Jauhojengin
hankkijaketju
Evin Cetin, Jens
Liljestrand, Jengisotien kasvot. Into 2025, 215 s.
Tämän kirjan nimi
on oikeastaan hieman harhanjohtava. Itse jengeistä sosiaalisina yksikköinä ja
niiden sisäisestä rakenteesta ja dynamiikasta se ei kerro oikeastaan mitään. Ehkä
ne ovatkin niin primitiivisiä, ettei niistä oikeastaan ole kerrottavaa.
Sitäkin enemmän
se kertoo noista ”kasvoista” eli siitä, millaista ruotsalaisten lähiöiden
huumediileriden elämä on. Noiden herrojen ympärille ne jengit rakentuvat.
Senhän me jo
tunnemmekin myös täkäläisistä tiedotusvälineistä: nuoret miehet tappavat
toisiaan ”osana arkipäivää” ja käyttävät huumebisneksissään ja jopa
väkivaltarikoksissan ”lapsisotilaita”. Nuorimmat mukana olijat ovat kahdeksanvuotiaita
ja tappajiksi valikoidaan sellaisia, jotka saavat ikänsä takia pienen tuomion.
Neljä vuotta nuorisovankilassa
ei ole hullumpi korvaus kovasta nimestä, jolla on yhtä paljon käyttöä kuin aikoinaan
keskiaikaisella ritarilla omassa ympäristössään.
Koko systeemin
sosiaalipsykologinen perusta on kunniakulttuuri. Kyseessä on narsistinen
käyttäytymiskoodi, jossa nuori herra katsoo jokaisen velvollisuudeksi pelätä ja
kunnioittaa häntä ja ellei niin tapahdu, määrää tuolle niskoittelijalle
vaikkapa ”sakkoja” vääränlaisesta katsomisesta.
Nöyryyttäminen
on narsistisen kingin tapa kohottaa kunniaansa, kuten tiedämme jo omastakin
maastamme. Itse hän ei puolestaan siedä tönäisyäkään, vaan saattaa jopa ampua
sellaisen takia.
Tämä muistuttaa
suuresti sitä tšetšeenien kunniakoodia, josta takavuosina saimme paljon lukea,
kun kourallinen tšetšeenejä valtasi Moskovan alamaailman (ks. Vihavainen:
Haun sankarien kansa tulokset ).
Tšetšeenien traditiot
tulivat kuitenkin vuorilta ja niissä keskeistä osaa näyttelivät klaanien (tejp)
suhteet, joiden ytimessä oli verikostovelvollisuus.
Verikostossa jokaista
klaanin jäsentä suojeli koko hänen sukunsa, joka toisaalta myös joutui
kokonaisuutena ottamaan vastaan loukkaukset: jos joku klaanin jäsenistä tapettiin,
voitiin asia kostaa tappajan klaanin kenelle tahansa jäsenelle, ei suinkaan välttämättä
itse tappajalle. Kostovelvollisuus säilyi seitsemän sukupolvea.
Ruotsin
lähiöissä rikollismaailman ”lait” näyttävät olevan erilaisia. Suvuilla tai
klaaneilla ei ainakaan tämän kirjan perusteella ole niissä mitään osaa ja
kaikki näyttää liittyvän tämän tai tuon kingin omaan ”kunniaan”.
Kunnia
ymmärretään, paitsi loukkaamattomuutena, myös siten, ettei kingiksi pyrkivän
sovi tehdä tavallista työtä toisten komennettavana, edes oman isänsä alaisena.
On myös hirvittävän noloa, jos joutuu kävelemään supermarketista ostetuissa
kengissä.
Kingit näyttävät
myös pärjänneen koulussa huonosti ja jopa ruotsin taito voi olla heikko, mitä
henkilö ei tosin itse usko. Ulkopuolisen on joka tapauksessa vaikea uskoa sitä
varsinaisesti hyväksi, mikäli henkilö ei ole koskaan lukenut mitään ja
keskittyy sen sijaan katselemaan jotakin netflixiä. Epäilemättä hänen
maailmansa rajat ovat enemmän tai vähemmän myös hänen kielensä rajat.
Tässä kirjassa
on haastateltu useita tämän väkivaltaisen lähiömaailman nuorukaisia ja paria
naistakin. Kaiken keskiössä ovat huumeet. Jauhojengi, joka juhlii
Stureplanilla, hankkii lähiöjengeiltä laittomat huumeensa, joista maksetaan
valtavaa ylihintaa. Rikollisille se tarjoaa helppoa rahaa, eikä houkutusta
useinkaan voi vastustaa.
