Onko kulttuuri kielessä?

Kielen ja kulttuurin mieli

Kasku kertoo, miten muuan suomalainen juppi, kuultuaan että Englannissa oli hyvin tärkeää omaksua oikea aksentti päästäkseen piireihin, päätti tuon tärkeän kulttuurisen pääoman myös hankkia, maksoi mitä maksoi.

Tuhansien työtuntien kuluttua sankarimme tunsi liikkuvansa lontoolaisessa ympäristössä kuin kala vedessä. Kerran hän meni illallisille perheeseen, jossa vaimo oli suomalainen.

Illan lähestyessä loppuaan talon emäntä saapui juttelemaan ja pyyteli anteeksi, ettei aiemmin ollut ehtinyt osoittaa asiaankuuluvaa huomiota vieraalleen, oli ollut niin paljon noita emännän velvollisuuksia.

”Mutta yksi asia tuli mieleen”, kertoi rouva, ”kun kuulin teidän puhuvan, ajattelin heti, että olette kotoisin joko Pieksämäeltä tai Jäppilästä…”

Sankarimme, joka oli Jäppilän poikia, pahoitti mielensä ja menetti motivaationsa ääntämyksen hiomiseen, vaikka olisihan siinä voinut käydä aivan toisinkin.

Kuitenkaan Suomessa ei ole mikään häpeä olla kotoisin Jäppilästä. Maailman huippua kaikkien tilastojen mukaan edustavan maamme eliitti on kotoisin kuka mistäkin. Lähes kaikille on yhteistä se, että he ovat suorittaneet ns. luokkaretken. Kerran maailmassa he olivat kuuluneet sellaiseen viiteryhmään, jonka prestiisi oli vähäinen. Nyt he ovat jotakin muuta.

Luultavasti tilanne poikkeaa paljonkin vaikkapa Ranskasta, jossa pöyhkeily viiteryhmällä kuuluu hyviin tapoihin. Meillä sen sijaan olisi yksinkertaisesti noloa kehua jollakin muulla kuin omilla suorituksillaan. Jälkimmäisten kehuminen taas olisi aivan häpeämätöntä.

Niinpä suomalaisen onkin parasta vain pyrkiä välttämään sitä aktiivista ryhmäytymistä ja aktiivista erottautumista muista (la distinction), joka Ranskassa on ihmisen identiteetin a ja o. Mikäli haluaa arvostusta, on parasta jättää asia toisten ratkaistavaksi eikä ryhtyä sitä aktiivisesti vaatimaan, kuten mikäkin feministi. Eihän sitä sillä keinoin saa.

Bourdieun tarkoittamaan sosiaaliseen pääomaan, jota eliitillä on runsaasti ja joka määrittelee hyvän maun ja tavoiteltavan käytöksen rajat, kuuluu ilman muuta myös kieli. Monessa maassa tämä tarkoittaa myös ääntämystä, mutta ainakin se tarkoittaa sanavarastoa ja käytettyjä käsitteitä.

Siinä laajemmassa mielessä kielen omaksuminen ei ole pelkästään valtavan työn takana, se on myös elinikäisen oppimisen ja kasvatuksenkin tulos, joka ei välttämättä ole jälkikäteen enää hankittavissa.

Mikäli Jäppilän poika pyrki pelkästään omaksumaan toisenlaisen ääntämyksen, mutta ei sen sijaan sitä sivistystä, sanavarastoa ja idiomeja, joita tuon ääntämyksen omaavat käyttävät, hän oli vaarassa tulla pelkästään naurettavaksi.

On kiinnostava kysymys, missä määrin ja millä tavalla maahanmuuttajat nykyoloissa saattavat integroitua uusiin asuinmaihinsa, etenkin niissä tapauksissa, kun muuttoliike suuntautuu maailman primitiivisimmistä maista kaikkein kehittyneisiin.

On selvää, että kielen jonkinasteinen oppiminen on välttämätöntä uuteen ympäristöön sopeutumiseksi. Jo pelkkä alkeellinen toimeentulo edellyttää jonkinasteista kielitaitoa.

Kuten on todettu, usein kyse on aivan vaatimattomasta kielen muunnelmasta tyyppiä kanak sprak tai perkerdansk (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=kanak+sprak ).

Paljon vaativammasta kielitaidosta on kysymys silloin, kun maahanmuuttaja pyrkii nousemaan yhteiskuntansa eliittiin.

Juuri Suomessa asia saattaa olla tavanomaista helpompi, koska suurin osa tuota eliittiä koostuu niin ikään jonkinasteisista muuttajista, joille erottautuminen kielen mukaan ei ole lainkaan tärkeää.

Sitä paitsi taitaa olla niin, että jossakin juppimaailmassa sivistykseksi nykyään riittää, mikäli tuntee kansainvälisiä eli siis amerikkalaisia saippuasarjoja ja on omaksunut niiden ääntämyksen ja maailmankuvan. Se avaa kulttuuriset ovet ja takaa molemminpuolisen ymmärtämisen.

Pitemmälle mennessä olisi toki tunnettava maan kulttuurinen koodeksi. Mitä siihen kuuluu, on kiinnostava kysymys. Venäjällä sellaista on yritetty rekonstruoida, mutta en oikein jaksa uskoa asian onnistumiseen. Hyvä toki, että edes yritetään (Vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=kulttuurin+koodeksi ).

Entäpä, jos ei lainkaan yritetä?

Minusta näyttää, oikein tai väärin, ettei meillä oteta vakavasti sitä haittaa, minkä suomalaisen kulttuurin tuntemattomuus aiheuttaa niille, jotka tulevat täysin toisenlaisesta maailmasta.

Pelkään pahoin, että tämä asia saattaa tulla vielä suureksi kompastuskiveksi koko yhteiskunnalle.

Mikäli näet tuhannet nuoret jäävät valtakulttuurin ulkopuolelle, muodostavat he helposti rinnakkaiskulttuurin, joka saattaa olla täysin primitiivinen.

Sellaisessa maailmassa ihailun ja jäljittelyn kohteina ovat alamaailman tyypit, musiikin sijasta harrastetaan erilaisten hävyttömyyksien ja isottelujen rääkymistä eli ns. räppiä ja pätemisen huippuna pidetään menestynyttä huumepomoa.

Monessa maassa tämä on jo tilanne ja niin tulee olemaan meilläkin, mikäli muuttajien määrä ei ole tarpeeksi pieni pakottaakseen integraatioon.

Itse asiassa meillä jo taitaa olla kokemusta vastaavasta asiain tilasta noin sadan vuoden takaa, jolloin omakin maamme oli niin sanotusti kehitysmaa. Sörkän sakilaiset ja vastaavat ryhmät olivat silloin noita puolivillejä marginaalin nuoria (Ks. https://timovihavainen.blogspot.com/search?q=stadin+slangi ).

Mutta mikäpä tilanne juuri tällä hetkellä oikeastaan on? Luulen, että asiasta on jo jonkinlaista tutkimusta. Tunteeko joku sitä?