perjantai 12. heinäkuuta 2019

Onko kulttuuri kielessä?



Kielen ja kulttuurin mieli

Kasku kertoo, miten muuan suomalainen juppi, kuultuaan että Englannissa oli hyvin tärkeää omaksua oikea aksentti päästäkseen piireihin, päätti tuon tärkeän kulttuurisen pääoman myös hankkia, maksoi mitä maksoi.
Tuhansien työtuntien kuluttua sankarimme tunsi liikkuvansa lontoolaisessa ympäristössä kuin kala vedessä. Kerran hän meni illallisille perheeseen, jossa vaimo oli suomalainen.
Illan lähestyessä loppuaan talon emäntä saapui juttelemaan ja pyyteli anteeksi, ettei aiemmin ollut ehtinyt osoittaa asiaankuuluvaa huomiota vieraalleen, oli ollut niin paljon noita emännän velvollisuuksia.
”Mutta yksi asia tuli mieleen”, kertoi rouva, ”kun kuulin teidän puhuvan, ajattelin heti, että olette kotoisin joko Pieksämäeltä tai Jäppilästä…”
Sankarimme, joka oli Jäppilän poikia, pahoitti mielensä ja menetti motivaationsa ääntämyksen hiomiseen, vaikka olisihan siinä voinut käydä aivan toisinkin.
Kuitenkaan Suomessa ei ole mikään häpeä olla kotoisin Jäppilästä. Maailman huippua kaikkien tilastojen mukaan edustavan maamme eliitti on kotoisin kuka mistäkin. Lähes kaikille on yhteistä se, että he ovat suorittaneet ns. luokkaretken. Kerran maailmassa he olivat kuuluneet sellaiseen viiteryhmään, jonka prestiisi oli vähäinen. Nyt he ovat jotakin muuta.
Luultavasti tilanne poikkeaa paljonkin vaikkapa Ranskasta, jossa pöyhkeily viiteryhmällä kuuluu hyviin tapoihin. Meillä sen sijaan olisi yksinkertaisesti noloa kehua jollakin muulla kuin omilla suorituksillaan. Jälkimmäisten kehuminen taas olisi aivan häpeämätöntä.
Niinpä suomalaisen onkin parasta vain pyrkiä välttämään sitä aktiivista ryhmäytymistä ja aktiivista erottautumista muista (la distinction), joka Ranskassa on ihmisen identiteetin a ja o. Mikäli haluaa arvostusta, on parasta jättää asia toisten ratkaistavaksi eikä ryhtyä sitä aktiivisesti vaatimaan, kuten mikäkin feministi. Eihän sitä sillä keinoin saa.
Bourdieun tarkoittamaan sosiaaliseen pääomaan, jota eliitillä on runsaasti ja joka määrittelee hyvän maun ja tavoiteltavan käytöksen rajat, kuuluu ilman muuta myös kieli. Monessa maassa tämä tarkoittaa myös ääntämystä, mutta ainakin se tarkoittaa sanavarastoa ja käytettyjä käsitteitä.
Siinä laajemmassa mielessä kielen omaksuminen ei ole pelkästään valtavan työn takana, se on myös elinikäisen oppimisen ja kasvatuksenkin tulos, joka ei välttämättä ole jälkikäteen enää hankittavissa.
Mikäli Jäppilän poika pyrki pelkästään omaksumaan toisenlaisen ääntämyksen, mutta ei sen sijaan sitä sivistystä, sanavarastoa ja idiomeja, joita tuon ääntämyksen omaavat käyttävät, hän oli vaarassa tulla pelkästään naurettavaksi.
