Pitää suojautua kun räjähtää

Väestöräjähdys ja tulevaisuuden riskit

Pohjois-Afrikan epävakaa tilanne ei tullut alueen tuntijoille yllätyksenä. Valtava syntyvyys on siellä yhdistynyt yhteiskunnan ja talouden perinteiseen kehittymättömyyteen, jota öljylläkään ei ole kyetty lääkitsemään. Kun tähän lisätään islamin militantti paatos, on räjähtävä keitos valmiina. Miljoonat nuoret miehet ovat vailla mielekästä tekemistä ja ihmisarvon mukaista elämää.

Pohjois-Afrikassa kuten muillakin kehittymättömillä ja epätasaisesti kehittyvillä alueilla valtioilla on tapana panostaa erittäin paljon aseisiin ja armeijaan. Paitsi, että se pönkittää johtajan egoa ja kansan isänmaallisia tunteita, se antaa ainakin näennäistä turvaa naapurien aggressioita ja myös oman kansan tunteenpurkauksia vastaan. Naapurissa ajatellaan samoin.

Itse asiassa ne ongelmat, jotka nyt ovat ”arabikevään” ns. demokraattisessa hurmoksessa räjähtäneet, ovat patoutuneet paljon laajemmalle alueelle, joka ulottuu Aasiasta Afrikkaan ja sivuaa ainakin henkisesti myös Eurooppaa Balkanin ja Kaukasian suunnalla. Yleistän tässä nyt reippaasti, mutta minusta näyttää, että en ole tässä asiassa ainoa.

Kyse ei ole pelkästä demografiasta ja talouden kehittymättömyydestä. Näyttää siltä, että tärkeä merkitys on myös sillä, että näillä seuduilla yhteiskunnassa on säilynyt enemmän tai vähemmän voimakkaita heimo- ja klaaniyhteisön elementtejä. Etenkin vuoristoseuduilla yksilö on yleensä ollut tiiviisti sidoksissa klaaniinsa, jonka verikostoperinne on tavallaan suojellut häntä ja toisaalta taas saattanut alttiiksi toisen klaanin provosoimattomalle väkivallalle.

Amerikkalaisten ja eurooppalaisten arvojen importointi tuolle alueelle olisi hullunkurista, ellei se olisi niin traagista. Naisten vapauttaminen saattaa olla newyorkilaisten feministien mielestä maailman tärkein ongelma ja hyvinkin muutaman tuhannen GI:n hengen arvoinen, mutta heiltä jää huomaamatta, että mikäli tämä miekkalähetys ei löydä halukkaita vastaanottajia, se aiheuttaa vain väkivaltaisen vastareaktion. Aivan sama koskee demokratiaa ymmärrettynä länsimaisen yhteiskunnan näkökulmasta, jolloin oletetaan, että koko maan mitassa voidaan kansalaisten solidaarisuus järjestää puolueittain ja ignoroida kokonaan perinteiset, siellä primäärisinä pidetyt rakenteet.

Sukujen ja klaanien vaikutuksesta on jäänteitä myös Euroopassa. Joillakin Italian seuduilla kukoistavat tietyt järjestöt, jotka toimivat virallisten rakenteiden sisällä ja hallitsevat niitä omilla menetelmillään. Meidän suloisessa Suomessamme voimme törmätä joidenkin kansanryhmien monimutkaisiin väistämissääntöihin ja hierarkioihin, jotka sosiaaliviranomaiset ovat joutuneet nöyrästi huomioimaan niiden arkaaisuudesta huolimatta.

Suomessa valtio ja yhteiskunta kuitenkin toimivat aivan poikkeuksellisen rationaalisesti ja ainakin toistaiseksi meillä on kieltäydytty kovin pitkälle menevistä myönnytyksistä kumpujen yöstä nouseville traditioille. Tilanne näyttää kuitenkin olevan muuttumassa. Kuten muuallakin Euroopassa, meillä on jo syntymässä enklaaveja, joissa vallitsevat toiset normit.  Liikaväestöään purkavalla maailman takapajuisella vyöhykkeellä on kova tarve heittää tämä aines toistaiseksi vielä rikkaaseen pohjoiseen.

Sananparren mukaan Rooma valloitti Kreikan, mutta tuli sitten kulttuurisesti Kreikan valloittamaksi. Aikanaan länsimaat valloittivat itselleen siirtomaita niin fyysisesti kuin kulttuurisesti. Nyt kun ne ovat itse muuttuneet siirtomaiksi eli liikaväestöä vastaanottaviksi, tulee sama prosessi tapahtumaan toiseen suuntaan. Euroopassa kukoistava militantti islam ja lännen kulttuurinen antautuminen luovat kehitykselle ihanteellisen pohjan. Vain tämä aikakausi olisi kyennyt keksimään sellaisen tieteenalan kuin postcolonial studies.

