Kiekuja ja kaikuja Frankfurtista

Im voller Ernst. Eli kirjailijat ilman rajoja

M.A. Numminen saavutti aikoinaan melkoista suosiota laulamalla omalla tyylillään vanhoja Schlagereita ja jopa Liedejä.

Hänen äänensä sopi tyyliin erinomaisesti ja kaikki taputtivat. Jossakin vaiheessa huomattiin, että hän, aplodeista innostuneena, alkoi laulaa niitä tosissaan. Aplodit vaimenivat ja yleisö jätti taiteilijan vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa.

Sofi Oksaselle on käynyt samoin. Kirjoitettuaan joukon dramaattisia ja osin melodramaattisia romaaneja Viron lähihistoriasta, hän joutui suomalaisen yleisön määrättömän kunnioituksen kohteeksi ja häntä alettiin ihan tosissaankin pitää jonkinlaisena Viron historian äitinä. Kertoihan hän totuuden, jota ennen oli peitelty tai ainakin jätetty kertomatta. On kuitenkin täsmennettävä, että tämä sensaatio syntyi Suomessa, ei Virossa, jostakin syystä.

Huumaantuneena historiallisesta pätevyydestään kirjailija lähti myös kansainvälisen politiikan kentille, eikä vastaanotossa ollut moittimista. Iltapäivälehtien Venäjä- ja Ukrainakirjoitteluun kirjailijattaren pseudovirolainen näkökulma sopi paremmin kuin hyvin. Tätä meiltä aina olikin puuttunut!

Kun alkuun pääsee ja hyvin menee, on vaikea nähdä rajaa, missä kannattaisi jo lopettaa. Valittuna Frankfurtin kirjamessujen avainpuhujaksi kirjailija antoi tulla sydämensä kyllyydestä. Suomettuminen on hänen mukaansa tosiasia, kun siitä kerran puhutaan –näin argumentti meni- ja se on suuri häpeä ja Suomen ongelma. Sitä kohtaloa ei kenellekään voi toivoa.

Mitä suomettuminen sitten oikein on? Puhuja valisti saksalaista yleisöä siitä, että se on turvautumista venäläisiin energialähteisiin, kuten ydinvoimaan. Saksalaisen yleisön reaktioita voi vain kuvitella. Tyhmimmät varmaankin arvelivat, että Suomi luultavasti on Venäjän sanelusta sitoutunut kannattamaan sen politiikkaa ja ostamaan siltä hengenvaarallista ydinvoimaa, joka tekee sen myyjästä riippuvaksi. Fiksuimmat ehkä luulivat näkevänsä tässä pirullisen piikin Saksalle, joka on aivan valtavasti panostanut venäläiseen tuontienergiaan ja tullut siitä riippuvaiseksi. Koska esiintyjänä oli kuuluisa intellektuelli, oletettiin kaiken takaa varmaan löytyvän jotakin sangen älykästä ja ehkä henkevääkin.

Kaamea totuus oli, että tässä laulettiin tosissaan, vaikka ääntä ei ollut. Ainakin referaatista päätellen puhuja tarkoitti vain sitä, että Suomi oli ryhtynyt ulkopolitiikassaan huolehtimaan omista eduistaan, sen sijaan, että se olisi pysynyt ehdottomassa riippuvuudessa itseään viisaammista ja tärkeämmistä tahoista. Lapsekkaan käsityksen mukaan tämä ilmeisesti olisi saattanut maamme aidolle eurooppalaiselle tasolle Viron tapaan ja lopettanut kahdenväliset lehmänkaupat Venäjän kanssa, jollaisiin vaikkapa Saksa ei tietenkään koskaan voisi alentua…

Wir herrlich weit sie es gebracht!