tiistai 11. kesäkuuta 2024

On siellä nyt poikien ihana taistella

 

Mitäpäs me rauhasta

 

Historiasta löytyvät lainomaisuudet ovat yleensä muodoltaan aika triviaaleja, mitäpä muutakaan ne voisivat olla.

Juuri siksi niiden totuusarvo on sitäkin suurempi. Kuitenkaan niitä ei usein huomioida, kun ajankohtaiset tarpeet jättävät ne varjoonsa.

Yksi tällainen totuus on mielestäni (ne korjatkoot, joiden mielestä olen väärässä) se, että kun sota venyy useamman vuoden mittaiseksi, se turhauttaa ja sotivat osapuolet alkavat kaivata rauhaa yhä kiihkeämmin. Sotaankin tietyssä mielessä totutaan mutta eihän se koskaan ole rauhan veroista.

Innostavat marssilaulut, joiden teho todennäköisesti vähenee sitä mukaa, kun sota edistyy, puhuvat useimmiten voitosta, joka tuo uuden ja paremman maailman. Sitä paitsi se tuo sen nopeasti, jopa huomenna, Morgen ist neue Zeit, kuten eräässä arkkityyppisessä laulussa todetaan ( Видео Bing ).

Pidän hyvin todennäköisenä, että sekä Ukrainassa että Venäjällä kaivataan nyt rauhaa laajoissa piireissä. Tosin Venäjällä on kotirintama saanut toistaiseksi jäädä kovin vähälle ahdistelulle, mutta kaikkihan voi olla vielä edessäpäin.

Epäilemättä suurinta urhoollisuutta osoitetaan niissä valtioissa, joita sotatoimet eivät suoranaisesti koske lainkaan. Sellaisista maista on helppo löytää non possumus-väkeä, jonka mielestä sotaa ei missään tapauksessa saa lopettaa eikä edes taukoa pitää ennen kuin syyllinen on kukistettu ja rangaistu ja laiton saalis palautettu oikealle omistajalleen.

Historian valossa tämä on kuitenkin aika vaikea yhtälö. Kovin harvat sodat ne näin on saatu päättymään. Ja jonkinhan se on tämäkin työ tehtävä, eivät ne ulkopuoliset kannustajat sitä tee.

Nykyisessä kolmansien maiden haukkamentaliteetissa näyttäisi olevan jotakin uutta. Urhoollisuus on aina lisääntynyt sitä mukaa, kun etäisyys tappotantereihin kasvaa, mutta nyt näyttävät myös naiset ruvenneen esiintymään poikkeuksellisen sotaisina.

Jokaiselta kai pitäisi erikseen kysellä heidän asenteidensa taustat, mutta taitaa olla myös niin, että eräänlainen asenteiden miehistyminen on yhteiskunnallisen työnjaon myötä myös tapahtunut ja monella naisella on paineita osoittaa urhoollisuutensa myös sodan ja rauhan kysymyksissä. Se on kunnia-asia.

Kaiken kaikkiaan koko ajatus rauhasta on nykyään hyvin epämuodikas ja oli sitä jo ennen Venäjän hyökkäystä. Koko asiassa näyttäisi vaikuttavan uusi irrationalismin ja suorastaan itsetuhoisuuden aalto, jossa sota ja veriset vaatteet kiehtovat mielikuvitusta.

Näin tuli kirjoitettua jo ennen nykyisen sodan puhkeamista:

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Kuuluuko rauha aikamme tabuihin?

 

Rauhanliike nyt

 

Jo antiikin aikana löytyi ihmisiä, jotka ihmettelivät, miten oli mahdollista, että kaikkein suurimpia rikoksia saatettiinkin joskus pitää suurimpina hyveinä. Tässä siis viitattiin sodan aikana viholliselle tehtyihin ilkitöihin.

Tämä oli tietenkin vain radikaalia spekulaatiota. Pysyvämpää rauhan tilaa oli turha kuvitella muuten kuin siinä tapauksessa, että jokin voima olisi niin vahva, että se pitäisi kaikki haastajat kurissa. Sellainenhan oli Rooman rauha, Pax Romana.

Tuollainen tilanne on kuitenkin sikäli hankala, että siinä on myös mahdollista pitää kaikki oikeutetut vapausyrkimykset matalana. Häiriköt leimataan yksinkertaisesti rikollisiksi ja kukistetaan. Pax Britannica kaiketi perusteli itseään oikeudenmukaisuudella ja edistyksellä, mutta viime kädessä asian kertoi runonpätkä:

Whatever happens,

we have got,

the Gatling-gun

and they have not.

 

Ylivoimaisella aseistuksella erimielisyydet oli helppo ratkaista, eikä kaatuneiden suhdeluku 1:10 tai jopa 1:100 jättänyt aisan yli potkijoille paljon toivoa. Tosin raportitkin taidettiin tehdä hieman vapaalla kädellä, mutta silti.

Ihmiskunnan parhaat aivot pohtivat yleisen ja jopa ikuisen rauhan mahdollisuutta ja Immanuel Kantin yritys ansaitsee tulla muistetuksi, vaikka se tuskin mitään vaikutti aikakauteensa, jolloin sota päin vastoin taas laajeni kaikkia kansankerroksia koskettavaksi koko kansan asiaksi, tavallaan ihan demokraattiseksi toiminnaksi.

1800-luvulla yrityksiä rauhanliikkeeksi oli useitakin ja ainakin sotilaiden, harmaiden marttyyrien osaa yritettiin lievittää kansallisuudesta riippumatta esimerkiksi Punaisen ristin kautta.

Vuosisadan vaihteessa, siis 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa pidettiin jo kansainvälisiä aseriisuntaneuvotteluja ja saatiinkin sovittua rajoituksista, jotka eivät paljoa merkinneet, mutta vapauttivat kai ainakin resursseja joistakin projekteista toisiin, ehkäpä tehokkaampiin.

Nikolai II kunnostautui suurena rauhantekijänä juuri samaan aikaan kuin hän sorti Suomea, todettiin meillä happamasti ja yritettiin parhaamme mukaan vetää mattoa tekopyhän valapattokeisarin alta.

Rauhan puolesta aikaan saatiin yhtä ja toista, sopimuksia välitystuomioista, epäinhimillisten aseiden kieltämisestä ja niin edelleen. Haagin mahtava rauhanpalatsi avattiin parahiksi vuonna 1913, mutta sen valot sammuivat jo seuraavana kesänä, kuten tiedetään.

Kansainvälinen sodan ja rauhan oikeus oli kehittynyt jo 1600-luvulta lähtien ja sillä alalla on kaiken kaikkiaan saatu aikaan yhtä ja toista, muun muassa sopimuksia sotavankien oikeuksista ja siviilien nauttimasta koskemattomuudesta. Onhan noita pykäliä pahoin rikottu, mutta mitäpä lakeja ei olisi. Ovat ne hyvät ja tarpeelliset olemassa.

1800-luvun lopulla pohdittiin eräässä pikku kirjassa, millaista uusi sota mahtaisi olla. Tämä tapahtui aikana, jolloin ei ollut edes lentoasetta eikä panssarivaunuja, mutta jalkaväen aseiden tuhovoima ja armeijoiden koko kyllä olivat paisuneet ennennäkemättömästi. Pelkästään tavallisen kiväärin teho oli jo aivan muuta kuin se oli ollut niissä suurissa sodissa, joita historiassa oli aiemmin ollut. Mustan ruudin sijasta nyt oli käytettävissä kerrassaan pirullisia räjähteitä.

Minulla muuten on tuo kirja, mutten en ole sitä nyt kyennyt löytämään. Muistan, että myös Mauno Koivisto joskus referoi sitä fundeerauksissaan. Hänhän oli alan kokemusasiantuntija.

Joka tapauksessa yleinen käsitys oli, että nykyaikaisen armeijan eteneminen on vastustamatonta ja hirvittävän tuhoisaa.

Jälkimmäinen olettamushan osoittautui sitten todeksi.

Yleinen yllätys oli myös ihmisten yhtä suuri kuin tolkuton sotainto vuonna 1914. Kaikkialla lähdettiin riemumielin puolustamaan isänmaata, sillä tuossa sodassa kaikki luulivat olevansa puolustajia. Niinpä esimerkiksi Venäjällä jopa Pietarin juutalaiset marssivat suurena kulkueena synagogalta kunnioittamaan keisaria ja kansa rähisi saksalaisia vastaan ja vandalisoi lähetystön, joka sijaitsi hotelli Astoriaa vastapäätä. Saksalaisten liikkeitä ryöstettiin.

Saksassa taas sosialidemokraatit, joiden ohjelmassa rauhanaate oli kärjessä, äänestivät sodan tukemisen puolesta. Tästähän radikaalimmat sosialistit, muuan Uljanov mukaan lukien saivat aiheen syyttää Toista internationaalia aatteensa pettämisestä.

Bolševikkien liike leimautui jo syntyjään rauhan puolustajaksi, siis sellaisen rauhan, joka saataisiin aikaan, kun aseet olisi ensin käännetty riistäjäluokkia vastaan ja likvidoitu ne.

On ymmärrettävää, etteivät nuo riistäjäluokat ja heidän kätyrinsä -ja siihen joukkoon saatiin kaikki ne, jotka eivät olleet bolševikkeja- jaksaneet innostua moisesta rauhanaatteesta.

Joka tapauksessa mukaan saatiin mobilisoitua paljon väkeä, olihan ainakin itse päämäärä kiistämättömän hyvä.

Käytännössä rauhanliike jäikin kommunistien keppihevoseksi myös toisen maailmansodan jälkeen ja palveli ensin Stalinin ja sitten hänen seuraajiensa ns. rauhanpyrkimyksiä, joiden kannattaminen oli tietenkin mahdotonta niille, joita vastaan ne oli suunnattu.

Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös sen kannattama ja organisoima kansainvälinen rauhanliike ja koko asia sai lähinnä koomisen sävyn. Usko ikuiseen tai ainakin pitkäaikaiseen Pax Americanaan olikin nyt vallitseva ja Atlantin julistuksen hengessä voitiin odottaa, että rauhaa vartioidaan demokratian ja oikeudenmukaisuuden periaatteita kunnioittaen.

Ikävä kyllä, tilanne osoittautui miltei välittömästi samanlaiseksi kuin aikoinaan Pax Romanan ja Pax Britannican kanssa. Rauhan vartija ja suuri takuumies otti vapauden myös itse määritellä, mitä rauha on ja milloin sen puolustaminen ei saa merkitä aseiden käytöstä kieltäytymistä.

Tämä sukupolvi on saanut onnen nähdä uuden käsitteen syntyvän. Niin sanottu rauhaan pakottaminen tarkoittaa sitä, että kansojen yhteistä suurta päämäärää pidetään yllä paradoksaalisesti aseita käyttämällä. Pax Americanan lyhyenä kukoistuskautena rauhaa vietiin voimaperäisesti koko Lähi-Itään ja Balkanille ja rauhantahtoiset liikkeet ravistelivat lähes koko entistä neuvostoimperiumia.

Syntyneet ongelmat tiedämme ihan omastakin kokemuksestamme, mutta onhan kaikella kauniilla oma hintansa. Vasta viime vuosina on tätä aseellista rauhanliikettä vastaan syntynyt lähes symmetrinen toinen aseellinen ja yhtä anti-intellektuaalinen rauhanliike ja ihmiskunta odottelee nyt malttamattomana, millaisia hedelmiä tämä ristiriita saattaisi tuottaa.

Monessa suhteessa on nyt palattu vanhaan, mutta mitä rauhanliikkeeseen tulee, se näyttää joutuneen kokemaan sankarivainajan kohtalon. Sellaista ei nykyään ole missään.

On ymmärrettävää, etteivät suurvallat ole herätelleet henkiin entistä rauhanliikettä, jonka puolueellisuus oli aikoinaan ilmiselvää. Aikamme Suuren rauhanturvaajan kannalta se olisikin pelkästään haitallinen, sillä se todennäköisesti kohdistuisi myös rauhanturvaajan omiin toimiin.

Ei tämä mitään, mutta huomiota herättää, ettei suurvaltojen retoriikassa enää lainkaan näy vetoomuksia rauhan puolesta. Nehän olivat olennainen osa myös kylmän sodan propagandailmastoa.

Olemme näköjään uudessa tilanteessa, jossa rauha sinänsä on niin aliarvostettu, ettei kukaan edes viitsi nostaa sitä esille keskeisenä arvona ja jopa koko maailman ykkösasiana. Ydinsodan uhka on jo niin tavanomainen asia, että siitä kohkaaminen olisi kovin laast siisön, käyttääkseni nykyistä ministeritason puheenpartta.

Kun katselee suomalaisia ns. laatulehtiä, pistää silmään se miltei euforinen suhtautuminen uusiin aseisiin, joka niissä vallitsee. Ilmeisesti tuntuu jotenkin hienolta olla ihan oikeiden rauhantekijöiden eturintamassa ja aina valmiina iskemään hyökkääjää, mikäli tarvitaan.

Itse asiassa talvisodan poteroissakin tehtiin sen verran uljasta historiaa, että se velvoittaa vähintään urhoollisiin asenteisiin myös nyt. Možem povtorit, sanovat viime sodasta myös eräät venäläisen lunatic fringen kannattajat. Voidaan siis vaikka panna uusiksi, jos tarvitaan. Mikäpäs tässä?

Onhan se uljas asenne, molemmin puolin. Samalla se on varsin masentava. Näin korona-aikana suosittelen itse kullekin käyntejä sankarihautausmaille ja sen miettimistä, mitä uusi sota merkitsisi. Sen jälkeen haudoissa olisi, paitsi suuri osa nuorisoa, myös hyvin paljon siviilejä, joukossa olisi itse kunkin tuttavia ja kukapa osaisi jo etukäteen sanoa jäävänsä ehdottomasti siitä joukosta pois?

Niinpä aktiivisimmat rauhan ystävät ovatkin intoutuneet taistelemaan entistä parempien aseiden puolesta. Rauhan pelkkä mainitseminen päämääränä olisi jotenkin noloa ja kenties jopa raukkamaista. On sitä kaaduttu ennenkin. Si vis pacem, para bellum.

Tässä on oma logiikkansa, mutta ei se sitä seikkaa muuksi muuta, että rauhan totaalinen syrjäytyminen tämän aikakauden julkilausuttujen johtavien päämäärien joukosta ennustaa pahaa. Se on kuitenkin ilmeinen oman aikamme ilmiö ja varmasti myös oire jostakin syvemmästä.

Pitäisikö tässä jonkun nyt hävetä?

 

 

73 kommenttia:


  1. "Kaiken kaikkiaan koko ajatus rauhasta on nykyään hyvin epämuodikas ja oli sitä jo ennen Venäjän hyökkäystä. Koko asiassa näyttäisi vaikuttavan uusi irrationalismin ja suorastaan itsetuhoisuuden aalto, jossa sota ja veriset vaatteet kiehtovat mielikuvitusta."

    Tämä on totta, mutta mikäli on ratkaisu? Vierastan niin kansalliskiihkoista sotahulluuta kuin naivia pasifismiakin. Missä olisi kultainen keskitie niiden välissä, jonkunlainen "arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" -turvallisuuspolitiikka terästettynä Si vis pacem, para bellum -puolustuspolitiikalla, pahan päivän - jota kukaan pienen maan asukas ei toivo - varalta.

    Naisten asenteiden militarisoitumisessa näen äärifeminismin eräänlaisena loiskiehuntana.

    VastaaPoista
  2. Pugwash-rauhanliike -- jonka kymmenkunta luonnontieteiden nobelistia perusti 50-luvun puolivälissä, otti tehtäväkseen valistaa poliitikkoja siitä uudesta tilanteesta, jonka ydinaseet toivat maailmaan mukanaan. Tulevissa sodissa ei enää ole rintamalinjoja, sillä ydinsäteilyn ja -saasteen vaikutukset kulkeutuvat väistämättä kaikkialle. On sama kuka oli oikeassa, kuka väärässä, kuka koki voittaneensa sodan, kuka pelkäsi hävinneensä jotain itselleen ah niin tuikitärkeää.

    Elämän ja kuoleman kysymyksiä ei enää voi asettaa, elämä ja kuolema ovat nyt sama asia. Kaikkein hulluimmat, omaa uskottavuuttaan omissa silmissään itselleen todistavat totalitaristiset maailmanvalloittajat ja heidän vähäjärkiset miellyttäjänsä voivat nyt päätyä ydinsotaan vain yhdestä syystä: ettei maailmaan jäisi eloon ketään joka avoimin silmin voisi nähdä ja olla todistamassa heidän typeryyttään.

    Einstein ehti allekirjoittaa Pugwash-paperin ennen kuolemaansa 1955.

    Mutta russellilainen rauhanliike ajautui jo alkuvaiheessa vaikeuksiin – kun toiseen vaakakuppiin asettui maailman nerokkaimpien tieteentekijöiden kaikkein paras järki, ja toiseen laitettiin mieluummin militaareja kuin tiedettä uskovia poliitikkoja, siinä ei järjellä ollut paljoa sanansijaa. Poliitikot korvaavat järjen puheensa paatoksellisuudella, ja kuten kaikki maailman tosiuskovaiset kautta historian, sodanjälkeiset poliitikot tarvitsivat kauhukuvia oman politiikkaansa tehoefekteiksi.

    Se on pasifismin tragedia: aseta vaakakuppiin, peliin, älyllinen rehellisyys – totuus – ja vastapuoleksi poliitikkojen puheet ja propaganda, ja, ”jumalauta, heidän puheensa painavat enemmän” (Markku Lahtela).

    Einsteinin perinnön vaalijoista fyysikko Stephen Hawking kantoi rintapielissään ydinaseiden vastaisen rauhaliikkeen harakanvarvasmerkkiä, ja yritti myös vaikuttaa poliitikkoihin ja sotilaisiin. Mutta se on mahdoton yhtälö – tiedemiehet, sotilaat ja poliitikot eivät muodosta minkäänlaista ekvivalenssia. Tarina atomipommin rakentamisesta -- elokuva "Oppenheimer" -- dokumentoi erinomaisen osoittelevasti miten mahdoton yhtälö on tiedemiehet -- militaarit -- poliitikot.

    Mitä on pasifismi? Pasifismi ei ole mikään ”ismi”, ei mikään oppi, kaikkein vähiten mikään tunnustuksellinen uskonto tai ideologia. Pasifismi on pelkkää älyllistä rehellisyyttä. Se on sitä, että sotasaavutusten sijasta nostetaan järki kunniaan. Se on sitä että kuunnellaan luonnontieteitä ja käytetään myös ihmistieteitä – ihan ihmistieteiden perusteita, freudilaista syvyyspsykologiaa, durkheimilaista sosiologiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "sodanjälkeiset poliitikot tarvitsivat kauhukuvia oman politiikkaansa tehoefekteiksi...Pasifismi on pelkkää älyllistä rehellisyyttä."

      Ja kuitenkin koko kylmän sodan aikana supervaltajohtajill - jotka olivat kokeneet sodan - oli kyky välttää viimeistä askelta eli ydinsotaa. Nykymaailmassa pelottavinta on, että nykyisin nuo johtajat, Putin ainakin, suorastaan uhoilevat sillä ymmärtämättä millä leikkivät.

      Pasifismin ongelma on siinä moraalisessa ongelmassa, onko aina parempi alistua sietämättömään elämään kuin taistella vastaan, tarvittaessa kuolemaan asti, vähän niinkuin tarjoittaisiin elämä elinikäisenä, oikeuksia vailla olevana orjana. Kyllä minä tuossa tilanteissa ihailisin spartacuksia...

