Palatkaamme essentialismiin

 

Dionysos-kuorot ja nuoriso

 

Platon, länsimaisen filosofian isä ja siis omankin ajattelumme perustan laatija oli myös armoitettu tyyliniekka, jonka teoksia yhä lukee mielikseen.

Hän oli myös siitä mainio mies, ettei antanut tutun arkitodellisuuden rajoittaa mielikuvituksensa lentoa. Paljon puhutussa todellisessa elämässä oli paljon puutteita, jotka olisi kannattanut korjata, jotta päästäisiin lähemmäs sitä oikeaa todellisuutta, joka piili ihmisen mahdollisuuksissa.

Ihmisen oli syytä tulle siksi, mikä hän oli, ajattelivat monet Kreikan viisaat ja tässä kohdin lienee syytä viitata erityisesti Aristoteleeseen. Ihmisillä oli olemus, jonka toteutuminen oli hänen todellinen päämääränsä.

Se, että ihmiset todellisuudessa jatkuvasti rikkoivat tätä periaatetta vastaan, ei muuttanut asiaa. Ihmisen olemuksessa piili se mittakeppi, jolla hänen elämäänsä oli mitattava, ei sillä, millaisten halujen perässä hän oli juossut tai millaisten yhteiskunnallisten paineiden alaisena hän oli mennyt tekemään milloin mitäkin typerää ja jopa luontonsa vastaista.

Antiikin viisailta voimme luultavasti oppia yhtä ja toista tuosta ihmisen olemuksesta, jonka koko olemassaolon kiistäminen kuuluu postmodernin obskurantismin kulmakiviin.

Etenkin Aristoteleen todellisuudentajuisuutta ja herkkää havainnointia on kiitetty, mutta tykkään kyllä paljon myös Platonista, joka jos kuka ymmärsi ideaalisen päälle. Se, mitä meillä oli ympärillämme ei välttämättä ollut lainkaan sitä, mitä olisi pitänyt olla, ei vaikka se sitten miten monien haluja tyydyttäisi.

Ongelma oli, ettei massoilla, jota voitiin ansaitun ilkeästi myös kunnioittaa nimityksellä hoi polloi, ollut käsitystä siitä, mikä oli oikeaa ja tavoiteltavaa, eipä edes kiinnostusta siihen. Typerän vertaisryhmän kiitos ja arvonanto oli se, mihin laumat olivat aina taipuvaisia.

Olen joskus ihmetellyt, miten on mahdollista, että ihmiset, jotka vielä lukioikäisinä vaikuttavat erittäin intelligenteiltä -en sano älykkäiltä, koska en tarkoita pelkkää suorituskykyä- ennen pitkää aikuistuessaan menettävät lähes kaikki henkiset kykynsä ja muuttuvat ajatuksettomaksi laumaksi. Etenkin tyttöjen kohdalla muutos on hämmästyttävä.

Mutta tämä nyt vain taustaksi. Platon oli kyllin tarkkanäköinen havaitakseen ihmisen eri elämänvaiheiden erilaisuuden. Lapset eivät olleet mitään pikkuaikuisia eivätkä nuoretkaan kypsiä kansalaisia. Kaikille ryhmille oli syytä kehittää heidän kehitystään (siis kehitystä tuota oman olemuksen löytämistä eli omaksi itsekseen tulemista varten) parhaiten palvelevat instituutiot.

Puuttumatta sen enempää muuhun, nostan esille Platonin ajatuksen Dionysos-kuoroista. Nelikymppiset eli jo arvokkaasti vanhentuneet miehet oli hänen mielestään syytä tuoda myös Dionysosta, viinin jumalaa palvelemaan ja siihen sopi ehdottomasti yhdistää musiikki, laulu.

Nuorison musiikista Platon hienotunteisesti vaikeni, mutta ymmärtäisin kyseessä olleen lähinnä pariutumiseen liittyvää tunteiden purkautumista, millä pyrittiin kommunikoimaan vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Luonnostaan kuumaveriset nuoret eivät tässä kaivanneet mitään viinin kaltaisia kiihokkeita ja heille tuskin kannatti yrittää myöskään tarjota mitään sen syvällisempää. Itse asiassa pariutuminen sellaisenaan jo olikin valtion kulmakivi.

