Papit ja pellet

Papit ja pellet

Der Spiegel-lehden kolumnisti kirjoittaa siitä omituisesta ilmiöstä, että koomikot ovat nyt päässeet politiikassa pinnalle joka puolella.

Siihen joukkoon kirjoittaja laskee tietenkin Italian Beppe Grillon ja Ukrainan Volodymyr Zelenskyn, mutta lisäksi myös Donald Trumpin, Boris Johnsonin, Silvio Berlusconin ja myös sellaisia kotimaisia suuruuksia kuin Jan Bömermann ja Peer Steinbrück. Tämän lisäksi esille tulevat myös Andrea Nahlesin ja Annegret Karrenbauerin nimet.

Kaksi viimeksi mainittua tuskin kuitenkaan ovat varsinaisia koomikkoja, mutta molemmat tulivat karnevaalien aikana lausuneeksi poliittisesti epäkorrektin vitsin.

Tuo täysin huumorille vieras poliittinen korrektius onkin kirjoittajan mielestä nähtävä koko pelleilyn menestyksen taustana.

Kyseessä näyttäisi hänen mielestään olevan jonkinlainen paralleeli vanhalle hovinarri-instituutiolle. Kun aikanaan kaikenlainen kritiikki oli normaali-ihmisiltä kielletty, muodostivat hovinarrit henkireiän. Heille sallittiin sellaista, jota muille ei sallittu.

Hovinarrit eivät kuitenkaan koskaan nousseet valtaan, kuin ehkä vitsin vuoksi ns. väärän kuninkaan päivänä. Nyt on toisin.

Klovneja äänestävä esittää samalla mahdollisimman suuren protestin, arvelee kirjoittaja. Hänhän tavallaan sanoo, että pellekin tekee parempaa politiikkaa kuin nuo päättäjät nykyään.

Toisaalta kyse voi olla alistumisesta. Vitsi on kirjoittajan mukaan pelkkää kritiikkiä eikä sisällä mitään konstruktiivista.

Joka tapauksessa politiikasta ollaan nyt vieraantuneita. Sen piirissä puhutaan tavalla, joka näyttää todellisuudesta irrotetulta. Miksi ei sanota totuutta, vaan pysytään ontoissa rituaaleissa?

Tätäpä kannattaakin kysyä. Avain koko asiaan näyttää olevan juuri se ns. tiedostavan yhteiskunnan osan kärkkäys pakottaa jokaista ihmistä haluamaansa kaavaan, jossa todellisuus on väännetty sellaiseksi kuin sen tuon ryhmän mielestä pitäisi olla.

Itse asiassa, uskallan sanoa, kyseessä on uudenlainen totalitarismi, jossa paskamyrskyjen uhka ylläpitää itsesensuuria. Kekkosen aikana Suomessa oli ilmapiiri nykyiseen verrattuna aivan toisenlainen. Se oli itse asiassa aivan vapaa ja vain jonninjoutavat mielistelijät muuttivat käyttäytymistään ns. yleisten syiden takia, vaikka toimittajat silloinkin vahtivat poliitikkojen linjauksia ja hyökkäsivät heti, kun tilaisuus tuli.

Nyt ostrakismos on luonteeltaan paljon totaalisempi. Väärinpuhujat ilmiannetaan heti ja karkotetaan erinäisistä yhteisöistä, ns. paskamyrsky-ilmiö on yhtä sokea ja häikäilemätön kuin vastuuton eivätkä sen herättäjät koskaan joudu tilille tekosistaan. Vai onko joku jo unohtanut hihamerkkijutun ja ns. laatumedian roolin siinä. Tai muutamien poliitikkojen demonisoinnin jopa väärän sanan takia.

Mutta ilmiö on tosiaankin kansainvälinen, etten sanoisi yleismaailmallinen. Annegrete Kremp-Karrenbauer oli kuitenkin erehtynyt karnevaaleilla laskemaan leikkiä transgender-vessoista.

Hän sai pian tuta puuttuneensa pyhään asiaan. Tätä on nyt pidetty todisteena siitä, että hän aikoo hylätä Merkelin liberaalin linjan.

No, tässä kai lienee sanottava, ettei vitsailu nyt ollutkaan tie menestykseen. Kremp-Karrenbauer on aika kaukana kärjestä, kun poliitikkojen suosiota mitataan ja saa yhä vain kärkkyä liittokanslerin paikkaa, syystä tai toisesta.

Poliittisen korrektiuden totinen papisto haluaa ajaa asiansa yhä suurempaan täydellisyyteen ja panna puhumisen ja saman tein ajattelunkin niin ahtaalle kuin mahdollista. Mutta raja se vielä löytyy tälläkin alueella. Klovnien menestyshän se siitä kertoo.

Amerikkalainen kirjailijatar Sarah Pines kuuluu sanoneen, että radikaali poliittinen korrektius vaatii arvovapaita sanoja ja kuvia, jotka jättävät pois sellaiset kategoriat kuin rotu, seksuaalisuus ja uskonto. Se ei suvaitse mitään kaksimielisyyttä, ambivalenssia eikä huumoria tai ironisia kärjistyksiä.

Itse kyllä väittäisin, ettei tuo sielunsairaus ole suinkaan pysähtynyt arvovapaan kielen vaatimukseen. Kyllä kyseessä on aivan uuden arvojärjestyksen ajaminen ja siinä rotu, seksuaalisuus ja uskonto saavat aivan uuden latauksen. Vanhaa valtavirtaa ja normaaliutta pyritään järjestelmällisesti tekemään halveksittavaksi ja jopa demonisoimaan samalla, kun uutta, bisarria utopiaa nostetaan normiksi.

Tämän havaitseminen ei vaadi erityisiä taitoja eikä sen olettamiseen tarvita mitään salaliittoteoriaa. Mikäli jaksaa hieman lukea ns. laatumediaamme, käy asia piankin selväksi.

Kirjoittajan, Dirk Kurbjuweitin mielestä politiikka nykyään muodostuu vastinparista, jossa toisaalla on aikamme papisto ja toisella pellet. Perinteiset poliitikot sijaitsevat siinä välissä.

Se, joka ei usko äärimmäisyyksiin, kannattaa kirjoittajan mukaan tuota perinteistä keskustaa. Klovneilla voisi olla politiikalle annettavanaan lisää lisää kevytmielisyyttä (Lockerheit) politiikkaan ja ”papistolla” taas lisää herkkyyttä (Sensibilität).

Herkkä kevytmielisyys voisi tehdä terää keskustallekin, hän arvelee.

Ainakin kelpo kolumnisti on onnistunut löytävään tavan olla ärsyttämättä vaarallisia tahoja, mutta onko tuo uusi vihamielisyys huumoria kohtaan todella vain herkkätuntoisuutta, vaiko kenties pahempaa?

Itse näen siinä pettämättömän merkin totalitaarisesta ajattelusta. Jo ukko Freud ymmärsi, että vitsi on alitajunnan vapaapäivä. Kun se halutaan kieltää, kohdistuu hyökkäys jo ihmisen sisimpään asti.

Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa taistelu vitsejä vastaan ei koskaan onnistunut. Ei se onnistu täällä lännessäkään. (ks. tästä https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=vitsi ).