      Poista
    2. Varsinkin kun sietamaton elama saattaa olla lyhyt. Vrt. Keski-Eurooppa 1930- ja 1940-luku.

      Poista
    3. Pugwash -liike perustui virheoletukseen: yksi ydinpommi johtaa totaaliseen ydinsotaan. Tuskin johtaa. Taktinen pommi on pieni vaikutuksiltaan ja aina kannattaa kuulostella pari tuntia, että mitäs nyt rauhaan kuuluu. Kerkiää sen mualimanlopun täräyttää huomenissakin; näin toimien taktinen ydinaseoperaatio rajoittuu, kuten järkevää on.

      Poista
    4. ""Pugwash-liike perustui virheoletukseen ...""

      No enpä sanoisi noin. Kysyyksessä olivat nimenomaan luonnontieteilijät, jotka tunsivat ydinsäteilyn vaikutukset. Kyseessä eivät siis olleet esimerkiksi sosiologit, joilta sitten olisi saatu vielä pessimistisempiä lausuntoja siitä miten rajusti sotatilanne taannuttaa kaiken päämäärärationaalisen ajattelun.

      Brittihistorioitsioja Jonathan Glover käsittelee kirjassaan "ihmisyys -- 1900-luvun moraalihistoria" tuon vuosisadan monia konflikteja ja tekee sen nimenomaan sijoittaen yhteisöt evoluutiososiologiselle kehitysasteikolle ja käyttäen arvioperusteena yhteisöjen moraalista laatua. Hän puhuu tribaalikoflikteille tyypillisistä ominaisuuksista, ja erottaa niistä kehittyneiden kansallisvaltioiden keskenään käymät sodat.

      Esimerkiksi durkheimilaisten
      moraalilaatujen pohjalta ero on olennainen. Aggressio tuo väistämättä mukanaan yhteisöllisen regression, ja demokratiatkin taantuvat autokratioiksi -- ja taantumaan kuuluu olemuksellisesti pöäöämäärärationaalisen järjen häviäminen. Militaarinen käskyvaltaisuus saa yhteisön hierarkiset valtasuhteet korostumaan, ja taantumaan osallisten kokemuksissa kaikki näyttää muuttuvan vain määrätietoisemmaksi -- mutta todellisuudessa esimerkiksi väkivallan asteittainen eskaloituminen, sotatoimien siirtyminen ruintamalta siviilikohteisiin, massamittaiset siviilituhot -- se oli myös se kierre, joka taannutti mielet niin että ensimmäiset atomipommit päätettiin pudottaa.

      Sota ei siis ole ilmiö jonka olennaisin kysymys ratkeaa sotimalla. Pasifismi ei ole vain sitä että julistetaan väkivallan vastaisia aatteita, vaan pasifismi on älyllistä rehellisyyttä sen suhteen millainen olento ihminen on. Mikä ohjaa tämän olemuksellisesti yhteisöeläimen käyttäytymistä, ja miksi lajinsisäinen väkivalta on hallitsematonta. Näitä kysymyksiä ei ratkaista yksilökokemuksen tai -arvojen tasolla, vaan tarvitaan ihan toisenlaista tietoa, tietoa ihmisestä yhteisöolentona.

      Poista
    5. Sodasta tietävät insinöörit, luonnontieteilijät ja upseerit. Humpuukimaisterina opin yliopistossa, että sosiologia johdannaisineen on vain sitä, että opitaan perustelemaan veronmaksajille oman palkanmaksamisen tarpeellisuus. Opitaan kirjoittelemaan paperloi.

      Poista
    6. Tämä ei liene ihan oikea palsta puhua ihmistieteiden akateemisesta alennustilasta, mutta koska myös pasifismi on jotakin jonka oikea ymmärtäminen edellyttäisi tiettyä individualistisen ihmiskuvan harhojen oikaisua, puhtaan nyt edes hieman ihmistieteistäkin.

      Totta on, että visuaaliseen mieltämiseen ja kartesiolaiseen paradigmaan perustuvat uudet tiedonalat ja niiden ajatustyökalut, merismi, empiristinen metodi ja positivismi, toikmivat parhaiten silloin kun tutkitaan "ihmisestä riippumatonta todellisuutta".

      Ihmistieteet, niin psykologia kuin sosiologiakin, yrittivät orientoitua alusta alkaen apinoiden luonnontieteiden malleja. Freud teki elämänsä möhläyksen, kun hän luonnontieteellisen koulutruksen saaneena yritti soveltaa fysiikan käsitteitä psyyken kuvailuun ja psyykkisten ilmiöiden selitykseen. Se mitätöinti, jota hänen pioneerityöntä aluista alkaen ja edelleenkin nykyisin vulgaaripositivistien taholta saa, on jotain tavattoman traagista. Onneksi se ei ole koko totuus psykoanalyysista, vaan syvyyspsykologinen ajatteluperinne jatkui ja on vaikuttanut alan uusien pioneeriajattelijoiden kuin myös syvällisen kulttuurieliitin piireissä, ja esimerkiksi <a href="https://alkonkassalla.blogspot.com/2024/06/tekoaly-terapiassa.html>draama</a> on ammentanut paljon uuden ihmiskuvan pohjalta.

      itselleni esimerkiksi psykoanalyytikko Reima Kampmanin tutkimat ns. sivupersoonailmiöt ovat olleet silmiä avaavia -- hypnoosissa tuotettujen vaihtoehtoisten persoonallisuuksien muodostuminen opettaa paljon siitä millainen ihmisen "normaaliminä" todellisuudessa on.

      Oppihistoriallisesti sosiologia pitäisi sijoittaa tiedon puuhun syvyyspsykologian oksaan, koska nimenomaan syvyyspsykologia paljasti psyyken syvimpien kerrosten olemuksellisesti kollektiivisen luonteen. (Ei suinkaan ole merkityksetöntä, että sivupersoonailmiö saatiin esille hypnoosissa.) Mutta Durkheimin perintö hukattiin ihan kuten tapahtui Freudillekin. Sosiologia ei voinut muodostaa validia oppisanastoa samoista syistä kuin ei psykoanalyysikaan -- niinpä tiedonalan akateeminen kohtalo oli ajautua uusskolastisen käsiterealismin hampaisiin.

      Esimerkiksi nelinkenttä on käsiterealismin tuote. Fromm voisi oikaista sen, hän sanosi että ihmistä parhaiten kuvaa vain yksi akseli, jonka nimi on "kehitys". On alkusymbioosi ja eriytyvä yksilö. Lapsi nousee pystyasentoon aj kävelee ennen kuin oppii puhumaan. Puhumaan opitaan ennen kuin kirjoittamaan. Sillä on väliä, onko kulttuuri varhaisvaiheessaan valinnut kuva- vai äännekirjoituksen -- vain äännekirjoituksen maailmassa voidaan erityisellä tavalla hallita tajunnallista "aikaa". Fysikaalisten vaikutusvoimien sijoittaminen esineisten kohteiden ulkopuolelle avaruudelliseen tilaan on mahdollista tajunnassa jota lineaarinen aikajatkumo jäsentää ja jossa syyt ja seuraukset asettuvat akselille.

      Nelinkenttä on operointia autonomisiksi ymmärretyillä ominaisuuksilla, ja nelinkentän surrealistisin sovellus on intersektionaalisen fenimismin suosima kehä, jolle sosiaalisesti vammauttavat ominaisuudet levitetään. Se on todellakin pelkkää stiiknafuulaa, humpuukia, ja siitähän meilläkin tehtiin tyttöhallituksen hallitusohjelma.

      Poista
    7. Tämmöiseen analyysiin vastata voi, kuten Simo Salmisen esittämä punaupseeri protestoiville suomalaispoliitikoille (Pasanen ja Loiri): "Mitä sitten?".

      Kannatan kaikenlaista tiedollista harrastamista, mutta ei kaikkea yliopistoissa, veromarkoilla. Omalla ajalla vaan.

      Poista
  3. Sota on ollut aina valheen, propagandan (valhetta sekin) ja perusteettoman väkivallan juurisyy.
    Kun neuvostojoukot ylittivät Oderia, Zukov piileskeli bunkkerissa ja puolimiljoonaa puna-armeijalaista menehtyi puolin ja toisin jokea.
    Stalin totesi, lakonisesti, että sodassa kuolee ihmisiä; tapattihan tämä suurmies noin 30-miljoonaa "kansanvihollista" itsekin.
    Kuvaavaa on, että sota moninkertaistaa väkivaltaista toimintaa myös kotirintamalla.
    Valheesta: Olen nähnyt - en muista missä - todisteita siitä, että kommunistit polttivat Rovaniemen, eivät saksalaiset. Kauppala paloi kommunistien räjäytettyä saksalaisten räjähdejunan. Tuli levisi, kuten yleensä käy...Tuolloin oli tietysti äärettömän epämuodikasta syyttää teosta kommunisteja, suuria neuvostoystäviä. Kuitenkin, muistan poikasena Tapiolassa, saksalaisturistien ihmetelleen, kun saivat tulitikkulaatikon suomalaismieheltä.
    Toki, Neuvostoliitto hyötyi sodasta enemmän kuin muut osapuolet: huomattavasti ryöstettyä omaisuutta siirtyi neukkujen haltuun. Opelin tehdas kokonaisuudessaan, tiedemiehiä pakkosiirtoina (V1, V2, ilmailu, suihkuturbiini yms. asiantuntijoita - piirustuksineen).
    Materiaalia suunnattomasti.
    Neuvostoliiton "loistovaunu" Popeda, ei olisi saanut konetta toimimaan ilman Fordin lättäpää tekniikkaa, työvälineineen.
    Sama koskee ajoneuvon hypoidipyörästöä ja vaihde/kytkin-rakennelmia.

    VastaaPoista
  4. Tehdäänpä eräs asia selväksi näinä "trolli"-vainoharhaisuuden aikoina: toivon Ukrainan saavan kaikki menettämänsä alueet takaisin ja täydellisen suvereeniteetin kaikissa omissa asioissaan; ja toivon Putinin hallinnon kaatumista, se olisi meidän kaikkien etu, Suomen, Euroopan ja ehdottomasti myös venäläisten itsensä.