Taantuvan amerikkalaisen supervallan yritykset eksportoida väkivalloin primitiivisille heimoille niitä yleisinhimillisiksi julistamiaan arvoja, joita se itse on kannattanut tuskin kahtakymmentä vuotta, eivät ole pelkästään koomisia. Ne nimittäin tarjoavat takapajuisen vyöhykkeen liikaväestölle todellisen ja tervetulleen elämää suuremman aatteen, vihollisen jonka vastustaminen tekee elämän elämisen arvoiseksi.

Euroopan unioni kaikessa uljuudessaan on julistanut kannattavansa aivan tiettyjä arvoja, joihin kuuluvat sekulaarisuus, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus, käytännössä yksilön ja hänen hedonisminsa asettaminen kaikkien muiden kriteerien yläpuolelle. Moniarvoisuuden kuvitellaan kukoistavan, kun vähemmistöjen traditioiden annetaan tästä huolimatta määrätä julkisen toiminnan rajat.

On merkille pantavaa, miten innokkaita Suomessa ja muissa pohjoismaissa on oltu vastaanottamaan siirtolaisia juuri sellaisista maista, joiden arvomaailma on tutkimusten mukaan kaikkein kauimpana täkäläisestä. Tässä on samaa naiiviutta kuin aikoinaan amerikkalaisilla, jotka uskoivat kaikkien maailman ihmisten ehdottomasti kannattavan heidän arvojaan, kunhan he vain saisivat vaikkapa kerran osallistua piknikkiin amerikkalaisessa esikaupungissa.

Sokeakin näkee, että menossa parhaillaan on suuri historiallinen prosessi, etelän väestöpommin purkautuminen. Tiedetään, ettei väestöräjähdys jatku ikuisesti. Syntyvyys laskee miltei kaikkialla ja naisetkin pääsevät osallisiksi sivistyksen siunauksista joskus ja jossakin tahdissa. Mutta realistin on pakko hyväksyä, että sopeutumisprosessi kestää jonkun sukupolven ja se on kriittistä aikaa.

 Muuttuuko Eurooppa tässä ajassa fyysisesti ja henkisesti valloitetuksi maaksi, on kiinnostava kysymys. Jos näin tapahtuu, se menettää koko merkittävyytensä eli sen historiallisen erityisluonteen, joka kerran nosti sen maailmanhistorian kärkijoukoksi. Sen jälkeen siitä voi tulla kulttuurisesti yhtä yhdentekevä maa kuin on päiväntasaajan Afrikka. Asukkailleen sekin varmasti on maailman paras paikka, mutta vierailla ei ole koskaan ollut erityistä syytä siitä kiinnostua.

Suomessakin näyttää esiintyvän runsaasti halua osallistua kaikkiin mahdollisiin selkkauksiin maailman takapajuisella vyöhykkeellä. Mikäli tällä luullaan kitkettävän totalitaarista islamia ja paikallisen yhteiskunnan perusrakenteita, ollaan luultavasti toiveajattelun pauloissa. Irrationaalinen väkivalta tulee luultavasti tuolla vyöhykkeellä jatkumaan niin kauan kuin sen taloudellinen takapajuisuus ja pohjolan sekaantuminen jatkuvat. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja traditioiden särkeminen ulkoa käsin on sekä mahdotonta että moraalisesti epäilyttävää, vaikka postmodernistilla ei olisikaan välineitä asian ymmärtämiseksi.

Hulluinta, mitä Suomi voi tehdä, on haalia omaan maahansa sitä ongelmaväestöä, jonka ympärille maailman ristiriidat tulevat lähivuosikymmeninä keskittymään. Silloin se saa tuliaisina myös tuon alueen ongelmat. ISIS on vain alkua. Islamin reformaatiota ei näy eikä kuulu eikä sitä välttämättä tule koskaan, mikäli sillä ymmärretään sen eetoksen muuttumista. On syytä muistaa, että islamilainen maailma elää 1400-lukua ja oppineisuus siellä tarkoittaa koraanin oppimista ulkoa.

Valtiot ovat olemassa siksi, että ne hoitavat omien kansalaistensa etuja. Siksi myös ovat olemassa rajat, joiden ylittäminen riippuu kunkin valtion eikä muiden tahdosta. Pohjois-Amerikassa siirtolaisuudelle on asetettu selvät kriteerit ja ne perustuvat siirtolaisen vastaanottavalle maalle tuottamaan mahdolliseen etuun. Mikäli määrääväksi tekijäksi sen sijaan tulee joidenkin muiden etu, on valtio pettänyt kansalaisensa. Ruotsin pääministerin kyynelöivä kehotus avata sydämet ja rajat sadalletuhannelle vieraalle vuosittain ovat kauhistuttavaa kuunneltavaa sille, joka joutuu asumaan naapurimaassa.

