tiistai 21. elokuuta 2018

Väärinajattelun kauhistus


Väärä ajattelu ja protestantismin perintö

Lukiessani Jyväskylän yliopiston professorin, Tapio Puolimatkan artikkelin johdosta kirjoitettuja vuodatuksia, herätti ihmetystä paitsi niiden naiivi suvaitsemattomuus, myös se, että asialla niin korostetusti olivat teologit.
Miksi ihmeessä juuri teologit hyökkäsivät eetokseltaan kristillishenkistä ja kaikin puolin maltillista artikkelia vastaan, joka ilmoitti tehtäväkseen selostaa eräiden tutkijoiden kantamaa huolta siitä, että nykymaailmassa näyttäisi olevan tendenssejä erilaisten seksuaalisten perversioiden tekemiseksi salonkikelpoisiksi?
Artikkeli joka tapauksessa herätti niin suuria intohimoja, ettei pelkästään väitetty kirjoittajan toimineen epäeettisesti ja peräti epäpätevästi moista esittäessään, vaan myös unohdettiin jo alkeelliset käytöstavatkin ja verrattiin professoria takametsien moukkaan.
Aivan falskisti esitettiin, että kyseessä olisi ollut tieteen piirin sisäinen asia, josta on sallittu sanoa mitään vain ankaran tieteellisesti.
Asetelma oli niin omituinen, ettei se ihan heti auennut allekirjoittajalle. Mistä lähtien on mielipidekirjoituksilta ruvettu vaatimaan tieteellisyyttä? Miksi on niin tavattoman paha, jos pohdiskellaan niitä mahdollisia vaaroja, joita pedofilian suvaitseminen aiheuttaa ja selostetaan asiaa koskevia näkemyksiä?
Kun lukee Lutherin tekstejä, kohtaa joviaalin herran, jonka kanssa voisi hyvin kuvitella viettävänsä hauskan illan oluen ja luutunsoiton merkeissä. Älyllisen rehellisyyden vaatijana Luther oli moraalinen jättiläinen, jonka peloton urhoollisuus sai aikakautta muuttavan merkityksen.
Luterilaisuus ja protestanttisuus kuulostavat aika ylpeiltä sanoilta, eivätkä tyhmänylpeyden merkityksessä, vaan siinä, että ne tuovat mieleen totuudenrakkauden ja inhimillisen integriteetin todellisen arvon. Ihmisen järki saattaa olla vajavainen, mutta hänellä on oikeus toimia omantuntonsa mukaan, ne tuntuvat sanovan. Uskonpuhdistuksesta avautui maailmalle kokonainen uusi aikakausi juuri tässä mielessä.
Kuten tunnettua, luterilaisuus degeneroitui ennen pitkää puhdasoppisuudeksi, jossa vallitsi uusi auktoriteettiusko. Itse asiassa totuus näyttää juuri luterilaisen kirkon piirissä joutuneen kovin ahdistettuun asemaan. Siltä ainakin tuntuu, kun lukee kuvauksia niistä vehkeilyistä, joita noissa pikku piireissä eri syistä on harrastettu. Tämä on teema, johon palaan pian.
Tavallaan asia on ymmärrettävä. Kuten totalitaarinen ideologia ainakin, uskonto perustaa äärettömille arvoille, jotka ovat aksiomaattisia. Luonteensa takia ne itse asiassa suorastaan velvoittavat ajattelemaan, että kaikki mahdolliset keinot ovat sallittuja, mikäli ne edistävät korkeinta hyvää.
Tässä mielessä uskonpuhdistuskauden sankariaika oli vain jonkinlainen anomalia, jossa sitä paitsi suuresti vaikuttivat hallitsijoiden ja muidenkin maalliset tarpeet. Kirkoilla organisaatioina tuntuu aina olevan taipumusta nopeasti rappeutua.
Ihmisten uskonnolliset tarpeet ovat kuitenkin olleet merkittävä syy siihen, että kirkot ylipäätään pysyvät pystyssä. Niiden liitto valtion kanssa on kuitenkin ollut ehkä se vankin ja jopa välttämätön tukijalka, joka niitä pystyssä pitää.
Tämä maailmanaika onkin sitten kirkkojen kannalta kovaa ja yhä huonompaa on luvassa. Syitä ei tarvitse luetella.
Kiinnostavaa on kuitenkin havaita, millaisin keinoin kirkkoa pyritään pitämään pystyssä. Päällimmäinen strategia näyttää olevan jonkinlainen eturientoinen liberalismi, joka menee suvaitsemaan kaikkia uusimpia muoteja jo ennen, kuin seurakunta on niistä kuullutkaan.
No, itsepä ovat strategiansa valinneet. On mahdollista, ettei tämä kirkon henkiinjäämisen kannalta ole sen huonompi kuin joku muukaan. Oudolta kuitenkin vaikuttaa se suvaitsematon oikeaoppisuus, joka tähän nyt näyttää liittyvän.
On väitetty, että Suomen kansa on jakaantunut kahtia ja sen puoliskot eroavat toisistaan erityisesti konservatismi – liberalismi -akselilla. Kirkon paikkaa tässä yhtälössä ei tarvitse arvailla. Se on ehdottomasti siellä, missä etulinjan kulloinkin ilmoitetaan olevan, niin kaukana kuin mahdollista.