    Mutta maailma ei ole karkkikauppa eikä Hollywood-leffa.

    On kysyttävä ainakin: mitä tarkoittaa hokema, että "Ukraina ei saa hävitä tätä sotaa"? Ei saakaan ! mutta odotammeko todella Ukrainan täydellistä murskavoittoa Venäjästä? Aika vaikealta näyttää nyt.
    Entä jos sitä murskavoittoa ei tule, soditaanko 10, 20 vai 30 vuotta?

    Toinen: kaikki sodat päättyvät rauhaan. Monen pettymykseksi sitä valmistellaan kabineteissa nytkin, jollakin tasolla ainakin, aivan varmasti.
    Luultavimmin myös USA on tässä mukana.
    Henkiset tai konkreettiset maastohousunsa hankkineelle katastrofikiihottujalle se on varmaan kova paikka, mutta totta kai jokainen oikeustoimikelpoinen valtio pitää esillä myös rauhan optiota.
    Se pitää tietenkin tehdä Ukrainan ehdoilla, mutta voi olla että valitettavasti sekin joutuu johonkin suostumaan.
    Paitsi jos tulee murskavoitto jota toivomme. Mutta tuleeko se?

    Miksi media nimittää "venäjämielisiksi" hyvinkin pragmaattisia ihmisiä ja tahoja jotka puhuvat rauhasta, sen mahdollisuudesta ja siitä että ilman muuta siihen jossakin vaiheessa päädytään.
    Ei kai rauha voi olla asia mitä "laitaoikeisto" tai "äärivasemmisto" vain kannattaa. Jos on, niin voi meitä. Tarkoitan kohtuullista rauhaa, joka voidaan hyväksyä että elämä Euroopassa ja varsinkin Ukrainassa voisi mennä eteenpäin. Minä en ainakaan pidä hienona tätä kuolemisen ja vihan kehää mitä todistamme päivästä toiseen.
    Kyllä me olemme aika läpimilitarisoituneita, vrt. vihreiden! ilmaisema halu harkita jo lännen joukkojen lähettämistä Ukrainaan eskalaation uhallakin.

    Toivon Ukrainan voittoa, suurta voittoa ja Venäjän karkottamista omien rajojensa taakse häntä koipiensa välissä ja Putinin katoamista historian lehdille kansoja kiusaamasta.

    Mutta jos sitä ei tule, edessä on rauhaan päätyminen. Tietenkin.
    Kovimmille kiihkoilijoille, meillä, se tarkoittaa aikamoista henkistä krapulaa, kun on addiktoiduttu räjähdysvideoiden tuottamaan tyydytykseen.

    Kannattaa muuten seurata laajemmin eurooppalaista mediaa näissä asioissa, esim. suurten maiden valtalehdistöä. Rauha on aivan eri tavalla esillä kuin meillä Suomessa. En tiedä miksi.

    t. valmiusreserviläinen




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Politiikka on mahdollisen taidetta. Vihreät eivät ole koskaan tätä ymmärtäneet, mutta että nyt jokainen puolue esiintyy yhtä typerästi

      Poista
    2. Sinäpä nostit todellisuuden ruman kissan pöydälle! En usko, että länsi on valmis 5-10 vuotta tukemaan Ukrainaa niin, että "murskavoitto" olisi mahdollinen. Tulee mieleen Koiviston realismia osoittava lausuma Baltian maiden itsenäisyystaistelun aikana: emme halua yllyttää heitä tielle, jota emme ole valmis heitä seuraamaan. Nyt on aika ja näkemys toinen, liekö valtioviisaampi.

      "vihreiden! ilmaisema halu harkita jo lännen joukkojen lähettämistä Ukrainaan eskalaation uhallakin."

      Kyllä minä niin ensin hätkähdin. Sitten muistin, että vihreiden kannattajista suurin osa on naisia ja suurin osa lopuista aseistakieltäytyjiä: helppo on tuleen toisten housuilla istua ja tulee miessovinismiongelma samalla hoidettua tai ainakin vähennettyä.

      Poista
    3. "Kyllä minä niin ensin hätkähdin. Sitten muistin, että vihreiden kannattajista suurin osa on naisia ja suurin osa lopuista aseistakieltäytyjiä: helppo on tuleen toisten housuilla istua ja tulee miessovinismiongelma samalla hoidettua tai ainakin vähennettyä."

      Samantapaisia mietteitä täälläkin päin. Tottahan se olisi toisen perseellä huomattavasti helpompaa tuleen istua, vallankin mikäli voi feminiininä tai kieltäytyjänä uskotella pääsevänsä näppärästi tuulensuojaan siinäkin tapauksessa, että ei kaikki menisikään kuin Strömsömsöössä. Tuo feminismin militarisoituminen on kyllä omalla laillaan paitsi erinomaisen groteskia sinänsä, myös selkeästä henkisestä ja kulttuurisesta taantumisesta kertova ilmiö. Kaikkea sitä näkee, kun riittävän kauan elelee...

      Viime vuodet ovat, sinänsä ymmärrettävästi, asettaneet omat henkiset sun muut haasteensa itse kullekin, sillä useinkin tuntuu kuin kokonaisen vuosikymmenen tapahtumat olisi pakattu viimeiseen n. 3-4 vuoteen, ensin pandemia, sitten Ukraina, joten pakostakin sitä joutuu ajattelemaan, että olikohan tämä nyt tässä, vai mitäpä kenties seuraavaksi sitten?

      Huoli on toki aiheellistakin, mutta noita katastrofikiihottuneita (mainio uudissana muuten, siteeraan jos sallit!) tuntuu kyllä olevan heitäkin jo jonkinmoiseksi riesaksi asti. Ja löytyyhän heitä sieltäkin, mistä vielä muutama vuosi sitten ei olisi ihan ensimmäisenä arvannut etsiä, tuo virheiden taannoinen ulostulo nyt vaikkapa esimerkkinä. Ja omassakin tuttavapiirissäni muutamatkin vihervasemmistolaiset (hieman yllättäen kaikkein eniten juurikin he) ovat tuntuneet olevan huomattavan kiihottuneessa mielentilassa noihin sotatapahtumiin liittyen, jolloinka itse näin pitkän linjan reserviläisenä (toki nyttemmin jo lähemmäs nostomiesikää ennättäneenä) ja pahasetämiehenä olen saanutkin huomata olevani se eniten rauhankyyhky olalla istuja. Ja vielä aivan jokunen vuosi takaperin nuo samaiset henkilöt olivat niiiin pasifisteja ja vakuuttuneita ikuisen rauhan vakiintumisesta...

      -J.Edgar-

      Poista
    4. Toinen kissa pöydälle mitä Ukrainaan tulee, on kysymys siitä miten vaikea heidän on saada omia miehiä rintamalle. Nythän miljoonia miehiä ei osallistu rintamatapahtumiin lainkaan.
      Ukraina vaatii lännen maksimitukea - oikein.
      Ja sitä pitää antaa.
      Mutta kun silti suurin osa taisteluikäisistä miehistä on sotatoimien ulkopuolella ja armeija perustuu liiaksi vapaaehtoisuuteen, pitäisi sekin nostaa selkeämmin esiin. En tiedä sitten sotilaallisesti olisiko tilanne selvästi parempi jos Ukraina saisi vaikka kolminkertaistettua joukkonsa, jolloin muuten edelleen miljoonia jäisi armeijan ulkopuolelle.
      Minua tämä on vaivannut koko ajan.
      Olen ihmetellyt miksei muita.
      Maa taistelee olemassolostaan (kunnioitettavaa ja tuettavaa ) mutta ilmeisesti vain noin puolen miljoonan miehen joukolla. Samoilla rääkätyillä miehillä joista valtaosa on vapaaehtoisia.

      Jos tilanne ei muutu, saattaa tämäkin tilanne nostaa rauhan esiin asiana joka alkaa olla pakotettua tehdä. Ja olisiko se sitten se Venäjän voitto, minkä ei saa antaa tapahtua?

      Ehkä tässä on kuitenkin vielä aikaa.

      t. 11.00 kommentin kirjoittaja

      Poista
    5. Juuri niin. Jos suomalaisia olisi ollut yhtä paljon kuin ukrainalaisia, cccp olisi nitistetty vuonna 1942, yhdessä sakemannein kanssa. Silloin usassakin olisi osattu tehdä järkevämpi linjaus: alas polseviikit, sitten ehkä järjestellään Saksan kysymystä.

      Poista
  5. Alussa mainittiin sotaan innostavat marssilaulut. Ihmismieli on sopeutuva, sanoja voi muuttaa, tilanteiden mukaan. 1944 laulettiinkin jo: Kaunis Karjala, täynnä kuoppia, joka kuopan reunalla on Ärrä paskalla . . .

    VastaaPoista
  6. Kai tästä sen voi oppia että poliitikkomme ja se kuuluisa valtaa pitävä eliitti on valmis mihin tahansa. Mitään arvoja tai moraalia ei ole vaan kaikki voidaan kääntää 180 astetta. Ja kansalaiset ovat kuuliainen sopulilauma joka helposti voidaan ohjata oikealle uralle. Mielipiteet, kaikki, muuttuu yhdessä yössä niin tarvittaessa. Mitään omia, pysyviä arvoja, aatteita ei ole. Tärkeintä on olla mukana, toistaa ajan iskulauseita.

    VastaaPoista
  7. Koin Kuuban kriisin päivät ollessani iältäni vähän toisella kymmenellä. STT:n uutisia kuuntelivat siihen aikaan lapsetkin. Pelkäsin, pahimmassa vaiheessa aivan hirmuisesti. Aikuisetkin pelkäsivät, koskapa yleinen helpottuneisuuden tunne oli käsin kosketeltava kriisin lauettua Hruštševin takaisinvetoon. Kollektiivisessa muistissa, lapsillakin kuultuna, oli vielä toisen maailmansodan karmeudet sekä sen loppuhuipentuma Hiroshima-Nagasaki.

