keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Naapurin viisauksia

 

 Kansan suusta

 

Vanhan Venäjän viisautta, huumoria ja uskomuksia. Toimittaneet Jurij ja Marianna Laurson. WSOY 1978, 76 s.

 

Vladimir Ivanovitš Dal (1801-1872) oli alkujaan tanskalainen etnografi ja leksikografi, jonka työn kaikki Venäjällä tänäänkin tuntevat. Monella on yhä hyllyssään Dalin kolmiosainen venäjän kielen sanakirja, jossa on runsaita viitteitä sanojen vanhaan käyttötapaan.

Vuosina 1861-1862 ilmestyi Dalin kokoama yli 30000 sananlaskua ja sanapartta sisältävä kokoelma, jonka slavofiilit ajattelivat heijastavan kyläyhteisössä syntynyttä aitovenäläistä kulttuuria ja venäläistä sielua puhtaimmillaan.

Ainakin kokoelma oli kerätty maaorjaväestön piiristä ja heijasti sen tuntoja ja ajatuksia. Nikolai I:n ajan keisarillisen korskea, virallisen kansallisuusopin Venäjä suhtautui aluksi karsaasti Daliin, jonka ajateltiin nostaneen esille suurvallan arvolle sopimattoman alkeellista ajattelua. Kun hyvä suojelija löytyi, asia hoitui.

Dal julkaisi myös kaunokirjallisuutta, josta voi mainita ukrainalaisia kasakoita ja Pietarin tšuhnia käsittelevät aihepiirit.

Dal oli alun perin luterilainen, mutta kääntyi sitten ortodoksiksi. Paradoksaalisesti moni muukin slavofiili oli ulkomaista, etenkin saksalaista sukua. Esimerkiksi sopii Aleksandr Hilferding, joka tutki slaavilaisuutta ja keräsi kansanrunoutta muun muassa Aunuksen kuvernementista.

Mikäli peruskoululainen haluaa kunnostautua intellektuellina, hän ehdottomasti selittää, ettei ole olemassa mitään kansanluonnetta ja että jokaisella ihmisellä on vain oma luonteensa. Esimerkiksi Venäjällä noita ihmisiä on hyvin paljon erilaisia.

Tätä ei toki käy kiistäminen, jos asia näin esitetään. Sen sijaan on ilmeistä, että kunkin kansan piirissä syntyy tiettyjä käsityksiä omasta erikoislaadusta, jotka ilmenevät sekä ahtaammin paikalisella tasolla että myös koko kansan kohdalla.

Tuo erikoislaatu on tietenkin kuviteltua, mikäpä käsitys ei olisi. Sillä on kuitenkin vähintäänkin se merkitys, että ihmiset tietävät, millaisia heidän oikeastaan pitäisi olla ja tarpeen tullen voivat myös puolustautua: tällaisiahan me ollaan, minkäs teet.

Tämän kirjan mottona ei yllättäen ole mikään venäläinen sananlasku, vaan Aleksei K Tolstoin (Sen Iivana Julman soturin tekijän, ei Pietari Suuren elämäkerran kirjoittajan) hyvin tunnettu värssy:

Kun rakastat, rakasta mielettömästi,

kun uhkaat, uhkaa tosissasi,

kun loukkaat, vain vihassa loukkaa,

kun lyöt, lyö kaikin voimin,

kun riitelet, rohkeasti riitele,

kun rankaiset, sinulla pitää olla syy,

kun anteeksi annat, tee se koko sydämestä,

kun juhlit, juhli läpi yön.

 

Tässähän se on tuo kaikkien tuntema venäläisen leveän luonteen muotokuva lyhyessä muodossa.

Itse asiassa Venäjällä muotoutui jo 1800-luvulla uskonkappaleeksi se, ettei venäläinen koskaan voi kulkea keskitietä, juste milieu, jota porvariskuningasLudvig Filip suositteli omalle kansalleen.

Tästä ovat olleet yksimielisiä niin Aleksandr Herzen kuin Nikolai Berdjajev ja lukemattomat muut heidän jälkeensä ja ennen heitä. Arvoituksellinen venäläinen sielu, jossa nöyryys ja kohtuuttomuus, sävyisyys ja valmius hirmutöihin asuivat rinnakkain, on ollut monen kirjailijan innoittajana.

Missä määrin kyseessä on myytti, joka puolestaan innoittaa käyttäytymään kuvaamallaan tavalla ja missä määrin oikea käyttäytymismalli, joka oli kenties syntynyt nimenomaan maaorjuuden oloissa, on tuskin tutkimuksella selvitettävissä.

Myyttikin on joka tapauksessa muuan tosiasia toisten joukossa ja jossakin määrin se heijastuu tähänkin kirjaan valitussa sangen vaatimattomassa otoksessa venäläisten sananlaskujen maailmasta.

Otetaanpa pari malliksi.

Mitä enemmän vaimoa kuritat

sitä maittavamman kaalisopan saat.

Tässä on kyseessä yleisesti tunnettu myytti siitä, että Venäjällä mies kurittaa vaimoaan, jotta tämä ymmärtäisi olevansa rakastettu. Ellei lyö, ei rakastakaan ja vaimo tulee surullsieksi.

Tässä yhteydessä viitataan joskus Iivana Julman aikaiseen Domostroi-kirjaan, joka on eräänlainen käytösopas ja koko elämän käsikirja. Itse asiassa siinä annetaan vaimolle hyvinkin merkittävä valta perheessä.

Vuoden 1649 Sobornoje uloženije-lakikirjassa asia todetaan hyvin painokkaasti. Äidinvalta perheessä on yksi sen kulmakivi, mutta toki hänen yläpuolellaan on talon isäntä ja sitten tsaari ja sen jälkeen Jumala.

 Kaksi jälkimmäistä ovat kaukana ja ne voi itse asiassa samaistaa, mutta joka tapauksessa maailmassa on vallittava hierarkia. Ajatus tasa-arvoisesta perheestä oli tuon ajan maailmassa absurdi ja rienaava.

Toinen kiinnostava sanparsi löytyy oitis:

Lannalla Jumalaa petät.

