Hullujen touhut

Hullut ja heidän touhunsa

Sana ”hullu” ei tietenkään kuulu poliittisesti korrektiin kielenkäyttöön, enkä halua käyttää sitä henkilöistä. ”Hullu” on myös huono haukkumasana, sillä mielenterveysongelmaiset ovat enimmäkseen kelpo ihmisiä, toisin kuin roistot, jotka usein ovat terveen kirjoissa.

Itse asiassa mielessäni oli suuren isänmaamme kieli ja kirjainyhdistelmä MAD, joka tarkoitti Mutually Assured Destruction. Sillä ymmärrettiin, että se, joka käyttää ydinaseita, saa samanlaisia niskaansa ja molemmat tuhoutuvat. Onnistunut ensi-isku ei ole mahdollinen. Tilanne muistuttaa siis oikeasti vajaamielisen kehittämää turvallisuusjärjestelmää, joka toimii, mikäli toimijat pysyvät rationaalisina.

Venäjänkään sotilasdoktriini ei salli ”ennaltaehkäisevää” iskua ydinaseilla, mikä pantakoon mielihyvällä merkille. Sen sijaan ydinaseita ja niiden kantolaitteita on ahkerasti kaivettu naftaliinista ja jopa vedenpaisumuksen aikaiset pommikoneet lentelevät siellä täällä, iltapäivälehtien kauhuksi sellainen on nähty jopa Itämeren yllä.

Pahempaa saattaa toki olla se, että mannertenvälisten ohjusten maalit ovat taas kerran siellä, missä asuu tavallisia rauhallisia ihmisiä tekemässä arkista työtään. Jotkut saattavat tehdä pahojaankin, mutta kuka uskaltaisi vaatia koko kaupungille sen takia Sodoman ja Gomorran kohtaloa? Kuitenkin nyt taas aina silloin tällöin kehuskellaan, että suurkaupungit voidaan hetkessä muuttaa rauniokasoiksi, jos… niin, mitä? Jos sama ensin tehdään toisen puolen toimesta, kaiketi.

Nyt kuitenkin on niin, että jonkinlainen roti se on sodassakin oltava. Jo 1600-luvulla alettiin vakavasti pohtia sodan oikeutta ja muutaman sadan vuoden aikana on jo jokaiselle käynyt selväksi, ettei ole oikeuden eikä edes lain mukaista kärventää kuoliaaksi tuhansittain tai miljoonittain tavallista siviiliväestöä, jolla ei ole sodan aloittaneiden potentiaalisten mielenterveyspotilaiden tekojen kanssa mitään yhteistä. He tuskin ovat antaneet mandaattia totaaliselle sodalle toisin kuin aikoinaan Saksan kansan edustajat, jotka Goebbelsin kysymykseen Wollen sie den totalen Krieg? vastasivat hurmioituneella Ja-aa -kiljunnalla.

Laki tuntee käsitteen ”laiton uhkaus”, joka on rangaistava teko. Jos siis kirjoitan netissä, että vaikkapa joku nimeltä mainittu dosentti olisi vanhaan venäläiseen tapaan seivästettävä ja että tämä vielä jonakin päivänä tehdään, minut voidaan haastaa oikeuteen. Minulla ei ole tällaista oikeutta, sillä ansaittujakin rangaistuksia hoitaa meillä valtio, jolla on väkivaltamonopoli ja se on arka privilegiolistaan.

Jotakin syvästi paradoksaalista onkin siinä, että kun valtiot valmistautuvat täysin oikeudettomasti tappamaan miljoonia ihmisiä eivätkä ainoastaan hanki siihen tarvittavia välineitä, vaan jopa pitävät ne täydessä valmiudessa kohti uhreja suunnattuina, ei niitä näytä kukaan rankaisevan.

Joskus ennen sotia käytettiin eräässä poliittisluonteisessa jutussa sellaistakin analogista perustetta kuin että liian pienisilmäisten verkkojen hallussapito on rikos, koska kyseessä on väline, jolla ei voi tehdä mitään laillista ja hyväksyttävää. Samahan koskee nykyään katkaistuja haulikoita.

No, mitäpä hyväksyttävää voi tehdä ydinpommeilla ja onko miljoonien rauhallisten kansalaisten murhaaminen hyväksyttävää joissakin tapauksissa? Ellei se ole, on tätä suunnittelevat ja siitä muuten vastuussa olevat henkilöt asetettava syytteeseen kansainvälisessä oikeudessa.

Asia on sen verran vakava, että ei ole syytä hyväksyä mitään brännvinsadvokatyyriä. Kansainvälisen tuomioistuimen kuuluu ottaa näin vakava juttu tutkittavakseen ilman eri kannetta ja mikäli havaitaan, että vastuu laittomien murhavälineiden valmistamisesta voidaan paikallistaa tiettyihin henkilöihin, on heidät eristettävä ja tehtävä vaarattomiksi. Mikäli myös havaitaan, että on tapahtunut suoranaisia valmisteluja noiden aseiden käyttämiseksi eli joukkomurhien suorittamiseksi, on annettava rangaistuksia asian vaatimalla vakavuudella. Koska asia on laadultaan historiassa esiintyneistä vakavin mahdollinen, on myös oikeuden otettava tämä huomioon.

En ole juristi ja pelkään pahoin, että ainakin anglosaksisessa oikeudessa olisi kyllä mahdollista tuomita rikollisten asemesta uhrit ja tiedän, että oikeudenkäynnin esteenä on käytännön hankaluuksia. Ihmiskunnan velvollisuus on kuitenkin yrittää, ihmisyyden eli oman itsensä nimissä.

Koska periaate joka tapauksessa on ilmeisen kirkas ja selkeä, voisi olla aika perustaa kansainvälinen kansanliike hulluuden vastustamiseksi ja sen saattamiseksi tuomiolle: Anti-MADness League, vaikkapa. Sen piirissä ei hyväksytä minkäänlaista puolueellisuutta. Aivan ensiksi on vaadittava tarkkoja tietoja siitä, onko olemassa aikeita joissakin tapauksissa käyttää ydinaseita ja millä tavalla tämän on tarkoitus tapahtua ja millaisia seurauksia asialla oletetaan olevan. Sen jälkeen on aika asiantuntijalausunnoille ja sitten oikeus voikin kokoontua.