Oho!

 

Anteeksipyyntöjä

 

Kenellekään ei liene salaisuus, että viimeaikaiset, median hehkuttamat anteeksipyyntövaatimukset ja syytökset ”rasismista” ovat falskia sensaatioiden tehtailua, joka perustuu vain osittain tyhmyyteen ja valtaosin vilpillisyyteen, kyvyttömyyteen ja haluttomuuteen ajatella loogisesti ja käyttäytyä arvokkaasti.

Huomaan kirjoittaneen aina silloin tällöin anteeksipyytämisestäkin, joka kuuluu keskeisiin sosiaalisiin instituutioihin.

Moukat eivät koskaan pyydä anteeksi ja sievistelevät hupsut taas tekevät sitä aivan tolkuttomasti ja aivan järjettömissä yhteyksissä.

Tässä, kuten muuallakin, ero ylevän ja naurettavan välillä on vain askel tai veteen piirretty viiva, jota tyhmä ei ymmärrä ja josta tolvana ei välitä. Vilpillinen hihamerkkijournalisti kyllä pohjimmiltaan tietää, millä asialla hän on, mutta viis veisaa kohtuudesta ja totuudesta silloin, kun luulee olevan mahdollista taas kerran edes jollakin konstilla pönkittää agendaansa.

Suomen kansainvälinen maine on tämän tason median takia kärsinyt yhä uudelleen, eikä valoa tunnelin päässä näy.

Luulen, että kyseessä on taas muuan kansallinen erikoisuutemme. En pysty kuvittelemaan mitään toista maata, jossa vastaavat ”sensaatiot” olisivat edes mahdollisia. Toki niin sanottu poliittinen korrektius on jo aikaansaanut uskomattomia näytelmiä monissa maissa, mutta ne ovat yleensä liittyneet sensuuriin, eivätkä nyt sentään maan kansainväliseen maineeseen ja sen tuhrimiseen.

Koko ajatus koko kansan tai valtion anteeksipyynnöistä jonkin kuvitellun ”rasismin” takia on nimenomaan Suomessa aivan absurdi ja sen säännöllinen nouseminen yhä uudelleen ihan oikeaksi kansalliseksi puheenaiheeksi voidaan selittää, paitsi median tarkoitushakuisella valehtelulla, myös sillä, että osalla kansaa on tietty taipumus vastaanottaa juuri tuollaisia syytöksiä.

Uusimmat kohut, kuten niitä edeltävätkin, ovat siinä määrin typeriä ja falskeja, ettei niitä viitsi enää ruveta pöyhimään. Sen sijaan voisi miettiä anteeksipyynnön merkitystä yleensä.

Siinähän toki on ja ainakin on ollut tietty ylevä sisällyksensä, ja toisaalta myös kevyempi versio, joka kuuluu kaiken hienostuneemman sosiaalisen kanssakäymisen ytimeen.

Anteeksipyyntö ja anteeksi saaminen sellaisenaan kuuluvat toki myös uskontomme ytimeen. Asian falski profanointi on sitäkin valitettavampaa.

Mutta tässä nyt itse asiasta, ennen noita niin sanottuja kohuja:

 

maanantai 1. lokakuuta 2018

Anteeksi

 

Anteeksi

 

Joskus tulee miettineeksi sitä, miten eri tavalla eri kielissä saatetaan vaikkapa kiittää tai pyytää anteeksi.

Ainakin etymologisesti terminologia on monissa maissa hyvin kirjavaa, vaikka eivät kai ihmiset normaalisti ajattele lainkaan, mitä heidän lausumansa sanat alun perin ovat merkinneet ja yhäkin itse asiassa merkitsevät.

Esimerkiksi vanha sakraalinen kerrostuma on taidettu jo kaikkialla unohtaa.

Ajattelen vaikkapa sitä, että kun venäläinen kiittää, hän itse asiassa pyytää Jumalaa pelastamaan sen, jota kiitetään: spasi (tebja)bo(g)!

Myös ranskan merci lienee tässä yhteydessä pakko ymmärtää Jumalalle osoitetuksi pyynnöksi armahtaa se henkilö, jota kiitetään. Myös grazia, gracias ovat armoa tarkoittavia sanoja, vaikka kiittäjä ei itselleen sitä rukoilekaan (sola gratia, propter Christum). Ehkä hän kiittää vain Jumalan armoa, kun on saanut kohdata näin mainion ihmisoletetun tai jonkin muun myönteisen asian.

