Ennustelua

Ennustajaukon prognooseja

Paul Kennedy, Uuden vuosituhannen haasteet. Otava 1994, 448 s.

Paul Kennedy herätti vuonna 1987 suurta huomiota kirjallaan The Rise and Fall of Great Powers.

Siinä hän vertaili imperiumin häviön syitä ja toteutumisen tapoja historiassa. Kuuluisaksi tuli hänen käsitteensä imperial overstretch –kun imperiumi paisui liikaa, se jossakin vaiheessa repesi ja hajosi.

Lopullinen hajoaminen saattoi itse asiassa olla hyvinkin nopeaa. Neuvostoliiton tapaus oli pian oleva siitä esimerkkinä ja USA:n tapauksessakin merkit olivat pahaenteiset.

Itse asiassa jokainen saattoi nähdä noita amerikkalaisen yhteiskunnan epäterveitä ilmiöitä, tulonjaon epätasaisuudesta, köyhyydestä, huumeista, vankien tavattomasta määrästä, rahvaan surkeasta sivistystasosta ja oikeusjärjestelmän mielivaltaisuudesta aina luonnonvarojen tuhlaukseen, velkaantumiseen ja kaupallisesta kilpailusta putoamiseen.

Silti Yhdysvallat vain venytti valtaansa lähettäen jopa siirtoarmeijoita valtameren taa ja tukien avokätisesti joitakin vallanpitäjiä toisia vastaan. Yksinapaisen maailman houkutus oli yksinkertaisesti poliitikoille liikaa.

Kaikki tämä oli jo nähtävissä vuonna 1994, kun Kennedy julkaisi kirjansa 2000-luvun haasteista (Preparing for the Twenty-First Century). Sen jälkeen samat ilmiöt ovat vain syventyneet ja muun muassa Kennedyn ounastelemat kauppasodat alkavat olla todellisuutta.

Euroopan unioni näytti Kennedystä itse asiassa lupaavammalta tulevaisuuden mahdilta, mutta senkin edessä oli runsaasti ongelmia, joiden lähteinä olivat toisaalta historia ja traditiot ja toisaalta kansainvälinen ympäristö.

Mutta kaiken takana olivat sentään ne reunaehdot, jotka maapallo ihmiskunnalle asetti.

Rooman klubin hälyuutiset olivat jo 1970-luvulla ennustaneet kasvun rajojen tulevan vastaan jo vuoteen 1980 mennessä tai viimeistään parikymmentä vuotta myöhemmin.

Näin ei käynyt, mutta ennuste säikäytti ihmiskunnan ottamaan asian vakavasti, kuten se ansaitseekin.

Kennedy siteeraa oman aikansa versioita tästä teemasta ja arvioi, että ihmiskunnan huippunopea lisääntyminen, eli väestöräjähdys on pelottavimpia meneillään olevia prosesseja.

Vuonna 1990 ihmisiä oli jo 5,3 miljardia ja vaikka syntyvyyden kasvu oli hidastumassa, lisääntyisi maapallon ihmispopulaatio vielä paljon. Pienin vaihtoehto oli 7,5 miljardia (joka nyt on todellisuutta). Keskimmäinen vaihtoehto oli 8,5 miljardia ja suurin oli 9,4 miljardia.

Suurempiakin lukuja esitettiin, Maailmanpankissa oli väläytelty10 ja jopa 14,5 miljardin lukemia.

Ikävä kyllä nuo viimeksi mainitut luvut tuntuvat nyt todennäköisimmiltä.

Maailman väestösuhteiden kannalta tämä kasvu oli siihen saakka merkinnyt, että kun Afrikan väkiluku oli vuonna 1950 puolet Euroopan väkiluvusta, olivat maanosat vuonna 1985 tasoissa, mutta vuonna 2025 Afrikan väkiluvun ennustettiin olevan Eurooppaan verrattuna kolminkertainen.

Väkiluvun kasvu jakaantui siis hyvin epätasaisesti. Käytännössä se tuotti lähes pelkkiä ongelmia eikä vähiten luonnonvarojen ja biosfäärin kestävyyden kannalta. Muuan seuraus oli myös valtavien megalopoliksien, kaupunkikurjaliston keskittymien synty.