On kiinnostava kysymys, missä määrin ja millä tavalla maahanmuuttajat nykyoloissa saattavat integroitua uusiin asuinmaihinsa, etenkin niissä tapauksissa, kun muuttoliike suuntautuu maailman primitiivisimmistä maista kaikkein kehittyneisiin.
On selvää, että kielen jonkinasteinen oppiminen on välttämätöntä uuteen ympäristöön sopeutumiseksi. Jo pelkkä alkeellinen toimeentulo edellyttää jonkinasteista kielitaitoa.
Kuten on todettu, usein kyse on aivan vaatimattomasta kielen muunnelmasta tyyppiä kanak sprak tai perkerdansk (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=kanak+sprak ).
Paljon vaativammasta kielitaidosta on kysymys silloin, kun maahanmuuttaja pyrkii nousemaan yhteiskuntansa eliittiin.
Juuri Suomessa asia saattaa olla tavanomaista helpompi, koska suurin osa tuota eliittiä koostuu niin ikään jonkinasteisista muuttajista, joille erottautuminen kielen mukaan ei ole lainkaan tärkeää.
Sitä paitsi taitaa olla niin, että jossakin juppimaailmassa sivistykseksi nykyään riittää, mikäli tuntee kansainvälisiä eli siis amerikkalaisia saippuasarjoja ja on omaksunut niiden ääntämyksen ja maailmankuvan. Se avaa kulttuuriset ovet ja takaa molemminpuolisen ymmärtämisen.
Pitemmälle mennessä olisi toki tunnettava maan kulttuurinen koodeksi. Mitä siihen kuuluu, on kiinnostava kysymys. Venäjällä sellaista on yritetty rekonstruoida, mutta en oikein jaksa uskoa asian onnistumiseen. Hyvä toki, että edes yritetään (Vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=kulttuurin+koodeksi ).
Entäpä, jos ei lainkaan yritetä?
Minusta näyttää, oikein tai väärin, ettei meillä oteta vakavasti sitä haittaa, minkä suomalaisen kulttuurin tuntemattomuus aiheuttaa niille, jotka tulevat täysin toisenlaisesta maailmasta.
Pelkään pahoin, että tämä asia saattaa tulla vielä suureksi kompastuskiveksi koko yhteiskunnalle.
Mikäli näet tuhannet nuoret jäävät valtakulttuurin ulkopuolelle, muodostavat he helposti rinnakkaiskulttuurin, joka saattaa olla täysin primitiivinen.
Sellaisessa maailmassa ihailun ja jäljittelyn kohteina ovat alamaailman tyypit, musiikin sijasta harrastetaan erilaisten hävyttömyyksien ja isottelujen rääkymistä eli ns. räppiä ja pätemisen huippuna pidetään menestynyttä huumepomoa.
Monessa maassa tämä on jo tilanne ja niin tulee olemaan meilläkin, mikäli muuttajien määrä ei ole tarpeeksi pieni pakottaakseen integraatioon.
Itse asiassa meillä jo taitaa olla kokemusta vastaavasta asiain tilasta noin sadan vuoden takaa, jolloin omakin maamme oli niin sanotusti kehitysmaa. Sörkän sakilaiset ja vastaavat ryhmät olivat silloin noita puolivillejä marginaalin nuoria (Ks. https://timovihavainen.blogspot.com/search?q=stadin+slangi ).
Mutta mikäpä tilanne juuri tällä hetkellä oikeastaan on? Luulen, että asiasta on jo jonkinlaista tutkimusta. Tunteeko joku sitä?