    Jostain muistan lukeneeni ns. historiallisesta muistista, jonka kestoksi ennen katkeamistaan on arvioitu ehkä pari kolme sukupolvea. Kysyisin Vihavaisen historioitsijan-arviota: Olisiko tuo katkeaminen nyt tosiasia? Muutoin on mielestäni vaikea selittää monien nykyistä mentaliteettia: "tulkoon turma, vaikka surma..."?

    VastaaPoista
  8. Kysyn lisäksi: Mistä onkaan peräisin tuo tutulta tuntuva "sukupuolittunut" (?) tyhmyysparadoksi "On siellä nyt poikien ihana taistella"? O. Paavolainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla-kirjassa kirkonkylän rouvien talvisodan aikana lausuma:"Kyllä nyt on ihana sää poikien siellä rintamalla taistella"?

      Poista
  9. Ruustinna Salpakari Pohjantähdessä.

    VastaaPoista
  10. Kehno ja heikko, ynnä mukavuuden haluinen länsi rauhantahdossaan vaikka uhraa Ukrainan, siltähän tämä näyttää, koska Putin tuntee vihollistensa heikkoudet! Kun historiaa aikanaan kirjoitetaan, Ukrainan tuhon syylliseksi katsotaan länsi ja pelkästään länsi. Sota keskellä eurooppaa ei tunnu missään, vaikka Hollannissa podetaan jo vakavaa sotaväsymystä...No, eurooppalaiset valitsevat rauhan, ollakseen "koulukiusaajalta" turvassa ja huomaamattomia! Uhrista viis ja uhri onkin itse syyllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vertaat Venäjän ja Naton sotilasbudjettia ja teknologiaa toisiinsa, huomaat ettei Venäjä kykene länttä kiusaamaan, Nato on kaikin puolin ylivoimainen.
      Venäjän armeija ei ole NL:n armeija vaan noin kymmeneosa siitä eikä muutenkaan vastaavassa iskussa. Tuo joukko ei ole mikään puna-armeija.

      Ukrainan suhteen olet kyllä oikeassa.
      Kun ottaa huomioon Venäjän massiiviset tappioluvut ja sen että rintamatilanne on silti noin huono Ukrainan kannalta, jotain on mennyt pieleen jossakin kohtaa. Länneltä liian vähän tai vääränlaista tukea? Ukrainan aivan liian pieni liikekannallepanoprosentti suhteessa tilanteeseen? Strategiset virheet? Lännen epäonnistuminen Putinin vallan sisäisessä horjuttamisessa?

      Jää oikeastaan vain NATOn osallistuminen sotatoimiin. Mitä siitä seuraisi, se on täysin ennakoimattomissa. Tulemme sen ehkä vielä näkemään.
      Toivottavasti myös sen jälkeisen elämän.

      Poista
    2. Mutta miksi puna-armeija oli mahtava? (näyttöä on vain toisen maailmansodan tapahtumista).
      Vastaus on Lend Lease.
      Jopa Stalin tunnusti Rooseveltille, että puna-armeija olisi kuollut nälkään ilman USA:n Lend Lease-ruokaa.

      Poista
    3. USAn apu oli merkittävä, mutta on muistettava että toinen maailmansota tapahtui varsinaisesti, tilastojen valossa, itärintamalla, jossa kuoli 90% toisessa maailmansodassa kuolleista rintamasotilaista. Normandiat sun muut ovat tärkeitä mutta varsinaiset ratkaisutaistelut olivat idässä, jenkkejä kuoli sodassa noin 400 t. venäläisiä sotilaitakin noin 10 miljoonaa plus toinen mokama siviilejä. Eli jenkkiapu oli osa- vaan ei koko totuus itärintaman tapahtumista, toki merkittävä.

      Toin mittaluokan esiin, koska nykyään meillä lännessä suhtaudutaan Venäjän huomattavasti pienempää armeijaan kuin se olisi mittaluokkaa puna-armeija. Järjen valossa meillä ei mitään pelättävää ole.
      Ydinaseet on toki eri juttu.

      Pitää muistaa että myös NL epäonnistui ja hävisi Afganistanissa 80-luvulla.
      Ihan samoin kuin USA Vietnamissa.
      Suurvalta ei välttämättä siis aina voita. Tässä on Ukrainakin toivo. Ukrainaa lisäksi tukee koko läntinen maailma - vrt. juuri tuo Lend Lease. Siitähän nytkin on juuri kyse.
      Venäjää tukee P-Korea ja Iran. Eipä paljon taida olla apua.
      Ehkä Ukrainalla juuri siksi on mahdollisuus, vaikka jos sitä voittoa ei tule, on jonkinlainen rauha jossakin vaiheessa tehtävä.

      Poista
    4. Yksistään USA:n teollinen kapasiteetti on tähtitieteellinen ja siihen vielä lännen teollisuus päälle, niin Venäjällä ei ole mitään mahdollisuuksia. Jo toisen maailmansodan aikana fiksuimmat saksalaiset kenraalit totesivat Hitlerin julistettua sodan USA:lle hyvinkin lakonisesti, että kun Krupp lähettää meille yhden kranaatin, General Motors lähettää jenkeille kymmenen, eli lopputuloksesta ei ole epäilyksiä.

      Toinen asia on tietenkin se, että Putin ei anna periksi, eikä luovuta, eli hän lähes varmasti turvautuu ensin taktiseen ydinpommiin tai useimpiin, ellei sitten Venäjällä ala sisällissota, jota ei voi pitää pois laskuista, ainakin FSB:n ja armeijan välit ovat katastrofaaliset, kuten voisi arvella?

      Poista
  11. Kuulemani tarinan mukaan se olisi ruustinna Salpakarin kommentti Pohjantähden kolmannessa osassa. Käynnissä olivat talvisodan taisstelut kovilla pakkasilla. En ole tarkistanut jutun todenperäisyyttä.

    VastaaPoista
  12. "… On siellä nyt poikien ihana taistella …" (O. Paavolainen)
    "… sukupuolittunut" (?) tyhmyysparadoksi ...”

    Onko se sukupuolittunut ja onko se tyhmyysparadoksi? Mitä kysymyksellä tarkoitetaan?

    Mauri Sariolan romaanissa ”Ei loitsu eikä rukous” kaksi sotilasta on lähdössä lomalle rintamalta. Junaan kohdistuu ilmahyökkäys: Neuvostoliiton yleishyökkäys vuonna 1944 on alkanut. Myöhemmin molemmat päähenkilöt lukevat itsensä lääkäreiksi, auttaakseen avun tarvitsijoita.

    Tuossa romaanissa ei ole ristiriitaa sotimisessa vihollista vastaan ja toisaalta lähes pyyteettömän avun tarjoaminen apua tarvitsijoille.

    Kerran vielä: mikä on sukupuolittunut tyhmyysparadoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksesi sinulta asiaa ei edes kysytty.

      Poista
  13. ”… Koko asiassa näyttäisi vaikuttavan uusi irrationalismin ja suorastaan itsetuhoisuuden aalto, jossa sota ja veriset vaatteet kiehtovat mielikuvitusta …”

    Kun ulkomisterimme, Elina Valtonen, kahden lapsen äiti, kannustaa Suomen poikia sotimaan Ukrainaan, mikä on ajatuksena? Sekö, että maamme pysyy sotilaistamme ja sotimisesta huolimatta sodasta ulkopuolisena ja elämämme jatkuu entisellään? Vai sekö, että hällä väliä, tippui ydinase niskaamme tai ei. Kivaa oli, niin kauan kuin elämää kesti?

    Ulkoministeriltä sentään odottaisi kunnollista analyysi suosituksena perustaksi.

    VastaaPoista
  14. Taitaapi olla Pohjantähteä Ellen Salpakari

    VastaaPoista
  15. ”Mitäpäs me rauhasta”

    Sota on aina ollut kunnian/yrityksen/rikastumisen/kilpailun yms. päämäärä. Jopa leijonat, sudet yms. sotivat reviireistään yhä vieläkin. Lampaat, hirvet yms. tappelevat vain silloin, kun kysymys on seksistä eli suvun jatkamisesta.

    Ihmiskunta on keksinyt maailmansodat. Niitä on kuulemma ollut jo kolme ja nyt on käynnistynyt jo neljäs mokoma. Maailmansota vaatii jo teoreettista valmistelua. Lukekaatte mm. Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä.

    Marx in December 1847: (proletaarisen vallankumouksen täytyy taistella vastavallankumousta vastaan maailmansodassa) “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, pp. 197-198.)

    Marx in December 1848: (ainoastaan maailmansota voi kaataa vanhan Englannin) ”And only a world war can overthrow the old England … But any European war in which England is involved is a world war…” (Ibid., Vol. 8, p. 215.)

    Engels in 1849: (seuraava maailmansota tulee pyyhkäisemään maan päältä ei ainoastaan taantumukselliset luokat , vaan myös kokonaiset vastavallankumoukselliset kansat. Sekin on askel eteenpäin.) “The next world war will result in the disappearance from the face of the earth not only of reactionary classes and dynasties, but also of entire reactionary peoples. And that, too, is a step forward”. (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, p, 238.)

    Marx in 1850: (proletariaatin nousu Ranskassa tulee johtamaan maailmansotaan) “…every fresh proletarian upheaval in France directly involves a world war.” (Ibid., Vol. 10, p. 70.)

    Marx in 1870: (tällainen sota Nro 2 johtaa sosiaaliseen vallankumoukseen Venäjällä) ”What the Prussian jackasses do not see is that the present war is leading just as inevitably to a war between Germany and Russia… And such a war No. 2 will act as the midwife of the inevitable social revolution in Russia”. (Ibid., Vol. 44, p. 57.)

