Pederastian ihanuus ja kurjuus

Pederastian ihanuus ja kurjuus

Professori Tapio Puolimatka kirjoitti taannoin artikkelin, jossa hän ounasteli nykyisessä kulttuurissa ainakin joidenkin tutkijoiden mukaan olevan trendejä, jotka saattavat johtavaa kohti pedofilian hyväksymistä.

En nyt puutu siihen, että ajatus joissakin tomppelimaisissa reaktioissa leimattiin rienaavaksi ja peräti kunnianarvoisaa homoseksuaalista kansanosaa häpäiseväksi, vaikka koko asiaa ei mitenkään käsitelty, mahdollisesti toki ajateltiin.

Puolimatkan selostama näkemys tukeutui osaltaan siihen, että pyrkimyksiä pederastian eli poikarakkauden tekemisestä hyväksyttäväksi voidaan jo havaita.

Koska niillä, jotka skandaalimaisesti hyökkäsivät professorin artikkelia ja hänen henkilöään vastaan, ei ilmeisesti ollut alkeellistakaan kykyä saati halua ymmärtää lukemaansa, olisi ruudin tuhlaamista yrittää sen joukon kanssa argumentoida normaalilla tavalla.

Kun joka tapauksessa näyttää siltä, ettei käsitys pederastiasta yleisessä tietoisuudessa ole kovin kirkas, kannattaa ehkä nostaa esille muutamia klassikoiden näkemyksiä asiasta.

Pederastiahan oli muinaisessa Kreikassa tunnettu ja hyväksytty instituutio, jossa vanhemmat miehet ottivat suojateikseen poikia, joiden kanssa he olivat homoseksuaalisessa suhteessa.

Tunnemme asiaa muun muassa Platonin dialogeista, joista Pidot keskittyy juuri rakkauden olemuksen pohtimiseen ja paljolta juuri pederastiaan.

Mainittakoon, että Pitojen tapahtumapaikaksi mainitaan juopottelulle uhratun illan jälkeinen päivä, jolloin ajatus lentelee vapaana ja jolloin nautitaan viiniä vain varovasti, eikä juopumukseen asti.

Toki jotkut sitä huolimatta ovat kelpo lailla päissään, kuten Aristofanes, joka ei kykene pitämään puhetta vuorollaan, koska on alkanut nikotella. Seuraan saapuva Alkibiades puolestaan on kelpo lailla hutikassa, mikä näkyy jo hänen kantamistaan seppeleistä ja myös hänen avomielisestä jaarittelustaan, joka koskee suhdetta Sokrateehen.

Pidoissa esitetään Platonin kuuluisa käsitys rakkaudesta ihmisen puolikkaiden yhtymisenä, mikä vasta tekee heistä kokonaisia. Rakkauden eri lajeista siinä puhutaan paljonkin eri henkilöiden suulla eikä ole aina ilmeistä, mikä mielipide tulee Platonilta itseltään. Sokrateen suuhun laitetut puheenvuorot joka tapauksessa ovat ilmeisesti sellaisia.

Aristofanes esittää puheenvuorossaan, kun pystyy sen pitämään, että sellaiset naiset, jotka on lohkaistu naissukupuolesta, eivät välitä paljon miehestä, vaan taipuvat enemmän naisten puoleen ja tätsä suvusta syntyvät naisia rakastavat naiset.

Ne taas, jotka on lohkaistu (Zeuksen toimesta) miessukupuolesta, tavoittelevat sitä, mikä on miehekästä ja miessukupuolen osina he rakastavat poikaiällään miehiä ja iloitsevat saadessaan maata miesten kanssa ja näitä syleillä ja nämä ovat pojista ja nuorukaisista parhaita, koska ovat luonnostaan miehekkäimpiä.

Jotkut sanovat heitä häpeämättömiksi, mutta valehtelevat, sillä nuo eivät tee niin häpeämättömyydestä, vaan rohkeudesta, miehuudesta ja miehekkyydestä, rakastaen sitä, mikä on heidän kaltaistaan. Siitä meillä on varma todistus: vain sellaiset miehet antautuvat aikuisina valtiolliseen toimintaan.

Tässä siis komediakirjailijan puheenvuoro, joka ilmeisesti joka tapauksessa oli täysin vakava ja kunnioitettava argumentti. Kuten huomataan, siihen liittyi myös viittaus homoseksuaalisen suhteen häpeällisyydestä. Ainakin ymmärtämättömät saattoivat nähdä asian sillä tavoin.

Esimerkillinen Sokrates rakasti Alkibiadeen kertoman mukaan kauniita poikia ja kauneutta yleensäkin. Kuitenkaan kaunis Alkibiades ei onnistunut viettelemään häntä seksiin, vaikka tilaisuuksia oli yllin kyllin.

