Silakkalaatikko –Pohjolan
ambrosia
Silakka ja muikku ovat kansallisaarteitamme. En ole vielä
ollut missään maassa, jossa olisi kaikkialla ollut tarjolla yhtä herkullista
kalaa.
Toki monet muutkin ja lähes kaikki kalamme voidaan laskea
maailman makuvalioiden joukkoon, mutta silakan ja muikun kohdalla on käynyt niin
kuin markkinataloudessa käy: se, mikä on halpaa tai miltei ilmaista on
ylenkatsottua verrattuna siihen, mikä on hyvin kallista.
Savustettu sammenselkä on loistava herkku, eikä sammen
mädissäkään mitään vikaa ole. Savuankerias on sokerisuolatun rasvasillin ohella
yksi parhaita voimakkaanmakuisia kalaherkkuja. Turska on kevyttä, eikä vaadi
oikeastaan mitään muuta kuin hyvän paistamisen sekä sitruunaa ja tilliä. Merianturaa
syö ilman erityisempiä tunteita ja anjovikset ja sardiinit menevät ihan
mukavasti hyvän valkoviinin kanssa. Kuitenkin pätee vanha Savolaisen osakunnan
laulu, jonka mukaan potaatti ja haili ovat pohjolan hetelmiä, joita ei kannata
verratakaan kaiken maailman etelän hetelmiin, mitä hintuja ja pampuja siellä
sitten onkaan. Ei ne ole verrattavissakaan.
Ruotsalaisetkin toki tuntevat silakan, jopa hapansilakan ja
jopa Saksasta voit löytää tutunomaisia Rollmopseja. Mutta mistäpäs saat kunnon
silakkalaatikkoa? Sitä elämystä varten on syytä matkustaa Suomeen. Ja Suomessa
pitää yrittää löytää paikka, jossa tämä taivaallinen ruokalaji on osattu
valmistaa oikein, niin että sen mahdollisuuksien koko kirjo pääsee
oikeuksiinsa.
On väärä kuvitelma, ettei laatikkoruokia voi pilata.
Valitettavasti olen sen itsekin tehnyt aina silloin tällöin. Kuitenkin ne
onnistuvat varmasti, mikäli noudatetaan tiettyä huolellisuutta. Ensinnäkin
raaka-aineiden pitää olla hyvät. Silakoita on liotettava tarpeeksi, ettei liika
suolaisuus haittaa. Perunoiden on oltava hieman jauhoisia ja läskin pitää olla
rasvaista.
Sitä paitsi haudutuksen on oltava niin pitkä, että rasva
ehtii tehdä tehtävänsä ja ruodot pehmenevät täysin. Kun haudutetaan pitkään, on
myös kaiken maailman munamaidot syytä jättää pois, eivät ne muutenkaan kuulu
kunnolliseen laatikkoon.
Koska lopputulos parhaimmillaan on melkoista dynamiittia
ravintoarvoltaan ja niin hyvää maultaan, että sen syömisessä ei ole helppoa
noudattaa kohtuutta, suositellaan, että tätä ruokaa nautitaan mieluimmin sen
jälkeen kun ensin on koko päivän harrastettu liikuntaa: purjehdittu, kävelty
metsällä, patikoitu tai vaikkapa tehty jotakin ns. ryskätyötä rakentamisen,
maansiirron tai vaikkapa siivouksen parissa. Tärkeintä on, että työmäärä ja
kalorinkulutus on kasvanut suureksi.
Sen jälkeen, saavuttaessa keittiöön, josta tulvahtavat
juovuttavat tuoksut, on varottava hätiköintiä, jottei polta enempää käsiään
kuin suutaan. Laatikko on asetettavapöydälle rauhoittumaan ja syöjä voi
esileikkinä yrittää myös rauhoittua ja ruveta kuvittelemaan, mitä kannen alta
pian on löytyvä.
Siellä nimittäin on sellaista herkkua, joka vie kielen
mennessään, käyttääkseni tuoretta ilmaisua. Mikäli lähellä on ruoan päälle
ymmärtäviä ulkomaalaisia, kannattaa heidätkin kutsua yhteiseen conviviumiin. Jaettu ilo on
kaksinkertainen ja mikäli onnistumme levittämään todellisten herkkujen
valmistamisen taitoa myös ulkomaille, on kansakuntamme jälleen kerran onnistunut
antamaan omintakeisen panoksensa ihmiskunnan hyväksi.
laatikko syntyy näin:
ainekset:
-noin 20-30 perunaa
-2-3 isoa sipulia
-n. 20 liotettua suolasilakkaa
-rasvaista siankylkeä riittävästi astian peittämiseen, myös
savustettu käy. Ehkä n. 400 g.
-pippurirouhetta
-2 dl. lihalientä
Ainekset ladotaan kerroksittain kannelliseen vuokaan,
päällimmäiseksi läski, ja pannaan lämpö kovalle (n. 225 astetta) yhdeksi
tunniksi. Sen jälkeen lämpöä vähennetään 200 asteeseen ja annetaan laatikon
hautua 1-1,5 tuntia tai hieman enemmän. Kuitenkin niin, ettei padassa ole enää
nestettä eikä läski liioin ole suotta kovettunut, rapeana se on erinomainen osa
kokonaisuutta.