Omasta puolestani arvelen, että siinä puuhassa on yleensäkin liikkeellä liian paljon tunnetta ja liian vähän järkeä, vaikka niiden optimaalinen sovittaminen lieneekin aina ollut ulkopuolisille yhtä mahdotonta, kuin asianosasille.

Luulen, että koulumatematiikkamme takia olemme aivan liikaa harhaantuneet ajattelemaan yhtälöiden käsitteillä. Ihmiselämässä tuskin kovinkaan paljon asioita tapahtuu joidenkin toisten funktioina. Sangen epäilyttävä olisi myös kuvitella erilaisten emootioiden, halujen ja tahtojen toimivan yhtälöiden tavoin.

Jos niin olisi, voitaisiin taloustiedettä ja sosiologiaakin pitää tieteinä (science) sanan anglosaksisessa mielessä. On toki olemassa myös käsite social sciences, mutta se nyt on vain vertaus, viittaus tiettyyn välineistöön ja viidakkoon, jonka selvittäjäksi ei ole löytynyt omaa Newtoniaan ja tuskin löytyykään.

On uskoakseni aivan harhaanjohtavaa kuvitella, että esimerkiksi antiikin ajan nuorten oma kulttuuri olisi jonkinlaisen yhtälön tapaan samaistettavissa nykyiseen niin sanottuun nuorisokulttuuriin.

Aikoinaan vanhat olivat ehdottomasti yhteiskunnan terävä pää. Heidän arvovaltaansa oli itse asiassa mahdotonta asettaa kyseenalaiseksi, mikäli todellisuudentaju säilytettiin. Eihän sitä toki ihan aina säilytetty.

Nyt on toisin. Jo pian satakunta vuotta on nuorisokulttuuri ollut se kulttuurin todellinen napa, jonka mukaan instituutiot suunnistavat. Samaan aikaan se on edennyt yhä kauemmas siitä ideaalista, että ihmisen olisi ainakin tavoiteltava oman olemuksensa toteuttamista.

 Tällä siis tarkoita siis pyrkimystä kehittää itseään eikä menemistä siitä, missä aita on matalin ja juoksemista jokaisen mahdollisen halun perästä.

Mikäli Platonin aikana vanhojen miesten Dionysos-kuorot edustivat paremmin tai huonommin sitä ideaalia, johon kulttuuri pyrki, edustavat sitä nyt erilaiset friikit, usein mitä lapsellisimmassa gootti- tai hirviömuodossa, jossa heräävä seksuaalisuus sekoittuu lapsuuden painajaisiin.

Tuska-festivaalista (Vihavainen: Haun raskasta tuskaa tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) olen joskus jo kirjoittanut, samoin kuin pride-ilmiöstä (Vihavainen: Haun pride tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) ja tuntuu siltä, että molemmissa tapauksissa kyse on samasta taantumisesta ja sen nostamisesta ideaaliksi: kaiken mittana on infantiili olento, joka lapsen tavoin nauttii säikyttelystä ja makeasta ja tuntee olevansa turvallisessa tilassa ollessaan joka puolelta samanmielisen aivottoman massan ympäröimä.

Haluan tässä siis yleistää, koska ainoastaan yleistämällä voimme päästä jonkinlaiseen kriittiseen ajatteluun, jossa asioita voidaan arvostella rationaalisesti.

Yleistäminen ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen kasvuvaiheensa jälkeen henkisesti taantuva nuori olisi yhtä hölmö. Tiedän sitä paitsi, että rokin harrastajienkin joukossa on todella hienoja intellektuelleja, ainakin nyt yksi.

Tässä vain korostan sitä, että on joskus syytä ajatella  myös kategorioilla, ihmetellä nuoriskulttuurin nousemista aikamme todelliseksi kultiksi, uskonnoksi ja nostaa vertailun vuoksi esille ajatus ideaaleista olemassaolevan roskakulttuurin mittapuuksi.

Kun nyt tuosta Dionysos-¨kuorosta tuli puhetta, liitä tähän blogin, jossa siitä hieman puhuin. maanantai 11. heinäkuuta 2016

Viisaiden juoma

 

Viisaiden juoma

 

Viinistä on riittänyt pohdintaa aina siitä saakka, kun se keksittiin. Tarunomainen ukko Noa, joka keksinnön teki, häpäisi sillä itsensä ja karuja näyttävät olleen myös kuningas Salomon saarnaajan kokemukset.