12 kommenttia:

  1. Sörkan sakilaisten aikaan ei luonnollisesti voitu kuvitella miten syvällisesti Venäjän bolsevikkien vallankumous tsaarin ja papiston teloituksineen tulisi läntistä ajattelua fasistisen vastareaktion tuloksena muuttamaan.

    Syntyi moderni integraatioajattelu joka pani molemmat viralta. Vaclav Havel sanoi EU:ta historian vakavimmin otettavaksi rauhanliikkeeksi, onhan se kuninkaiden ja uskonnon sotaisan aseman murennuttua aivan uudenlainen maallinen hallintotapa.

    Joku italialainen toimittaja kutsui Antti Rinnettä hassuksi suomalaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippusuosittu tieteen ja kulttuurin Annika lupaa lisätä uskontojen moninaista merkitystä hassun suomalaisen hallinnossa.

      Poista
    2. Työväenliike vastusti sakilaisia jyrkästi.

      Poista
    3. Mikael Jungner viihtyi sen aikaa SDP:n puoluesihteerinä että sai jäsenrekisterit tietoonsa. Nyt hän opettaakin hassun suomalaisen johtamaa hallitusta helikopteriperspektiivistä. Aseveljensä Matti Putkonen, hänkin ex-demari, vielä valmistautuu persuissa samaan rooliin.

      Poista
  2. Kirjoitin joskus liudan tärkeitä ohjeita suomen kielestä. Joukossa olivat ainakin

    Muista sinun possessiivisuffiksit.
    Jos subjektit on monikossa niin predikaatit on myös.
    Yleisnimet ja adjektiivit kirjoitetaan Pienellä Kirjaimella.
    Yhdys sanat kirjoitetaan yhteen ilman turhia väli-viivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaan Bisquitiä: "Suomihan on perkeleen kaunis kieli, kun sitä oikein tosissaan aletaan puhumaan."

      Poista
    2. Langue de pärkele, taisi hh Haartman sanoa.

      Poista
  3. Alkujaan melkoinen innostus bloggaamiseen on huvennut sitä mukaa kun dosentit ovat kehotelleet pakertamaan länteen päin. Sillä tavalla totalitarismi kehittyy; ei minkään YIT:n tai Otavan ylin johto näitä lue, vaan "mikaelit" ja "entiset viänäset Savosta" yrittävät saada hassuja suomalaisia juoksemaan yhteen suuntaan kuullakseen taputuksia päänsä päältä.

    VastaaPoista
  4. Omat varhaisnuoruuden kokemukseni samaistumisesta yläluokkaisen sosieteen ekolokeroihin saivat yhden ylittämättömän huipennuksen Stockmannin ylimmässä kerroksessa sijainneessa hienossa ravintolassa, jossa joukko tiedostavia vallankumouksellisia kokoontui lähitulevaisuuden taistelustrategioitaan pohtimaan, ja minutkin oli kutsuttu kuultavaksi koska joku oli puolitosissaan ehdottanut että minua voitaisiin ehkä käyttää jonkinlaisena kansaan vetoavana kirjoittajana, tms.

    Nuo olivat niitä aikoja jolloin ns. nuorisovallankumous alkoi politisoitua ja laitavasemmiston piirissä järjestäydyttiin uusiin jakolinjoihin taistolaisuuden merkeissä. Itse olin politisoitumisesta ihan pihalla, tai ehkä pahemminkin: tunsin siihen suuntaan mitä suurinta vastenmielisyyttä -- olin jo aikaisemmin sattumoisin nurkan takaa kuullut miten muuan ruotsinkielisen kulttuurisuvun aktiivi oli puhunut minusta "hyödyllisenä idioottina".

    Olin aina -- olen edelleenkin -- tuntenut itseni liian köyhäksi puhumaan kommunistien kanssa, mutta palaveeraaminen ihan oikeaa vallankumousta suunnittelemassa hienonhienossa Stockmannin ravintolassa oli kyllä absurdeinta mitä saatoin kuvitella. He vaihtoivat kesken kaiken pöytää, enkä edes tiennyt että tuollaisessa paikassa olutlasiakaan ei saa ottaa mukaansa, vaan siirtoa täytyy kysyä tarjoilijalta. Mikä häpeä. Ehkä siinä sitten petin koko vallankumouksen.

    Olen ollut tavattoman onnekas siinä etten sitten koskaan erehtynyt minkään puolueen mihinkään kelkkaan, vaikka vapaan kirjoittajan ovet sulkeutuivatkin kaikkialla. Olin oikeassa, ja he olivat niin niin niin väärässä. Kiinnostuin siitä ajattelun tavasta jota aloin kutsua "ajatushistoriaksi", ja se on tuottanut minulle mitä suurinta tyydytystä. Yhä vieläkin oivallan uusia asioita, esimerkiksi viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti "uhriajattelun" psykoanalyyttinen tulkinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei ole väärin lisätä i-kirjain verbiin "samastua", eikä mikään asetus kiellä juomasta valkoviiniä sisäfileen kanssa.