Hieman oudompaa on se, että kirkon piiristä hyökätään niin kiivaasti toista Suomea vastaan, sitä, joka sattuu myös edustamaan perinteisiä kristillisiä arvoja. Tämä on tietenkin täysin sallittua, mutta moraalisesti arveluttavia ovat ne metodit, joita tässä on nähty sopivaksi käyttää.
Kirkko ja kaupunki -lehti sopinee hyväksi esimerkiksi siitä, mitä tarkoitan. Sen pilapiirtäjä Ville Ranta on jostakin syystä ottanut tavakseen esittää riittämättömän liberaaleina pitämänsä kohteet inhottavina ja verenhimoisina petoina, jotka itse asiassa nauttivat islamistisista terroriteoista, koska ne todistavat heidän mielipiteidensä oikeellisuudesta. Professori Puolimatkakin sai kunnian tulla typerän pilapiirroksen kohteeksi.
Minkäänlaista älyllistä momenttia tähän roskajournalismiin ei liity ja se muistuttaa elävästi Pravda-lehden aikoinaan harrastamaa ns. satiirista huumoria, jossa läntinen maailma kuvattiin iljettäväksi rosvojen ja moraalittomuuden pesäksi.
Vastaavaa limbojournalismia edustaa omalla tavallaan äskettäinen juttu Jumala, Trump ja Putin. Kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla.
Jutun mukaan maassamme on alkanut toimia ns. vastamedioita, koska totuus ja rehellinen journalismi ovat käyneet harvinaisiksi. Tämän sanoi muuan vastamedian edustaja ja se sentään kerrottiin lukijalle, joskin kaiketi ironisessa mielessä.
Erilaiset herätysliikkeet tuntuvat harrastavan tuollaisia vaihtoehtoisia medioita ja saavan jopa melkoisesti suosiota. Olisi muuten kiinnostavaa kuulla, miten suosittuja ovat kirkon omat tiedotusvälineet.
Asian luulisi olevan harvinaisen selvä. Mikäli ns. laatulehdet kerta toisensa jälkeen osoittavat edustavansa niin sanoakseni hihamerkkijournalismia ja yleensäkin muuttavat journalismin käytäntöjä tarkoitushakuisiksi, on luonnollista, että ne, jotka ovat toista mieltä, myös etsivät sellaisia medioita, joiden filosofia on toinen.
Artikkeli ei kuitenkaan tyydy vain toteamaan, että tällainen luottamuspula vallitsee ja pohtimaan sen syitä, vaan pyrkii assosioimaan väärin ajattelevien henkilöiden toiminnan sellaisiin ilmiöihin, joita pidetään vastenmielisinä: myös Trump ja Putin ovat toisilla linjoilla kuin heidän kirjoittajan mielestä pitäisi olla.
Trump on kotimaassaan jostakin syystä saanut paljon suosiota ja samaa voi sanoa myös Putinista. Tämä saattaa olla väärin jonkin mielestä, mutta olisi kovin naiivia kuvitella, että asia johtuu vain massoille syötetystä väärästä informaatiosta.
Salaliittoteoriat, joiden mukaan monessa länsimaassa yleistynyt väärinajattelu olisikin Venäjältä masinoitua, tulevat kirjoituksessa myös esille, Venäjä kun kuulemma suuntaa propagandaansa äärikonservatiiveille.
Merkittävää on, ettei koulutettukaan kansanosa aina ajattele oikein: Suomessa elää myytti koulutuksen kaikkivoivasta suojavaikutuksesta, mutta tutkimusten mukaan koulutus voi jopa vahvistaa uskomusten kärjistymistä. Tätä on tähän mennessä huomioitu heikosti esimerkiksi viestinnän suunnittelussa ja faktantarkistustyössä, toteaa muuan haastateltu tutkija, jolla näyttää olevan totuus hallussaan.
Lukija ei voine välttyä näkemästä artikkelin tarkoituksena olevan heittää varjo niiden ylle, jotka eivät kannata kirkon asenteita. Kyseessä on vanha guilt by association: etkö kannata maasi islamisointia -eivät ne uusnatsitkaan kannata! Eikö hävetä?
Maallikolle tulee mieleen, että kirkon piirissä näyttää suorastaan perinteisesti vallitsevan jonkinlainen ahdas oikeaoppisuus, jota pyritään tukemaan kaikenlaisilla keinoilla, varsin arveluttavillakin.
Tämä on valitettavaa ja tietenkin vastoin protestantismin perustajien perusideoita. Ne, jotka tänä päivänä halveksivat kirkkoa sen periaatteettomuuden takia eivät ole mitään Tuomas Münzereitä, jotka hyökkäävät polttamaan kirkkoja ja luostareita. He ansaitsevat omantunnonvapauden.
Tuntuu ihan siltä, että kirkko on nyt yhä enemmän alkanut hyökätä sekä itse uskontoa että aitoja kannattajiaan vastaan. Tämä tuskin tulee päättymään hyvin.

