Ihana ihminen
В человеке всё должно быть прекрасно: и
лицо, и одежда, и душа, и мысли...
А. П. Чехов
А. П. Чехов
Ihmisessä kaiken pitää olla ihanaa: niin
kasvojen ja vaatteiden kuin sielun ja ajatusten…
A.P. Tšehov
”Kaikki”
venäläiset tuntevat tuon Tšehovin mietelmän ”ihanasta” ihmisestä. Ihana on tässä venäjäksi prekrasnyi, joka kyllä voidaan suomeksi
kääntää muillakin sanoilla: mainio, upea, erinomainen, suurenmoinen, kaunis ja
jopa kelpo. Mutta tässä tapauksessa kirjailija varmaankin tarkoittaa nimenomaan
ihanuutta.
Lempiväisten kesken tuon ihanuuden
saavuttaminen ei itse asiassa paljon vaivaa vaadikaan. Rakastuneen miehen
silmissä on morsiamen päällä oleva lumppukin kuin kallisarvoinen viitta ja
pikkumaiset ja tympeät ajatukset herättävät vain ihmettelevää ihailua ja halua
ymmärtää niiden suuruus, kun ne tulevat täydellisen olennon ihanasta suusta.
Itse asiassa
siis tuo tšehovilainen diskurssi on aika epäkiinnostava ja jopa banaali. Niin
on, jos siltä näyttää. Kuka senkin asian tuomaroi, kenellä siihen on oikeus?
Ylkä ei luovuta tätä oikeutta kenellekään mistään hinnasta.
Mutta mikäli prekrasnyi ymmärretään sosiaalisessa
mielessä, asia on jo kiinnostavampi ja mutkikkaampi. Puškin kuvailee Jevgeni Oneginissa kunnon miehen eli mainion sellaisen:
Блажен, кто с молоду был молод,
Блажен, кто во-время созрел,
Кто постепенно жизни холод
С летами вытерпеть умел;
Кто странным снам не предавался,
Кто черни светской не чуждался,
Кто в двадцать лет был франт иль хват,
А в тридцать выгодно женат;
Кто в пятьдесят освободился
От частных и других долгов,
Кто славы, денег и чинов
Спокойно в очередь добился,
О ком твердили целый век:
N. N. прекрасный человек.
Блажен, кто во-время созрел,
Кто постепенно жизни холод
С летами вытерпеть умел;
Кто странным снам не предавался,
Кто черни светской не чуждался,
Кто в двадцать лет был франт иль хват,
А в тридцать выгодно женат;
Кто в пятьдесят освободился
От частных и других долгов,
Кто славы, денег и чинов
Спокойно в очередь добился,
О ком твердили целый век:
N. N. прекрасный человек.
Autuas
nuoruutens’ jätti taa
aikanaan
kypsyi vanhuuteen
ja elon
kylmän koettuaan
sen tajus’
hyväksyä vaan
ken unelmat
turhat jättää sai
ja
seurapiirit löysi kai
ken nuorna
kerskui, keikaroi
ja rikkaan
morsiamen nai
pian pääsi
pois hän veloistaan
sai mainetta
ja prenikkaa
se mies on kenestä
kerrotaan,
mainio, totta
tosiaan!
Tiedän, että Lauri Kemiläinen on nämäkin
rivit kääntänyt erinomaisen taidokkaasti, mutta kun käännös ei nyt ole käsillä,
tyydyn suomeksi toteamaan, että prekrasnyi
tšelovek siis tässä tapauksessa oli mitä puhdasverisin poroporvari, nuorena
keikari, vanhana varakas ja turhista haaveilematon, mutta sen sijaan
säädynmukaisesti kunnostautunut kansalainen, mainetta, virka-arvoja ja rahaa
itselleen keräillyt, joka ei suurmaailman
roskaväkeäkään pitänyt itselleen vieraana.
Ihana
ihminen siis tämäkin? Näen
tässä Puškinin viiltävän ironian, joka asettaa vastakkain todellisen upean
sielun ja poroporvarin, jolle joutavuudet ovat asian ydin. Hänet, joka ei
ainakaan nuoruutensa mentyä edes ymmärrä, mitä suurenmoiset asiat oikein voisivat olla, elleivät ne tarkoita
virka-arvoja, päivällisiä ja muuta banaalia touhuamista.
Mainio, mainio mies on Karjalan uhkea poika!
Näin kehui laukkuryssä kollegaansa Runebergin Hirvenhiihtäjissä. Kyseessä oli
kelpo mies, reipas ja varakaskin. Olisi voinut kelvata vaikka talon tyttärelle,
jos niikseen tulee. Ihana ihminen?
No, se mikä on mainio mies tai yleensä
mainio, erinomainen ihminen, riippuu toki ympäristöstä. Castiglionen cinquecenton Italiassa hän oli uomo universale, sulavan käytöksen
mestari, monia taitoja hallitseva maailmanmies. Toki asiaan kuului, ettei vähäpätöisiin
ja typeriin asioihin panostettu liikaa kallisarvoista aikaa. Jos hovimies osasi
shakkia liian hyvin, oli se hieman noloa, koska kavalsi sen, että hän oli
harrastanut sitä kovin paljon, sen sijaan, että olisi käyttänyt senkin ajan
opiskelemalla jotakin hyödyllisempää.
Mutta hyvä pukeutuminen ja tarkka silmä sosiaalisen
elämän koukeroissa oli tietenkin hovimiehelle ensiarvoisen tärkeää. Se oli
ilmaa, jota hän hengitti. Ilman noiden tapojen ja niihin liittyvän hiljaisen
tiedon tuomaa distinktiota ei mitään hovimiestä olisi ollut. Yhtä hyvin
ruhtinas olisi voinut kutsua seurueeseensa jonkin suutarin tai tynnyrintekijän
käsityöläiskortteleista. Mutta sehän ei käynyt lainkaan laatuun, hovimiehen
ammattitaito oli toisenlainen.