Silmiinpistävä
on maininta lähiöiden köyhyydestä ja kurjuudesta ja jopa huonosta
asumistasosta. Tästä näyttää seuranneen jonkinlainen katkeruus: miksi meille ei
anneta parempaa, kun ”valkoisilla” on kaikki? Se, että nuo ”valkoiset” ovat
koko ikänsä tehneet töitä ja säästäneet saadakseen edes jonkun vanhan, ahtaan
asunnon, ei kiinnosta, joka tapauksessa oma ympäristö koetaan köyhäksi ja
arvonanto heikoksi.
”Valkoinen
maailma”, jota termiä kantaruotsalaisista käytetään, on erillään
lähiömaailmasta, jossa niinikään ollaan tämän kirjan puitteissa yleensä ”valkoisia”, mutta
kuitenkin muslimeja, jotka eivät jaa samoja arvoja kantaväestön kanssa.
Kirjassa
puhutaan myös mahdottomuudesta saada töitä, mikä ihmetyttää Ruotsin vähäisen
työttömyyden huomioiden. Toki rikosrekisteri aiheuttaa hankaluuksia, mitä ei
pitäisi ihmetellä.
Kotimaassaan näiden
maahanmuuttajien perheet ovat eläneet kunniallista elämää ja jossakin
tapauksessa jenginuori onkin lähetetty takaisin kotimaahansa käymään koraanikoulua,
mutta on palannut sieltä entistä vaikeampana tapauksena.
Lähiöitä ei
yleensä vielä pidetä slummeina samassa mielessä kuin esimerkiksi Ranskan esikaupunkeja
(faubourg). Niissä toimivat joka tapauksessa samat lainomaisuudet koskien
paikallista alakulttuuria ja sitä periaatetta, etteivät siellä päde valtakunnan
lait, vaan kingien omat säännöt. Viranomaisten puoleen ei käännytä koskaan, se
olisi petos koko yhteisöä kohtaan.
Omat lait
pätevät myös vankiloissa, jonne toimitetaan huumeita ja joissa istuvalle jengit
jopa maksavat ”palkkaa”. Vankilassa syntyy todella lujia veljesyhteisöjä ja
koko systeemi näyttää saaneen vankilan yhdeksi tukipylvääkseen. Joku on
kuvannut vankilavuosiaan todella hienoksi ajaksi.
Theodor
Dalrymple (ks. Vihavainen:
Haun dalrymple tulokset ) on katsonut, että nimenomaan slummipsykolgia on
se, joka vasta luo slummin. Kun se pääsee vallalle, ei slummista suinkaan enää
pyritä pois, vaan sitä ylläpidetään kaikin keinoin. Tuloksena on rikollinen
rinnakkaisyhteiskunta, jolle ei yksinkertaisestivoi mitään.
Meillähän ei vielä
aivan hiljattain ollut noita jengejä ja sellaisiin viittaamistakin pidettiin
epäkorrektina ja kukaties peräti liberaalia maahanmuuttopolitiikkaamme kyseenalaistavana.
Nyt niitä sitten on, minkä ei pitäisi olla suurikaan yllätys. Mikäli tehdään
samoin kuin Ruotsissa, saadaan todennäköisesti myös samanlaiset seuraukset.
Tässä kirjassa vastuuta
tuosta ruotsalaisen yhteiskunnan mätäpaiseesta vieritetään ns. jauhojengeille:
me teemme sitä pakosta, he tekevät sitä huvikseen.
Kenen syy, yksi
myy, toinen sitten ostaa, kysyi joku suomalainen laulaja joskus. Mutta
tarjontako se luo kysynnän vai päinvastoin? Jos jengi yksinkertaisesti lopettaisi
sen jauhottelunsa, lopahtaisi myös noiden toisten jengien bisnes.
Tällaisen
odottaminen olisi kuitenkin epärealistista. Jauhon vetäminen on yksinkertaisesti
coolia ja sitä kuulemma tekevät jo ikääntyneet perheenäiditkin, politiikan eturintamasta
nyt puhumatta.
Mikäli halutaan välttää nuo Ruotsin nykyiset ongelmat,
on syytä ennen muuta panostaa siihen, ettei maahan haalita sellaista liikaväestöä,
jolle ei riitä töitä ja jonka sallitaan asettua omiksi yhteisöikseen ja muodostaa
oma alakulttuurinsa.
Tämän kirjan
toinen kirjoittaja on myös maahanmuuttaja, mutta sellainen, joka heti integroitui.
Se johtui siitä, että hän sai jo lapsesta saakka päästä ruotsalaiseen
ympäristöön ja omaksua sen arvot ja elämäntavan.
