lauantai 18. elokuuta 2018

Suomen keksijä



Mechelin

Elisabeth Stubb, Leo Mechelin. Senaattorin elämäntarina Nokian perustamisesta sortovuosiin ja naisten äänioikeuteen. Into 2018, 182 s.

Leo Mechelin on autonomiakauden suuria nimiä. Hänen tarinansa voisi mainiosti palvella sellaisena pisteenä, josta käsin tarkastellaan nykyaikaisen Suomen syntyä koko keisarikunnan ja koko Euroopan suuren modernisaatiokauden yhteydessä.
Mechelin kuitenkin kuoli vuonna 1914 ja hänen aikakautensa tuntuu meiltä jääneen myöhempien, dramaattisempien aikojen varjoon. Nykyajan suomalaiselle Mechelin on tuskin muuta kuin nimi, johon liittyy jotakin epämääräistä yrittelyä Suomen puolustamiseksi idän uhkaa vastaan.
Stubbin kirja täyttää siis aukon, kertoessaan siitä monipuolisesta toiminnasta, joka liittyy Mechelinin nimeen. Suomen perustuslakien puolustaminen maamme autonomian turvaksi, nykyaikaisen vientiteollisuuden suuri liikkeellelähtö, yleisen äänioikeuden ja naisten poliittisen täysivaltaisuuden saavuttaminen ensimmäisenä maailmassa, nämä eivät ole aivan vähäisiä asioita.
Lisäksi Mechelin toimi aktiivisesti rauhantyössä, mikä tuohon aikaan olikin melko muodikasta, mutta osoittautui valitettavasti liian heikoksi estämään sitä katastrofia, jota kaksi maailmansotaa merkitsivät Euroopalle niin aineellisesti kuin moraalisesti.
Toki sentään pyrittiin koko ajan parempaan ja nähtiin uhkaavat vaarat. Mechelin oli liberaali ja uskoi edistykseen, mutta joutui käytännössä radikaalin kirjoihin sekä Venäjällä, missä häntä šovinistisissa piireissä pidettiin koko Suomen idean keksijänä ja venäläisvastaisen toiminnan hämähäkkinä, että myös Suomessa, missä passiivinen vastarinta monen mielestä oli varma tapa syöstä maamme turmioon.
Oliko yleinen ja yhtäläinen äänioikeus Suomessa itse asiassa liian varhain saatu lahja on kysymys, jota ei tässä kannata käsitellä. Todettakoon kuitenkin, että kyseessä oli valtava poliittinen mullistus, jonka seuraus, radikaalien ja usein todellisuudesta irrallaan olleiden sosialidemokraattien murskavoitto, yllätti myös ne, jotka olivat tätä radikaalia uudistusta kannattaneet. Muualla Euroopassa ja koko maailmassa oltiin toki maltillisempia.
Stubbin kirjan otsikossa Mechelinille annettu senaattorin titteli tuntuu häiritsevältä. Eihän Leopold Henrik Stanislaus mikään senaattori ollut ennen kuin ikämiehenä. Sitä ennen hän toki sai keisarilta aatelisarvon, mutta myös joutui maasta karkotetuksi.
Senaattoriksi Mechelin pääsi vasta myöhemmällä iällä. Ei Sergei Wittenkään elämäkertaa pidä otsikoida kreivi Witten elämäkerraksi, sillä tuo arvo kuului hänelle vasta ikäloppuna.
Mechelinin kansainvälinen toiminta oli hyvin merkittävää ja hän toimi aktiivisesti Suomen puolesta koko Euroopassa. Tähän kuului julkaisutoiminnan harjoittaminen niin Venäjällä –jossa lehtisuunnitelma tosin tyrehtyi- kuin muuallakin Euroopassa.
Maailmankielellä eli ranskaksi julkaistun L’Européen-lehden sisällöstä olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmänkin. Nyt lukija jää vaille konkreettisia tietoja tuosta merkittävästä yrityksestä.
Myös Mechelinin rooli Venäjän liberaalin opposition kokoamisessa yhteen ja Suomen asian liittäminen yleisen itsevaltiuden vastaisen rintaman ohjelmaan selostetaan kirjassa. Asiahan on melko vähän muistettu, vaikka siitä on yksi väitöskirjakin.
