Roskajournalismia

Roskajournalismin kukkasia

Tässä taannoin saattoi aina luottaa venäläiseen lehdistöön, kun kaipasi myötähäpeän kokemuksia. Kertomukset venäläisten lasten kohtelusta Suomessa, talojen vandalisoinnista ja muusta vastaavasta esitettiin taatulla dosenttitason tyylillä ihmisoikeusasioina ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä.

Seuraukset Suomessa olivat ilmeiset. Epäluulo naapuria kohtaan virisi taas neuvostoaikojen jälkeen kuin hiipunut hiillos tuulen puhaltaessa. Nämä kampanjat riittivät syystäkin leimaamaan suomalaisen lukijan silmissä koko venäläisen lehdistön, jossa toki on paljon myös tasokasta ainesta ja hyviä journalisteja. Mutta törkeä ja tarkoitushakuinen uutisointi on lukijan aliarvioimista ja siitä voi suuttua jo suorastaan henkilökohtaisesti. Onhan lukija ollut tarpeeksi tyhmä maksaakseen tuosta löpinästä.

Man merkt die Absicht und wird verstimmt, sanottiin ennen, kun ei vielä ollut pakko puhua englantia.

Tämä tuli vain mieleeni siitä, kun Helsingin Sanomat eilisen Aranda-sensaation jälkeen joutuikin tänään uutisoimaan, ettei vähäpätöinen ja vailla kaikkea uutisarvoa oleva asia anna ulkoministeriölle aihetta pyytää selityksiä tai protestoida. Koko häly oli siis yhtä tyhjän kanssa.

Ettei asia olisi näyttänyt aivan siltä, mitä se oli, liittivät sankarijournalistit sen sentään Suomen ilmatilan loukkauksiin ja muihin vastaaviin ilkitöihin. Melkoinen otsikko saatiin myös siitä, mitä ei ollut kyseessä. Toimittaja sai nimittäin idean kysäistä, oliko Arandaa ehkä käytetty harjoitusmaalina ja vastaus oli kielteinen. Olisi tietenkin voinut myös kysyä, oliko alusta yritetty upottaa tai kaapata.

Aika epäseksikäs taitaa olla tämän uutisen tausta, mutta ainakin uutisoinnissa on tällä kertaa rutkasti sitä nykyään paljon kaivattua läpinäkyvyyttä. Pelkään kyllä, ettei se tämänlaatuisena paranna tilauskantaa.

Kun olen ennenkin tavannut merellä venäläisiä vartioaluksia, rohkenen vielä puolestani kysäistä muutamaa mahdollisuutta tuon mykän koukkauksen ja helokopterivierailun syistä. Ihan vaan aus der Liebe zur Kunst.

Vastaavalla tavallahan ennen menettelivät usein lentokoneet, joilla ei ollut radioyhteyttä kohteeseen. Tässä tapauksessa täytyy olettaa, että radioyhteys oli, mutta kenties on mahdollista, ettei ollut kielitaitoa. Tällaisissa tapauksissa nimittäin on itäisellä Suomenlahdella turvauduttu joskus ikäviin koukkauksiin, joilla on viestinnällinen tarkoitus, kuten olen kuullut. Venäjänkieliseen VHF-viestiin vastaamalla kyllä on sellaiselta välttynyt.

 Joka tapauksessa pitäisin luultavana, että varoittava alus on pitänyt vasemmassa saalingissa signaalilippua U (uniform), joka tarkoittaa ”kuljette kohti vaaraa”. Lisäksi on saatettu antaa lippu- ja/tai valosignaaleja. Juttu on nimittäin niin, että Venäjän laivastossa nämä vanhat konstit osataan, mutta en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että ne enää ovat läntisten kauppalaivastojen henkilökunnan tiedossa.

Ehkä ovatkin ja ehkä mitään muuta konstia kuin rumannäköinen koukkaus ei käytetty. Jos näin oli, niin tökeröähän sellainen toiminta oli, avutonta kerrassaan. Samaa voi tietenkin sanoa siitä, ettei otettu VHF:llä yhteyttä englanniksi. Mutta mahtaako tuossa nyt olla ihan uutisen paikka? Toimittajien kannattaisi miettiä asiaa vakavasti, ylimielisyys voi käydä kalliiksi.