Tosin luonto saattoi ottaa esille punakynänsä ja tasata tilejä. Kennedy pitää mahdollisena, että AIDS aiheuttaisi nimenomaan Afrikassa suurta tuhoa: eräät tutkijat ennustivat Keski- ja Itä-Afrikkaan 2000-luvun alussa vain 1 prosentin kasvulukuja ja jopa väestömäärän vähenemistä vuoden 2010 paikkeilla.

Kuten tunnettua, nämä ennusteet eivät toteutuneet. Joka tapauksessa Kennedy katsoi, että väestön paisuminen aiheuttaisi sen, ettei nykyisiä kulutustapoja ja –tasoa voisi pitkän päälle säilyttää.

Tosiasiassahan ne ovat huomattavasti kasvaneet.

Väestönkasvu joka tapauksessa oli ja on se kirjoitus seinällä, jonka jokaisen tulevaisuuteen katsojan on pakko nähdä. Vieraan väestön siirtyminen kasvualueilta väestökadon Eurooppaan oli yksi odotettavissa oleva ilmiö. Kestäisivätkö ns. länsimaiset arvot sitä ja koko läntisen maailman suhteellista pienenemistä, oli toinen ja edelliseen liittyvä.

Se toinen suuri ongelma oli ympäristö, joka tietenkin liittyi mitä läheisimmin tuohon ykkösongelmaan eli väestönkasvuun.

Muiden kysymysten ohella myös Kennedyä kiinnosti suuresti kasvihuoneilmiö ja ilmaston lämpeneminen, joka saattaisi nousta 1-4,5 asteeseen.

Viiden asteen nousu lopettaisi muun muassa riisintuotannon, ellei geeniteknologia ehdi kehittää uusi lajikkeita. Toisaalta sadot eräillä alueilla paranisivat.

Silloin luultavasti myös merenpinta nouseisi. Metrinkin nousu aiheuttaisi väistämättä liikettä sen uuden ylijäämäväestön keskuudessa, joka usein keskittyy juuri matalille rannikkoalueille. Toki muitakin ympäristön uhkia ja ongelmia on: otsonikerrosta syövät freonit, metsiä vaurioittavat happosateet, pohjavesivarastojen ehtyminen…

Miten tuollaiseen tulevaisuuteen olisi valmistauduttava?

Kennedy referoi kiinnostavasti The Economistin artikkelia vuodelta 1930, jolloin maailmassa oli noin 2 miljardia ihmistä. Silloinkin riitti aihetta synkkyyteen, suuren lamakauden tunnelmissa.

Nyt ollaan kuitenkin aivan toisenlaisten ongelmien edessä.

Hyödykkeitä tuotetaan jälleen liikaa, mutta nyt on vastassa luonto. Jos ihmisiä tulee jopa yli 10 miljardia, ei nykyistä kulutustasoa voida ylläpitää tai edes puoltakaan siitä.

Myös kutistuvien reunaehtojen vaikutus politiikkaan on laskematon. Maailmanhallitus olisi toivottava asia, mutta missä määrin kehityksen epätasaisuus antaa sille tilaa?

Kaikenlaistahan voidaan tehdä tulevaisuuteen valmistauduttaessa. Yksi välttämätön asia on ”julma, mutta välttämätön” ylikansoitetuista maista kehittyneisiin maihin tulevien siirtolaisvirtojen pysäyttäminen.

Tähän voinee lisätä, että holtittomalla muuttoliikkeen sallimisella ne vasta julmat vaikutukset olisivat…

Naisten koulutuksen lisääminen vähentää lapsilukua ja siihen on tietenkin panostettava.

Mutta kaiken kaikkiaan poliittinen puuttuminen kehitykseen saattaa aiheuttaa myös aivan ennakoimattomia seurauksia. Todennäköisesti edessä ei ole uusi maailmanjärjestys, vaan rauhaton ja pirstaleinen planeetta, arvioi Kennedy.

Mutta yritettävä on. Ellei mitään tehdä, ihmiskunta voi syyttää vain itseään. Jos se mieltä rauhoittaa, voi vaikka pyöräillä autoilun sijasta, mutta onhan se vain symbolista korviketoimintaa. Ellei väestönkasvulle tehdä mitään, on muukin pelkkää näpertelyä.