Oikea poikarakkaus näyttää Platonin mielestä olleen tie kohti ylempää kauneuden ja yleensä hyveen rakastamista. Faidros-dialogissa Platon esittää, että ihmistä vie elämässä eteenpäin kaksivaljakko. Toinen hevonen on hyvä ja säyseä ja toinen villi ja kuriton.

Mikäli jälkimmäiset saavat vallan miehen ja hänen lemmikkipoikansa välisessä suhteessa, voi seurata fyysinen yhtyminen, joka kuitenkin selvästi esitetään häpeällisenä.

Se, joka on turmeltunut tai kehittymätön ei joudu syvän kunnioituksen valtaan kauneutta katsellessaan, vaan pyrkii himokkaasti nelijalkaisen tavalla nousemaan päälle ja siittämään lapsia eikä hillittömästi yhtyessään pelkää eikä häpeä tavoitella luonnonvastaista himon tyydytystä.

Jos paremmat henkiset voimat saavat vallan, ne johtavat säännölliseen elämäntapaan ja filosofiaan ja sellaiset ihmiset viettävät elämänsä täällä maan päällä onnellisina ja hyvässä sovussa, koska ovat itseänsä valliten ja siveinä lannistaneet sen osan sielua, jossa asuu kehnous ja vapauttaneet sen, jossa asuu hyve ja… siten saavuttaneet suurimman hyvän, mitä inhimillinen tervemielisyys ja jumalallinen hulluus kykenee ihmiselle hankkkimaan.

Sielun ja ruumiin kurittomuus, joka johtaa yhtymiseen, tosin on sitä, mitä ihmisten suuri ujoukko hoi polloi pitää onnellisimpana. Kehittyneimmät ihmiset kuitenkin tekevät niin vain harvoin, esimerkiksi päihtyneinä tai muuten varomattomassa tilassa, koska heidän täysi ymmärryksensä ei anna siihen suotumustaan.

Platonin tekstit ovat toki hyvin vanhoja ja siis arvatenkin aikaansa seuraavien henkiöiden mielestä vanhentuneita. Rohkenen siitä huolimatta ottaa vapauden tehdä omia hyvin vaatimattomia reunahuomautuksiani tämän yhäkin jollakin tavalla merkittävänä pitämäni auktorin teoksiin. Toivon, ettei asia järkytä ketään lukijaa.

Niin sanottu  platoninen rakkaus on siis, kuten voidaan todeta, hyvin homoseksuaalisesti värittynyttä ja aivan erityisesti se askartelee pederastian eli poikarakkauden parissa.

Kuten jo Pidoista ja Faidroksesta voi todeta, pojat eivät useinkaan jaksaneet erityisesti innostua itseään vanhempien miesten lähentelyistä. Sitä paitsi nuo pojat olivat usein aivan nuoria, eikä heillä vielä kasvanut parta, joten voimme arvioida heidän olevan nykyistä suojeluikärajaa nuorempia.

Itse homoseksuaalista aktia ei Platonin dialogien perusteella voi suinkaan arvioida edes antiikin kreikkalaisten pitäneen kauniina ja puhtaana asiana, vaan siihen liittyi selvästi häpeää. Platoninen rakkaus sanan korkeimmassa mielessä, esimerkiksi Sokrateen toteuttamana olikin kokonaan henkistä, eikä parhaimmillaan lainkaan alentunut seksiin, mihin kuitenkin aina joskus jouduttiin ihmisen sielun syntisen komponentin tähden.

Saattaa toki olla, että ne, jotka nykyään haaveilevat ihanasta ja joka suhteessa harmonisesta homoperheestä ja loputtomasta seksistä, pettyvät ja suorastaan suuttuvat Platoniin, joka sentään hyväksyi pederastian instituutiona. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen yleensä oli hänellä joka tapauksessa selvästi varauksellinen.

 Aikoinaan oli meillä sangen suosittu se O.V. Kuusisen lausahdus, jonka mukaan varaukseton suhtautuminen Neuvostoliittoon on jokaisen oikean kommunistin tuntomerkki.

Muutettavat muuttaen voidaan Neuvostoliiton tilalle nyt pistää homoseksualismi, vapaa liikkuvuus ja globalisaatio. Oikeamielisen suuttumuksen korkein astehan tunnetaan nykyään nimellä mielensä pahoittaminen ja se on erityisesti vähemmistöryhmien hallussaan pitämä oikeus.

Koska antiikin mestari ei enää ole käytettävissä hyökkäysten kohteena, voidaan hyökkäykset ja mielipaha suunnata myös viestin tuojaa vastaan.

Voin kertoa, että yllä käytetyt Platonin tekstit on julkaissut WSOY niteessä Viisi tutkielmaa, vuonna 1961. Siinä esitetyt näkemykset eivät ole yhteneväisiä uusimpien amerikkalaisten ajatuksenjuoksujen kanssa ja saattaa olla, että sitä on ennen pitkää saatavissa vain karsittuna laitoksena. Kehotankin asiasta kiinnostuneita hankkimaan omat kappaleensa mahdollisimman pian.