    Engels in 1879: (tämänkaltainen sota johtaa valtaviin onnettomuuksiin, mutta niistä syntyy uusi puolue, joka syntyy kaikkialla Euroopassa ja joka ei tule epäilemään, kuten nykyiset naurispäät ) “A war such as that would, for us, be the greatest of misfortunes; it might set the movement back by twenty years. But the new party that must surely emerge from it at last would, in all European countries, be freed of a host of hesitations and pettinesses such as presently hamper the movement everywhere”. (Ibid.,Vol. 34, pp. 431-432.)

    Engels in 1887: (maailmansota ja siitä johtuvat nälkä, sairaudet ja barbarismi…tulevat luomaan edellytykset työväenluokan lopulliselle voitolle) “…a world war, moreover, of an extent and violence hitherto unimagined… famine, disease, the universal lapse into barbarism, both of the armies and the people… Only one consequence is absolutely certain: universal exhaustion and the creation of the conditions for the ultimate victory of the working class”. (Ibid., Vol. 26, p. 451.)


    Engels in 1890: (Sota? Sen sytyttäminen on lasten leikkiä.) “A war? Child´s play to launch one. But what would become of it once launched defies the imagination… It is well known that peace persists only thanks to the unending revolution in weapons technology… incalculable prospects of the only war now still possible, a world war.” (Ibid., Vol. 27, p. 9.)

    Engels in 1895: (maailmasota ennennäkemättömän julmaksi…Kommunistinen manifesti julisti militaristisen proletariaatin tehtäväksi valloittaa demokratia...) “… by making any war other than a world war of unprecedented cruelty and absolutely incalculable outcome an impossibility… The Communist Manifesto had already proclaimed the winning of universal suffrage, of democracy, as one of the first and most important tasks of the militant proletariat.” (Ibid., p. 514-515.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twiterissä Ilmari Käihkö taannoin kommentoi Anna-Mari Leinosen kirjaa Suomalaistaistelijana Ukrainassa:

      "Tämä teos hämmensi ihan loppuun asti, koska sen metodologia avattiin vasta lopussa. Sinänsä mielenkiintoinen tarina, mutta sen todenmukaisuus mietitytti lukiessa. Kirja painotti sodan traumaattisuutta. Vähemmälle huomiolle jäi sodan lumo - puhutaanhan vapaaehtoisesta."

      En ole kirjaa lukenut, joten en puutu arvioon. Siteeraan teksti vain tuon ilmauksen - "sodan lumo" - vuoksi.

      Kuten Vihavaisen tekstistäkin voi päätellä, tuo lumo näyttää nyt vallanneen siviilitkin, tai ainakin keskeisen median.

      - NN -

      Poista
    2. Tosiasia on että ei tässä olla Ukrainan puolella. Vaan Venäjää vastaan. Ei ketään oikeasti kiinnosta Ukraina tai Ukrainalaiset. Sotaa käydään Venäjää vastaan, sen aseman heikentämiseen. Ukraina on vain työkalu siinä.
      Kyse on kyynisestä valtapolitiikasta ja resurssien hallinnasta. Tämä on onnistuneesti myyty demokraattisen kansainvälisen yhteisön pyyteettömänä projektina Ukrainan auttamiseksi. Propaganda toimii. Ajatellaan vaikka presidentti Zelenskyn tarinaa. Presidenttiä näytellyt koomikko valitaan presidentiksi. Kuka tätä käsikirjoittaa pitää ihmisiä täysinä idiootteina, ja hyvästä syystä.

      Poista
    3. Itselleni tuli mieleen Leinosen kirjaa lukiessa pastissi jo aiemmin julkaistuista kirjoista.

      Poista
    4. "Ajatellaan vaikka presidentti Zelenskyn tarinaa."

      Mistä Ukraina olisi voinut saada paremman presidentin?

      Zelensky on tehnyt aivan uskomattoman hienon työn ukranalaisten omassa Talvisodssa isänmaansa puolustamiseksi.

      Viitausta kommentista paistaa jotenkin läpi ajatus, että ukrainaisilla ei oikeutta itse valita, mihin ilmansuuntaan he yhteistyötä lähtevät rakentamaan, vaan että tämä päätös tehdään heidän puolestaan Moskovassa.

      Kansanäänestyksellähän tuo haluttu suunta selviää helposti.

      Näin suomalaisena on hieman vaikea tukea ajatusta Venäjän oikeudesta haltuunottaa naapureitaan vastoin näiden tahtoa.

      Poista
    5. Matias > mistä Ukraina olisi voinut saada paremman presidentin?

      Tarkoitatko että koko kansa on samanlaisia koomikoita?

      Poista
    6. Zelenskyllä ei ollut mitään historiaa poliittisena vaikuttajana. Kuka hänet keksi presidenttiehdokkaaksi ?
      Millä perusteella Zelensky on hyvä presidentti ? No kun se lukee lehdessä ja kaikki tätä tarinaa toistaa.
      Kyse on puhtaasta ja aika karkeastakin propagandasta ja aivopesusta jota syötetään päivästä toiseen. Onkohan mitään liian typerää tarinaa jota suurelle osalle ihmisistä ei voisi myydä koska se olisi liian epäuskottava. Ei taida olla.
      Eikö mekin voisi valita vaikka Ismo Leikola presidentiksi ? Tai vielä parempi, Ali Jahangir. Maahanmuuttajapresidentti. Mikä pr voitto Suomelle.

      Poista
    7. Minun on erittäin vaikea ymmärtää sen sortin logiikkaa, että Zelensky ei olisi aivan poikkeuksellisen hyvä presidetti Ukrainalle ja sen olemassaolostaan taistelavalle kansalle.

      Hän on osoittanut erinomaista kykyä viestiä, yhdistää kansaa, hankkia tukea kansakunnan henkiinjäämistaistelulle vähän joka suunnassta ja hän on osoittanut myös rohkeutta liikkua rintamalla joukkojen keskuudessa päinvastoin kuin esim. "bunkkerissaan kyyristelevä onnellien vaari", kuten Prigoshin Putinia osuvasti nimitti.

      Ronald Reagan, joka voitii kylmän sodan, oli hänkin näyttelijä. Ja silti - tai ehkä siksi ? - yksi USA:n parhaista presidenteistä, ellei paras.

      Jo se, että Moskova Zelenskyä niin palavasti vihaa, kertoo, että siinä mies paikallaan. Talvisodan aikaan Moskova (Stalin) vihasi entien Tanneria, joka oli yksi niistä, jotka yhdistivät kansan puolustustaisteluun. Tuollaiset miehet ovat myrkkyä Venäjän imperialismille.

      Poista
    8. Anonyymi 12.6. 14.29 herättää ainoastaan ajatuksen, että onpa Venäjän trollitehtaan kielitaito parantunut. Mutta mahorkan hajua ei voi peittää...

      Poista
    9. Matias: ”… Minun on erittäin vaikea ymmärtää sen sortin logiikkaa …”

      Niinpä, ymmärrän Matiasta. Logiikka vaatii paneutumista ja opettelua. Jatka treeniä, Matias!

      Jos on sitä mieltä, että koomikko Zelensky ja näyttelijä Reagan olivat vallan mainioita presidenttejä, ihan parhaita, niin ajattelepa seuraavaa.

      Kun sinulle iskee sydänkipu ja infarkti uhkaa, niin kenen puoleen käännyt? Koomikon? Näyttelijän? Vai sydänlääkärin?

      Matiaksella näyttää olevan se ajatus, että presidentiksi nyt kelpaa kuka tahansa pystymetsästä kiskaistu. Ei siinä vaadita ulkopolitiikan opiskelua eikä muita haihatteluja.

      Poista
    10. Matias, kannattaa myös pohtia, mitkä ovat kunkin pelaajan motiivit.

      Lindsey Graham, vaikutusvaltainen USA:n senaattori sanoi juuri äskettäin CBS NEWS:n haastattelussa seuraavaa:

      "... Heillä on Ukrainassa 10–12 biljoonan dollarin arvosta kriittisiä mineraaleja. Siitä voisi tulla koko Euroopan rikkain maa ... Jos autamme Ukrainaa nyt, siitä voi tulla paras uneksimamme liikekumppani ... Autetaan heitä voittamaan sota, jota MEILLÄ [USA] ei ole varaa hävitä ..."

      Poista
    11. Mikä arvon Ano sinua siinä häiritsee, että "Ukrainasta voisi tulla Eiroopan rikkain maa ja hyvä liikekumppani muille"?

      Miksi tämä ei sovi sinulle?

      Ainut syy, jonka keksin, on se, että jos noin pääsisi käymään, Moskova ei pääse ilmaiseksi ryöstämään niitä samoja luonnonvaroja, kuten sillä Itä-Euroopassa aina tapana on ollut.

      Tässä on nyt pahasti astian makua.

      Poista
    12. "... sydänlääkäri ..."

      Olipa outo rinnastus.

      Politikka ei ole kapea fakkiala, jossa suoritetaan kaavan mukaan jotakin rutiinia.

      Politiikka on ennenkaikkea viestintää, arvojohtamista, esikuvana toimimista, kykyä löytää kompromisseja ja kanttia näyttää suuntaa.

      Kuten vaikkapa Reaganista ja Zelenskystä näemme, tehtävä sopii näyttelijällekin oikein hyvin, kunhan hänellä vain on ns. munaa ja selkärankaa.

      Poista
    13. Reagan oli ollut vuosikymmeniä politiikassa mukana ennen presidenttiyttään. Kalifornian kuvernööri. Zelenskya ja Reagania ei voi näin verrata toisiinsa.
      Onko Zelenkyn ollut hyvä presidentti on ihan oma keskustelun aiheensa.
      Mutta se fakta että Ukrainan kokoisessa maassa täysin kokematon tv-koomikko valitaan presidentiksi pitäisi nyt herättää kysymyksiä.

      Poista
    14. Matias 14. kesäkuuta 2024 klo 11.49:
      >… Mikä arvon Ano sinua siinä häiritsee, että "Ukrainasta voisi tulla Euroopan rikkain maa …

      Oikeinko sinä itse tuon kommentin noin tulkitsit? Onko sinulla lukihäiriö?