Enemmän tai vähemmän tosissaan ajateltiin, että kun sato oli Jumalan kädessä, niin lannoittaminen, joka taas on ihmistyötä, merkitsi jumalkapinaa.

Ajatonta elämänviisautta taitaa sisältyä seuraavaan sanaparteen:

Ei typerinkään vaimo

miehelle totuutta sano.

En tiedä, pitääkö asiaa kommentoida. Tutkistelkoon itse kukin sitä sydämessään.

Perhepiirissä opittiin jo varhain, ettei isännän periaatteellinen valta maan päällä useinkaan käytännössä toteutunut, kuten olisi pitänyt:

Väkevä on humala, uni humalaa väkevämpi,

untakin väkevämpi riitaisa eukko.

Saattoipa usein käydä Venäjällä samoin kuin Nummisuutarin Eskon isälle, jota kotona odotti Martan tervapamppu, kun krapulaisena kotiin raahautui tai kannettiin:

Ei ole nauraminen, jos akka miestään hakkaa,

mutta naurussa piteleminen, jos mieheltä itku pääsee.

Elämässä oli opittava kärsivällisyyttä ja kärsittävä. Ei mikään murhe ja vaiva ikuista ole maan päällä:

Kestäkää pojat, kestäkää,

sotilaan hautajaisissa soitetaan

Ja opin hankkiminen on aina ollut pitkä tie, mutta rohkaisevia esimerkkejä löytyy:

Pirustakin tuli pappi-

vanhuuden myötä.

Jumala oli ankara, mutta ei lopultkaana ihan tosikko. Hänen kanssaan oli oltava hyvät välit, mutta ei vain hänen kanssaan:

Kynttilä Jumalalle

hiilihanko pirulle

Hurskaus ortodoksisen hesykastisen mystiikan oloissa ei rajoittunut pyhässä tilassa ylentymiseen:

Ei kunnon varas

rukousta lukematta varasta

Maallisen vallan kanssa asioidessa kannatti mielessä pitää tiettyjä elämän realiteetteja:

Maa pitää lannasta,

hevonen kaurasta

tuomari tuliaisista.

ja realismi kaiken kaikkiaan oli sitä, mitä maalaiselämässä oppi:

Ei pakoonlähtö kunniallista,

mutta terveellistä se on.

Ja miten usein toistettiinkaan ympäri Neuvostoliittoa tämä sananparsi:

Hakkaa omiasi-

jo saat vieraatkin pelkäämään.

Mutta joskus, Luoja paratkoon, pelkoa ei tunnettu lain:

Juo päänsä täyteen, jo on valmis

tappelemaan tsaarin kanssa,

selvittyään säikkyy kanaakin.

Arkinen työ ei slavofiilisen myytin mukaan ollut venäläiselle mieleen eikä hänen ylevien tavoitteidensa mukaista, mutta kun hän sitten ryhtyi asialle, sai hän aikaan päivässä sen, minkä saksalainen kuukaudessa. Mutta sielua tappava aherrus oli vastoin luontoa:

Jumala lähetti työnteon

vaan vei piru halut.

Politiikassa niin idässä kuin lännessä ja muissakin ilmansuunnissa tehdään usein karkeita virheitä, kun rikotaan muuatta tärkeää sääntöä:

Ei vieraaseen luostariin omia sääntöjä viedä.

Muuan yhä elävä sananparsi on mielestäni jotenkin erityisesti venäläinen. Se puuttuu tätä kirjasta, mutta kaikki sen tuntevat:

Pieksetty mies on kahden veroinen.

(vet. Vihavainen: Haun pieksetty mies tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Sen merkitystä voi itse kukin pohdiskella. Suomalaiseen myyttiin se ei ainakaan kuulu.

35 kommenttia:

  1. "Paradoksaalisesti moni muukin slavofiili oli ulkomaista, etenkin saksalaista sukua. "

    Luonnollisesti: haluaa olla venäläisempi kuin venäläiset - peittääkseen ulkomaalaisuutensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse Putinkin on vepsäläistä, eli suomalaisugrilaista sukujuurta. Olisiko hänen isovenäläinen arroganssinsa selitettävissä osittain tätä taustaa vasten? Jonkinlaista kompensaatiota?

      Poista
    2. Jonkinlainen oman kelpaamisensa todistelun tarvehan sieltä paistaa.

      Poista
    3. Matti H. Virtanen 5. kesäkuuta 2024 klo 8.40:
      ”… eli suomalaisugrilaista sukujuurta. Olisiko hänen [Putin] isovenäläinen arroganssinsa selitettävissä osittain tätä taustaa vasten? …”

      Jos ei suomalainen tausta selitä ylimielistä arroganssia, niin mikä sitten?

      Timo Vihavainen 5. kesäkuuta 2024 klo 8.54:
      ”… Jonkinlainen oman kelpaamisensa todistelun tarvehan sieltä paistaa …”

      Mutta eivät nuo esimerkit ole vielä mitään. Kuunnelkaapa mitä meille juuri ilmoitettiin: ”… Yhdysvaltain presidentti sanoi myös, että Yhdysvaltojen päätökset seuraavien neljän vuoden aikana ”tulevat määrittämään Euroopan tulevaisuuden pitkäksi aikaa …””

      Tuo se vasta on oikeaa miehen puhetta! Kyllä yksi valtameren takainen presidentti aina koko Euroopan asiat hoitaa.

      Ja keinot? No näin: ”… Ja sotilaallisesti, johon panostamme merkittävästi …”

      Menen päiväunille ja nukun suloisesti isoveljen vartioidessa.

      Poista
    4. Stalinhan oli georgialainen, ven gruusialainen, ja Lenin syytti häntä isovenäläisestä chauvinismistä. Liekö ollut sama syy...

      Poista
  2. "vaan vei piru halut."

    Venäläisissä sananlaskuissa tyypillistä on sanajärjestyksen ero(suomeksi vaan piru vei halut) mistä se johtuu venäjän kielessä. Jotenkin se tekee hyvissä käännöksissä kielestä venäjänomaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa sanottaisiin " vaan piru halut vei". Minunkin mielestäni sen voi hyvin säilyttää.