Nautittaessa klassinen tekniikka on tietenkin hienontaa
ainesosat haarukalla. Silloin voi tähän jo muutenkin rasvaiseen herkkuun vielä
toisinaan lisätä synnin kukkuraksi vielä nokareen voita. ehkäpä aitoa
kotivoita, jos sitä jostakin onnistuu saamaan…
Silakoiden sijasta voidaan käyttää muikkuja, vaikkapa
savumuikkuja ja tietenkin lohta. Silliä en ole kokeillut, mutta voisihan sekin
toimia.
Juomaksi kylmä, maltaista eikä uutteesta tehty kotikalja.
Kylmä piimä on myös tässä erinomaista.
Eipä sitten muuta kuin
head söögiisud!
Jos kirjoitat keittokirjan asianmukaisine johdatusteksteineen, tässä on yksi ostaja.
VastaaPoistaTuo blogistin silakkalaatikko ja esim. läskisoosi, kalakeitot, karjalan paisti, porsaankyljykset, kaalikääryleet, paistetut ja savustetut suomalaiset meri- ja järvikalat, kaalilaatikko, sienikastike jne. Suomessa täytyy oikeasti olla maailman parhaat ruoat. Onneksi minulla oli iäkkäät vanhemmat jotka ehtivät minut tutustuttaa k u n n o n ruokaan ja vierailuni "etno"ruokailun parissa jäi lyhyeksi siirtymäriitiksi, tosin kyllä nepalilaisistakin saa ihan hyvää "niiden karjalan paistia." Haudutettu liha on aina hyvää hyvin haudutettuna.
VastaaPoistaPunainen liha ja valkoinen kala! Mikä onni ne ovatkaan ihmiselon kurjuuden kanssa kamppailevan lohdutukseksi.
Jope
Menee makuasioista intoiluksi, mutta sehän ei ole kovin vakavaa. Silakalla ja muikulla ei ole muuta yhteistä kuin koko ja rasvaisuus. Minun makuuni muikku on verraton herkku ja silakkaakin voi syödä, jos kunnollista savusilakkaa sattuu saamaan. Molempien mainetta rasittaa se, että erinäiset suurkeittiöt ja työmaaruokalat tarjoilevat niitä. Nykyisin ei kyse ole siitä, etteivätkö työmaaruokalat osaisi valmistaa ruokaa. Kyllä ne osaavat. Ongelma on siinä, että silakka ja muikku ovat pieniä ja rasvaisia kaloja, jotka eivät kestä pitkällistä kuljetusta, rumpsutusta eivätkä massakäsittelyä. Ne on saatava pannulle, tai miten kukin ne sitten valmistaakin, muutamassa tunnissa, mieluiten suoraan järveltä tai mereltä tuotuna.
VastaaPoistaOma suosikkini on yksinkertaisista yksinkertaisin. Suoraan järveltä tuodut muikut kieräytetään suolalla maustetuissa ruisjauhoissa ja paistetaan voissa. Toisena samanveroisena vaihtoehtona tietysti halstraaminen.
Arvoisa professori Aamulehdessä ehdotitte sopimusta Suomen ja Venäjän välille.
VastaaPoistaSopisiko seuraava muotoilu aluksi:
1 artikla
Sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Sopimuspuolet täyttävät vilpittömästi kansainvälisen oikeuden velvoitteet ja edistävät hyvän naapuruuden hengessä keskinäistä yhteistyökumppanuuttaan sekä yhteistyötään kaikkien maiden kanssa.
Hyvä alku ja lisäksi konkretiaa lähialueiden varustelusta, kybersodasta ja propagandahyökkäyksestä esimerkiksi.
VastaaPoistaVoi olla, että kmuikutkin menettävät makuaan liian voimaperäisen siivoamisen takia. Itse peratut ovat maukkaampia. Ja hyvä tulee, kun panee kilon muikkuja ja neljänneskilon voita. Ei mitään vettä! Tuore sipuli ja tilli eivät pahenna ja suomaa tietenkin tarvitaan.
VastaaPoistaHarrastan metsästystä, kalastusta, sienestystä ja marjastusta. Siitä on saanut todella kulinaariset ainekset ruokapöytään. Viime viikonloppuna oli padassa haudutettua teeripaistia nauriiden, porkkanoiden, sipuleiden kanssa. Mukana silavasiivuja antamaan mehevyyttä. Ruokapöytään muusia ja puolukkasurvosta. Suomalainen riista on syytä pitää kokatessa yksinkertaisena; ei mitään turhaa kikkailua. Tuon ohjeen mukaan laadittua muikkulaatikkoa onkin tämän viikonlopun ateriana!
VastaaPoistaSamaa mieltä. Antoisaa ruokailuhetkeä!
VastaaPoista