Väestön kutistuminen

Väestön kutistuminen

Heinä-elokuun Foreign Affairs keskittyy USA:n menetettyyn mahtiin tai ainakin sen suhteelliseen heikkenemiseen, josta kaikki nykyään puhuvat.

Kaikki eivät kuitenkaan ole kovin pessimistisiä. Nicholas Eberstadt –niminen kirjoittaja näkee tilanteen varsin lohdullisena väestötieteen näkökulmasta.

USA:n väestö nimittäin vain kasvaa ja saavuttaa vuoteen 2040 mennessä 380 miljoonan ihmisen rajan.

Historiallisesti amerikkalaisten lisääntyminen onkin ollut ilmiömäistä. Vuonna 1850 USA:n väkiluku oli paljon pienempi kuin Ranskan. Jälkimmäisellä se oli noin 36 miljoonaa ja edellisellä 23 miljoonaa.

Olennaista on kuitenkin myös väestön koulutustaso tai yleisemmin ottaen sen edustama inhimillinen pääoma, johon liittyy myös luovuus.

Verrattuna Venäjään, jonka kirjoittaja tunnustaa suurvallaksi, USA:n etumatka on tässäkin suhteessa suuri. Vaikka myös venäläiset ovat hyvin koulutettuja, on sikäläisten patenttien määrä suunnilleen samalla tasolla kuin Alabaman osavaltion…

Jostakin syystä kirjoittaja näkee tässä enemmän tai vähemmän pysyvän piirteen, mutta ratkaisevaa Venäjän tulevaisuuden kannalta on sen väestön kutistuminen. Miesten laskettu elinikäkin on yhä alhainen, minkä tuomaa etua kirjoittaja ei noteeraa. Jos työikäisiksi lasketaan 15-65-vuotiaat, ovat kai juuri sellaiset maat ongelmissa, joissa eletään kahdeksankymppisiksi.

Harmaantuminen onkin suuri ongelma monelle maalle. Kiinassa se iskee luultavasti kovemmin kuin missään muualla. Vuonna 2040 Kiinassa lienee kaksi kertaa enemmän 65 vuotta täyttäneitä kuin alle 15-vuotiaita ja mediaani-ikä nousee vuoden 2015 37:stä 48:aan. Vielä vuonna 1990 se oli 25. Mikään maa ei ole vanhentunut yhtä nopeasti.

Yhden lapsen politiikasta on nykyään jo luovuttu, mutta vahinko on jo tapahtunut ja sitä ei voi korjata. Tuntematon suure on myös yksin harmaantuvien vanhusten valtion kulttuurinen kehitys. Perhekeskeisyydestä siirrytäänkin äkkiä perheettömyyteen.

Samoin tapahtuu Japanissa, jossa vuonna 1990 syntyneellä naisella ei 40 prosentissa tapauksista ole yhtään lasta ja 50 prosenttia jää ilman lastenlapsia. Vanhukset jäävät tietenkin sitten myös vaille perheen tukea ja turvaa.

Sotilaallinen voima on toki aina lähellä politologista sydäntämme. Miehiähän se sota on aina vaatinut, mutta nyt heistä alkaa olla suuri puute. 15-24 vuotiaiden miesten määrä putoaa vuoteen 2040 mennessä 23 prosentilla Saksassa, 25 prosentilla Japanissa ja lähes 40 prosentilla Etelä-Koreassa.

Mutta eiköhän se tykinruoan määrällinen kasvu ala olla jo eilisen päivän tavoitteita. Siinä suhteessa tekniikka on tainnut tuottaa aika hyviä korvikkeita ihmisen vaatimattomille suorituksille, nykyiset, korkealle koulutetut ja hyvin syötetyt ihmiset sitä paitsi ovat tavattoman kalliita.

USA on joka tapauksessa vahvoilla vanhojen, kehittyneiden maiden joukossa. Maan työikäinen väestö kasvaa kymmenen prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Kirjoittaja hehkuttaa myös sen inhimillisen pääoman tavatonta voimaa ja USA:n olevan aivan kärjessä koulutetun työvoiman absoluuttisessakin määrässä koko maailmassa ja olleen sitä jo 1800-luvulta lähtien.

Itse asiassa en oikein ymmärrä, miksi koulutusjärjestelmää, samoin kuin muitakin inhimillisen pääoman kasvatusmenetelmiä voisi kehittää muuallakin. Loppujen lopuksi pidän kyllä selvänä, että Suomi tällä alalla on USA:ta edellä ja on ollut sitä aina. Tosin emme tietenkään kilpaile supervallan asemasta.

Amerikkalaiset siis jatkavat innokkaasti lisääntymistä samaan aikaan kun muut kehittyneet maat ovat siitä luopuneet. Venäläisissä huuhaa-piireissä esitetty tavoite venäläisten määrän lisäämisestä miljardiin on selvää mielettömyyttä, eikä kehitys olekaan näyttänyt mitään merkkejä edes prosessin alkamisesta. Pieni nytkähdys pyramidissa toki sattui suurten katovuosien jälkeen, puhun siis pirttiviljelystä.

Mutta mikäpä onkaan ns. kehitysmaiden tulevaisuus tässä suhteessa?

Kuten tunnettua, Afrikka paisuu valtavasti. Sille kirjoittaja ei kuitenkaan ole uhrannut ajatustakaan, mikä saattaa olla turhan ylimielistä. Indonesia ja Filippiinit on sen sijaan noteerattu ja niillä on epäilemättä tulevaisuudessa merkittävä rooli, ellei Indonesiassa hurahdeta uskomaan liian vakaasti koraaniin.

Tulevaisuuden jättiläinen on joka tapauksessa Intia, johon kirjoittaja patistelee USA:ta solmimaan läheisiä suhteita. Kuten tunnettua, se ohittaa pian väkiluvussa Kiinan. Joidenkin ennusteiden mukaan siitä tulee ensimmäinen valtio, jonka väkiluku saavuttaa kaksi miljardia. Inshallah.

Eurooppa joka tapauksessa on jo tuomittu, eikä muuttoliike asiaa paranna, vaan päinvastoin. Tämä on oma tulkintani, Eberstadt viittaa vain siihen, että muhamettilaisten muuttajien integraatio on ollut parhaimmillaankin epätasaista.

Hänen mukaansa USA:n johtoasema maailmassa saattaa kestää vielä useita sukupolvia, kilpailijoitahan demografia kurittaa paljon pahemmin.

Tämä on hänen mielestään miellyttävin vaihtoehto kaikkien kannalta. Muut hegemonit tai sellaisiksi pyrkivät eivät todennäköisesti arvosta yhtä paljon muiden maiden vapautta ja onnellisuutta.