      Tämän palstan seuraajista varmaan monet muistavat nuo suljettujen ovien ajat, mutta kirjoitetaanhan täälläkin nykyään ihan vapaasti.

      Poista
  5. "Paljon vaativammasta kielitaidosta on kysymys silloin, kun maahanmuuttaja pyrkii nousemaan yhteiskuntansa eliittiin."

    Väitänpä, että mainittu bourdieumainen erottautuminen on vanhojen luokkayhteiskuntien (esim Ruotsi, Englanti ja Ranska) keino estää vääristä luokista ja muista taustoista olevien luokkaretki koulutuksen avulla eliittiin: voit oĺla vaikka tohtori, mutta ilman tuota "sivistys"pääomaa on - ilman ylivoimaisia kykyjä - mahdotonta päästä oikeisiin illallispöytiin ja muihin todellisiin vallan kammareihin. Sama ylämäki on edessä myös maahanmuuttajilla, kas kun nuo kammarit ovat jo täynnä henkilöitä, jotka eivät ole palmiit omia paikkojaan luovuttamaan. Tämä on tietysti myös yhteiskunnan onni, jos vaatijat ovat barbaareja.

    Tietenkin tällä on hintansa: syrjityt perustavat rinnakkaiskulttuureja - elleivät suorastaan tee vallankumousta.

    VastaaPoista
  6. Brittiläinen meininki, jossa henkilön luokka-aseman voi päätellä suoraan puheenparresta on tietysti meille melko vieras (vaikkei täysin vieras), eikä ehkä toivottava ilmiö, mutta oma mielipiteeni on, että suomalaisen kielikoodeksin luokattomuus on mennyt aivan liian pitkälle. Sietämätön ilmiö, johon törmää yhä useammin, on absoluuttisen tarpeettomien englanninkielen termien ja fraasien ryöstöviljeleminen puheessa ja kirjoituksessa. Ei vain näitä abautteja ja pliisejä, vaan on menty paljon pidemmälle. Kyse on outoa kyllä jonkinlaisesta briljeeraamisesta; osoitetaan, että meikä poika osaa puhua tuota englannin kieltä. Kuka ei osaa? Hyväksyn latinalla tai vaikka saksalla snobbailun, mutta englannin tapauksessa kyse on puhtaasta moukkamaisuudesta, ja vaarallisesta sellaisesta, koska tarpeettomat lainasanat ja anglismit (pitkässä juoksussa, sinä passiivi, jne, jne) uhkaavat vakiintua kieleen. Olen valinnut linjan, että kun joku käyttää tarpeetonta lainasanaa tai anglismia, huomautan asiasta toteamalla, mikä on ilmaisun suomenkielinen vastine siltä varalta, jos henkilö ei sitä tiennyt. Suosittelen kaikille. Kauniin kielemme turmelijat on saatava häpeämään häpeämätöntä terrorismiaan.

    Lehdistössä Ilta-sanomat on tämän degeneraation johtaja. Lätkän mm-kisojen yhteydessä järkytyin kommentaattorien idioottikieltä, jonka lainasanasto ei koostunut suinkaan vain lätkäjargonista. IS:n Verkkosivustolla voi mennä tutustumaan vaikkapa “Lifestyle” -osaston “Mystyle”-osioon.
    Muistan, miten EU:hun (silloin EY) liityttäessä euro- etuliitteellä varustettuja liikeyrityksiä ilmiestyi jostain kuin sieniä sateella. Joiden alkeellisen arvostelukyvyn näkökulmasta tämä nämä euromarketit ym. olivat ilmeisesti kansainvälisiä ja tyylikkäitä nimiä. Angloilussa tuntuisi olevan kyse samankaltaisesta huonon maun ilmentymästä, mutta se ei valitettavasti rajoitu vain siihen porukkaan, jota joskus kutsuttiin tinttitukiksi -- siis näihin kaiken maailman henkisen turun kauppaopiston kasvatteihin, internationaalijuntteihin. Ilmiö on levinnyt myös parempiin piirehin ja näyttäisi saaneen myös niistä alkunsa. Hävetkää, angloilijat!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.