      Poista
    2. Mihin tuo venäjässä perustuu?

      Poista
    3. Maan tapaan, mihinkäs muuhun se voisi?

      Poista
  3. Freudin teoksen "Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan" pohjalta inspirouduin pari päivää sitten kirjoittamaan tekstin tekoälyn ja ihmisjärjen yhteismitattomuudesta, ja aikalailla samaa alustaa vasten on kai myös tarkasteltava kansanviisauksien, niin vakavien sanojen kuin sutkautustenkin syntyjä syviä. Ei ole sattumaa että kansan suussa elävät myös arvoitukset -- eli eivät vain vitsit vaan myös tiedollisen ajattelun alkeismuodot itävät samassa maaperässä.

    Minulla on hyllyssäni dokumentaatiota tuollaisista yli sukupolvien säilyneistä "totuuksista" useampikin monumentaalinen kokoelma, mutta kaikki se on korvattavissa Freudin pohdiskeluilla.

    Huumori on yksi juttu, joka ei ole käännettävissä kulttuurista eikä aina kielestäkään toiseen -- sanonnoissa ilmenevät oivallukset ovat tyypillisesti kunkin yhteiskunnan sosiaalisten jännitteiden oikosulkuja, eikä silläkään ole lopulta väliä tiivistyykö kileimuoptihin suru vai hervoton ilo, koska molemmat ovat saman elimistöllisen apparaatin samoja toimintoja, jopa niin, että itku ja nauru käyttävät samoja kasvonlihaksiakin, joten joskus on mahdotonta sanoa jostakusta itseekö hän vai nauraa. Gabriel Garcia Marquesin pojan Rodricon käsikirjoittamassa, meilläkin takavuosina nähdyssä tv-sarjassa "Terapiassa" on jaksoja joissa psykiatrin asiakkaana on intialaismies, jonka ilmeliikkeistä psykoanalyytikonkin on mahdotonta saada selvää.

    Sen voisi ajatella yksinkertaisesti niin, että mielikuvamme ihmisen "minästä" jonkinlaisena kuorittavana sipulina, jonka ydin paljastuu kaikkien kerrosten alta, on vä'ärä. Ihmisen "minä" ei ole mikään ydin, ei mikään "yksi", vaan alusta alkaen kaksi. Elimistömme on homeostaattisten tasapainotilojen systeemi, eikä mikään voima ole ilman vastavoimaa, eikä mikää tunnen viriä ilman rinnalla kasvavaa potentiaalia vastakohtaiseen varaukseen.

    Siksi sellainen sosiologia, joka alusta alkaen rakentaa ihmiskuvansa vastakohta-akselien varaan, eikä kuvittele nelinkenttiä joissa vastakohdatkin otetaan lähtökohtaisesti autonomisina ominaisuuksina -- siis ihan yhtä naiivilla tavalla kuin joku uskonlahkoonsa hurahtanut kuvittelee maailman voivan koostua pelkästään "hyvästä" -- vain ihmisen fyysisen ja psyykkisen rakenteen lähtökohtaiseen dualistisuuteen pohjaava ihmiskuva kestää todellisuuskontrollin.

    Emme tällä hetkellä ymmärrä yleisesti ottaen ihmisestä mitään. Elämme täydellisen individualistisen sokeuden vallassa, ja määrittelemme yksilön yliyleistävillä yleiskäsitteillä. Ne ovat tarpeen todellisuudensietoa omaamattomien lahkolaisten, ideologien, poliitikkojen, journalistien ja juristeristien koko ajan suureen ääneen julistamille iskulausetotuuksille, mutta ne vievät sitten yhteisömme hunningolle. Poliittisia tokaisuja ja ikivanhoja sananparsia löytyy joka lähtöön.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo Oikkonen 5. kesäkuuta 2024 klo 14.42 ja hänen viittauksensa omaan erilliseen tekstiinsä:

      Oikkosen kirjoituksia ja aatoksia on mielenkiintoista lukea, useammastakin syystä. Siinä joutuu punnitsemaan myös omaa ajatteluaan, ei vain Oikkosen pohdintoja.

      Viittaamassaan kirjoituksessaan Oikkonen otsikoi: ”Tekoäly on huono vitsi”. Ja jatkaa: ” … emme edelleenkään yleisesti ymmärrä, ettei koneälystä koskaan tule mitään samanlaatuista kuin ihmisen tajunnasta tai edes sen tietoisesta osasta …”

      Jos ymmärsin oikein, väitteet noissa muodoissaan ovat nimenomaan Oikkosen väittämiä. Esitetyt väitteet ovat perustelemattomia. Kun noita väitteitä ei perustella, väittämät ovat totuutta ja jumalan sanaa, ja jumala on Oikkonen.

      Perimmäinen kysymys, johon Oikkosen tulisi vastata, on tämä: mikä on se peruste, jolla hän väittää, ettei koneälystä tule ihmismielen veroista? Ihmisaivojen – hermoverkon – yksiköiden (hermosolu) ja niiden muodostama kokonaisuus (aivot) eivät ole rakenteellisesti järin merkillisiä luomuksia.

      Jos tätä luonnon luomaa rakennelmaa ei voida uudellaan rakentaa koneälynä siksi, että alkuperäiseen rakentamiseen osallistui Jumalainen voima, niin tätä väittämää ei tietysti voida sen enempää kumota kuin varmistaakaan. Jos taas aivot ja älyllinen ihminen ja sen mieli syntyivät luonnon – perimältään yksinkertaisen – evoluution seurauksena, niin Oikkosen väittämältä putoaa pohja pois.

      Miten on, Oikkonen?

      Poista
    2. Kirjoittajalle todetaan usein: ”Jos esität väitteitä, mutta et perustele niitä, kukaan ei usko sinua.”

      Mutta asian todellinen laita on niin, että se, joka vaatii perusteluja, uskoo jo valmiiksi johonkin, eivätkä häneen varsinaisesti vaikuta muut kuin hänen jo omaksumansa perustelut.