Balkanilla käytetty hvala sen sijaan viitta kehumiseen, mitä kaiketi myös suomen kiitos tarkoittaa: oletpa hyvä ihminen, ylistän sinua sen takia! Entäs viron aitäh? Ettei vain tulisi auttamisesta? Tänu viittaa ansioihin, sitähän käytetään myös sellaisissa yhteyksissä, jotka suomessa hoidetaan sanalla ansio. Sama se lienee myös thanksin kohdalla ja samaa kantaa kai ruotsin tack myös on.

Hyvästellessä toivotaan yleisesti Jumalan varjelusta ja seuraa (jumalaga, adios, adieu jne.) Venäjässä sen sijaan pyydetään anteeksi niiltä, joista erotaan: proštšajte! Se on vain toinen muoto sanasta prostite, mutta mitäpä se oikeastaan mahtaa tarkoittaa?

Enpä tiedä, mutta nykyäänhän tuskin kukaan enää ajattelee sen alkuperäistä merkitystä. Sama, jos sanoisi englanniksi by-by, joka ei taida tarkoittaa mitään. Vai viittaisiko se siihen, että pikkuhiljaa (by and by) tässä vielä lähestyy uuden tapaamisen hetki?

Muuan tuttavani hauskuttaa usein seuruetta sanomalla izvinite za kompaniju! Anteeksi, että olin seurassanne ja tuo siis siinä näkyviin hyvästelyn vanhan merkityksen.

Mutta tuo anteeksipyyntöhän viittaa suomessa alkumuotoon anne, jotakin toivotaan itselle ystävällisesti annettavan eli uhrattavan ystävyyden, yleisen Jumalan rakkauden tai ties nyt minkä nimissä, ilman ansioita joka tapauksessa.

Venäjässä on myös mahdollista anteeksipyytää sanalla izvini(te)!, mikä tarkoittaa pyyntöä päästä vapaaksi syystä (vina) ja se siis on aivan sama kuin saksan entschuldigen!  tai viron vabandage! Mitäs ursäkta sitten tarkoittaa? Pois päästämistä kai sekin?

Englannissa ollaan murheellisia eli sorry, mikä siis merkitsee vilpittömyyden vakuuttamista. Voisihan teko ollakin tahallinen, jolloin surun asemasta siitä seuraisi vahingonilo.

 Suomessahan on nykyään ruvattu sanomaan valitan!, mikä on merkitykseltään sama kuin saksan tut mir Leid, sekin yksi sorry-vakuutuksen ilmaus.

Muuten, yhä useammin huomaa, ettei ihminen haluakaan sitoutua juuri henkilökohtaisesti valittelemaan, vaan toteaa vain, että asia on vain noin yleisesti ikävä ikävä: saksassa sanotaan toteavasti: Entschuldigung,. Venäjän izvinjajus on mielestäni sekin vähän vähemmän persoonallinen kuin izvini(te), vaikka onkin ensimmäisen persoonan verbi. Siinähän ei pyydetä toiselta mitään, vaan ainoastaan todetaan oma (ansiokkaasti kohtelias) käytös.

Muistelen jostakin lukeneeni, että moinen rappioilmiö tuli venäjään vasta ensimmäisen maailmansodan tienoilla. Jonkinlaista bolševismia sekin?

Romaaniset pardon, perdone ovat armonpyyntöjä ja venäjän vinovat toteaa, että minähän se syyllinen tässä olin. Norjassa sen sijaan julistetaan kopeasti, etten minä syyllinen ollut: unnskyld! Se lienee usein totta, mutta ainakin minusta siihen tuppaa tulemaan se sävy, että kyllä se toinen osapuoli on asiassa vähintäänkin juuri epäilyksenalainen. Näinhän asiat matoisessa maailmassa usein ovatkin.

Niin tai näin, mutta kiittäminen ja anteeksipyyntö vanhoilla, perinteisillä termeillä taitaa nykymaailmassa olla vähän passé. Niinpä käytetäänkin mielellään anglosaksisia termejä, jotka koetaan neutraalimmiksi tai sitten väännetään muuten sanoja, jotka koetaan turhan juhlallisiksi.

Mutta tämähän nyt on aivan epätieteellistä jahkailua, toivon, ettei kukaan sen takia ´nosta esimerkiksi oikeusjuttua, ryhmäkannetta tai vastaavaa. Anteeks vaan ja sori siitä.