10 kommenttia:

  1. Teologinen tiedekuntahan ei ole mikään pappisseminaari vaan tieteellinen laitos. On kieltämättä ainutlaatuisen ristiriitaista, että päästäkseen kirkon papiksi, ja sitä kautta kirkon johtotehtäviin,on läpikäytävä usean vuoden ateistinen koulutus, jolla pyritään tukahduttamaan aito usko. Onko mitään muuta organisaatiota, jossa johtoa koulutettaisiin olemaan uskomatta siihen mitä he itse opettavat?

    VastaaPoista
  2. Luterilaisen kirkon ongelma on nimenomaan kuihtuminen valtion hengellisyyden virastoksi, eräänlaiseksi valtion sosiaalipalvelujen alajaostoksi. En itse ole kristitty tai usko jumalaan, siitä huolimatta arvostan ja kunnioitan suuresti perinteistä vakaumuksellista kristinuskoa niin kuin se ilmenee siinä elävässä ja apostolisessa traditiossa jonka voi vielä kohdata ortodoksisessa kirkossa tai vaikkapa Syyrian ja Egyptin kirkoissa, mutta nykyluterilaisuudella ei ole enää paljoa yhteistä kristinuskon kanssa. Siitä on vain tullut yksi valtion virastoista.

    VastaaPoista
  3. Voipi olla että NKVD:n miehet tulevat hakemaan bloginpitäjääkin jolleivät jutut pysy sallittujen mielipiteiden rajoissa.

    Ei kai siellä Neuvostoliitossakaan niin ajateltu oliko jollain oikeutta sanoa jotain vai ei. Parempi vain olla hiljaa tietyistä asioista jos ei halunut Siperiaan. Se nyt vain oli niin.

    VastaaPoista
  4. Olettekos lukeneet Oikea Media.comista jutun Kristitty kanadalaismies voi joutua kahdeksi vuodeksi vankilaan homoseksuaalisuuden kritisoimisesta? Siinä selostetaan myös kohtelusta sairaalassa ja poliisiasemalla. Kommentoin itsekseni jäämällä koko päiväksi vuoteeseen.

    VastaaPoista
  5. Paavin mukaan kaksi prosenttia katolisesta papistosta on pedofiilejä - 414 000 papista se tarkoittaisi noin 8000 henkilöä.

    Mikä lie tilanne Suomessa luterilaisessa kirkossamme? Entä Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa?

    VastaaPoista
  6. Luterilainen kirkko on homokonserni, katolinen pedofiilikonserni ja islamilaisuus...jaa, enpä sanokaan kun Halla-aho sai siitä tuomion.

    VastaaPoista
  7. Teologian tehtävä on tukea nimettömiä puskasta huutelijoita valituista valituimpien turvajoukkona, sodassa ensimmäisinä tuleen astuvina.

    VastaaPoista
  8. Silloin joskus 1800-luvulla ruotsalainen piispa lähetti hakupaperit oppilaansa Lars Levi Lestadiuksen nimissä Karesuvannon papin virkaan luottaen ettei oppilas petä mestarinsa luottamusta, missä olikin oikeassa.

    Viranhoidon ohessa ummikkoruotsalainen Lestadius opetteli saamea ja suomea menestyen niin hyvin että nykyinen hallitus toteuttaa lestadiolais-liberaalia politiikka antaen aina päältä lisää niille joilla jo ennestään on.

    Viime vaalien alla lestadiolaisliberaalien keskustasta omaan Kansalaispuolueeseen ulostettu Paavo Väyrynen kyseli äänestäjiltä minne saisi asuntovaunun parkkeerata jotta voisi tarjota kahvia ja jakaa esitteitä liikekeskusten suljettua häneltä ovensa. Luottamusporttien sisäpuolella tarjoilun hoitaa Fazer ja Paulig.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitran suunnittelupiireissä tätä politiikkaa on kutsuttu leikkisästi juniorikielellä Suuri kaalihuijaus.

      Poista
  9. Sunnuntaina pyöräilin uudella asuinseudullani kahville Wohls Gårdiin, joka "sijaitsee vehreässä ympäristössä Kirkkonummella, Humaljärven länsipuolella. Tila muodostettiin 1600-luvun alkupuolella ja sisältyi 1624 ns. Överbyn lahjoitukseen, joka läänitettiin Riigaliselle Ludvig Hintelmannille".

    Muutin Espoosta jossa sijaitsee Pakankylän kartano, nykyinen Kaisankoti Kyösti Kallion vaimon nimen mukaan, jonka baltiansaksalaisen omistajan perillisiä on mm. SAK:n historioitsija Tapio Bergholm. Hän jäi kerta katseesta mieleen kokiessani itseni apinaksi häkissä flirttaillessani kuvankauniin moskovattaren kanssa silloin joskus 70-80 luvuilla.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.