      Kirjoittajan tehtävä ylipäänsä ei ole esittää väitteitä, joilla on jo valmiit perustelut. Olkoon sellainen akateemikon tehtävä. Oppiarvot ansaitaan esittämällä jotakin jolla jo on tarvittava todistusvoima.

      Ajatushistorian opetus on, että ihmisjärjellä on ollut monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva. Tämä muutos on ollut paljon fundamentalistisempaa kuin kukaan voi oman aikalaisajkattelunsa ehdoilla ymmärtää, eikä esimerkiksi "perusteluilla" ole mitään ihmisjärjen kannalta ylihistoriallisia ominaisuuksia.

      Perustelemme asioita samalla tavalla kuin määrittelemme käsitteitä -- koemme perustelluiksi sen minkä koemme perustelluksi,ja määrittelemme käsitteet toisilla jo olemassa olevilla käsitteillä. Se kaikki on aikalaisajattelun käsitepinnoilla tapahtuvaa sementointia, joka enimmikseen palvelee sitä että aikalaisajattelun puhumattomia tabuaukkoja saadaan muuratuksi umpeen.

      Jumalilla ei tässä ole ylihistoriallisia pätevyysvaatimuksia, kukin kulttuuri ja aikalaisajattelku rakentaa jumalat omaksi kuvakseen. Tavallaan jumalien olemassaolo ja ominaisuudet ovat siis hyvin perusteltu niin sanottu tosiasia.

      Wittgenstein ilmaisi tämän hyvin todetessaan ettei ihminen ymmärtäisi maailmasta ja kaikkeudesta yhtään sen enempää, vaikka saisi kohdata jumalan kasvoista kasvoihin. Silloinkin hänen ymmärryskykynsä jäisi samaan missä se on ilman jumalaakin.

      Poista
    3. Olisi hyvä, jos Oikkosen omassa blogissa voisi kommentoida hänen tekstejä myös. Vaikka ei se taida täälläkään ketään haitata?

      Poista
    4. SO: "se, joka vaatii perusteluja, uskoo jo valmiiksi johonkin, eivätkä häneen varsinaisesti vaikuta muut kuin hänen jo omaksumansa perustelut."

      Jos näin on kiellettään mahdollisuus älylliseen diskurssiin, jossa on mahdollisuus perustelujen avulla vakuuttaa toinen osapuoli. Murheellinen ajatus, koska se tekee kaikista meistää henkisiä suuria, joka leijumme omassa täydellisyydessämme ylhäisessä henkisessä yksinäisyydessämme. Samoin herää kysymys, miksi silloin kannattaa kirjoittaa kirjoja tai blogeja - taikka kommentoida niitä.

      "ettei koneälystä koskaan tule mitään samanlaatuista kuin ihmisen tajunnasta tai edes sen tietoisesta osasta …”"

      Minusta Seppo voisi reilusti myöntää menessään tuossa väitteesään askelen verran ("koskaan") liian pitkälle: huomiooon ottaen miten nopeasti tekoäly on kehittynyt ei todellakaan voida sulkea pois ajatusta, että - vaikka 10.000 vuoden kuluessa - tekoäly voisi tavoittaa tuon tason ja vaikkapa ylittääkin sen; olisiko keskiajan ihminen voinut edes mieltää nykyisen ict:n tason.

      Poista
    5. Oikkonen:
      ”… Jos esität väitteitä, mutta et perustele niitä, kukaan ei usko sinua …”

      Ei ole kysymys uskosta vaan siitä, että väite ilman perustelua on kuin tuulen humina; se tulee ja menee, minne sattuu. Kyllähän sitä saattaa mielikseen kuunnella, kuin musiikkia ikään, mutta yhtä merkityksettömäksi se jää.

      ”… mutta asian todellinen laita on niin, että se, joka vaatii perusteluja, uskoo jo valmiiksi johonkin …”

      Uskoo ehkä asian olevan toisin kuin kertoja esittää, mutta mielikseen muuttaa kantansa, jos perustelut muutokselle löytyvät.

      ”… eivätkä häneen varsinaisesti vaikuta muut kuin hänen jo omaksumansa perustelut …”

      Puhut nyt tolvanoista. On maailmassa muitakin.

      Tarinat ovat mukavia, jos ne on kiehtovasti kerrottu. Niitä on hyvä kuunnella oivan viinin kera illan hämyssä. Mutta aamun auringossa tyhjät väitteet ovat vain tyhjiä väitteittä; onttoja ja turhia valkean päivän työhön.

      Poista
    6. Wittgensteinin jumala-ajatus voitaisiin toistaa niin, että kehitysajatus otettaisiin siihen mukaan. Eli siis jotenkin niin, että vaikka tekoäly olisi 10 000 vuoden kuluttua kehittyneempi kuin ihminen, emme voisi siitä ymmärtää sen enempää kuin mitä ymmärsimme ennen kuin se kehittyi.

      Tarvitsisimme oikeasti jumalallisen ymmärryksen ymmärtääksemme miten jokin ylittää oman ymmärryksemme.

      Poista
    7. Ehkäpä tekoälykin alkaa ennen pitkään pohtimaan, että onko jumalaa olemassa tms. muuta ihmiselle tyypillistä pohdintaa?

      Poista
    8. "Tarvitsisimme oikeasti jumalallisen ymmärryksen ymmärtääksemme miten jokin ylittää oman ymmärryksemme."

      Ei tässä alunperin ollut kysymys siitä, ymmärämmekö tekoälyn erinomaisuuden vai siitä voiko tekoäly (objektiivisesti arvioiden) ylittää ihmisen kyvyt (. "ettei koneälystä koskaan tule mitään samanlaatuista kuin ihmisen tajunnasta tai edes sen tietoisesta osasta …”" ). Väitän edelleen, ettemme voi poissulkea tuollaista mahdollisuutta. Voimmeko sitten ymmärtää sen tapahtuneen on sitten toinen juttu...

      Poista
    9. Seppo Oikkonen 5. kesäkuuta 2024 klo 23.13 – Tähän tulikin jo hyvä vastaus (Anonyymi 6. kesäkuuta 2024 klo 7.53).