Toki viinin myönteiset puolet ovat aina olleet ilmeisiä ja Jeesus Syyrak omassa kirjassaan muistutti niistä. Myös Jeesus nasaretilainen kantoi oman veronsa viinille taikoessaan sitä Kaanaan häihin. Mikäpä juhla se sellainen olisi, kussa ei viiniä ole?

Olin kerran sellaisessa banketissa Odessassa Gorbatšovin raittiuskampanjan aikana. Brežneviläiseen menoon tottuneet isännät ja vieraat olivat yhtä lailla hämmennyksissään, eivätkä puheet oikein nousseet lentoon, kun maljoissa oli vain mineraalivettä.

Sama kampanja jatkui yhä Riiassa, jossa oli sentään opittu soveltamaan 200 gramman sääntöä siten, että tuon määrän viiniä sai useamman kerran, huomaamattomasti. Muistelen, että banketti sujui siellä normaalisti ja tunnelma nousi korkealle.

Mutta liikahan on aina liikaa. Alkoholille on tyypillistä, että sen käyttäjillä on kiusaus ottaa enemmän kuin olisi tarpeen optimaalisen vaikutuksen saamiseksi. Sitä paitsi tarvittava määrä ei ole kaikille läheskään sama.

Alkoholin ajateltiin antiikin aikana kuumentavan elimistöä ja itse asiassa näin asia onkin, tosin vain pinnallisesti tarkasteltaessa. Tunteita se joka tapauksessa kuumentaa ja saattaa ne labiiliin, lapsenomaiseen tilaan.

Platon teoksessaan Lait, pohti sitä, ettei alle kahdeksantoistavuotiaille pojille saisi lainkaan sallia viinin juomista, sillä nuorillahan luonteenlaatu on herkästi leimahtava eikä tulta pidä saattaa tulen yhteyteen enempää ruumissa kuin sielussakaan ennen kuin nämä ovat kykeneviä työhön ja vakaviin ponnistuksiin.

Tämän jälkeen voisi viiniä nautiskella kohtuullisesti kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka, mutta humaltumisesta ja liiallisesta juomisesta nuoren miehen olisi ehdottomasti pysyteltävä erillään.

Neljänkymmenen ikäisenä mies voisi yhteisillä juhla-aterioilla kutsua jumalia, erityisesti Dionysosta mukaan nauttimaan tästä ikämiesten virkistävästä rituaalista. Juuri Dionysoshan on sen lahjoittanut ihmisille synkän vanhuuden keventäjäksi ja nuorentavaksi lääkkeeksi. (Suom. Marja Itkonen-Kaila).

Niinpä viini oli siunaus aivan erityisesti vanhoille ja viisaille, vaikka se muille saattoi olla kirous väärin käytettynä.

Mutta etenkin vanhoilla ihmisillä viinistä oli selviä hyötyjä. Asiahan oli niin, etteivät vanhat miehet yli kuusikymmenvuotiaina enää osanneet laulaa eivätkä myöskään kehdanneet niin julkisesti tehdä.

Tämä oli suuri vahinko ottaen huomioon musiikin suuren kasvatuksellisen roolin ja sen, että vanhat miehet aivan ilmeisesti olivat kaikista viisaimpia. Heidän potentiaalinsa oli siis saatava käyttöön ja tässä oli viinillä tärkeä roolinsa.

Iäkkäiden laulajien oli hallittava musiikin lait ja ikäisilleen sopivia lauluja laulamalla he itse kokisivat nautintoa ja opastaisivat samalla nuoria mieltymään hyviin tapoihin.

Kyseessä olisi Dionysos-kuoro, joka asianmukaisesti esiintyisi jonkinmoisessa hiprakassa. Sen johdosta itse kukin kokisi olonsa kevenevän ja tulisi hilpeäksi ja suorapuheiseksi, mutta myös remuavaksi.

Niinpä lainsäätäjän olisi syytä säätää juominkeja koskevat lait, jotka saisivat aikaan sen, että liian itsevarmaksi, rohkeaksi ja häpeämättömäksi käynyt juhlija palautettaisiin järjestykseen.

Tuollaista väärää rohkeutta vastaan lakien on kyettävä oikeuden nimissä lähettämään parhainta pelontunnetta, sitä jumalallista pelkoa, jota olemme nimittäneet häveliäisyydeksi ja häpeäksi.

