perjantai 5. joulukuuta 2014

Kortongin juuret



Kortongin juuret

Cordon tarkoittaa ranskaksi nauhaa tai narua. Siirtomerkitys on sotilasketju, ”vitja”, joka vartioi esimerkiksi rajaa. Ruton uhatessa perustettiin meidänkin itärajallemme sotilasvartio ”cordon sanitaire”, joka lähteissä tunnetaan lyhyesti nimellä cordon.
Vastaavanlaista sulkua punaiselle rutolle tarkoitettiin sillä cordon sanitairella, joka muodostui Baltian maista ja Puolasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Jossakin vaiheessa merkitys siirtyi myös tarkoittamaan sitä suojaa, jota käytettiin lemmenleikeissä estämään ei-toivottujen seurausten syntymistä pitämällä limakalvot toisistaan erillään. Vehkeitä tehtiin mm. eläinten suolista ja myöhemmin kumista. Keksijäksi mainittiin joku tohtori Condom. Saattoi sellainen ollakin.
Joka tapauksessa cordon lausutaan ” kordong” ja kun sen kansalliseen tapaan sovitettu muoto kortonki taisi miellyttää paremmin suomalaista korvaa kuin ”kontomi”, tuli tästä hieman hienostelevasta sanasta oma kansallinen nimityksemme kondomille.
Cordon –sana tunnetaan nykyään parhaiten ruoan nimestä ja konjakista, nimenomaan sininen nauha cordon bleu myös sisältää hienoja assosiaatioita. Sehän tuo mieleen leveän ritarikunnan nauhan, joka kulki olkapään yli ja johon ritarikunnan tähti kiinnitettiin.
Itse sana on kuitenkin aivan sama: kortonki mikä kortonki. Olisi tietenkin loogista, että myös noita ritarikuntanauhoja, joita nykyään nähdään lähinnä juhlien airueilla, nimitettäisiin kortongeiksi. Mutta ei tässä maailmassa kannata niin viimeisen päälle johdonmukainen olla. Päätyy vielä siihen, että tulee ymmärretyksi väärin.

1 kommentti:

  1. "Tulee ymmärretyksi väärin."

    Säästeliäät ihmiset käyttivät aikoinaan kortonkeja vasiten eli tieteelisesti eli maalaisjärkeä käyttäen. Käytetty kortonki pestiin ja laitettiin kuivumaan narulle keittiöön pyykkipojan varaan. Neuvostoliitossa näitä varusteita myytiin ainoastaan apteekeissa, jotka puolestaan saattoivat olla vaikka sadan kilometrin päässä asutuksesta. Joten kannatti olla säästäväinen. Kun kanadansuomalainen pariskunta tuli suomensuomalaisen pariskunnan luo viettämään iltaa jossain siellä Neuvosto-Karjalan korvessa ja havaitsi keittiössä mainitun eli kortongin kuivattamistilanteen, kenellekään heistä ei tullut mieleenkään tulla ymmärretyksi väärin. Se oli kulttuuria.


    Se oli kulttuuria, jota ei tunneta; eikä Väinö Linna Tuntemattomassa sotilaassaan maininnut moisesta kulttuurista. Varmaankin siksi, että Neuvosto-Karjalan 1930-luvun suomalaiset katosivat vähän ikään kuin liian nopeasti. Linna kyllä käytti (keksi) romaanissaan sanaa "jebuttaa".

    Kulttuurien välillä/välissä on siis olemassa tietynlainen "cordon". Merkinneekö se sitä, että stalinistit eivät koskaan pysty ymmärtämään mitä on "ei-stalinismi"?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.