      Oikkosen uusi väite menee näin: ”… Tarvitsisimme oikeasti jumalallisen ymmärryksen ymmärtääksemme miten jokin [tekoäly] ylittää oman ymmärryksemme …”

      Perinteinen tietokone ja tekoälykone eroavat toimintaperiaatteeltaan aivan kokonaan. Vanhakantainen tietokone on tiukasti sidottu siihen syötettyihin ohjelmointikäskyihin; koneella ei ole ”omaa tahtoa”, se ei opi itsenäisesti mitään uutta.

      Tekoälyllä ei ole sellaisia sitovia ohjeita. Sillä ei ole mitään ”älyä” siinä tilanteessa, kun virta pannaan päälle. Kone oppii ”ymmärrystä” samalla tavoin kuin ihminen: kone käsittelee sille annettuja syötteitä sattumanvaraisesti ja siinä vaiheessa, kun tulos on opettajan kannalta oikea, kone ”palkitaan”.

      Palkitseminen tarkoittaa sitä, että onnistunutta impulssin kulkua herkistetään, jolloin seuraavalla kerralla impulssi menee herkemmin läpi: kone alkaa ”ymmärtämään”. Tekoälyn oppimisprosessi on siis periaatteessa sama prosessi kuin lapsen oppiminen. Molemmissa on kyse sähkön (impulssin) kulusta sähkö- eli hermoverkossa.

      Miten yllä kuvattua prosessia ei voi ymmärtää ilman ”jumalallista” ymmärrystä?

      Poista
    10. No en kyllä puhunut tolvanoista, vaan Wittgensteinista.

      Sanontojen ja sutkautusten sielunveljiä ovat arvoitukset, joiden ratkaiseminen kuului vielä viisikymmenluvulla älykkyysmittauksiin. J E Salomaa on aihetta koskevassa kirjassaan esitellyt omia kansanviisauksiamme, ja minulle kävi esimerkkiarvoituksia lukiessani niin, että pariin pulmaan ei löytynyt vastausta -- eikä niitä löytynyt enää keskustelupalstaltakaan jolla viisaat ja oppineet kirjoittelivat.

      Kysymykset ja vastaukset ovat käsitteellisen ajattelun akseleita. Wittgensteinilaisittain kysymysten ja vastausten on sulkeuduttava saman käsitteenmuodostuksen ja samojen loogisuusehtojen piiriin, ja "objektiivisesti" ottaen kysymykset sisältävät jo omat vastauksensa. "Arvoitusta ei ole olemassa" (Wittgenstein).

      Mutta uusia kysymyksiä voi olla. Niiden määrä vain on äärimmäisen rajallinen -- kieli ei ole yksilön vallassa -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- ja koska kieli olemuksellisesti on sosiaaliyhteyden luoja ja ylläpitäjä, ei edes korrespondenttista totuudellisuutta tavoitteleva empiristinen metodi voi saavuttaa uutta tositietoa muilla kuin kulttuurin ja aikalaisajattelun asettamilla reunaehdoilla.

      Suurimmn osan meistä aikalaisista on siis oltava tolvanoita. Ne jotka eivät ole, eivät ole erilaisia omilla ehdoillaan, vaan aikalaisajatteluun muodostuneiden ongelmien takia. Käymme eräänlaista kauppaa oman aikalaisjärkemme ja ihmisestä riippumattoman todellisuuden kanssa. Kun uusia kysymyksiä pystytään muotoilemaan, ratkaisut tulevat ikään kuin kaupan päälle.

      Siksi on turhaa aina kysellä, että "mitä pitäisi tehdä"? Emme ajattele niin kuin ajattelemme siksi, että joku olisi joskus tehnyt jonkin teon joka tämän ajattelun alun perin sai aikaan. Ensin on vain "nähtävä maailma oikein", ja muutokset tulevat sitten ymmärryksen mukana. Mutta "edistyksessä yleensä on se piirrer, että se näyttää suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on" (Nestroy).

      Kaikki aikalaisajattelu on ollut omalla tavallaan rajoitettua -- ei Aristoteleen muodollisella logiikalla ole oikeasti mitään sisällöllistä yhteyttä eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneeseen syysuhdeajatteluun ja päämäärärationalismiin. Yhteys on tavallaan vain tarina, jota filosofisissa tiedekunnissa kerrotaan. Filosofian historia on helppo kuvitella narratiivina, jossa aina "parempi argumentaatio" kumoaa kestämättömiksi osoittautuvat opit.

      Tietyt ajattelumme ominaisuudet ovat tavattoman vaikeita tavoittaa. Emme esimerkiksi ymmärrä tapaa, jolla kaikki ajattelumme on kehittynyt "magian" pohjalta. Psykoanalyytikoille ihmisen varhaisvaiheen symbioottinen tajunnatila on lähtökohta, mutta oman aikamme aikuiselle tosiasia että kaikki palautuu "uskonnollisiin alkeismuotoihin" (Durkheim) on likimain mahdoton omaksuttavaksi. Olemme nyt individualistisen sokeuden lapsia, ja korrespondenttinen totuudellisuuden laatu noituu saavuttamaamme tositietoa.



      Poista
    11. ""Tekoälyn oppimisprosessi on siis periaatteessa sama prosessi kuin lapsen oppiminen. Molemmissa on kyse sähkön (impulssin) kulusta sähkö- eli hermoverkossa ""

      No ei sinne päinkään.

      Neuroverkko on itsessään pelkkä metafora, ei sitä pidä käyttää selitysmallina kun yritetään todistaa ihmisen ja koneen samankaltaisuutta.

      On totta, että ihmisaivoissa on suunnilleen sata miljardia aivosolua, ja niillä jokseenkin laskematon määrä toimintoja, mutta emme tiedä ihmisestä tai elollisesta yleensä edes sitä mikä erottaa "kuolleen" aineen "elävästä" aineesta. Ratkaisumme tällaisiin peruskysymyksiin on "opillisesti" ollut -- "opillisuus" on eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt erityinen ajattelulaatu -- valinta "materialismin" tai "spiritualismin" välillä, ja esimerkiksi se, että samaistamme hermoverkot sähköverkkoihin on edellisen vaihtoehdon mukainen valinta.