Niiden osaksi, jotka eivät suostuisi tottelemaan tiettyjä, tehtävään valittuja ja raittiina pysytteleviä miehiä ja yli kuusikymmenvuotiaita Dionysoksen päälliköitä, pitäisi siitä koitua yhtä suuri ja suurempikin häpeä kuin sille, joka ei (sodassa) tottele Areksen päälliköitä, ehdotti Ateenalainen, joka ilmeisesti edusti itsensä Platonin mielipidettä.

Lakien suunnitelmat taisivat kuitenkin jäädä vain paperille. Toki tuohon aikaan oli viinin käytölle rajoituksia. Täydellinen vapaus viinin käytössä oli Ateenalaisen mielestä niin huono asia, että täyskieltokin olisi sitä parempi.

Karthagossa oli asiasta lukuisia kieltoja: orjat ja orjattaret eivät koskaan saaneet maistaa viiniä eivätkä myöskään sotilaat sotaretken kestäessä, hallintomiehet virkavuotensa kestäessä tai perämiehet ja tuomarit tointaan hoitaessaan. Asia koski myös neuvosmiehiä, joilla oli edessään tärkeä kokous ja miehiä ja naisia, jotka olivat yöllä aikeissa siittää lapsia.

Täyskiellot alkoholin kohdalla ovat yleensä merkinneet vain lottovoittoa rikollisille. Ilmeisesti luonnonoikeus jo sisältää sen periaatteen, ettei ulkopuolisilla ole oikeutta päättää asioista, joista on seurauksia vain henkilölle itselleen.

Alkoholista muodostuu kuitenkin käytännössä myös sosiaalinen kysymys ja siksi kaikissa sivistysvaltioissa on rajoituksia sen käyttöön nähden. Vastuunalaisissa, tarkkuutta ja arvostelukykyä vaativissa tehtävissä alkoholin välttäminen koskee yleistä etua ja jossakin määrin asia on näin myös yleisen järjestyksen ja viihtyvyyden ja jopa kansanterveydellisten vaikutusten suhteen.

Venäjän hulluina vuosina toteutettiin ”kapitalismi”, jossa kaikki oli sallittua. Silloin myös Gorbatšovin raittiuskuuri äkkiä muuttui vastakohdakseen, joka paikka oli nyt täynnä halpaa viinaa.

Vaikutukset kansanterveydelle olivat katastrofaaliset ja miesten kuolleisuus saavutti uskomattomat mitat. Tilanne on normalisoitunut vasta 2000-luvulla. Nythän alkoholin myynnillekin on olemassa suuri määrä rajoituksia emmekä enää näe Moskovan tai Pietarin kaduilla nuoria juppeja kulkemassa aamulla töihin olutta siemaillen.

Suomessa ns. edistykselliset piirit aina silloin tällöin möläyttävät, että ainoa ongelma maamme alkoholipolitiikassa ovat rajoitukset, jotka pitäisi purkaa. Sen jälkeen alkaisi ihmisten elämä muuttua auvoisaksi ja alkoholihaitatkin häviäisivät. Pian kai sitten oltaisiin samassa onnen valtakunnassa kuin ulkomaalaiset jo ovat ja josta suomalainenkin saa lomamatkoillaan nauttia.

Näitä näkemyksiä esittävät osoittavat säännöllisesti hämmästyttävää tietämättömyyttä niistä sääntöviidakoista, joita alkoholin nauttimiseen liittyy esimerkiksi Ranskassa tai Yhdysvalloissa.

Ihmisen suhde alkoholiin on erittäin hienosyinen kysymys ja patenttiratkaisut kannattaa sen kohdalla unohtaa. Selvää on vain, että sekä maksimaalinen vapaus että ankara kieltopolitiikka vievät molemmat suurella varmuudella barbariaan ja onnettomuuteen.

Yhteiskuntien pitää kai vain oppia asumaan yhdessä tuon demonin kanssa, joka on yhtä kiehtova kuin kavala. Platonin ideoimat instituutiot ovat kiinnostavia sinänsä ja ilmeisesti perustuvat suureen viisauteen, mutta toimivatko ne käytännössä? Dionysos-kuorot Suomessa tuntuisivat kovin eksoottiselta ajatukselta. Lieneekö asia toteutunut edes antiikin Kreikassa?