      Kommentin ensimmäisen virkkeen olisi luullut kertovan asian ytimen: ”… kannattaa myös pohtia, mitkä ovat kunkin pelaajan motiivit …”

      Sinä kun näet USA:n Ukrainan hyvänä haltiakummina. Hyvä ja paha ovat niitä satukirjan arvoja. Sinä näyt edustavan tätä kantaa myös Ukrainan tilanteessa. Edut ja hyödyt taas ovat reaalimaailmaa, ja ne oikeasti määräät valtioiden toimet.

      ”… Tässä on nyt pahasti astian makua …

      Nouse ylös potalta.

      Poista
    15. Matias 14. kesäkuuta 2024 klo 11.57:
      "... sydänlääkäri ... Olipa outo rinnastus ..."

      Poliitikolta vaaditaan ammattitaito aivan samoin kuin sydänlääkärillä. Oppiiko sinusta koomikon ammatissa sen enempää sydänlääkärin taitoja kuin poliitikon taitojakaan?

      ”… munaa ja selkärankaa …”

      No nyt ymmärsin kantasi! Siinä ovat poliitikon välttämättömät taidot. Jos ei satu tietämään kummalla puolella päiväntasaajaa Ukraina on, niin kyllä avustajat valistavat.

      Ota Matias rennosti, kyllä joku sinuakin tulee auttamaa ja neuvomaan. Keskity vain siihen mainitsemaasi "munaan".

      Poista
    16. Tässä on jahnattu jo liian pitkään, mutta kysyn vielä näin lopuksi perusasian selventääkseni:

      Oletko arvon Ano sitä mieltä, että Putinin on pakko tappaa kansaa, tuhota paljon kaunista ja hyvää ja jauhaa maan tasalle kokoanaisia kaupunkeja? Hyväksytkö tämän tappotyön ikään kuin ehdottomana välttämättömyytenä?

      Mikä on se toisessa vaakaupissa oleva etu, joka oikeuttaa tämän tuho- ja tappotyön?

      Kenen etu on kyseessä? Ukrainan "veljeskansan" vai kenen?

      (Olishan se toki yhtä perkelettä, jos Ukraina saisi elää vaapaasti ja käydä kauppaa niin lännen kuin idänkin kanssa, mutta silti. Eikö tuo teurastus ole jo hieman ylimitoitettu toimi tuon kauhukuvan estämiseksi?)

      Poista
    17. "presidentiksi nyt kelpaa kuka tahansa pystymetsästä kiskaistu. Ei siinä vaadita ulkopolitiikan opiskelua eikä muita haihtelllä päättäjälle vaihtoehdot ja panna luottamusmiesten päätökset täytäntöön.atteluja."

      Demokratiassa todellakin kuka tahansa kelpaa. Se on luottamustoimi, jonka haltijan pitää kanavoida ja kiteyttää valitsijoiden (kadunmies) tunnot ja osata viestiä se ulos. Tässä Zelenky on onnistunut erinomaisesti eikä siihen mitään valtiotieteen tohtorin tai maisterin tutkintoa tarvita. Virkamiesten ja ammattisotilaiden asia on sitten esitellä vaihtoehdot uollepäättäjälle ja panna tämän päätökset täytäntöön.

      Poista
    18. "Hyvä ja paha ovat niitä satukirjan arvoja. .. Edut ja hyödyt taas ovat reaalimaailmaa, ja ne oikeasti määräät valtioiden toimet."

      Minä kysyn suomalaisena kumman maan, USAn vai Venäjän, ja sen yhteiskuntajärjestelmän voitto palvelee paremmin Suomen ja suomalaisten etua. Kummankaan en usko olevan haltijatarkummeja, kyse on intressien yhteensovittamisesta pienen ja suuren maan välillä.

      Poista
    19. Ano 15. kesäkuuta 2024 klo 9.56:
      ”… Se [presidenttiys] on luottamustoimi, jonka haltijan pitää kanavoida ja kiteyttää valitsijoiden (kadunmies) tunnot ja osata viestiä se ulos …”

      Eihän se näin mene ollenkaan. Presidentti on johtaja, jonka päätehtävä ei edes ole kuunnella kansaa. Presidentin tehtävä on: ”… Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti …”. Presidentti on johtaja ja päättäjä.

      Eihän ”kadunmiehellä” ole juuri mitään ymmärrystä asioiden hoitamiseen, edes aivan perusasioissa. Kokeillaan: luettelepa kaikki Euroopan valtiot ja niiden päämiehet.

      Miten kadunmies presidenttinä pystyy valitsemaan ”esitellyistä vaihtoehdoista”?

      ”… Demokratiassa todellakin kuka tahansa kelpaa …”.

      Tämä se itkun aihe onkin demokratiassa.

      Poista
    20. Matias 15. kesäkuuta 2024 klo 8.42:

      ”… Hyväksytkö tämän tappotyön …”

      Älytön kysymys. Näin kysymysten tulisi mennä: Miten ja miksi traaginen sota alkoi; mitkä olivat syyt ja motiivit? Olisiko sota voitu estää; miten? Miten nyt tällä hetkellä voitaisiin saada rauha? Millä keinoilla se onnistuisi? Miten me suomalaiset edistämme asiaa?

      Näitä kysymyksiä ei analysoida ja eikä niihin yritetä vastata. Ei tässä blogissa eikä millään tasolla Suomessa.

      Pari vastausta. Sodan estäminen ei olisi ollut sen kummempaa kuin antaa alun perin Itä-Ukrainalle osittainen sisäinen autonomia. Kosovossahan mentiin vielä pitemmälle, ja kovasti me sitä kannatimme. Suomessakin meillä on annettu ruotsinkielisille (5 %) etuja, ja kunnon härmäläisetkin pakotetaan lukemaa ruotsia, perkele. Ukraina kielsi Itä-Ukrainassa kouluopetuksen venäjäksi, vaikka venäjänkielisiä oli alueella yli 50-prosenttia.

      Ja niin eteenpäin. Kyllähän sota saadaan aikaan, kun sitä halutaan. Sodan loppumisen estää merkittävältä osin lännen omat edut.

      Poista
    21. katso nyt vaikka blogia 16.2.2022 ja monia muitakin.

      Poista
    22. Timo Vihavainen 15. kesäkuuta 2024 klo 16.45:

      Voisi sitä kerran elämässään tehdä pyhiinvaellusmatkan Mekkaan ja käydä Kaaban temppelissä, Arafat-vuorella ja Minan laaksossa. Voisi sitä pyhittää sapattia. Voisi sitä nöyrtyä pääsiäisenä.

      Voihan sitä uskoa mihin haluaa.

      Järjelliset perustelut sen sijaan eivät näytä kuuluvan tähän maailmanaikaan.

      Poista
    23. ”… Hyväksytkö tämän tappotyön …”

      Pakko ymmärtää tuo Anon vastaus edellä esittämääni kysymykseen niin, että Anon mielestä kaikki tuo hävitys ja tappaminen on tarpeellista, ok ja jopa välttämätöntä, koska muutoin oli vaara siitä, että Ukrainasta tulee jossakin määrin länsimainen valtio, joka käy kauppaa myös länteen ja rikastuu omillaan.

      Onhan tuo Anon kanta kova kannanotto näin suomalaisenkin rajamaan näkökulmasta.

      Höpinät siitä, että Venäjä joutui ikään kuin pakosta "auttamaan" itäukrainan venjää puhuvia pommittamalla ja tallaamalla heidän kotiseutunsa paskaksi, ovat tietenkin aivan alkeellista roskaa.

      Kyseessä on juuri samanlainen "välttämättömyys", jonka ajamana Hitler joutui "vasten tahtoaan ja pitkin hampain" haltuunottmaan Tsekkoslovakian, koska sudeettisaksalaiset. Apuunhan Stalin ja Terijoen hallitus Talvisodassakin tulivat.

      No, kaipa tämä nyt selväksi on tullut, joten lopettelen tämän nyt tähän tällä kertaa.

      Poista
    24. "Miten kadunmies presidenttinä pystyy valitsemaan ”esitellyistä vaihtoehdoista”?"

      Ja taas täytyy moittia lukutaidon puutteesta: en sanonut, että päättäjään tulee olla kadunmies vaan "pitää kanavoida ja kiteyttää valitsijoiden (kadunmies) tunnot ja osata viestiä se ulos. " Ja tässä Zelensky on onnistunut erinomaisesti: ukranalaisen Serhi Plokhy Historian paluu mukaan.

      Poista
  16. Minulla on keittiöteoria siitä miksi monet vihreät nuoret ja vasemmistolaiset, ja usein naiset, ovat niin estottoman sotakiihkoisia Venäjän suhteen.
    -Persut.
    He näkevät Venäjässä ja Putinissa persut, vaikka kuten tiedetään persut ovat reaalimaailmassa Putinin vastustajia kovimmasta päästä.

    Ja kun kotimaisten persujen ajattelu väkivaltafantasioiden kohteena on tabu, tai ainakin yksityisasia, se viha kohdistuu nyt Venäjään jossa he luulevat näkevänsä suuren ylipersuuden.
    Vaikka näkevätkin väärin. Siellä on ihan omanlaisensa tyranni.

    Tämä voi olla näinkin yksinkertaista, koska ihminen on kuitenkin hyvin primitiivinen olento. Myös tiedostava ja koulutettu vihreä tai vasemmistolainen maailmankansalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyypillistä persua kuvitella, että kaikessa on aina vain kyse hänestä itsestään ja hänen omasta yhdentekevästä olemassaolostaan.

      Poista
    2. https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000010487096.html

      Poista
  17. Sitä sun tätä.

    Kuten tunnettua, venäläiset (russkije) ovat ihmisiä, jotka kehittävät venäläistä kulttuuria, mutta ryssät (rashisty) ovat niitä, jotka tuhoavat muiden kansojen kulttuuria. Neukun luhistumisen jälkeen Kremlin hallussa on yhä vieläkin lähes satakunta entistä kansallisuutta eli russifikoitua kansaa, joilla jäljelle on jäänyt lähes vain kauniita kansallisia pukuja ja kansallisia ruokareseptejä.