Mechelinin toiminta Suomen hyväksi kulttuurin keinoin oli merkittävää. Juristi, joka oli kansainvälisissä kongresseissa tutustunut ulkomaisiin kollegoihinsa, osasi hyödyntää verkostonsa ja kuului ns. kulttuuriadressin keskeisiin puuhaajiin.
Mechelinin suuriin yrityksiin kuului myös teos Finland i 19de seklet, framstäldt i ord och bild af finska konstnärer. Suomen nimi ja asia oli saatava tunnetuksi ainakin sivistyneistön piirissä ja siinä ilmeisesti myös onnistuttiin jo ennen Hannes Kolehmaista.
Toinen asia on, että Suomen asian esittäminen kulttuuritaisteluna itäistä barbariaa vastaan herätti närkästystä hyvin monissa venäläisissä. Saksalaiset ja englantilaiset kun istuivat lasikaapissa arvostellessaan Suomen perustuslakien itsevaltaisia tulkintoja vaikka samaan aikaan tekivät Irlannissa ja Elsass-Lothringenissa mitä halusivat.
Mechelin, joka viihtyi hyvin kaikkien maiden liberaalien seurassa, oli yhtä inhottu šovinistien ja imperialistien taholla. Stubb kuvaa valitettavan vähän sitä, millainen kuva Mechelinistä syntyi hänen vastustajiensa keskuudessa.
Venäjän duumassa Suomen asia joutui Stolypinin aikana suurten väittelyiden kohteeksi ja maallamme oli siellä sekä puolustajansa että vastustajansa.
Me hävisimme joka kerta ja suurena argumenttina Suomen oikeuksia vastaan palvelivat aina ne vehkeilyt, joita maamme alueella keisarikuntaa vastaan harjoitettiin. Valitettavasti syytöksissä oli aika paljon perääkin, jopa aseita salakuljetettiin ja vaikka Voima-liiton kerrottiin –myös Mechelinin suulla- olleen urheiluseura, voinemme antaa anteeksi sen, että tietoon suhtauduttiin skeptisesti.
Stubb kertoo siitä tunnetusta välihuudosta Finis Finlandiae, jonka duuman jäsen Puriškevitš aikoinaan esitti. Joka tapauksessa reagoitiin tähän vasemmalta huutamalla ”häpeä”! ja muuta vastaavaa tuolle mustien sotnioiden johtajalle, johon koko Venäjän taantumuksen vastenmieliset piirteet yhdistettiin.
Suomeahan puolustettiin duumassa joka kerta Stolypinin hyökkäyksiä vastaan ja äänessä olivat niin kadettien Miljukov, kuin sosialidemokraattien Gegetškori ja moni muukin.
Imperialistien, joita edustivat erityisesti ns. vanhat bobrikovilaiset, teksteissä suomalaiset taas rinnastettiin juutalaisiin. Molemmilla oli systeemi, jonka avulla he muka ryöstivät äiti-Venäjää. Juutalaisilla se oli keskinäisen solidaarisuuden verkosto ja suomalaisilla taas taru Suomen perustuslaista.
Tuota perustuslakia sitten pidettiin Mechelinin keksimänä, mikä itse asiassa merkitsi, että hän oli keksinyt koko Suomen, sellaisena kuin separatistit sen imperialistien ymmärryksen mukaan esittivät.
Olihan se suuri kunnia, eikä vailla perää. Mechelinhän se oli ollut, joka laukaisi suuren kiistan siitä, mikä Suomi oikein on kirjallaan Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande vuonna 1886. Siitä sitten seurasi lehtipolemiikkia, joka loppui oikeastaan vasta Suomen itsenäistymiseen.
Koska sekin olisi ollut helposti käytettävissä, rohkenen esittää, että kirjoittaja on esittänyt kohteestaan liian riisutun muotokuvan. Vaikka Mechelinin ansiot nykypäivän näkökulmasta tulevat kohtuullisesti esiin, olisi ollut kovin kiintoisaa saada lukea myös otteita aikalaisdokumenteista ja vastustajien luonnehdintoja suuresta vihollisestaan.
Mega biblion –mega kakon (μέγα βιβλίον μέγα κακόν) sanotaan. Suuri kirja on siis suuri paha. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kirja olisi sitä parempi, mitä lyhyempi se on. Jossakin vaiheessa kokonaisuus alkaa kärsiä, kun pelkistetään ja pelkistetään.