      Emme me oikeasti tiedä mitä tajunta ja tietoisuus ovat. Emme tiedä mitä kaikkea kehitys lapsuuden symbioottisesta tajunnantilasta aikuiseen autonomiaan pitää sisällään -- mutta sen voimme tietää, että eri aikoina meillä on ollut tällaisista tiedollisista asioista ei vain erilaisia, vaan aivan erilaatuisia -- laadullisesti toisensa pois sulkevia -- vastauksia. Jos meille kouluissamme opetettaisiin edes alkeita ajatushistoriasta -- edes sitä tapaa jolla oma eurooppalaisen uuden ajan ajattelumme -- visuaalinen mieltäminen ja kartesiolainen paradigma -- on ollut ihmisen historiassa ainutlaatuista ja saanut maailmassa ja ihmisen elinehdoissa aikaan aivan valtavan muutoksen -- ehkä me yleisesti ottaen emme olisi niin toivottomia tieteisuskovaisia vulgaaripositivisteja kuin mitä tekoälyentusiastit nyt ovat.


      Poista
    12. Oikkonen: ”… No ei sinne päinkään … Neuroverkko on itsessään pelkkä metafora …”

      No voi, voi. Puhutko nyt neuroverkosta aivoissa vai tekoälyssä? Molemmissa tapauksissa olet pihalla, pahoittelin suoraa sanontaani. Tietenkin ihmisen aivot – hermoverkko – toimivat sähköllä. Tietenkin tietokoneen simuloima neuroverkko toimii sähköllä. Ja molemmat samoilla periaatteilla.

      Kiellätkö sinä aivojen neuronien (hermosolujen) verkoston, jossa kulkee sähkövirta? Vai kiellätkö että tietokoneella ohjelmallisesti simuloitu aivojenkaltainen neuroverkko käyttäisi sähköä? Vai mitä sinä kiellät?

      ”… mikä erottaa "kuolleen" aineen "elävästä" aineesta …”

      Unohdit mainita, mitä tarkoitat kuolleella ja elävällä aineella. Ovat virukset sinusta eläviä vai kuolleita? Ei noilla kahdella termillä ole selkeää eroa, ettenkään kun niiden merkitystä ei ole tarkasti määritelty.

      ”… ehkä me yleisesti ottaen emme olisi niin toivottomia tieteisuskovaisia vulgaaripositivisteja kuin mitä tekoälyentusiastit nyt ovat …”

      Ihailen jääräpäisyyttäsi. Mutta: jos lähtisit keskustelemaan tekoälyn kanssa, sinulle olisi suuria vaikeuksia sanoa, keskusteletko koneälyn vai ihmisen kanssa.

      Jätetään tämä keskustelu, jos et pysty argumentoimaan täsmällisemmin.

      Poista
    13. Sikäli kun huutelu vierasiin pöytiin sallitaan, tarjoan ratkaisuksi tähän keskusteluun blogistin itsensä pari blogia sitten esittämää hyvin kiintoisaa näkemystä:

      "Voi kyllä olla, että vain koneet ymmärtävät niin vaativia asioita. "

      Anonyymihan avasi tämän keskustelun kysymyksellä:

      "Perimmäinen kysymys, johon Oikkosen tulisi vastata, on tämä: mikä on se peruste, jolla hän väittää, ettei koneälystä tule ihmismielen veroista? "

      Minusta tuo on äärimmäisen relevantti kysymys.

      Ja kannatta huomata, että kysymys ei edellytä, että koneäly olisi samanlainen kuin ihmismieli vaan vähintään "sen veroinen".

      Ei siis ole lainkaan tarpeen se, että koko ajan itse itseään opettava koneäly kulkee sen saman kehtyspolun ja on niiden samojen durkheimilaisten (?) jne. kehtysvaiheiden sitoma kuin ihmisälyn ja ymmärryksen kehitys.

      Miksi koneäly ei voisi ikänkuin oikaista ohi ihmisen ajattelun kehitysporosessin rajoitteiden, mallintaa niin durkheimit kuin witgensteinit tuosta noin vain vasen käsi selän takana ja mennä saman tien vielä paljon pidemmälle?

      Tällöin olisimme todellakin tilanteessa, jossa "vain koneet ymmärtävät niin vaativia asioita".

      Mitkä ovat ne kovat faktat ja mikä on se logiikka, josta vääjäämättä seuraa, että noin ei voi koskaan käydä?

      Poista
    14. Konemetafora näyttää olevan kovaa valuuttaa. Ehkä se on niin, että kun ihminen oppii näkemään itsensä koneena, hän näkee koneen "vertaisenaan".

      Kaipa se on myös niin, että sen eurooppalaisen uuden ajan ajattelun jonka pohjalle luonnontieteet syntyivät, premissit ovat hajoamassa, ja alamme taas päätellä käsitteistä todellisuuteen päin. Yleistävä käsitteenmuodostus tarjoaa näennäisen pätevyyden illuusion, emmekä enää erota todellisuutta jolle kukaan ei ole vielä antanut nimeä . Kuitenkin juuri se on ainoa mikä on ylihistoriallista -- ihmisjärki,myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä" on ollut muuttuvaa, samoin kaikki järjen erityiset työkalut, "ilmiön" hahmottaminen irti taustasta, käsitteenmuodostus, ja jopa "logiikka", joka ei sekään ole mitään ylihistoriallista.

      Poista
    15. Matias: " … vain koneet ymmärtävät niin vaativia asioita … että noin ei voi koskaan käydä? …

      Mielenkiintoinen kysymys, Matias. Ennen tämän miettimistä kannattaa kurkistaa taaksepäin, muiden älyjen kehitykseen.

      Tekoälyn – kuten eliöiden älyn – perustahan on siinä, että opetusvaiheessa sattuman ja valinnan – oppimisen – avulla vakiinnutetaan parhaat mahdolliset toiminnat. Kyse on yrityksestä ja erehdyksestä ja sattumalta syntyneet parhaan ratkaisun tallentamisesta.