    Ryssät (rashistit) rakastavat itseään ylitse muiden, äärettömästi, eli se on itserakkautta, itsetyydytystä, eli intellektuaalista masturbaatiota. Kuten tunnettua, Moskovalla on veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa. Kas, kun Kreml pyrki intohimoisesti useita vuosikymmeniä pääsemään NATO:n jäseneksi. Kas, kun NATO:ssa on käytössä ihana veto-oikeus, jota ryssä himoitsi. Typerän Putinin hermot pettivät ja suutuksissaan hän kostoksi aloitti sodan Ukrainaa vastaan. En näe muuta pragmaattista syytä tälle sodalle. Kysymys lienee vain putinismin/ryssän järjettömyydestä.


    VastaaPoista
  18. "Niinpä aktiivisimmat rauhan ystävät ovatkin intoutuneet taistelemaan entistä parempien aseiden puolesta. Rauhan pelkkä mainitseminen päämääränä olisi jotenkin noloa ja kenties jopa raukkamaista. On sitä kaaduttu ennenkin. Si vis pacem, para bellum.

    Tässä on oma logiikkansa, mutta ei se sitä seikkaa muuksi muuta, että rauhan totaalinen syrjäytyminen tämän aikakauden julkilausuttujen johtavien päämäärien joukosta ennustaa pahaa."

    Näinhän se on. Suurimmat pasifistit ovat nyt suuria sotapoliitikkoja. Mutta miten kauan?

    Kun rauhasta puhuminen, saati sellaiseen pyrkiminen, on nyt synneistä suurina, niin toinenkin aika vielä tulee. Aika jolloin on toiset synnit.
    Siinä missä militaristinen nyrkki on nyt ainut oikea ja ainut hyväksyttävä moodi, yhtä varmasti ilmat kääntyvät, ja jonain päivänä onkin päinvastainen moodi: aika, jolloin Rauha on ainut oikea ja ainut hyväksyttävä moodi.
    Silloin sitten hävetään. Hävetään tätä päivää ja ylistetään sitä uutta, jossa maailmaa ja sotaa katsotaan toisin silmin.

    Miten sitten käy Suomen ja nykyisten sotapoliitikkojen?

    Miten käy Ukrainan?
    Onhan Ukraina epävakaa maa itsessään, ei ainoastaan VVP:n hyökkäyksen seurauksena. Itsenäisen valtion rakentamisessa lyötiin laimin paljon. Mitä jos uusi ukrainalainen malli ei olekaan "yhteinen eurooppalainen koti" ja "liberaali läntinen demokratia"?

    Yhtä lailla kuin "#kansa" Venäjällä totesi Jelstsinin kauden summauksena: liberaali demokratia saa riittää, "haluamme jotain muuta". He saivat sen jonkin muun.

    Aivan liian on tällä meillä mietitty, "mitä jos". Siis: - Mitä jos ukrainalaiset toteavat, mitä me saimme länsisuuntautumiselta? Saimme Paljon surua, paljon ruumiita, paljon romua. Nyt riittää. Laitan tähän kysymysmerkin: ?. Onko heidän vastauksensa: "Me haluamme jotain muuta"?

    Kuten edellä hieman viittoiltiin, voisi olla oikeinkin terveellistä miettiä kysymystä "miten presidentti Koivisto mahtaisi tänään ajatella ja puhua, jos eläisi?".
    Näin täydellinen ja vaihtoehdoton sitoutuminen sotapolitiikkaan käy aikaapäälle vaikeaksi ja synnyttää häpeää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuska: Miten sitten käy Suomen ja nykyisten sotapoliitikkojen? ... Miten käy Ukrainan?...

      Tuota kannattaisi pohtia. Kiitos kysymyksestäsi, Huuska.

      Poista
  19. HS:stä juuri luin että "Suomi on Natolle todellinen voimavara."
    Näin sanoi Rutte, kiitti ja innosti innostumaan lisää.

    Varmaan onkin voimavara. Jos jotain tapahtuu niin etulinja on nyt sitten tässä meidän maassa. Puolustusvoimien lippujuhlassa kentsu puheessaan puhui myös Suomesta etulinjan maana.
    Pitääkö tästä siis olla nyt innoissaan? Siis että mennään ensimmäisenä.

    On ymmärrettävää että mentiin Naton turviin tässä tilanteessa.
    Mutta olemmeko ymmärtäneet mitä etulinjassa oleminen tarkoittaa in worst case scenario? Siellä kuollaan ja kuvat sota-aikojen etulinjoista eivät kivaa katsottavaa.
    Takalinjojen maista lähetään ehkä joukkoja ja apua ja tsemppiä. Pariisi, Lontoo ja Berliini ovat kaukana takana - nou hätä.

    Ollaan Natossa vaan, mutta pidetään nyt edes ne ydinaseet kaukana täältä. Silloin nimittäin tämä etulinjan maa näyttää entistä pahemmalta jos "jotain sattuu" tai sitten se ei näytä enää miltään.
    Voi olla että politiikkoja on enää mahdotonta pysäyttää.
    Ne haluaa leikkiä merijalkaväen sotilasta ja muita ramboja.
    Putinhan tämän kaiken p:n tuotti mutta me vastaamme kyllä siitä itse, mihin me vedämme oman uhrivalmiutemme linjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "pidetään nyt edes ne ydinaseet kaukana täältä."

      Ei niitä kukaan järkevä sotilasjohtaja ole tänne etulinjaan vastaiskun kohteeksi tuomassakaan: ne pidetään mahdollisimman takana, odottamassa. Itseäni kyllä rauhoittaisi, jos jokaisen suomalaisen lennoston varastossa olisi y dinase, sellainen puolen Pietarin mittainen...

      Poista
    2. Tarkoitatko että meitä lohduttaisi ajatus että kun me kuolemme ydinsodaksi eskaloituneessa sodassa, niin pietarilaiset kuolevat myös?
      Jos, niin kuvastaa mihin ajatuksemme ovat jo karanneet. Kyllä tämä tuomiopäivän logiikka on kyllä ihan itsetekoista.

      Valtiovallan, puolustusvoimien ja armeijan, ja myös Naton ainoa tehtävä on pitää sen piiriin kuuluvat kansalaiset kaikki hengissä.
      Ei varustautua sotaan jossa päädymme kaikki helvettiin.

      Venäjä pitää tietenkin ja ilman muuta voittaa Ukrainassa.
      Mutta "tasapuolisesti" meidät kaikki tappava maailmansota ei olisi voitto kenellekään.

      Jotkus puhuvat että olemme kollektiivisesti militarisoituneet. Venäjän vuoksi se on ymmärrettävääkin.
      Mutta jonkinlainen jo piilevä valmius sotaan jossa käytettäisiin ydinaseita Suomen maaperältä !! ei ole kyllä mitään muuta kuin silkkaa hulluutta ja typeryyttä.

      Venäjän Ukrainassa täysin epäonnistunutta armeijaa en pelkää lainkaan. Luotan tässä omaan armeijaamme ja Natoon. Mutta ydinasesekoilu on jo leikkimistä sellaisella, missä ei voittamisen mahdollisuuksia ole kenellekään.

      Poista
    3. "meitä lohduttaisi ajatus että kun me kuolemme ydinsodaksi eskaloituneessa sodassa, niin pietarilaiset kuolevat myös?
      .. Kyllä tämä tuomiopäivän logiikka on kyllä ihan itsetekoista."

      Tuo, nimeltään MAD, oli kuitenkin se logiikka, joka auttoi supervaltoja kylmän sodan tiukemmissakin käänteissä säilymään sodatta ja hengissä.

      Ja kyllä, jos Suomi joutuisi Venäjän ydiniskun kohteeksi, toisin, että ainakin Pietari katoaisi maan päältä.

      Poista
  20. Ano 14.6. klo 7.56:
    > Mutta mahorkan hajua ei voi peittää

    Juu, aasillakin on näemmä hyvä hajuaisti!

    VastaaPoista
  21. ”…ennen kuin syyllinen on kukistettu ja rangaistu ja laiton saalis palautettu oikealle omistajalleen.” Tavallisesta tallaajasta tuo kuulostaa kyllä aika oikeudenmukaiselta tuomiolta rikollisen sodan aloittaneelle. Ihan samaa olisi odottanut rikollisen sodan Suomea vastaan aloittaneelle Neuvostoliitolle. Joskus kun kiistelee jonkun venäläisen kanssa Venäjästä ja sen tekemisistä päädytään aina lopulta talvisotaan ja jatkosotaan. Minulta kysytään miksi Suomi teki yhteistyötä Hitlerin kanssa ja minä kysyn miksi Stalin teki samoin. Esim. Molotov-Ribbentrop sopimus ja Puolassa oli myös yhteinen sotilasparaati Natsi Saksan kanssa. Jotenkin minusta tuntuu että venäläiset eivät ymmärrä että eivät suomalaiset ole unohtaneet sitä vääryyttä, sitä rikollista hyökkäystä, jonka kohteeksi suomalaiset joutuivat 1939. Mielestäni tämä vääryys on se mikä aina hiertää suhteessa venäläisiin ennen kuin vääryydet on korjattu ja ryöstetty omaisuus palautettu oikeille omistajilleen. Näin ajattelen talvisotaan ja jatkosotaan osallistuneen isäni jälkeläisensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomallaisten ja venäläistä suhdetta vaivaa kaksinkertainen trauma: suomalaisille talvisota ja venäläisille barbarossa, perusturvallisuutta järkyttäviä koko kansankunnan olemassaolevia uhkaavia yllätyshyökkäyksiä molemmat.

      Venäläiset eivät sitä ymmärrä kun heille ei ole kerrottu: sota alkoi kesäkuussa 1941.

      Poista

Kirjoita nimellä.