Se tuosta kaukaisesta menneisyydestä, joka on
meille jo vieras maa, arvoituksia täynnä. Mutta millaiseksi ihana ihminen kansalaisena eikä siis
rakastettuna on koettu meidän porvarillisena aikanamme?
Siinä voisi olla hyvä väitöskirjan aihe,
ellei olisi sellaisenaan turhan laaja. Jonkinlainen käsitys asiasta toki syntyy
sille, joka on tutustunut kaunokirjallisuuden tärkeimpiin klassikoihin ja tämän
aiheen kannalta relevanttiin aatehistoriaan.
Itse asiassa en oikein uskalla sanoa asiasta
kovin paljoa Suomen osalta, mutta kylläkin Venäjän. Tämä ilmeinen röyhkeys
perustuu siihen, että olen jonkin verran tuota aihepiiriä tutkinut, nimenomaan
Venäjän älymystön eli intelligentsijan
osalta.
Pähkinänkuoressa voisi tiivistää, että
Venäjän intelligentsijalle ihana tai upea ihminen, prekrasnyi tšelovek oli nimenomaan poroporvarillisen keikarin
vastakohta. Intelligentsijan historian kirjoittanut Ivanov-Razumnik tuli siihen
tulokseen, että koko intelligentsijan tarinaa määrittää parhaiten juuri sen
taistelu poroporvarillisuutta vastaan. Itse asiassa hän käytti termiä meštšanstvo, joka ei suinkaan ole poroporvarillisuuden ekvivalentti, mutta
kattaa pitkälti samat asiat.
Meštšanstvon ytimessä intelligentsija näki toisaalta
henkisen ja moraalisen rajoittuneisuuden ja toisaalta viehtymyksen ulkoisiin
muotoihin sisällön kustannuksella. Maksim Gorki, joka aikoinaan venytti
käsitteen sen äärimmäisille rajoille, syytti jopa Leo Tolstoita tästä synnistä,
meštšanstvosta. Suuri kirjailija oli
näet kieltäytynyt valitsemasta puoltaan riistäjien ja riistettyjen välisessä
taistelussa ainakin siinä muodossa, ettei asettunut taistelurintamaan näitä
ensin mainittuja vastaan, vaan tyytyi saarnailemaan kaikille tasapuolisesti.
Ajatus Tolstoista pikkuporvarina on tietenkin
niin tolkuton, ettei sitä aluksi tahdo uskoa todeksi. Mutta intelligentsijan
kyky älyllisiin häränpyllyihin on tietenkin osa sen ammattitaitoa. Juuri sillä
se erottautuu roskaväestä, joka taas
sille ei ainakaan taannoisella Venäjällä tarkoittanut jaloa kansaa, vaan juuri
sitä hyvinvoivaa ylimystöä ja porvaristoa, joka elää kansan kustannuksella,
mutta siitä välittämättä. Se on roskaväkeä, tšern,
eikä suinkaan kansa, edes sen kaikkein takapajuisin osa.
Puškin ehti jo kuolla ennen kuin tämä
diskurssi tuli älymystön piirissä vallitsevaksi ja saavutti historiallisen
asemansa. Keikarointi ja snobbailu eivät varmasti olleet hänelle itselleenkään
vieraita, mutta pukujen ja tapojen hän ei antanut pettää itseään. Siinä hän
kuului suureen venäläiseen traditioon, jossa aina on etsitty ihmisen sielua ja
pyritty punnitsemaan sitä eikä niitä muotoja, joihin suurmaailman roskajoukko, svetskaja tšern tuijottaa. Tilanne on
tuskin muuttunut. Vai onko?
Ihmisessä kaiken pitää olla ihanaa: niin kasvojen ja vaatteiden kuin sielun ja ajatusten…sekä kielen täytyy soida ihanasti ja kun kerran oli sydän vasemmalla, niin on aina vasemmalla.
VastaaPoistaLähellekään täydellisyyttä ei päässyt Euroopan turvallisuusjärjestön arvovaltainen suomalainen presidentti antaessaan Itä-Ukrainassa alasammutusta M17-koneesta kuulopuheiden pohjalta lausunnon jonka mukaan uhreilta oli katkottu sormia timanttien ryöstelyssä ja luottokortteja oli käytetty.
VastaaPoistaOletko julkaissut tämän tapaisia kirjoituksia venäjäksi tai onko niitä julkaistu venäläisissä aikakausilehdissä? Minkälaista vastaanottoa ne ovat saaneet? Pidän todella venäläiseen sielunmaisemaan avaavista kirjoituksistasi. Mielessä on itänyt jo vuosia venäjän kielen opiskelun aloittaminen. Kielen vaikeus verrattuna esim. espanjaan on kuitenkin viime kädessä pidätellyt... Mieli kyllä tekisi rohkaista itsensä. Dostojevskin suomennetut romaanit on hyllyssä ja miten tekisikään mieli lukea niitä venäjäksi!
VastaaPoistaAinaki kirjan "Vnutrennyi vrag", intelligentsijasta ja meshtshanstvosta. On myös englanniksi, The Inner Adversary. En muista kielteisiä arvosteluja myönteisiä kyllä. Olen vähän optimistiluonne pohjimmiltani.
VastaaPoistaHieman eri näkökulmasta asiaa pohtii Alpo Noponen runossaan Mahdoton ratkaista. Hän käyttää käsitettä kaunis ihminen.
VastaaPoista