19 kommenttia:

  1. Suomi pitää keksiä uudelleen.

    Katsomme Venäjää, vaikka kuulumme historiallisesti länteen. "Logiikka vie sinut A: sta B: hen. Mielikuvitus vie sinut kaikkialle muualle." Albert Einstein

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maan, jolla on Suomen sijainti pitää aina katsoa ja kuunnella Venäjää - samassa tarkoituksessa kun poliisi katsoo tiettävästi kohdehenkilönsä käsiin, ei silmiin.

      Poista
    2. Siltä se näyttää puskan takaa nimettömänä

      Poista
    3. Eläkkeellä lupaan kirjoittaa nimellä ja perustaa räyhäblogin. Argumenttien painavineen nimettömyys ei vaikuta pätkääkään.

      Poista
  2. Muutama lukijan reunahuomautus: Tämä Elisabeth Stubb ottaa a priori lähtökohdaksi Porvoon "valtiopäivillä" muka vahvistettujen "Suomen perustuslakien" (HM 1772 ja YVK 1789) olemassaolon. Olemme ilmeisesti jo täysin palanneet "esi-jussilalaiseen" historiankirjoitukselliseen "tahtotilaan", kuten nykyään usein sanotaan.

    Mechelin siis oli Stubbin mukaan suuri yleisen vaalioikeuden, naiset tietenkin mukaan lukien, suuri esitaistelija. Ja juuri kun esim. luotettava tutkija Antti Kujala on päässyt osoittamasta, miten sitkeästi vielä Mechelin suurlakon jälkeen muodostetun senaatin puheenjohtajana yritti jarruttaa äänioikeusuudistusta. Puhumattakaan vuoden 1905 varhemmista tapahtumista (esim. ns. säätyjen häpeäyö huhtikuussa 1905), jotka Stubb yhtä lailla kainosti sivuuttaa maininnatta.

    E. Stubbin kirja muistuttaa käännettävät kääntäen suuresti Charlotta Wolffin äskettäistä elämäkertaa Constantin Linderistä. Siinähän historioitsija naulaajo kättelyssä kantansa kiinni vuoden 1906 riemumarssin tapaan: "Olen perustuslaillinen!"

    En siis näe, että tällaiset kirjat täyttävät minkäänlaista aukkoa tai toimivat "merkittävänä (ellei peräti "imponoivana")lisänä" - näinhän entisajan arvosteluissa oli usein tapana sanoa. Pikemminkin aivan päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla niitä nykyisin ikävän yleisiä tyyppejä, joilla on Totuus, josta poikkeavia tulkintoja ei saa esittää. Hyvä, ettei tuosta hyvästä lähetetä leireille "työstä oppimaan"...

      Poista
    2. Ehkäpä haluaisit nyt vastata, ajoiko Mechelin innokkaasti yleistä ja yhtäläistä äänioikeusreformia vai vastustiko ja jarruttiko hän peräti sitä - vielä senaatin johtoon 1905 tultuaankin. Vai onko se sinusta "tulkinta"- ellei peräti mielipidekysymys? - Minusta taas lähteiden (rehellisesti luettuna) pitää saada ratkaista. Jos viimeksi mainittu on "ikävän yleisen tyypin" tuntomerkki, niin voi voi sitten vain.

      Poista
    3. En tässä vaiheessa osaa vastata lukematta ensin sekä Stubbin että Kujalan kirjoja. Se mihin reagoin, oli kommenttisi viimeinen kappale, jonka tulkitsin niin, ettet ylipäänsä pitänyt siitä, että Kujalan tulkinnasta poikkeava Stubbin kirja on julkaistu.

      Minusta historia on useimmiten vain tulkintaa, koska lähteet useimmiten eivät ole täydellisiä ja yksitulkintaisia. Yksi raadollinen selitys voi olla sekin, että sama henkilö on eri yhteyksissä toiminut ristiriitaisesti taikka myöhemmin selitellyt tekojaan (vrt muistelmakirjallisuus). Toki myönnän, että toisissa kysymyksissä toiset tulkinnat ovat perustellumpia kuin toiset. Sitten tapahtumia ja faktoja koskevaa tulkintaa seuraa niitä koskevat arvoarvostelmat, jotka ovat puhtaita (poliittisia) mielipidekysymyksiä.

      Vielä kerran: "Minusta taas lähteiden (rehellisesti luettuna) pitää saada ratkaista." Tästä olemme täsmälleen samaa mieltä, mutta toisenkinlaista lähteitä koskevaa tulkintaa pitää voida esittää. Aika sitten näyttää kummasta tulee paradigma - joksikin aikaa.  

      Poista
  3. Kyllä ne täyttävät. Ne juuri herättävät sitä polemiikkia, josta edellinen puheenvuorokin on osoitus.
    Suomen autonomian ajan perustuslait taitavat olla ikuisuuskysymys ja se ei johdu juridiikasta.