      Meiltä jää kuitenkin huomaamatta, että samaa perusmetodia luonto on soveltanut jo aikaisemmassakin vaiheessaan. Siis jo ennen eliöiden älyn kehittämistä. Kyse on evoluutiosta.

      Evoluutio ei pääperiaatteeltaan perustu sattumaan, vaikka luonto sattumaa käyttääkin. Mutaatio, rekombinaatio ja muut genetiikan menetelmät luovat uusia variaatioita, aivan samoin kuin tekoälyn monet ”aivojen” hermopolut. Ja aivan samoin kuin tekoäly hyväksyy vain parhaan mahdollisuuden ja tappaa muut, aivan samoin menettelee evoluutio: parhaat ratkaisut menestyvät, muut kuolevat.

      Näitä evoluutiosta johdettuja ns. geneettisiä algoritmeja käytetään vaikeiden matemaattisten tehtävien ratkaisuun. Menetelmä on erittäin helppo, mutta edellyttää tietokoneelta paljon resursseja. Vaikkei sitä tekoälyksi kutsutakaan, niin sitähän tämä menetelmä periaatteessa ja käytännössä on.

      Ja sitten on vielä olemassa ”kuolleen luonnon tekoäly”, mutta eipä siitä nyt.

      Mutta Matiaksen kysymykseen: Nykyisenkaltaisen maailmankaikkeuden luominen ihmisineen kaikkineen oli kohtuullisen vaikea tehtävä, arvelen. Mutta maailmankaikkeus selvisi siitä. Menetelmänä käytettiin erilaisia ”tekoälyjä”. Ihmisaivot ovat niistä vain yksi, eikä suurin mestari.

      Poista
    16. Koneälyllä on eräitä etuja "biologiseen älyyn" nähden:

      - koneälyn muistikpasiteetti on ääretön ainakin ihmisen mittakaavassa - ja lisäksi muisti on eksakti
      - koneälyn tietojenkäsittelyvoima on miltei ääretön suhteessa ihmisen vastaavaan - valtava tietomassa on käsitelty millisekunneissa ja täsmällisesti
      - koneäly on väsymätön - 24/7 työaika vuodesta toiseen (jos kukaan ei vedä töpseliä irti)
      - koneälyn oppi kumuloituu tehokkaasti koko ajan ilman uudelle sukupolvelle aina uudelleen opettamista. (Kaikkien nerojen on ensin opittava potalle, lukemaan jne. ennen kuin he pääsevät edes alkuun sen kanssa, mitä aiemmat sukupolvet ovat siihen asti tietoonsa saaneet ja oppineet.)

      Tuntuu varsin selvältä, että kun tuollainen systeemi saa käyttöönsä evoluution mekanismit, vauhti on kova ja pitkälle mennään.

      No, tämän jälkeen tulaan sitten ennemäkin jumaluusopin puolen kysymyksiin siitä, onko ihmisessä jokin erityinen "sielu", jota mikään muu evoluution mekasnismi ei voi tavoittaa toisin keinoin ja aivan toisissa viitekehyksissä vapaana ihmisen kehitysprosessin kahleista (sosiologia, kaikki sielunvammat jne.)

      Siirrytään siis puhtaasti uskon asioiden puolelle. Niissähän tunnetusti kukin tulee autuaaksi omilla opeillaan.

      Poista
    17. Joo, konemetafora todellakin jyllää.

      Ajatushistoriallisesti se on ymmärrettävä tiedollinen kiteytymä -- kun ihmisyyden alkutekijät varhaisessa lapsuudessa kriisiytyvät, sulkeutuu kanava niille kehityskerroksille jossa tajunnalliset ja tiedolliset alkiot eivät vielä ole saaneet aikalaisajattelun mukaisia käsitekiinteyksiä.

      Nyt itseään sivistyneenä pitävä ihminen voi kuin annettuina totuuksina käyttää sellaisia yleiskäsitteitä kuin esimerkiksi "tieto", "muisti", "oppiminen", jne - ikään kuin tällaiset olisivat ylihistoriallisia vakioita. Ne eivät ole. Kuten taisin sanoa, esimerkiksi Aristoteleen syllogismilogiikalla ei ole mitään sisällöllistä yhteyttä oman aikamme visuaalisen mieltämisen ja kartesiolaisen rationaalisuuden pohjalta rakentuvaan syysuhdeajatteluun ja päämäärärationaalisuuteen.

      Tekoälyä koskeva keskustelu tuo mieleeni aina erään G H von Wrightin osuvan toteamuksen, joka kuului suunnilleen näin: "Fyysikot, suurimmatkin heistä, ovat filosofeina varsin lapsenasteella."



      Poista
    18. Oikkonen: "… Fyysikot, suurimmatkin heistä, ovat filosofeina varsin lapsenasteella …"

      Luulen että se on välttämätöntä. Fyysikon tulee olla mieleltään taipuisa; valmis vastaanottamaan uusi ajatuksia; muuttamaan herkästi kantaansa, jos se osoittautuu välttämättömäksi uusien havaintojen perusteella.

      Otetaan nyt esimerkiksi Einstein. Hän ymmärsi, että painovoimaa (vetovoimaa) ei ajatellulla tavalla ole olemassakaan. Kun tämä oletus otettiin ajattelun pohjaksi, syntyi mullistava ns. yleinen suhteellisuusteoria. Paitsi fysiikkaa, se on pitkälti myös filosofiaa.

      Filosofille ajatus painovoiman katoamisesta olisi tietysti kauhistus, vastoin tosimaailman havaintoja ja vakiintuneita ajatusrakennelmia.

      Jos fyysikko omaksuisi filosofin jäykät oppirakenteet, niin mitä siitäkin tulisi, Oikkonen?

      Poista
    19. "Konemetafora ..."

      Ehkä tässä ei nyt pyritäkään vertaamaan ihmisälyä koneeseen.

      Ehkäpä koneäly onkin emergentti ja aivan uusi tietotekniikan mahdollistaman räjähtävän nopean evoluution tuotos.

      "Kaikki aikalaisajattelu on ollut omalla tavallaan rajoitettua ..."