Sellanen on
mahdollista vain, jos muualta tulevien lukumäärää ei missään vaiheessa päästetä
kasvamaan yli sellaisen rajan, joka mahdollistaa kaikille tulijoille
samanlaisen integroitumisen kantakansallisuutta edustavan enemmistön keskuudessa.
Vai onko sekään
enää mahdollista?
Ongelma on ja se on itse hankittu ja juuri sen takia mielenkiintoisinta siinä onkin se, miksi meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka yksinkertaisesti ovat kykenemättömiä näkemään sitä. Kokemusasiantuntijana olen tullutkin siihen tulokseen, että meillä kaikilla on ajattelussamme isompi tai pienempi pimeä sektori, jonne mahtuu sitten isompi tai pienempi asia, joka jostain syystä on piilotettava normaalilta ajatusprosessilta. Mitä tasapainoisempi ihminen, sitä pienempi sektori, eikä sinne mahdu kuin joku pieni harmiton juttu, mutta melkoisella osalla ihmiskuntaa sektori on niin laaja, että sinne tuntuu humpsahtavan valtava määrä jopa tieteellistä faktaa. Siinä kai onkin syy, miksi elämme faktan jälkeistä aikaa, jota surkuhupaisaa kyllä, toitottvat etupäässä ihmiset joilla tämä pimeä sektori on laajin.
VastaaPoista"Kunnia ymmärretään, paitsi loukkaamattomuutena, myös siten, ettei kingiksi pyrkivän sovi tehdä tavallista työtä toisten komennettavana, edes oman isänsä alaisena. On myös hirvittävän noloa, jos joutuu kävelemään supermarketista ostetuissa kengissä."
VastaaPoista"Kunnialla" tuntuu olevan eniten merkitystä niille, joilla sitä on vähiten, eli niille kaikkein kunniattomimmille paskiaisille. Vaikka ehkä se on loogista; sitä arvostetaan eniten, mistä pahin puute on kyseessä. Mikäli rahaa on, eihän sitä silloin tarvitse erikseen murehtia, mutta kumman tärkeää sitäkin tulee, jos on ns. matti kukkarossa. Samoin ruuan suhteen, mutta mikäli jääkaapissa on vain valo, niin tokihan siitä tulee siinä tilanteessa mitä tärkein asia. Ymmärrettävää sinänsä.
"Tällaisen odottaminen olisi kuitenkin epärealistista. Jauhon vetäminen on yksinkertaisesti coolia ja sitä kuulemma tekevät jo ikääntyneet perheenäiditkin, politiikan eturintamasta nyt puhumatta."
Niin, onhan tuossa mädännäisyydessä vielä sekin tekopyhyys matkassa, että huimausaineiden käyttö on jo aikoja lakannut olemasta yksistään alaluokkainen juttu. Kylläpä vaan niiden (varsinkin kokaiinin) kysyntä on yllättävänkin vahvaa juurikin ylemmän keskiluokan ja yläluokan keskuudessa (epäilemättä myös meillä...), joten tämmöiselle kerettiläiselle voipi tulla vaikka mieleen, että ketkäpä niitä rikollisliigoja oikein tarvitsevatkaan, ja mihinkähän... Kysyntä kun luo tarjontaa, hyvässä ja huonossa. Vaikka tietysti tapani tuntien olen taaskin käsittänyt asiat aivan perinjuurin väärin, vai...?
-J.Edgar-
"Meillähän ei vielä aivan hiljattain ollut noita jengejä ja sellaisiin viittaamistakin pidettiin epäkorrektina ja kukaties peräti liberaalia maahanmuuttopolitiikkaamme kyseenalaistavana."
VastaaPoistaMitä katsellut niin yleensä maahanmuuttajat on asutettu rakennuksiin joiden arvo kantaväestön silmissä ei ole taloudellisesti iso. Valtiolliset erot taas takaa arvon olevan eriävä ajattelussa.
Lähtökohdin väkeä on asutettu Suomessa niin suomenkieliselle alueelle kuin myös ruotsinkieliselle. Keskeinen tekijä on vaikuttanut olevan tuo taloudellinen, jossa massaa katsotaan tilastollisesti kukin eri näkövinkkelistä. Hieman sama kuin syntyvyys keskustelu, jota ei voi liittää taloustieteeseen. Otat väestö määrän jaat sukupuolen mukaan, jonka jälkeen iän mukaan, muita vvaikuttavia tekijöitä on. Näin ollen synnytys iässä olevien määrä on yllättävän pieni. Mutta tämä toisaalta ei ole ongelma, kun voidaan ottaa siirtolaisia paikkaamaan tämä.