    VastaaPoista
  4. Olisi mielenkiintoista lukea blogistin tulkinta siitä, miksi Suomen ainakin käytännössä autonominen asema, joka tyydytti vielä keisareita Nikolai I ja Aleksanteri II muuttui 1800-luvun lopussa Venäjän silmissä ongelmalliseksi. Suomalaisethan olivat omasta puolestaan lojaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "miksi Suomen ... autonominen asema... muuttui 1800-luvun lopussa Venäjän silmissä ongelmalliseksi."

      Vuonna 1880 Moskovassa pidettiin Venäjän taloudellisen kehityksen suurnäyttly, jossa Suomella oli oma osastonsa. Suomen saavutukset saivat aikaan suurkateuden ja venäläinen sappi alkoi kiehumaan. Ettäkö tshuhnat ovat meitä parempia. Aleksanteri II murhattiinkin vuonna 1881.

      Vielä nykyäänkin propaganda teroittaa ruohonjuuritaslla, että kaikki mitä maailmassa on parasta on venäläisten luomaa. Primitiivisellä kielellä ilmaistuna tämä merkitsee sitä, että maailma on varastanut Venäjältä kaiken hyvän.

      Poista
    2. "maailma on varastanut Venäjältä"

      Kun Mihail Gorbatshev kutsuttiin G-kerhoon, josta siten tuli G-8, Moskovan lehdistö, Literaturnaja Gazetaa myöten, alkoi musseeraamaan primitiivisellä selkokielellä, että Länsi on velkaa Moskovalle sata miljardia dollaria.

      Kun näitä miljardeja ei tippunut, niin Gorbatshev yritettiin suistaa vallasta. Tilalle tuli loppujen lopuksi Vladimir Putin, joka heiluttelee ydinpommia ja vaatiikin jo tuhatta miljardia dollaria Moskovalle. Eipä ihme että ensimmäiseksi työkseen tultuaan valtaan Putin teki virallisen vierailun Pohjois-Koreaan, joka sekin heiluttelee tätä nykyä molemmilla käsillään ydinohjuksilla.

      Poista
    3. "Putin"

      Putin on tätä nykyä kuin näyttelijätär, joka pyrkii pääsemaan jokaiseen valokuvaan, maksoi mitä maksoi. Eräs neukkulaulu väitti: "Мы за ценой не постоим!" / Maksoi mitä maksoi!

      Poista
    4. "Eräs neukkulaulu"

      Eräs neukkulaulu väitti: "И на Марсе будут яблони цвести!" / Marsillakin omenapuut saadaan kukkimaan!

      Primitiivisellä selkokielellä tämä merkinnee/merkitsee sitä, että kansan hyvinvointi on paskajuttu, pääasia/valtion elämäntarkoitus on siinä, että valtiolla tulisi olla sellaisia kantoraketteja jotka pääsevät vaikka Mars-planetaalle asti!

      Poista
    5. "valtion elämäntarkoitus"

      Putinin Itävallan hääreissu sai aikaan venäläisessä somessa ensimmäistä kertaa jättimäisen sylkyryöpyn. Ohessa Vzgljad-lehden erään Volgogradin kommentoijan pohdinnat:

      https://vz.ru/politics/2018/8/18/506623.html

      "все упоительно" / "erittäin vaikuttavaa". Волгоград 5 часов назад

      Царь, а не пора ли экономикой страны заняться? Понимаю, отпуск, потусить среди австрийских бабок, оными бабками посорить... Рисануться... Но таки у тебя денег нет пенсионерам заплатить. Молодежь бежит из страны, работы нет. Медицину страховую ты убил. Образование ни о чем. Наука отрабатывает СССРское. Технологии оттуда же... Может все таки поработаешь?
      Keisari, eikö olekin jo korkea aika huomioida maan talous? Ymmärrän kyllä, ollaan lomalla, itävaltalaisten akkojen helmoissa kiinni... Tekee mieli poseerata... Mutta sinulla ei ole rahaa eläkeläisillekään. Nuoriso pakenee maasta, koskaei ole töitä. Kansan terveydenhuollon olet tunonnut. Koulutusala maassa on mitätöntä. Tiede pureskelee neukun jätteitä. Teknologiat ovat samaa tasoa... Ehkä ryhdytkin lopulta töihin?

      Poista
  5. Sotahan siinä taustalla oli. Siis tulevan sodan ajatellut tarpeet. Tyhmyyttä se oli Paasikiven mielestä ja olen siitä samaa mieltä. Mutta tyhmyys tekee usein ns. komeeta.

