Konservatiivista liberalismia

 

Demokratian rappeutumisesta

 

Timothy Snyder, Tyranniasta. 20 opetusta 1900-luvulta. Suomentanut Matti Kinnunen. Siltala 2017, 130 s.

 

Timothy Snyder tunnetaan ennen muuta kirjastaan The Bloodlands (suom. Tappotanner), joka sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta lienee ainakin vaikuttanut ihmisten tapaan tarkastella Keski-Euroopan historiaa. Pieni, katekismusta muistuttava Tyranniasta, joka liittyy tiiviisti Yhdysvaltojen sisäiseen kehitykseen, on myös herättänyt huomiota etenkin kotimaassaan.

Snyder kuuluu niin sanottuihin julkisiin intellektuelleihin, joita etenkin anglosaksisessa maailmassa yhä on ja hänen esseistiset kiteytyksensä laajoista ilmiöistä ovat usein osuvia. Venäjän putinilaista komentoa hän on nimittänyt skitsofreeniseksi fasismiksi. Instituutiot Venäjällä ovat yhä selkeämmin fasistisia, mutta sikäläisen historiallisen kokemuksen takia asiaa ei mitenkään kyetä siellä ymmärtämään.

Käsillä oleva pikku kirja kuuluu nimenomaan Trumpin vastaisen poliittisen taistelun kontekstiin ja siinä mainitaankin usein ”presidentin” tekevän sitä tai tätä, kulkien nimenomaan tyranniaan vievää polkua.

Katekismuksen esimerkit on joka tapauksessa usein haettu Itä-Euroopan ja fasististen liikkeiden historiasta. Kirjoittaja varoittaa liukkaasta tiestä, joka saattaa äkkiarvaamatta johtaa tyranniaan, mikäli ensi oireita ei oteta vakavasti. Ohjeet ja varoitukset on yleensä suunnattu yksilöille henkilökohtaisesti.

Joukossa on sellaisia lähinnä itsestäänselvyyksiksi luettavia käskyjä kuin Varo yhden puolueen valtiota, Varo puolisotilaallisia ryhmiä, Ole isänmaan ystävä ja niin edelleen. Osittain käskyt ovat aivan yleisellä tasolla, kuten Aja hyviä asioita, Usko totuuteen, Ole mahdollisimman rohkea ja niin edelleen.

Erityisesti totalitaarisilta liikkeiltä suojautumista ajatellen joukossa on kyllä myös todellisia, historiasta saatuja maksiimeja kuten Älä tottele ennakkoon, Puolusta instituutioita ja Puolusta yksityiselämää.

Totalitaarinen valta on aina halunnut tehdä ihmisten henkilökohtaisesta elämästä poliittista ja tyrannien vaikutusvalta on paljolti pohjautunut siihen, että heidän tahtoaan on jo ennakolta ja kenenkään käskemättä riennetty tottelemaan. Mikäli instituutiot murretaan, murtuu myös kansa. Suomessa instituutioiden puolustamiseen panostettiin paljon sekä sortokaudella että 1940-luvulla ja meillä ne myös kestivät. Itä-Euroopan maissa ne eivät kestäneet.

Kirjoittaja vaatii yksilöä myös erottautumaan (laumasta) ja säilyttämään malttinsa, kun tapahtuu mahdottomia. Ne toki ovat hyvä periaatteita, vaikka tuskin kaikille mahdollisia.

Aivan järkevän sisällön kirjoittaja antaa myös pykälälle Kuulostele vaarallisia sanoja. Tässä hän ei tarkoita anti-intellektuaalista ”vihasanojen” tarkkailua ja niihin reagoimisen opettelua. Sen sijaan hän viittaa ”älykkäimmän natsin”, Carl Schmittin periaatteeseen, jonka mukaan kaikki säännöt voidaan tuhota viittaamalla poikkeus-ideaan.

Tämän poikkeus-, erikois-, hätä- jne. instituutioiden käytönhän me tunnemme erinomaisesti Venäjän historiasta, jossa erikoispalvelut ovat aina tehneet erikoisoperaatioitaan sangen erikoisin tuloksin (ks. Vihavainen: Haun erikoisoperaatioita tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Vaarallisen sanan esimerkkinä Snyder esittää ekstremismin, jota Venäjällä alettiin jo varhain käyttää eräänlaisena yleisleimana kaikkea oppositiota vastaan. Aivan vastaavaa käyttöä voimme monessa muussa maasssa havaita sanalla rasismi.

Usko totuuteen, sen olemassaoloon, ei näinä postmoderneina aikoina ole suinkaan itsestäänselvyys enempää kuin se oli sitä Pontius Pilatuksellekaan. Totuuden hylänneitä ja kaiken propagandan kakistelematta nieleviä ihmisiä Eugene Ionesco kutsui eräässä absurdissa näytelmässään sarvikuonoiksi. No, minun sukupolveni osana oli joutua omilla silmillään näkemään sarvikuonojen absurdi näytelmä. Se tuli kyllä yllätyksenä.

Snyderin kirja sisältää enimmäkseen normaaleja terveen järjen maksiimeja, mutta sellaisten noudattaminen on näinä aikoina kaikkea muuta kuin itsesäänselvyys. Ikävä sanoa, mutta etenkin akateemisen maailman liepeillä hurahdetaan yhä uudelleen kvasitieteelliseen humpuukiin, joka peräti tieteen varjolla yrittää ajaa agendaansa ja todistaa, että ihmisestä tulee intellektuelli vasta silloin, kun hän pystyy erottautumaan muista ymmärtämällä, että kaksi kertaa kaksi on viisi.

Kun tämä uskon teko on suoritettu, on tie auki sellaiselle maailmankuvan manipuloinnille, joka ilman estoja pönkittää tyranniaa hävittämällä sananvapauden ja demonisoimalla normaalia inhimillisyyttä. Niin sanottu avoin yhteiskunta ei suinkaan ole tyranniaa vastaan haavoittumaton tai edes itseään korjaava, kuten jo Alexis de Tocqueville joutui toteamaan.

Totalitarismin mahdollisuus ja houkutus on olemassa myös demokratiassa. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, että kaikki valtiomuodot voivat rappeutua ja niillä on taipumus rappeutua aivan tiettyyn suuntaan. Monarkia voi muuttua tyranniaksi, aristokratia oligarkiaksi ja demokratia oklokratiaksi. Toki demokratiasta voidaan päästä suoraan myös tyranniaan.

Demokratian sisällä sen suurimpia vaaroja on demagogia tai pikemmin poliittisen taistelun rappeutuminen häikäilemättömäksi jesuitismiksi, jossa osapuolet eivät enää ole lojaaleja edes itse järjestelmän periaatteille, vaan sotivat toisiaan vastaan keinoista piittaamatta ja totuuden ja oikeuden periaatteita tunnustamatta.

Epäilemättä elämme nyt monessakin suhteessa vaarallisia aikoja. Se on erityinen syy pysytellä normaalin järjen ja koettujen instituutioiden rajoissa. Aito liberalismi sulkee sisäänsä myös konservatismin, radikalismi eli juurista irtautuminen on sen sijaan sille vierasta ja siihen sisältyy aina myös vaara.

Snyderin katekismus on mitä suurimmassa määrin konservatismin puolustus 1900-luvun ikävien kokemusten valossa.