sitä sovi omaa talouttaan sotkea toisen demokratiajutuilla”.

      Kannattaa joka tapauksessa muistaa se geopolitiikka siellä taustalta. Kysymyksessä on ennen kaikkea nollasummapeli Itä-Euroopan tasangon hallitsemisesta. Maa-alue voi vain olla hallussasi tai sitten ei. Tässä pelissä demokratia ovat erityisen heikoilla sillä niiden sopimusten noudattaminen on täysin äänestäjien käsissä.

      Kenen geopoliittisten haaveiden vuoksi sinä olet valmis tekemään uhrauksia? Epäilen, että nollasumma asetelma leviää myös yhteiskuntamme sisällä ja konfliktien itseään ruokkiva dynamiikka pääsee yhä enemmän valloilleen.

      Poista
    3. Tällainen huhu liikkuu
      Pian Zelenskyn valtaantulon jälkeen Ukraina avattiin ulkomaisille sijoittajille. Amerikkalaiset Cargill ja Monsanto omistavat nyt 30 prosenttia kaikesta maatalousmaasta.
      “Three large U.S. multinationals bought 17 million hectares of prime land from Zelensky.” Previously, rumors of such an alleged sale of “half of Ukraine to Monsanto, Cargill and Dupont”

      17 miljoonaa hehtaaria on enemmän kuin koko Italian maatalousmaa 16,7 miljoonaa hehtaaria.

      "Huhun takana lienee totuuden elementti, joka liittyy Ukrainan taloudellisiin etuihin jo kauan ennen Venäjän hyökkäystä. Oakland Instituten talouden seurantakeskuksen raporttisarja on jo useiden vuosien ajan dokumentoinut makrotaloudelliset edut, jotka ovat tehneet entisestä neuvostotasavallasta kiihkeän kiistan kohteen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen".
      https://global.ilmanifesto.it/the-truth-about-corporations-taking-over-ukrainian-agricultural-lands/

      Oakland Institut
      https://www.oaklandinstitute.org/sites/oaklandinstitute.org/files/Brief_CorporateTakeoverofUkraine_0.pdf

      Olisi tietenkin mukavaa, jos mediakin selvittelisi näitä. Itse ei vain jaksa enkä viitsi lueskella myökään näitä "Toveri" tai "Aaltola" -juttuja.


      Poista
    4. Joo. Eikös se Kiina olekaan näissä mukana?

      Poista
    5. On se. Pikahaulla yritin tarkentaa muistikuviani, mutta vähän sekavia ovat tiedot. Muutama vuosi sitten Kiina ilmeisesti hankki viitisen prosenttia Ukrainan peltoalasta, kaiketi 50 vuoden sopimuksella. Voi olla, että siitä on ainakin osa itäisessä Ukrainassa, ja yritysjärjestelyistä en saanut selvää. Voi myös olla, että luku on suurempi.

      Kiina tietysti hankkii maata joka paikasta, pitkin Aasiaa ja Afrikkaa ja Euroopastakin, jonkin lähteen mukaan myös Yhdysvalloista. Omaa viljelymaata jää hillittömän rakentamisen alle, ja katutasollakin itsevarma asenne näyttää olevan, että ainahan ruuan voi ostaa ulkomailta.

      Ihan hyvä tulevien sotien aihe? Ja olisi tosiaan mukava, jos suomalainen media selvittelisi näitä, mutta ei taida olla rahkeita. Toisaalta, on sitä ennenkin ostettu ja käännetty juttuja maailmalta.

      - JM -



      Poista
    6. "En usko, että EU ja Yhdysvallat ovat syyttömiä parhaillaan olevaan sotaan. En ole Venäjän puolella, mutta en myöskään halua olla EU:n enkä Yhdysvaltain (hallinnon) puolella, koska ne edustavat arvoja, jotka ovat minun eurooppalaisuuttani vastaan ja tuhoavia."

      Noh, sitten olet Venäjän puolella. On tilanne jossa kysytään kenen joukoissa (laajan lännen vai Venäjän) joukoissa seisot so haluat seistä.

      Poista
    7. Noin mustavalkoisesti ajattelevs on aina Putinin asialla.

      Poista
    8. Pari sanaa puun takaa.

      Anonyymi (24. syyskuuta 2022 klo 10.38) kirjoitti:

      "Noh, sitten olet Venäjän puolella. On tilanne jossa kysytään kenen joukoissa (laajan lännen vai Venäjän) joukoissa seisot so haluat seistä."

      Minun on vaikeaa olla kenenkään muun kuin Suomen puolella.

      En kannata EU:ta, en Natoa enkä Yhdysvaltain nykyhallintoa, mutta en voi myöskään kannattaa Venäjän nykyhallintoa.

      Toivon kuitenkin, että lännen liberaalit eivät saisi Venäjää sillä tavalla otteeseensa, että Venäjä ja venäläiset pakotettaisiin samoihin arvoihin, joita pakkosyötetään meille EU-Euroopan ihmisille koulujen, yliopistojen, valtamedian, rahamaailman ja hallitusten edustajien kautta.

      Vaikka tilastot näyttävät yhtä ja tuntemukset toista, niin tuntemus sanoo, että Venäjältä löytyy enemmän oikeita Kristuksen seuraajia kuin EU-Euroopan sekulaareista maista.

      Tunnen eräänlaista harmia Venäjän ja venäläisten puolesta, koska tilanne Ukrainassa on ajautunut tai riistäytynyt tai pakottautunut tilanteeseen, missä se on nyt.

      Yritän välttää mustavalkoisesti tarkastelemista Ukrainan tilannetta. Suomen ja lännen valtamediat, ja niiden suosikkiasiantuntijat, osoittavat vain yhtä syyllistä eli Venäjää kohti, vaikka Yhdysvallat on myös operoinut Ukrainassa jo vuosia ennen nykyisen sodan alkamista.

      EU ja Yhdysvallat eivät ole syyttömiä vaan sodan osapuolia.

      M

      Poista
  6. Sitä vain ihmettelen , että jos venäläiset kannattavat putinia niin kuin meille kerrotaan, niin miksi venäjän kansalaiset eivät ole innolla lähdössä rintamalle uraata huutaen?

    VastaaPoista
  7. Putinille käy tässä huonosti. Nyt tuli haukattua liian iso pala, eikä perääntyä kai sitten enää voi. Ehkä hän yritti Ukrainan valtauksella kompensoida tai sovittaa vanhoja syntejään, joiden kanssa on varmasti ollut vaikea elää, vaikka elämän ulkoiset puitteet ovat olleet hulppeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma on siinä keille kaikille käy huonosti Putinin mukana, tappionsa tajunnut mies ydinaseen kanssa kylmää.

      Poista
  8. Ukrainen sodasta ja sen vaikutuksista on vaikea saada kokonaiskuvaa. Syynä puolueettoman informaation puute. Suomalainen media ja sen jakama informaatio asiantuntijoineen on propagandaa sen puhtaimmassa muodossa. Poliitikkomme ja median tilaa voisi kuvata jo vainoharhaiseksi psykoosiksi.

    Elämme todella omassa todellisuudessamme. Jos olisin nuorempi olisin huolissani. Ei vain tämän Ukrainan sodan ja sen seurausten vuoksi. Vaan siitä että kun tämä kriisi on ohi niin jos reagointi seuraaviin kriiseihin on samanlaista niin tulevaisuus ei näytä hyvältä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.