    VastaaPoista
  6. Hurmasiko Mechelin Stubbin kirjoittamaan, vai pyysikö kustantaja palvelusta, se ei taida käydä kirjasya ilmi?

    Wikipedian mukaan Mechelin oli jo nuorena miehenä pitkä, komea, musikaalinen ja käytökseltään hienostunut sekä lahjakas kirjoittaja ja esiintyjä. Hän oppi puhumaan sujuvasti saksaa, ranskaa ja venäjää sekä lukemaan englantia, mutta ei oppinut koskaan kunnolla suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stubbin ohella "Elisabeth" Kääriäinen työstää essee-kokoelmaa Suomen ideasta, samoin "Elisabeth" Lipponen.

      Poista
  7. Outoa saada auki kansallisbibliografian sivu joutumatta Ape-kukkaroansaan, turhautumaan rannalle. Kun nyt vaihteeksi aukeni, niin kiitänpä Mechelin artikkelin laatijaa Tapio Heleniä. Stoori on ainutlaatuisen hyvä esitellessään mistä vanhempien ja esivanhempien juurista ja itsensä Leo Mechelinin isokokoisuudesta, komeudesta ja seurassa keskelle asetettavuudesta kaikki syntyy. Se aatelisarvokin tulla tupsahti Aleksanteri II innostumisesta teollistumiseen ja teollisuusnäyttelystä Helsingissä 1876.

    Mechelinille tämä uusi runsas teollinen tavaraparatiisi unelmoitui taideteollisuuden hohteella. Viipurilähtöinen äiti kauppiaskodin perinteen mukaan osasi ranskaa ja pitsiä, isä venäjää. Kotikieli oli saksa ja ruotsi. Näytelmiä näyteltiin ja soitto soi, laulu raikasi. Suomeksi hän piti hallituksensa ohjelmapuheen 1905.

    Mechelinhän seilasi täysin purjein SYP:in Nokian senaatin ja yliopiston saaristossa ja ulapoilla. Suomella pyyhki hyvin. Töpinän puolella oli kovia naamoja, itsekehityksen velvoittamia ja sosiaaliskristillisen omantunnon miehiä.

    Haminalaisperheen isä kuului Kadettikoulun kasvattajavoimiin. Leo iski vaimokseen Nikolai I Helsinkikohotuksen ja merkantilismin vaurastuttaman perijättären. Resurssikombinaatio ja tarmo -ja että vertaiseliitti arvasi valita- tuotti järkyttävän suuremmoisia saavutuksia.

    Vaaleissa 1907 sitten populistit jytkyttivät voittoon demareina ja vanhasuomalaisina. Hyvä se siitäkin tuli. Ei olisi voinut Leo Mechelin ikinä kuvitella kuinka kadulleen Helsingissä sataa kaatamalla rahaa ja ojaviemärit tehopumpuin sitä kaatavat veloiksi kaupungille ja hirmulisko-koneurakoitsijoille. Ja EKP Frankfurt kiihottaa kerrankin pakotteella, raha liikkeelle tai sakkokorolle. Normaalitila modernissa on että keskuspankki lahjoo euriborin sopivakseen. Mutta käy se toisinkinpäin, näemmä tämä BKT kirous.

    Post-kameraalinen rumakirjoitettu tasekirja ei kun imee yhä paisuvia numeroita. Luova tuho. Bush nuorempi, oliko kansalliskaartin hävittäjälentäjäkin kyvyiltään, osasi katsoa alaspäin peluriporukkaa Wall Streetiltä kuten valtiovarainministeriään Hank Paulsonia, miehen autobiografian mukaan. Mutta ei näyttänyt sitä, vaan oli lojaali hätäohjelmille 2008-9, mistä sitten Obama jatkoi seuraavalla Wall Street sisäpiiriläisellä Tim Geithnerilla. (New York Fed on pörssin ja varjopankin alue, se valtiollisempi Fed sijaitseekin Washingtonissa). Hänenkin muistelmansa oli ilo lukea tuoreeltaan.

    He pitivät fiktioraharegimeä pystyssä. Mutta äänestäjät pirkuleet hikeentyivät Brexitiin Trumpiin Beppe Grilloon saakka ja mihin vielä?, kun historian päätyttyä ei heti älytty peruuttaa äänioikeutta. Turkissakin pitävät uskovaista presidenttinä vaikka jo kerran saivat tämän käsiinsä. Puhuiko Erdogan itsensä vapaaksi vai kuinka se jäi hirttämättä Saddamin ja Gaddafin jatkoksi?Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.