Mikäli Suomi antaa muuttaa itsensä maailman liikaväestön kaatopaikaksi, on sen varauduttava myös tulemaan osaksi sitä väkivallan, arkaaisten epärationaalisten ja epämuodollisten sosiaalisten instituutioiden ja keskinäisen irrationaalisen vihan vyöhykettä, joka toistaiseksi pääosin sijaitsee meistä muutaman tuhatta kilometriä etelään. Sillä kuitenkin on jo sillanpäänsä täällä pohjoisessa. Se on syytä tukkia vielä kun se on mahdollista ja pyrkiä sen jälkeen mahdollisimman tarkoin integroimaan täällä jo olevat tulokkaat. Mustalaisten tapauksessa puoli vuosituhatta ei ole riittänyt, ei ole mitään takeita siitä, että muut kansat ovat helpompia.

Ihanteellinen rinnakkaiselo pohjolan ja tuon mainitun vyöhykkeen välillä olisi sellainen, että työkykyiset henkilöt sieltä saisivat luvan oleskella pohjoisessa vain osoittamalla, että heillä on siellä töitä ja niin kauan kuin työ kestää. Perheenjäseniä ja muuta sukua tai klaania lupa ei koskisi. Mitään intressiä sen jälkeiseen viipymiseen ei tietenkään ole kummallakaan osapuolella ja suvun jäsenten haaliminen uusiin olosuhteisiin olisi tietenkin erittäin kustannustehotonta toimintaa. Tuleehan perhe siellä etelässä toimeen murto-osalla siitä rahasta, joka täällä tarvittaisiin.

Olisiko tällainen työskentele-ja-häivy-politiikka epäinhimillistä, syrjivää tai (kauhea sanoa) rasistista? Mitä rasismiin tulee, sillä ei ole mitään suoraa suhdetta maahanmuuttopolitiikkaan. Se löytyy ihmisten aivoista ja näyttää vaivaavan erityisesti siitä huolta kantavia uuspuheen apostoleja. Mitä taas tulee syrjintään, sitä suorittaa jokainen suvereenisuudelleen uskollinen valtio estäessään vapaan pääsyn maahansa, saati sen täysivaltaiseksi asukkaaksi kaikkine kansalaisen oikeuksineen.

Koska siirtolaisuuden potentiaalinen paine etelässä on niin valtavasti suurempi, kuin pohjoisen kyky tuota väkeä vastaanottaa, voisi rajoitettu ja työskentelyyn sidottu oleskeluoikeus olla kaikkien osapuolten kannalta ihanteellinen tapa ratkaista ongelmia siinä määrin kuin ne ovat ratkaistavissa. Väliaikaiseksi sovittu oleskelu ei edellyttäisi kotouttamista eikä loisi paineita isäntämaan instituutioille tai kitkaa ihmisryhmien välille. Taloudellisesti se olisi jopa monin verroin tehokkaampaa etelän auttamista kuin maahanmuutto. Sopimuksen tehdessään jokainen tietäisi, mihin sitoutuu.

Ongelmia varmaan syntyisi, esimerkiksi avioliittojen kautta, mutta siinäkin kyse on valinnoista. Kenenkään ei nykyisessä Suomessa ole pakko avioitua ja on tuskin liikaa vaadittu, mikäli ikuista rakkautta vannova seuraa siippaansa myös tämän kotimaahan silloin kun niin vaaditaan ja siihen voi sitoutua tai sitten ei. Inhimillisiä ongelmia tietenkin syntyy aina eikä patenttiratkaisuja kaikkien maailman ongelmien selvittämiseksi ole kellään. Joka tapauksessa sille, joka tarkkailee Ranskan, Englannin, Saksan ja Ruotsin esimerkkiä, lienee jo tullut selväksi, mihin holtiton maahanmuutto johtaa.

Sen sijaan, että kaikista Euroopan maista juuri Suomi tarjoaa pakolaisille ylivertaisia rahallisia etuja, se voisi alkaa kiinnittää huomiota omiin etuihinsa myös pitkällä tähtäimellä ja niukkojen aineellisten resurssiensa mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Työperäinen maassavierailu voisi olla rationaalinen vaihtoehto, mikäli tuotantoelämämme juuri nyt tarvitsee lisää toimijoita, kuten on väitetty. Kukaan ei nimittäin tiedä, tarvitseeko se niitä viidenkymmenen vuoden kuluttua.

 Ydinvoiman käytöstä syntyvät jätteet pysyvät aktiivisina lähes ikuisesti, mutta syvissä luolissaan ne ovat maan pinnalla eläville yhdentekevän passiivisia. Maahan etabloituneet uudet kansat voivat olla paljon vaikeampi kysymys ja tähän kysymykseen myös liittyy todellisia riskejä hallitsemattomasta ja kaikkien osapuolten kannalta epätoivottavasta aktiivisuudesta. Niiden tahallinen hankkiminen jälkipolville on vastuutonta, olipa tarkoitus miten jalo tahansa.