      Niinpä. Olemmeko omahyväisessä itsekeskeisyydessämme niin oman älymme lumoissa, että mieleen ei mahdu mikään rinnakkainen ja toisenlainen älyn muoto. Siis samoin kuin vanhan ajan ihmiset omassa itsekeskeisyydessään pitivät maata koko universumin keskipisteenä.

      Kuten edellä on esitetty, koneälyn edellytykset äärimmäisen nopeaan evoluutioon ovat aivan uskomattomat. Se, mikä bioevoluutiossa otti kymmenen tai sata miljoonaa vuotta, hoituu kone-evoluutiossa sekunneisa.

      Viikossa päästään siis jo pitkälle.

      Mutta siis: ei ihmisälyn apinointia vaan jotakin aivan toisenlaista emergenttiä ja ylivoimaistakin?

      Poista
    20. Kovasti vain ihmetyttää minua tämä yleinen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys. Koululaitoksessamme on todella jotan pahasti pielessä, jos itseään sivistyneinä pitävät ihmiset voivat pitää Einsteinia esimerkkinä fyysikosta joka otti vastaan ajatuksia ja oli herkkä muuttamaan kantaansa, jos uudet havainnot sitä edellyttivät.

      Einstein jos kuka oli esimerkki tiedemiehestä joka ei odottanut havaintoja vaan laati teoriansa puhtaasti intuition pohjalle. Havainnot toki osoittivat teoriat päteviksi jälkeenpäin.

      Einstein järjesti fysiikan suureille syntymäpäivät -- suhteellisuusteorioiden jälkeen suureiden suhteet olivat aivan toiset. Mutta silti esimerkiksi fysiikan suure "voima" on psykoanalyyttisesti ottaen ruumiintuntojemme ulkoistuma. Ja filosofi tietää että se, mikä hahmon- ja käsitteenmuodostuksessamme on minäkin aikakautena ollut meissä "sisällä" ja mikä "tuolla ulkona", on vaihdellut aikaudesta toiseen. Esimerkiksi antiikin kreikkalaiset sijoittivat fysikaaliset vaikutusvoimat --"syyt", "syysuhteet" -- olioiden sisään niiden ominaisuuksina. Oma fysiikkamme taas yrittää eritellmä monenlaisia ulkoisia vaikutusvoimia, joista hiukkasfysiikan voimat ovat mielikuvituksellisimpia.

      Entä mitä tarkoittaa "ihmisälyn apinointi"? Siis, vielä kerran: ihmisjärjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva. Ei ole mitään ylihistoriallista "älyä".

      Olemme todella taantumassa takaisin keskiajan skolastikkojen käsiterealismiin. Päätelemme yleiskäsitteistä todellisuuteen päin -- ja tässä tekoälyn yhteydessä käytämme sellaisia käsitteitä kuin "tieto", "kehitys", "oppiminen", jne, jotka eivät ole mitään ylihistoriallisia vakioita.

      Olen sitä mieltä että koululaitoksessamme ja akatemioissamme on jotain todella pahasti vialla.

      Poista
    21. Ehkä tämä antoisa ketju on hyvä tällä kertaa päättää blogistin syvälliseen tokaisuun:

      "Voi kyllä olla, että vain koneet ymmärtävät niin vaativia asioita. "

      Poista
    22. Matias: ”… Ehkä tämä antoisa ketju on hyvä tällä kertaa päättää …”

      Samoilla sanoin ja lisäksi: oli kiva rupatella!

      Poista
    23. Oli hyvä ketju, joskin tuli olo, että keskustelijat puhuivat osaksi toistensa ohi.

      Poista
  4. Onhan siellä tuota arkipäivän aforistiikkaa harrastettu iät ja ajat. Tässäpä vielä muutamia sieltä täältä mieleen jääneitä sananparsia.

    "Ei korppi korpin silmää noki."

    "Missä haaska haisee, siellä korpit raakkuvat."

    "Helposti sitä alaspäin sylkee, mutta yritäpäs ylöspäin!"

    "Miksi koira on viisaampi kuin nainen? Se ei hauku isäntäänsä..."

    "Kala mätänee päästä alkaen."

    "Kun tsaari antaa munan, Hän ottaa kanan."

    "Totuus on hyvä, onnellinen elämä parempi."



    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. ”Naapurin viisauksia”

    Milloin Venäjällä alkoi Vapaus, oikea vapaus? Käsite vapaus on kyllä niin epämääräinen teoreettinen olio, että jokaisen lauseen ”jalkaan” pitää kiinnittää jälkakivi, ettei se vaan karkaisi sanallisesti syrjään.

    Eräs venäläinen tsaari/keisari/yksinhallitsija suunnitteli valloittaa koko maailman itselleen. Mutta sitä varten hän tarvitsi sotaa ja sodan palvelijoita. Kas, kun hän verisesti pakotti kaikki aateliset, ruhtinaat palvelemaan sotaa ja palkitsi sitä ruhtinaallisesti. He saivat maa-alueita ja talonpoikia orjikseen. Talonpojat kasvattivat viljaa ruhtinaiden myytäväksi ulkomaille ja näin rikastuttivat aatelisia lisää.

    Tsaarin/keisarin/yksinhallitsijan ehtona oli kuitenkin se, että jos aateliset eivät lähetä poikiaan armeijaan, niin he menettävät aatelisuutensa ja vastaavasti omaisuutensa. Niinkin kävi, jos perheeseen syntyi vain tyttöjä.

    Venäjän mahtava armeija pullistutti Venäjän aluetta oikein Amerikkaan asti, koska etelässä oli kova vastustus ja lisäksi maasto- ja sääolosuhteet eivät kelvanneet venäläisille. Kas, kun Venäjän armeijan älykäs upseeristo havaitsi, että maata on ahmittu jo ihan riittävästi, ja että olisi jo korkea aika ruveta nauttimaan. Mutta keisari ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa ja syttyikin Dekabristien kapina, joka murskattiin verisesti. Keisari murskattiin vasta vuonna 1917. Mutta leninistinen aatelisto keksi, että pitää muodostaa kolhooseja, ja talonpoikaisto joutui taas orjuuteen.

    Putinin orjia ovat oligarkit.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.